Kysy Kymppi asiantuntijoilta, vaikka vaimoltasi.
https://www.youtube.com/watch?v=VIK2NWtSSFk
Korvan taakse.
44
268
Vastaukset
- Anonyymi
Hieno kooste, kiitoksia! Mutta sillä ei ole mitään tekemistä peukaloiskujen kanssa.
Täräys kun on tarpeeksi suuri, se tyrmää aina.
Aihe on kuitenkin lempiaiheitani, sillä 26 vuoden suht aktiivinen harrastaminen ei pääty harrastuksen lopettamiseen, vaan on mielessä usein ja kiinnostuksen kohteena ikuisesti.
Leuan kärkeen osuman voima perustuu kahteen asiaan. Siihen että leukaperät antaa periksi sen verran että ne puristaa suuria aivoihin meneviä suonia hetkellisesti niin paljon, että älli lähtee.
Toisekseen leuan kärki, kuin myös nenä ovat sellaisia hermokeskuksia, että ne lähettää aivoihin viestin että nyt virta poikki. Se toimii kuin auton turvatyyny suojellen ihmistä.
Tajuttomuus rentouttaa ja romauttaa verenpaineen jotta et vuotaisi kuiviin ja suojelee aivoja verenpaineen aiheuttamilta lisävaurioilta, koska aivot eivät tiedä miten pahasta kolarista on kyse, se on varotoimi.
Kaulan suuret suonet saavat myös painetta, kun pää heilahtaa sivulle, taikka lyönti osuu leukaperien alapuolelle edes osittain.
Kaulassa on kohta, johon kohdistunut paine aiheuttaa sydänpysähdyksen hetkellisesti, jopa kokonaan. Vapaaotteluista tuttu anakonda- kuristus on varsin vaarallinen, varsinkin tehtynä heiveröiselle ihmiselle voimalla. Älli lähtee sekunneissa.
Paljain käsin taasen itsepuolustustekniikkana kämmenen tyvilyönnillä saa tekijämies turvallisen tyrmäyksen aikaan. Kämmentyvilyönti kohdistetaan leuan ja korvan rajaan.
Se on suoran ja koukun yhdistelmä. Antaa painetta aivoverenkierrolle ja katkaisee sen hetkeksi jolloin älli lähtee. Turvallisuus tulee siitä että kohde ei lennä selälleen eikä kyljelleen, vaan lysähtää niille sijoilleen.
En ole koskaan uskaltanut kokeilla nahinoissa, koska jos vastustajalla on hauraat verisuonet tai valtimot aivoissa, niin se voi olla sitten fataali se lyönti.
Yksi hyvä keino on parempi kuin pussillinen uusia. 80% tappeluiden tyrmäyksistä olen tehnyt etukäden (minun tapauksessa vasen) suoralla jabilla, jossa olen hyödyntänyt ulottuvuutta, hyvää ajoitusta ja nopeutta.
Lähtee tuosta lonkalta ja on lähtöhetkestä perillä noin 0,2 sekunnissa. Vain kokenut ottelija ehtii siihen reagoida mutta tavallinen pulliainen ei laisinkaan, saati sitten humalainen.
Jos vastassa on tavallinen ruipelo, lyön sen poskipäähän sellaisella 65% teholla, josta ei tule vaurioita. Jos vastassa on mahdollisesti tekijämiehiä, kohdistan sen nenään ja sieltä ei nousta. Jos haluan antaa opetuksen, niin sitten lähtee kaikki etuhampaat.
Takakädellä vedin kerran valtavan kokoista bodaria ja häneltä lähti peräti kahdeksan hammasta ja taju.
Se oli hyvin pitkälti tälläinen klassinen suht suora.
https://youtu.be/Q_3cpQvjU50?t=111
Tuo on parhaita tyrmäyksiä mitä viime vuosina on nähty.
2010 - Anonyymi
Arvelen aloittajalla olleen tarkoitus tarkistaa Kympin lauantaipäivystys tietoisena miten mainittu aktivoidaan.
Miljonääri joka kertoo tällä palstalla että on ulkoistanut vuokranmaksuseurannan ja että kommentoi tällä palstalla vain silloin mahdollisesti kun tekee ansiotyötään internetissä, mutta kommentoi joka asiaan eri mielipiteitään velleistä ja puuroista lähtien, ei ole sitä mitä yrittää uskotella olevansa.
Sen tiedän minäkin että jalat lähtee alta napakalla iskulla korvan taakse, eikä sen voimakkuuden tarvitse olla huippukova.
Luettuani toistamiseen kommentin, niin huomaan "Miljonäärin" olevan kovin itsekeskeinen.- Anonyymi
Höpöhöpö Pasanen. Nuo on sinun sairaita väkivaltafantasioita joita viljelet elokuvien katselupohjalta.
- Anonyymi
Aijaahan ei mahtunut enempää, tein pikku klipin saunasta ja terassista
https://aijaa.com/3k4xCY
Saunanhan sinä resupekka näit jo aiemmin ja kotimaisen kiukaan, jos muistat vielä.
2010- Anonyymi
Onko musut maksanu vuokrat tänäänkin kun tähän aikaan tarkastelet saldojasi ennen kuin lähdet huippumestaan?
- Anonyymi
Nyt seuraamaan kotimaista viihdettä. Vapaaottelija 54 vuotias mörkö ottelee juutubettaja Stagalaa vastaan livenä ihan kohta.
https://www.youtube.com/watch?v=E9ybJaAcAuo&ab_channel=OlaviBodari- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katselin "matsin" vasta nyt tässä ruokalevolla. Pojat lähti sinne rahasta jännittämään ja kummatkin oli selvästi jännityksestä vatsat kuralla. Kunnon sparriottelut oli jääneet väliin.
Immu ei hallinnut Senssun peukaloiskua ja siinä kävi sitten huonosti. Kun katsoo Immun niskaa, niin siitä ei lääkärin tarvitse olla huolissaan. Tatamista ennemminkin.
Menee hyvä tatami rikki. Tarkemmin ajateltuna ei ollut Immulle välttämättä paras strategia torjua Takalan lyönnit naamalla.
Ymmärrän kyllä heitä että pitää saada näkyvyyttä ja rahaa, mutta nyrkkeilyn kannalta varsin surullista, vaikka sitäkin kuulema puheiden mukaan oli ajatuksena mainostaa.
Oikeat nyrkkeilyottelut käydään kehässä eikä häkissä, ja oikeissa nyrkkeilyotteluissa vastakkain on oikeat nyrkkeilijät samasta painosarjasta ja ei siten, että toinen on 30 vuotta vanhempi.
Immu oli niin jäykkä otteluun saapuessa että hetken luulin katsovani elokuvaa Muumion Kosto. Kädet alhaalla kävelee kohti leuka pystyssä ja siten ettei polvissa ole niveltä laisinkaan.
Takalalla taas polvet notkui jännityksestä ja jännityksen purkautuminen sitten näkyi itkuna matsin jälkeen. Mutta nuoren miehen innolla yksi lyönti muistutti nyrkkeilyä ja se osui. Loput kolme osumaa oli kuin K-Kaupan Liisa 59v löisi paikallisessa pubissa miestä, joka sanoi hänen persettään isoksi.
Harmittaa Immun puolesta, ettei ollut nyt valmis tekemään matsista nyrkkeilymatsia, ja jos luonto horjui jo tässä "matsissa" noin paljon, niin eipä kannata uusintaakaan vaatia, ellei se sitten ole sovittu matsi jossa on jotakin katseltavaa ja josta saa hyvät rahat.
Tsemppiä ja toipumista Immulla, tykkään miehen habituksesta ja ulosannista, ja minulle se ei ole ihmisarvoa alentava asia, että on rikollinen menneisyys. Rikollispiireissä kun ei yleensä sivullisia satuteta, se on ainoa reunaehto.
Cannonballit oli kylläkin täysi pellekerho, joilla karkasi mopo käsistä huumerahojen kanssa.
Lahdessa pyyhin heillä lattiaa pariin kertaan 90- luvun loppupuolella.

2010Tuli mieleen 2010 ja Numballin väliset säädöt palstalla, 2010 uhoaminen ja Numball rauhallinen painikoimaton kommentointi johtaa samaan lopputulokseen 2010 kannettaisiin kehästä ulos, odottelemaan parempia aikoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuli mieleen 2010 ja Numballin väliset säädöt palstalla, 2010 uhoaminen ja Numball rauhallinen painikoimaton kommentointi johtaa samaan lopputulokseen 2010 kannettaisiin kehästä ulos, odottelemaan parempia aikoja.
SItten vaan kuultaisiin selittelyjä huonosta hapesta...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuli mieleen 2010 ja Numballin väliset säädöt palstalla, 2010 uhoaminen ja Numball rauhallinen painikoimaton kommentointi johtaa samaan lopputulokseen 2010 kannettaisiin kehästä ulos, odottelemaan parempia aikoja.
"Numball rauhallinen painikoimaton kommentointi"
Huumorimiehiä tämä Pasanen. Kiljuu kuin pistetty sika jokaiseen asiaan, vaikkei edes ymmärrä reppana mistä on puhe. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"Numball rauhallinen painikoimaton kommentointi"
Huumorimiehiä tämä Pasanen. Kiljuu kuin pistetty sika jokaiseen asiaan, vaikkei edes ymmärrä reppana mistä on puhe.Voi olla mutta ei kuitenkaan ala kirjoittaa selvitystä ravintoloista, ja miten köyhät asiaan liittyvät.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Katselin "matsin" vasta nyt tässä ruokalevolla. Pojat lähti sinne rahasta jännittämään ja kummatkin oli selvästi jännityksestä vatsat kuralla. Kunnon sparriottelut oli jääneet väliin.
Immu ei hallinnut Senssun peukaloiskua ja siinä kävi sitten huonosti. Kun katsoo Immun niskaa, niin siitä ei lääkärin tarvitse olla huolissaan. Tatamista ennemminkin.
Menee hyvä tatami rikki. Tarkemmin ajateltuna ei ollut Immulle välttämättä paras strategia torjua Takalan lyönnit naamalla.
Ymmärrän kyllä heitä että pitää saada näkyvyyttä ja rahaa, mutta nyrkkeilyn kannalta varsin surullista, vaikka sitäkin kuulema puheiden mukaan oli ajatuksena mainostaa.
Oikeat nyrkkeilyottelut käydään kehässä eikä häkissä, ja oikeissa nyrkkeilyotteluissa vastakkain on oikeat nyrkkeilijät samasta painosarjasta ja ei siten, että toinen on 30 vuotta vanhempi.
Immu oli niin jäykkä otteluun saapuessa että hetken luulin katsovani elokuvaa Muumion Kosto. Kädet alhaalla kävelee kohti leuka pystyssä ja siten ettei polvissa ole niveltä laisinkaan.
Takalalla taas polvet notkui jännityksestä ja jännityksen purkautuminen sitten näkyi itkuna matsin jälkeen. Mutta nuoren miehen innolla yksi lyönti muistutti nyrkkeilyä ja se osui. Loput kolme osumaa oli kuin K-Kaupan Liisa 59v löisi paikallisessa pubissa miestä, joka sanoi hänen persettään isoksi.
Harmittaa Immun puolesta, ettei ollut nyt valmis tekemään matsista nyrkkeilymatsia, ja jos luonto horjui jo tässä "matsissa" noin paljon, niin eipä kannata uusintaakaan vaatia, ellei se sitten ole sovittu matsi jossa on jotakin katseltavaa ja josta saa hyvät rahat.
Tsemppiä ja toipumista Immulla, tykkään miehen habituksesta ja ulosannista, ja minulle se ei ole ihmisarvoa alentava asia, että on rikollinen menneisyys. Rikollispiireissä kun ei yleensä sivullisia satuteta, se on ainoa reunaehto.
Cannonballit oli kylläkin täysi pellekerho, joilla karkasi mopo käsistä huumerahojen kanssa.
Lahdessa pyyhin heillä lattiaa pariin kertaan 90- luvun loppupuolella.
2010Siis rikollispiireissä ei sivullisia satuteta ...... et siis ole ollut sivullinen.
Voisiko ihminen olla rohkeampi?
Tyttö2010Neitinen99,9%Nainen päästää suustaan ihan mitä tahansa, kun on internetin turvassa .... Olosuhteissaan tehden kaikkensa, että hänen henkilöllisyytensä ei paljastuisi ja joutuisi kuten lausunut perheensä kanssa saamaan vastinetta sille mitä itse harrastaa.
Ei ole Dillellä mitään rajaa mitä laukoo, hän voittaa kaikki vastustajansa 99,9%.
Tyyppi ei uskalla räpsäyttää kun ei kykene, mutta feikkaa kaikenmoisilla vihjailuotoksilla, siis ei uskalla tavata mua kasvotusten elämänsä aikana, mutta on niin kovanaama että järjestelee Numballe rapujuhlia sun muuta käsikähmää .... sanoin uskaltamatta junttilan reissullaan edes tavata Numbaa kuten ei uskaltanut täällä Thaimaassakaan ei Numbaa kuten ei minuakaan.
Neidin tuttavapiiriin kuuluu myös kaikki mahdolliset hänen huomioimatta, että on niitä tuttuja muillakin.
Mun tuttavapiiriin kuuluu lähes 50 vuotta kestäneen moottoripyöräharrastuksen johdosta runsaasti ns. motoristeja joista yksikään ei ole Dillen kaltainen vahingossa hoksannut, tosin ei kuitenkaan kaikki varsinaisessa sanan merkityksessä motoristeja kuten ei ole Dillekään.
Dille klooninsa 44:n kanssa se on käynyt kasipallojen juhlissa ja tietää kaiken myös täällä Thaimaassa Mongoista ja muista, sekä kertoo tietämyksiään.
Mun suomenajan tuttavapiiriin kuului ja vietettiin monet juhlat porukalla Dillen arvostelemien henkilöiden kanssa, jotka myös tänäkin päivänä viettävät aikaansa kesäkeskiviikkoisin täysin sopuisasti Bembölen kaffituvalla ns. normaalimotoristien kanssa hörpäten kahvit ja syöden .... Possoja.
He siis ovat myös keskenään tuttuja.
Tyttö2010Neitinen99,9%Nainen, siis internetin ja kaikkien puskien rohkein pelkuri on niin rohkea, että .....
"Cannonballit oli kylläkin täysi pellekerho.
Lahdessa pyyhin heillä lattiaa pariin kertaan 90- luvun loppupuolella.
2010"
En minä puolustele minkään kerhon "Pellemäisyyttä" mutta varmaa on että 2010 Pellenaaman johtama Pattayan rakkaiden PELLEKERHO on ihan omaa luokkaansa.
Kun aikanaan Kuulien pressa oli putkassa josta alkoi hänen elämänsä loppusuora, niin oli synttärit Hesalaisessa saaressa ja minä siellä kutsuttuna, siis kutsuttuna koska olin tuttu henkilö.
Tervetuloa Tyttö2010Neitinen99,9%Pelkuri, niin pyyhin sulla lattiaa vastapalveluna kaikesta mitä olet naamaillut tähän suuntaan.
Mutta kuten sanottu, lunasta pääsylippusi, RÄPS.
Kloonien oireita en kommentoi.- AnonyymiUUSI
SENSSU kirjoitti:

Kloonien oireita en kommentoi.Onko sinulta NumBallin mielikuvitusystävä unohtunut, että Kymppi useasti Chiang Maissa käydessään on ilmoittanut missä voit hänet tavata.
Onko sinulta unohtunut, että silloin sinä hiirulainen olet palstalta kusi sukassa kadonnut ja ollut hetken hiljaa.
Miksi et räpsäytä kuvaa kuksasta Chiang Maissa, et kykene, tämä selvä. Anonyymi kirjoitti:
Onko sinulta NumBallin mielikuvitusystävä unohtunut, että Kymppi useasti Chiang Maissa käydessään on ilmoittanut missä voit hänet tavata.
Onko sinulta unohtunut, että silloin sinä hiirulainen olet palstalta kusi sukassa kadonnut ja ollut hetken hiljaa.
Miksi et räpsäytä kuvaa kuksasta Chiang Maissa, et kykene, tämä selvä.Mainitsin että en kommentoi kloonien oireita ja tarkoitin toki myös fanien, mutta teen tämän ainoan kerran poikkeuksen.
Tyttö2010 on esittänyt 20.000 euron vedonlyönnin jonka minä olen hyväksynyt ehdollani Räps.
Sitä ei muuta mikään.
Onhan sekin eräänlaista rohkeutta väittää että minua ei ole olemassa ja kuksatella, mutta sorry Sisäpiirin Apinat näin on näreet eikä muuksi muutu, joten jatkakaa valitsemallanne linjalla.- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Katselin "matsin" vasta nyt tässä ruokalevolla. Pojat lähti sinne rahasta jännittämään ja kummatkin oli selvästi jännityksestä vatsat kuralla. Kunnon sparriottelut oli jääneet väliin.
Immu ei hallinnut Senssun peukaloiskua ja siinä kävi sitten huonosti. Kun katsoo Immun niskaa, niin siitä ei lääkärin tarvitse olla huolissaan. Tatamista ennemminkin.
Menee hyvä tatami rikki. Tarkemmin ajateltuna ei ollut Immulle välttämättä paras strategia torjua Takalan lyönnit naamalla.
Ymmärrän kyllä heitä että pitää saada näkyvyyttä ja rahaa, mutta nyrkkeilyn kannalta varsin surullista, vaikka sitäkin kuulema puheiden mukaan oli ajatuksena mainostaa.
Oikeat nyrkkeilyottelut käydään kehässä eikä häkissä, ja oikeissa nyrkkeilyotteluissa vastakkain on oikeat nyrkkeilijät samasta painosarjasta ja ei siten, että toinen on 30 vuotta vanhempi.
Immu oli niin jäykkä otteluun saapuessa että hetken luulin katsovani elokuvaa Muumion Kosto. Kädet alhaalla kävelee kohti leuka pystyssä ja siten ettei polvissa ole niveltä laisinkaan.
Takalalla taas polvet notkui jännityksestä ja jännityksen purkautuminen sitten näkyi itkuna matsin jälkeen. Mutta nuoren miehen innolla yksi lyönti muistutti nyrkkeilyä ja se osui. Loput kolme osumaa oli kuin K-Kaupan Liisa 59v löisi paikallisessa pubissa miestä, joka sanoi hänen persettään isoksi.
Harmittaa Immun puolesta, ettei ollut nyt valmis tekemään matsista nyrkkeilymatsia, ja jos luonto horjui jo tässä "matsissa" noin paljon, niin eipä kannata uusintaakaan vaatia, ellei se sitten ole sovittu matsi jossa on jotakin katseltavaa ja josta saa hyvät rahat.
Tsemppiä ja toipumista Immulla, tykkään miehen habituksesta ja ulosannista, ja minulle se ei ole ihmisarvoa alentava asia, että on rikollinen menneisyys. Rikollispiireissä kun ei yleensä sivullisia satuteta, se on ainoa reunaehto.
Cannonballit oli kylläkin täysi pellekerho, joilla karkasi mopo käsistä huumerahojen kanssa.
Lahdessa pyyhin heillä lattiaa pariin kertaan 90- luvun loppupuolella.
2010Kuuluisassa vuoden 1994 raskaansarjan titteliottelussaan George Foreman painoi 113 kg ja Michael Moorer 101 kg. 45-vuotiaasta Foremanista tuli vanhin raskaansarjan mestaruuden voittanut ottelija tyrmätessään 26-vuotiaan Moorerin kymmenennessä erässä.
- AnonyymiUUSI
SENSSU kirjoitti:
Voisiko ihminen olla rohkeampi?
Tyttö2010Neitinen99,9%Nainen päästää suustaan ihan mitä tahansa, kun on internetin turvassa .... Olosuhteissaan tehden kaikkensa, että hänen henkilöllisyytensä ei paljastuisi ja joutuisi kuten lausunut perheensä kanssa saamaan vastinetta sille mitä itse harrastaa.
Ei ole Dillellä mitään rajaa mitä laukoo, hän voittaa kaikki vastustajansa 99,9%.
Tyyppi ei uskalla räpsäyttää kun ei kykene, mutta feikkaa kaikenmoisilla vihjailuotoksilla, siis ei uskalla tavata mua kasvotusten elämänsä aikana, mutta on niin kovanaama että järjestelee Numballe rapujuhlia sun muuta käsikähmää .... sanoin uskaltamatta junttilan reissullaan edes tavata Numbaa kuten ei uskaltanut täällä Thaimaassakaan ei Numbaa kuten ei minuakaan.
Neidin tuttavapiiriin kuuluu myös kaikki mahdolliset hänen huomioimatta, että on niitä tuttuja muillakin.
Mun tuttavapiiriin kuuluu lähes 50 vuotta kestäneen moottoripyöräharrastuksen johdosta runsaasti ns. motoristeja joista yksikään ei ole Dillen kaltainen vahingossa hoksannut, tosin ei kuitenkaan kaikki varsinaisessa sanan merkityksessä motoristeja kuten ei ole Dillekään.
Dille klooninsa 44:n kanssa se on käynyt kasipallojen juhlissa ja tietää kaiken myös täällä Thaimaassa Mongoista ja muista, sekä kertoo tietämyksiään.
Mun suomenajan tuttavapiiriin kuului ja vietettiin monet juhlat porukalla Dillen arvostelemien henkilöiden kanssa, jotka myös tänäkin päivänä viettävät aikaansa kesäkeskiviikkoisin täysin sopuisasti Bembölen kaffituvalla ns. normaalimotoristien kanssa hörpäten kahvit ja syöden .... Possoja.
He siis ovat myös keskenään tuttuja.
Tyttö2010Neitinen99,9%Nainen, siis internetin ja kaikkien puskien rohkein pelkuri on niin rohkea, että .....
"Cannonballit oli kylläkin täysi pellekerho.
Lahdessa pyyhin heillä lattiaa pariin kertaan 90- luvun loppupuolella.
2010"
En minä puolustele minkään kerhon "Pellemäisyyttä" mutta varmaa on että 2010 Pellenaaman johtama Pattayan rakkaiden PELLEKERHO on ihan omaa luokkaansa.
Kun aikanaan Kuulien pressa oli putkassa josta alkoi hänen elämänsä loppusuora, niin oli synttärit Hesalaisessa saaressa ja minä siellä kutsuttuna, siis kutsuttuna koska olin tuttu henkilö.
Tervetuloa Tyttö2010Neitinen99,9%Pelkuri, niin pyyhin sulla lattiaa vastapalveluna kaikesta mitä olet naamaillut tähän suuntaan.
Mutta kuten sanottu, lunasta pääsylippusi, RÄPS.
Kloonien oireita en kommentoi.Seuraavaksi kerrot et sen nimi oli Puppe ja otit siltä hanuriin.
- AnonyymiUUSI
Minä en ymmärrä näitä Immujen kiinnostusta media julkisuutta ja niitä on kuitenkin monta, joku kirjoittaa kirjoja vankilakokemuksistaan, mitä kiinnostavaa on lusia vuosia, oman idioottimaisen elämäntyylinsä takia, toinen murhaa pari ihmistä, istuu murhasta liki 20 vuotta, ja tulee kuin guruna ulos vankilasta, taas kirjoitellaan kirjoja, ja huudetaann jesseä avuksi.
- AnonyymiUUSI
Se on Possofantti ainakin selvää, ettei sinun elämästäsi saisi kirjoitettua minkäänlaista kirjaa.
Lasten videopelejä, elokuvia, kiinalaisten romujen kokoamista ja loppuaika netissä valehtelua ja satujen sepittelyä.
Sittemmin elämääsi on tullut possoilusta, sikailusta ja juopottelusta johtuen uusia sävyjä, kun meni terveys. Immu on terve viisnelonen, sinä olit jo nelikymppisenä kuntoutuksissa ja lääkekokeiluissa, joilla koetettiin saada toivottomasta tapauksesta yhteiskuntakelpoinen. Ei onnistunut.
Vaimonkin jouduit ottamaan vajakkien kurssilta Jyväskylästä, ja keksit tarinan phuketilaisesta
pankkineidistä. Sillä neidillä ei ole mitään muuta tekemistä pankin kanssa, kuin että se istui nuorempana sen päällä.
Laiskalle miehelle hyvä valinta, kun oli jo valmiiksi paksuksikin pukattu, kun työnantaja ei ollut Thaimaassa kertonut kukista ja mehiläisistä lukutaidottomalle tytölle.
Immu tekee edelleen töitä, telkkarissa, tubessa ja kirjallisuuden parissa. Immun ensimmäinen kirja myi varsin hyvin. Sinun kirjasi "Elämäni possona", ei menisi edes painoon.
Tuomitset tässä entisen rikollisen, mutta sitten kerrot tarinoita "Hessusta", joka sai kaikki mahdolliset talousrikostuomiot ja miljoonien velkomustuomiot, eli oli siis kusettanut joitakin ihmisiä, koska verothan menee vanhaksi jo viidessä vuodessa, eli kyse oli muista veloista.
Hymyilisit hampaattomalla suullasi hiirenhiljaa nurkassa, jos Immu olisi edes samassa rakennuksessa kanssasi. Immu on oman elämänsä seppä, sinun seppäsi ovat Meilahdessa kardiologisella ja psykiatrisella osastolla.
Kattilakamusi vinkui: "Tyttö2010Neitinen99,9%Nainen päästää suustaan ihan mitä tahansa, kun on internetin turvassa .... Olosuhteissaan tehden kaikkensa, että hänen henkilöllisyytensä ei paljastuisi ja joutuisi kuten lausunut perheensä kanssa saamaan vastinetta sille mitä itse harrastaa"
Eikös tämä "Senssu" myöskin päästä suustaan kaikenlaista, kun on internetin turvassa? Häntä ei myöskään ole koskaan siellä missä pitäisi tavata.
Ennenkuin Possosaurukselle kävi käry, "Senssu" ehdotteli tapaamisia "hesassa". Nykyään hän ei enää tee sitä, koska se todellinen Senssu on jo tiedossa, ja kun se näyttää Possolta, kävelee kuin Posso ja ääntelee kuin Posso, niin se on Posso.
Pomminvarma Posso Saarikuikka, viikon luontoääni Simonkylästä.
2010 - AnonyymiUUSI

2010Toisaalta minulla ei ole mitään tarvetta moiseen, sinun possottelusi kertoo vain sen että olet toistuvasti altavastaajan asemassa, siellä on monta muutakin huolestuttaa "possotelua" mutta pelkurina sinä olet ja pysyt turvaa, puskassa... melkkoinen mies.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Toisaalta minulla ei ole mitään tarvetta moiseen, sinun possottelusi kertoo vain sen että olet toistuvasti altavastaajan asemassa, siellä on monta muutakin huolestuttaa "possotelua" mutta pelkurina sinä olet ja pysyt turvaa, puskassa... melkkoinen mies.
Miksi avustajasi Senssu pysyttelee turvassa puskassa ja miksi et kutsu häntä pelkuriksi?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Miksi avustajasi Senssu pysyttelee turvassa puskassa ja miksi et kutsu häntä pelkuriksi?
Pasanen ei keksi vastausta tuohon hankalaan ja epämiellyttävään kysymykseen. Silloin siihen vastaa Senssu hänen puolestaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Miksi avustajasi Senssu pysyttelee turvassa puskassa ja miksi et kutsu häntä pelkuriksi?
Miksi minun pitäisi ottaa kantaa Senssun kirjoituksiin, ei hän täällä minusta levitä mitään paskapuheita, kuten tämä palstan osakaslaina miljonääri.. enkä minä viitsi edes vaivautua keksimään tästä osamaksumiljonääristä "possoiluja" antaa hänen vaan hörhöillä ja osoittaa tyhmyytensä.
Anonyymi kirjoitti:
Se on Possofantti ainakin selvää, ettei sinun elämästäsi saisi kirjoitettua minkäänlaista kirjaa.
Lasten videopelejä, elokuvia, kiinalaisten romujen kokoamista ja loppuaika netissä valehtelua ja satujen sepittelyä.
Sittemmin elämääsi on tullut possoilusta, sikailusta ja juopottelusta johtuen uusia sävyjä, kun meni terveys. Immu on terve viisnelonen, sinä olit jo nelikymppisenä kuntoutuksissa ja lääkekokeiluissa, joilla koetettiin saada toivottomasta tapauksesta yhteiskuntakelpoinen. Ei onnistunut.
Vaimonkin jouduit ottamaan vajakkien kurssilta Jyväskylästä, ja keksit tarinan phuketilaisesta
pankkineidistä. Sillä neidillä ei ole mitään muuta tekemistä pankin kanssa, kuin että se istui nuorempana sen päällä.
Laiskalle miehelle hyvä valinta, kun oli jo valmiiksi paksuksikin pukattu, kun työnantaja ei ollut Thaimaassa kertonut kukista ja mehiläisistä lukutaidottomalle tytölle.
Immu tekee edelleen töitä, telkkarissa, tubessa ja kirjallisuuden parissa. Immun ensimmäinen kirja myi varsin hyvin. Sinun kirjasi "Elämäni possona", ei menisi edes painoon.
Tuomitset tässä entisen rikollisen, mutta sitten kerrot tarinoita "Hessusta", joka sai kaikki mahdolliset talousrikostuomiot ja miljoonien velkomustuomiot, eli oli siis kusettanut joitakin ihmisiä, koska verothan menee vanhaksi jo viidessä vuodessa, eli kyse oli muista veloista.
Hymyilisit hampaattomalla suullasi hiirenhiljaa nurkassa, jos Immu olisi edes samassa rakennuksessa kanssasi. Immu on oman elämänsä seppä, sinun seppäsi ovat Meilahdessa kardiologisella ja psykiatrisella osastolla.
Kattilakamusi vinkui: "Tyttö2010Neitinen99,9%Nainen päästää suustaan ihan mitä tahansa, kun on internetin turvassa .... Olosuhteissaan tehden kaikkensa, että hänen henkilöllisyytensä ei paljastuisi ja joutuisi kuten lausunut perheensä kanssa saamaan vastinetta sille mitä itse harrastaa"
Eikös tämä "Senssu" myöskin päästä suustaan kaikenlaista, kun on internetin turvassa? Häntä ei myöskään ole koskaan siellä missä pitäisi tavata.
Ennenkuin Possosaurukselle kävi käry, "Senssu" ehdotteli tapaamisia "hesassa". Nykyään hän ei enää tee sitä, koska se todellinen Senssu on jo tiedossa, ja kun se näyttää Possolta, kävelee kuin Posso ja ääntelee kuin Posso, niin se on Posso.
Pomminvarma Posso Saarikuikka, viikon luontoääni Simonkylästä.
2010Tervetuloa RÄPS, minä olen siellä missä pitää tavata kun tapaaminen sovitaan, en ole siellä missä sinä satut ilmoittamaan olevasi, siis RÄPS ja tervetuloa.
Eikös tämä "Senssu" myöskin päästä suustaan kaikenlaista, kun on internetin turvassa? Häntä ei myöskään ole koskaan siellä missä pitäisi tavata.Anonyymi kirjoitti:
Miksi avustajasi Senssu pysyttelee turvassa puskassa ja miksi et kutsu häntä pelkuriksi?
Anonyymi on varsinkin turvassa.
Tervetuloa olen sanonut RÄPS.
Toki Tyttö2010Neitinen99,9%Runkkari voi ottaa turvakseen mukaan kaikki internetturva-aikuisensa, jopa sinutkin välispiikkeri.- AnonyymiUUSI
SENSSU kirjoitti:
Tervetuloa RÄPS, minä olen siellä missä pitää tavata kun tapaaminen sovitaan, en ole siellä missä sinä satut ilmoittamaan olevasi, siis RÄPS ja tervetuloa.
Eikös tämä "Senssu" myöskin päästä suustaan kaikenlaista, kun on internetin turvassa? Häntä ei myöskään ole koskaan siellä missä pitäisi tavata.Eikös sinulle ole tapaamista ehdotettu aika monesti, olet vaan aina jänistänyt.
- AnonyymiUUSI
SENSSU kirjoitti:
Anonyymi on varsinkin turvassa.
Tervetuloa olen sanonut RÄPS.
Toki Tyttö2010Neitinen99,9%Runkkari voi ottaa turvakseen mukaan kaikki internetturva-aikuisensa, jopa sinutkin välispiikkeri.Pasasella on salainen osoite ja salainen puhelinnumero ja sekin vielä prepaid. Haluatko Senssu että selvitän se numeron, jolla olet rekisteröitynyt Senssuksi? Vastaako siellä puhelimeen kenties joku Jorma, vai ohjautuuko puhelu Simonkylään?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eikös sinulle ole tapaamista ehdotettu aika monesti, olet vaan aina jänistänyt.
Mitens 100köyhä nyt on nenukka, sinun pitäisi maksaa velkasi, mutta ei sinussa ole miestä edes maksamaan velkaansa... samaa kuin osamaksumiljonäärillä.

Kirjolohivelka? Köyhäinavun joudut hakemaan muualta. Takuueläkkeeseen on vielä 18 päivää aikaa ja joko sulla nyt on rahat lopussa ja luottokortti tapissa?

Voi sinun en tiedä milloin takuueläkkeet maksetaan, yleensä kyllä miehet pitävät sanansa, sinä et ole mies, vaan neiti.
Anonyymi kirjoitti:
Eikös sinulle ole tapaamista ehdotettu aika monesti, olet vaan aina jänistänyt.
Ehdotettu toki on mutta kuten sanottu ehdotukset omaan arvoonsa aikana kun RÄPS puuttuu.
Kovin on Tytöllä tarve puolestaan toimimaan kun ei itse rohkeana uskalla puhua asiasta kuten asia on ..... hauskaa ..... onkohan se shekki vieläkin parhaalla kaverillaan, sillä valtakunnallisen rakennusliikkeen pääkaupunkiseudun pomolla ?- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Voi sinun en tiedä milloin takuueläkkeet maksetaan, yleensä kyllä miehet pitävät sanansa, sinä et ole mies, vaan neiti.
Sinä tiedät tarkalleen takuueläkkeen maksamispäivän. Matkustitte bussilla Helsinkiin viimeksi juuri sinä päivänä. 22.4. ja se päiväys lukee tuossa ottamassasi kuvassa. Sitä oltiin sitten oikein rahoissaan ja herrasväki oikein lähti isolle kirkolle bussilla juhlan kunniaksi.
https://ibb.co/Lh1qsm6D Oliko isoja taloja ja suuren maailman meininkiä? Kuvasitko kuksan taas jäteastian päällä makkaratalon edustalla, niinkuin kunnon kylähullut tekee?
On uskomatonta että 64 vuotiaalla miehellä on yksi ja ainoa kaveri Senssu.
Asiasta tekee säälittävän se seikka, että se ainoa kaveri on mielikuvituskaveri. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sinä tiedät tarkalleen takuueläkkeen maksamispäivän. Matkustitte bussilla Helsinkiin viimeksi juuri sinä päivänä. 22.4. ja se päiväys lukee tuossa ottamassasi kuvassa. Sitä oltiin sitten oikein rahoissaan ja herrasväki oikein lähti isolle kirkolle bussilla juhlan kunniaksi.
https://ibb.co/Lh1qsm6D Oliko isoja taloja ja suuren maailman meininkiä? Kuvasitko kuksan taas jäteastian päällä makkaratalon edustalla, niinkuin kunnon kylähullut tekee?
On uskomatonta että 64 vuotiaalla miehellä on yksi ja ainoa kaveri Senssu.
Asiasta tekee säälittävän se seikka, että se ainoa kaveri on mielikuvituskaveri.Säälittäväähän tuo toki on, mutta lapsen tai aikuisen mielikuvitusystävät eivät sinänsä merkitse, että hän tarvitsisi aikuisen apua tai olisi sairas. DSM-IV-tautiluokituksen mukaan mielikuvitusystäviä pidetään psyykkisenä häiriönä vain, jos ne haittaavat henkilön päivittäistä sosiaalista vuorovaikutusta. Yksinäisellä ja yksin viihtyvällä lapsella mielikuvitusystävät ovat tavallisia. Niitä on usein myös autismin kirjon lapsilla, joilla harvoin on muita ystäviä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Säälittäväähän tuo toki on, mutta lapsen tai aikuisen mielikuvitusystävät eivät sinänsä merkitse, että hän tarvitsisi aikuisen apua tai olisi sairas. DSM-IV-tautiluokituksen mukaan mielikuvitusystäviä pidetään psyykkisenä häiriönä vain, jos ne haittaavat henkilön päivittäistä sosiaalista vuorovaikutusta. Yksinäisellä ja yksin viihtyvällä lapsella mielikuvitusystävät ovat tavallisia. Niitä on usein myös autismin kirjon lapsilla, joilla harvoin on muita ystäviä.
Minun puolesta jokaisella saa olla ihan niin paljon mielikuvitusta, taipumusta satuiluun ja mielikuvituskavereihin kuin ikinä lystää. Olen sen sanonut ennenkin että jättäisin kokonaan kommentoimatta ja huomauttamatta noista saduista, ellei tuo kyrpäoskari kroonisesti haukkuisi muita, heidän vaimojaan ja lapsiaan. Siitä syystä palaute on vähän rankempaa ja loukkaavaa, koska hän on sen vittuilun aloittanut, eikä luovu siitä yhdessäkään keskustelussa, joten se joka leikkiin ryhtyy, sen kestäköön. Fiksummilleen tuo marakatti ei pärjää ja tyhmempää ei ole tarjolla, niin hopeaa on vain hänelle jaossa.
Opettelee käyttäytymään niin saa rauhassa höpistä. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sinä tiedät tarkalleen takuueläkkeen maksamispäivän. Matkustitte bussilla Helsinkiin viimeksi juuri sinä päivänä. 22.4. ja se päiväys lukee tuossa ottamassasi kuvassa. Sitä oltiin sitten oikein rahoissaan ja herrasväki oikein lähti isolle kirkolle bussilla juhlan kunniaksi.
https://ibb.co/Lh1qsm6D Oliko isoja taloja ja suuren maailman meininkiä? Kuvasitko kuksan taas jäteastian päällä makkaratalon edustalla, niinkuin kunnon kylähullut tekee?
On uskomatonta että 64 vuotiaalla miehellä on yksi ja ainoa kaveri Senssu.
Asiasta tekee säälittävän se seikka, että se ainoa kaveri on mielikuvituskaveri.Niinkö ole taas päätellyt, ihan itseksesi vai onko isi auttanut, siis elämänkokemukseesi viitaten mennään isolle kirkolle kun tulee rahaa, niinkö kuten sanoin maksan itselleni ja rouvalle linikkakortin ab alueella hsl:lle kuukausittain, en ole koskaan kuvaillut makkaratalon edessä mitään, mutta tiedän missa makkaratalo kyllä on, siellä on kuvattu yksi suomalaisen punk genren elokuva, Kati Outinen pääosassa... Taisi olla Katin ensimmäinen vähän isompi roolikin.
En tiedä milloin vaimoni saa takuueläkkeensä, mutta minä saan ainoastaan työeläkkeen kuukauden ensimmäinen pankkipäivä, laitahan lenkkari jalkaa ja käy vähän kävelemässä että elämässäsi on jotain muuta sisältöä kun tämä laadukas palsta.
Luulenpa poika että sinulla on mt-ongelma tarpeeksi yhdelle neidille. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Minun puolesta jokaisella saa olla ihan niin paljon mielikuvitusta, taipumusta satuiluun ja mielikuvituskavereihin kuin ikinä lystää. Olen sen sanonut ennenkin että jättäisin kokonaan kommentoimatta ja huomauttamatta noista saduista, ellei tuo kyrpäoskari kroonisesti haukkuisi muita, heidän vaimojaan ja lapsiaan. Siitä syystä palaute on vähän rankempaa ja loukkaavaa, koska hän on sen vittuilun aloittanut, eikä luovu siitä yhdessäkään keskustelussa, joten se joka leikkiin ryhtyy, sen kestäköön. Fiksummilleen tuo marakatti ei pärjää ja tyhmempää ei ole tarjolla, niin hopeaa on vain hänelle jaossa.
Opettelee käyttäytymään niin saa rauhassa höpistä.Haukkuisi muita mitä muita ainoastaan luonnollista ihmistä voi hakkua, heidän vaimojaan ja lapsiaan voitko tarkentaa miten anonyymia pelleä voi haukkua, tai edes 2010 sekin on vain anonyymiteetin taakse piiloutunut pelle, kuten sanoin ainoastaan luonnollista henkilöä tai luonnollisen henkilön nimestä väännettyä voidaan loukata, ei vittuilun on aloittanut lahkolaiset 2010 porukan johdossa, juuri niinkin opetelkoot käyttäytymään tai paljastakoon kuka todellisuudessa on niin saa höpistä rauhassa... todella sairasta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Haukkuisi muita mitä muita ainoastaan luonnollista ihmistä voi hakkua, heidän vaimojaan ja lapsiaan voitko tarkentaa miten anonyymia pelleä voi haukkua, tai edes 2010 sekin on vain anonyymiteetin taakse piiloutunut pelle, kuten sanoin ainoastaan luonnollista henkilöä tai luonnollisen henkilön nimestä väännettyä voidaan loukata, ei vittuilun on aloittanut lahkolaiset 2010 porukan johdossa, juuri niinkin opetelkoot käyttäytymään tai paljastakoon kuka todellisuudessa on niin saa höpistä rauhassa... todella sairasta.
Muutenkin tuo 2010 on melkoinen yrittäjä, ehkä paras koko maailmankaikkeudessa, miten ryysyistä rikkauksiin, ilman koulutusta, 10 vuoden osakaslainat perässä, miljoonien arvoinen omaisuus taskussa, kaikki kauko-ohjattuna Thaimaasta pellonreunasta suomeen, iphone merkkisellä kännykällä, jolla saa hienoja kuvia eliitin ruokalistasta.
Tämä kaikki on 2010 itsensä kertomaa, yhtään en ole keksinyt. en possottele, en syllättele. en huorittele vaimoja, en aijaile kattiloita, en tee muitakaan kuva manipulaatiota, en uhkaile, en vääristele tosiasioita, 2010 on näihin kaikkiin syyllistynyt, miljoona kertaa...'
Todellinen osamaksu miljonääri. 555555 - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Pasasella on salainen osoite ja salainen puhelinnumero ja sekin vielä prepaid. Haluatko Senssu että selvitän se numeron, jolla olet rekisteröitynyt Senssuksi? Vastaako siellä puhelimeen kenties joku Jorma, vai ohjautuuko puhelu Simonkylään?
Satanen vetoa että puhelu ohjautuu Simonkylään... ja puhelimeen vastaa kyrvånsyylå.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mitens 100köyhä nyt on nenukka, sinun pitäisi maksaa velkasi, mutta ei sinussa ole miestä edes maksamaan velkaansa... samaa kuin osamaksumiljonäärillä.
Kirjolohi ei vieläkään ole aito lohi... ei vaikka kuinka vänkäisit, resuperse.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Säälittäväähän tuo toki on, mutta lapsen tai aikuisen mielikuvitusystävät eivät sinänsä merkitse, että hän tarvitsisi aikuisen apua tai olisi sairas. DSM-IV-tautiluokituksen mukaan mielikuvitusystäviä pidetään psyykkisenä häiriönä vain, jos ne haittaavat henkilön päivittäistä sosiaalista vuorovaikutusta. Yksinäisellä ja yksin viihtyvällä lapsella mielikuvitusystävät ovat tavallisia. Niitä on usein myös autismin kirjon lapsilla, joilla harvoin on muita ystäviä.
" mielikuvitusystäviä pidetään psyykkisenä häiriönä vain, jos ne haittaavat henkilön päivittäistä sosiaalista vuorovaikutusta."
No eikös nämä senssun sikamaisuudet ja länkytykset puskasta sada posson laariin.
Eli posson vidduilut senssuna osuu omaan nilkkaansa... tai paremminkin kilahtaa kattilaansa.
Eli luulenpa että kriteerit sille, että on sairas, ollen täyttyneet. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Pasasella on salainen osoite ja salainen puhelinnumero ja sekin vielä prepaid. Haluatko Senssu että selvitän se numeron, jolla olet rekisteröitynyt Senssuksi? Vastaako siellä puhelimeen kenties joku Jorma, vai ohjautuuko puhelu Simonkylään?
Taas väärin minulla mitään salaisia tietoja ole, kyllä minulla on elisan puhelinliittymä, sekä telen prepaid.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö ole taas päätellyt, ihan itseksesi vai onko isi auttanut, siis elämänkokemukseesi viitaten mennään isolle kirkolle kun tulee rahaa, niinkö kuten sanoin maksan itselleni ja rouvalle linikkakortin ab alueella hsl:lle kuukausittain, en ole koskaan kuvaillut makkaratalon edessä mitään, mutta tiedän missa makkaratalo kyllä on, siellä on kuvattu yksi suomalaisen punk genren elokuva, Kati Outinen pääosassa... Taisi olla Katin ensimmäinen vähän isompi roolikin.
En tiedä milloin vaimoni saa takuueläkkeensä, mutta minä saan ainoastaan työeläkkeen kuukauden ensimmäinen pankkipäivä, laitahan lenkkari jalkaa ja käy vähän kävelemässä että elämässäsi on jotain muuta sisältöä kun tämä laadukas palsta.
Luulenpa poika että sinulla on mt-ongelma tarpeeksi yhdelle neidille."tiedän missa makkaratalo kyllä on, siellä on kuvattu yksi suomalaisen punk genren elokuva, Kati Outinen pääosassa... Taisi olla Katin ensimmäinen vähän isompi roolikin."
Elokuva Täältä tullaan elämä on kuvattu pääosin itä-Helsingissä mm. Kontulassa.
Makkaratalo on esillä parin minuutin verran elokuvan lopussa.
Vai punkkia. No, olihan siinä Maukka ja Pelle lauleskelemassa.
Elokuva kertoo tarkkisluokan oppilaista.
- AnonyymiUUSI
Palattaisiinko hieman aloituksen aiheeseen
https://areena.yle.fi/1-71325825
Kympiltä ja senssulta kommentteja odottelisin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2742012- 421801
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1011709Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊631419Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?791304- 781264
Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031243Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per2181132- 571125
Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?171990