Mikä tämä neito oikein kuvittelee olevansa ? Antaa ohjeita lentoyhtiölle miten pitää toimia. Ei helvetti. Maanantaihin on vielä paljon aikaa, joten kyllä sinne ehtii vaikka millaisten mutkien tai kulkuvälineiden kera. Häpeä jos osaat. Ai niin, ethän sitä ole tähänkään asti tehnyt.
Erika Wikman
Anonyymi-ap
32679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Onneksi sentään Danny tajusi antaa hänelle potkut perseeseen.
Mennyt pissa päähän tällä Suomen euroviisuehdokkaalla, täysin.
Voisin tikata saumaan.
Arvasin.
Erika Vikman ottaa yhteyttä mediaan heti kuin vain mahdollista. Tikusta asiaa. Koska HUOMIONHAKUISUUS ohjaa hänen elämäänsä.
Järjettömän rumia kuvia levitelty, pornomalliainesta on.
Kaipa tollastakin joku fanittaa, vanhat ukot luulisin.
Suurin osa keikoilla nuoria
Hänellä hyviä biisejä
Keikoilla käy bilekansa jolle Erika huutaa lavalta ohjeet: "JUOKAA VIINAA" Sitten Erika kertoo median haastatteluissa runsaiden muokattujen poseerauskuvien kera, miten vapautunut hän on.
Maallikot pitää makuasiana, mikä on hyvä biisi. Musiikista laajemmin tietävät ymmärtävät, että musiikkia voi arvostella myös erilaisin laatukriteerein. Erika Vikmanin musiikki ei ole yhdelläkään mittarilla mitattuna laadukasta. Erika Vikmanin lauluesitykset eivät ole yhdelläkään mittarilla mitattuna laadukkaita.
Se pieree julkisesti ja sillä huippusuorituksella pääseeSuomessa pääsee mediaan.
Päästele lisää, lisää, Erika Vikman.
Olen samaa mieltä!
Laulu pelkkää piipitystä. Koittaa saada suosiota alapäätä vilauttamalla. Ilman Dannyä ei olis päässyt julkisuuteen.
Räväkkä neiti,tykkään.
Et näköjään tunnista kun ihminen feikkaa. Vikmanissa ei ole mitään aitoa.
Hän on aito
Uskaltaa olla ja vielä rohkea
Jopa lohkaisit aamuyön ekan vitsisi. Erika Vikman muka aito 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Häpäisee itsensä alapäätä vilauttelemalla. Ei jatkoon. Entä jos kaikki alettas kulkea perse paljaana. Normaali ihminen peittää intiimit alueet, eikä näyttele niitä koko maailmalle.
Astuisin erittäin mielelläni kakkoseen.
Niin varmaan. Makunsa kullakin.
Ei taida esim iso D järjestää yksityislentoa. Silloin kun seurusteluvat, matkusti D bisnesluokassa Thaimaaseen, Erika turistiluokassa.
Jospa Stubb laittaisi vaikka armeijan kuljetuksen hövelinä tyyppinä tai Räikkönen rahoillaan.
Melkoisen erikoinen ratkaisu pariskunnalta matkustaa lentokoneessa eri luokissa. Lähtikö Erika suhteestasi koska Iso D ei kustantanut neidon kuluja🤔
Mitä muuta voi odottaa itseään Suomen Madonnana itseään pitävältä Vikmanilta. Vikman, joka kehotti antamaan lapsille seksuaalikasvatusta näyttämällä heille pornofilmejä.
Matkii Madonnaa, tosin menee surkeasti pieleen. Paljastelu ei korvaa surkeaa laulu ääntä.
Kyllä Madonna on ihan eri sarjassa. Tuskin tämä Erika Wikman pystyisi moiseen. Madonna taitaa olla kuitenkin Maailman luokan tähti. Suomessa on tämä oma pieni piiri.
Toivomuksen esitti. Pääsee nyt perille toisella vaihtoehdolla.
Lento peruttu. Siksi heti esille mediaan, että kyllä sentään Baseliin, please please, saisi yhden lennon järjestää, jotta MINÄ pääsen viisuihin.
Varalennot ja muut vaihtoehdot tietenkin saadaan hoidettua ilman minkäänlaista MINÄ MINÄ MEDIASIRKUSTA.
Onko nää niitä jotka aloittaa itsensä esittelyn tehtyään itselleen useita kosmeettisia toimenpiteitä.
Tajuuks muut kuin noloa ja suorastaan valheellista..
Nykyään kaupat tursuaa lisäkkeitä. Ja puoskarit myy täytettä ja fyllaa, sit tyypit tekee muokkauksia itselleen ja katsokaa, mä oon alasti kuvassa. Oi katsokaa.. mitä pitää katsoa… nou jmmarra.
Eukko voisi itse mennä matkalaukkuja roudaamaan sippi liksalla. Helppo vaatia muilta itse kun ei tarvitse tehdä mitään. Varmaan pääsee takalistoaan paljastelemaan, Paraneeko laulu ääni paljasta pehvaa näyttelemällä.
Noille lentäjille on annettu jo monta sovinehdotusta. Finnair on kallis ja palkkapyyntö on aika korkea. Ei ole varmaan Erikan syy? No, hän pääsee tänään Baseliin Suomea edustamaan. Onnea Erikalle 🫶
Erika on menossa Euroviisuihin, eikä mihinkään Timo Mustakallion laulukilpailuun 😅
Miten saa itsestään noin Tuksun näköisen. Kansanedustajat varmaan soittelee.