Seksiorgiat tuttavaparien kanssa

Anonyymi-ap

Olimme vuosia jutelleet pikku hiprakassa jonkinlaisten seksiorgioiden pitämisestä tuttavapariemme kanssa, mutta se oli aina mennyt leikinlaskun piikkiin. Nyt oli Eki avopuolisoineen kuitenkin ehdottanut tällaista aivan tosissaan ja siihen piti ottaa kantaa. Muut tuttavammekin epäröivät, mutta sovittiin että päätös tehtäisiin eräänä lauantaina.
Minä olin meillä se, joka epäröi enemmän. Olen pienikikkelinen ja tiedän että kahdella mukaan tulevista miehistä oli erittäin kookas kyrpä. Erään kaverin vaimosta olin kyllä seksuaalisesti kiinnostunut, mutta en tiennyt olisiko se molemminpuolista, ehkä pikku kikkelini aiheuttaisi vain hymähtelyä.
Vaimoni Pirkon sen sijaan tiesin pitävän eräästä mukaan tulevasta miehestä, Eskosta. Pahaksi onneksi tällä oli todella kookas elin, ja pelkäsin että sillä hän hurmaa vaimoni lopullisesti.
Määräpäivä tuli ja yhtä paria lukuun ottamatta muut olivat lähdössä mukaan, mekin, vaikka päätös aiheutti vatsanpohjassani muljahtelua. Sovittiin samalla, että kaikki laittavat päälleen seksikkäitä alusasuja, jotta voisimme latautua erotiikkaan pikkuhiljaa.

Istuimme Ekin takkahuoneessa tervetuliaisjuomat edessämme. Päällysvaatteet olimme riisuneet ja olimme kaikki jonkinlaisissa alusasuissa. Melkein kaikilla naisilla oli päällään pitsinen bodysuit, elimmehän 90-luvun loppua, jolloin se oli hyvin suosittu. Miehillä oli vähän tylsemmin useimmilla vain bokserit jalassa, jollakulla kuten Eskolla pienet tiukat alkkarit, joista hänen kalunsa näkyi selvästi läpi. Huomasin Pirkon vilkuilevan hymyillen vähän väliä Eskon haaruksia. Pirkko oli asetellut bodysuitin takaosan hyvin tarkasti, siten että se paljasti mahdollisimman paljon hänen ihanista pakaroistaane . Keskikokoiset tissit näkyivat pitsin läpi ja sivulta katsottuna paljasta tissiä näkyi kiihottavalla tavalla.

Sitten Eki kertoi pelin hengen: Naiset saisivat valita ensin itselleen vieraan kumppanin ja viedä tämän muodolliselle alapesulle takkahuoneen päädyssä olevaan lasioviseen suihkuun. Pahin painajaiseni toteutui, kun Pirkko oli äänessä ensimmäisenä ja sanoi valitsevansa Eskon. Minua ei lohduttanut, vaikka minut valitsi Taina, isotissinen ja mukava tuttavamme. Parit muodostuivat nopeasti ja Pirkko vei Eskon alapesulle. Pala kurkussa katselin, kuinka hän kaivoi Eskon kalun esille ja hymyillen teki sille muutaman runkkausliikkeen. Eskoa silmiin katsellen hän siten saippuoi aivan pystyssä olevaa valtavaa kalua puristellen sitä tavalla, jolla oli Eskoa kiihottava vaikutus, eikä mennyt kuin hetki kun häneltä purkautui melkoinen spermaryöppy. Ihmiset taputtivat käsiään ja seuraava pari meni suihkuun. Kun tuli Tainan ja minun vuoro, monet parit olivat jo erilaisissa lemmenleikeissä, eikä suihkukaappi enää kiinnittänyt huomiota. Taina runkkasi pientä mutta onneksi tanakasti seisovaa kikkeliäni. Lähdimme melko pian kopista, sillä kumpikin oli mustasukkainen puolisonsa jutuista.
Näin Pirkon ja Eskon kiihottavan toisiaan esileikillä, jossa Eskon iso kyrpä oli Pirkon pyllyä vasten, bodysuitin sisällä. Pirkon reidellä valuva sperma kertoi Eskon lauenneen jo toisenkin kerran. Pirkko huohotti silmät kiinni ja paineli kädellään Eskon kiveksien takaa, "Työnnä sisään pohjaan asti, paina, paina" , Esko siirsi kyrpänsä pillunhuulille ja työnsi. Pirkko ulisi ja nytkähteli orgasmin vallassa. "Anna tulla kaikki sisään, se tuntuu niin ihanalta!" Vaimoni siis halusi kaverini vielä siementävän hänet! Tiesin ettei Pirkko syönyt pillereitä, koska olimme jo yrittäneet lasta.
Olin aivan päästäni sekaisin mustasukkaisuudesta ja yritin vetää Eskoa pois vaimoni selästä. "Painu vittuun, me nussitaan nyt. Saan kerrankin kunnon kyrpää kurttuisen nysän sijaan!" huusi Pirkko. Minä olin häpeissäni eikä auttanut vaikka eräs tuttu nainen otti nysäni suuhunsa.
Pirkko meni seuraavaksi yöksi Eskon kotiin ja hänen vaimonsa tuli meille. Me juttelimme asiasta, mutta emme harrastaneet seksiä. Pari viikkoa myöhemmin otimme eron kumpikin pariskunta. Pirkko sanoi ääneen: "Minulle seksi on niin tärkeää, että en voisi elää pienikullisen miehen kanssa".

0

413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        245
        4452
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        123
        2899
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2652
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        81
        1644
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        116
        1528
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        50
        1238
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        85
        1164
      8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        203
        1054
      9. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        1003
      10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        45
        996
      Aihe