Missä viipyy "keksutan suurmiehen" ylistysavaukset?

Typerää kaunaa suurmiehestä Kapi! HO HOO, HOM HOO!

Leonid Brezhnevin muistilappu: ”Kekkonen pyytää kaatamaan Sukselaisen”

Juha-Pekka Tikka

Julkaistu 18.10.2017 | 13:06

Päivitetty 18.10.2017 | 13:42


https://www.verkkouutiset.fi/a/leonid-brezhnevin-muistilappu-kekkonen-pyytaa-kaatamaan-sukselaisen/#24788102


Neuvostoliiton valtionpäämiehen jäämistössä on neljän sanan paperilappu vuodelta 1964.


Kekonen – pyytää / Kaatamaan Sukselaisen. (Kekonen – prosit / Svalit’ Sukselainena.)

Tämä on uutuuskirjan Varjo Suomen yllä. Stalinin salaiset kansiot (Docendo) julkaisema tieto neuvostojohtaja Leonid Brezhnevin muistiinpanosta 28.3.1964. Se on julkaistu Venäjällä Brezhnevin paperien uudessa kolmiosaisessa teoksessa.


Joulukuussa 1963 presidentti Urho Kekkosen luottomies Arvo Korsimo oli syrjäytetty maalaisliiton puoluehallituksesta, minkä jälkeen niin sanotun K-linjan piirissä aktivoitui hanke vaihtaa puolueen puheenjohtaja V.J. Sukselainen. Professori Kimmo Rentolan mukaan neuvostojohtajan lapussa on kyse tästä ajankohdasta.

– Vain neljä sanaa. Runsaan viikon kuluttua Pravda arvosteli rankasti Sukselaisen osallistumista virolaisten emigranttien tilaisuuksiin Yhdysvalloissa ja Ruotsissa. Se ei sopinut ystävyyteen Neuvostoliiton kanssa. Suomessa Kekkonen kertoi pitävänsä ”tölväisyä merkitykseltään vähäisenä” ja laannutteli kohua. Huhut kirjoituksen tilaamisesta torjuttiin jyrkin sanoin, Kimmo Rentola kirjoittaa uutuuskirjassa.

V.J. Sukselainen hävisi maalaisliiton kesäkuun 1964 puoluekokouksessa puheenjohtajan paikan äänin 888–866 Johannes Virolaiselle.


Varjo Suomen yllä — Stalinin salaiset kansiot

Tekijät:Vihavainen, Timo (Kirjoittaja)
Manninen, Ohto (Kirjoittaja)
Rentola, Kimmo (Kirjoittaja)
Žuravljov, Sergei (Kirjoittaja)

(Docendo 2017)

Katso erikoisesti sivu 385:

Kekonen – pyytää / Kaatamaan Sukselaisen. (Kekonen – prosit / Svalit’ Sukselainena.)

---

Googlaa: "kekonen pyytää kaatamaan sukselaisen" ja hämmästy!

Näin Urho Kekkonen kaatoi hallitusta Neuvostoliiton kanssa

Juha-Pekka Tikka

Julkaistu 18.10.2017

Moskova hankki uutuuskirjan mukaan 1958 yöpakkasissa Suomen presidentin tuella veto-oikeuden Suomen hallituksen kokoonpanoon.

Professorien Timo Vihavainen, Ohto Manninen ja Kimmo Rentola sekä Venäjän tiedeakatemian varajohtaja Sergei Zuravljovin teos Varjo Suomen yllä – Stalinin salaiset kansiot (Docendo) julkaistiin keskiviikkona. Kirjassa on ennen näkemätöntä materiaalia muun muassa Venäjän presidentin arkistosta, joka on entinen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin arkisto.

Eräät merkittävät löydöt liittyvät Suomen yöpakkaskriisiin syksyllä 1958. Tuolloin Suomeen oli Moskovan yllättäen tullut sille vastenmielinen hallitus, jossa sen tukemat Skdl ja skogilaiset eivät olleetkaan mukana, mutta muun muassa Sdp:n Väinö Leskinen oli.

Jo tätä ennen oli marraskuun 1957 Nkp:n puhemiehistön päätöksessä todettu kirjan dokumentin mukaan, että ”presidentti Kekkoselta on epävirallista tietä tiedusteltava, pitäisikö hän toivottavana joitakin tukitoimenpiteitä meidän taholtamme, jotta hallituskysymys saataisiin ratkaistua Neuvostoliiton ja Suomen suhteiden kannalta suotuisalla tavalla”.

Toinen kirjan dokumentti on varaulkoministeri Vasili Kuznetsovin (1901-90) erittäin salainen kirjelmä NKP:n keskuskomitealle Urho Kekkosen ehdotuksista 27.9.1958, jolloin kriisi oli päällä. Kirjelmässä todetaan seuraavaa:

Suomen presidentti Kekkonen on epävirallista kautta esittänyt mielipiteenään olevan toivottavaa, että lähiaikoina julkaistaisiin tiedotus SNTL:n Suomen-suurlähettilään V. Z. Lebedevin vapauttamisesta tehtävästään. Aiemmin Kekkonen on puoltanut Lebedevin vaihtamista.
Kekkosen mielestä tällainen tiedotus olisi meidän taholtamme hyödyllinen toimenpide, mikäli samalla ei ilmoiteta uuden suurlähettilään nimittämisestä. Kekkonen katsoo, että kaikki nykyisen hallituksen vastustajat, mukaan lukien maalaisliiton terveet ainekset, ryhtyisivät (silloin) tarmokkaaseen hyökkäykseen hallitusta vastaan. Hän esitti myös, että Lebedevin poisvetopäätöksestä täytyy saada Suomen hallituspiireille vakava signaali siitä, että Neuvostoliitto aikoo muuttaa politiikkaansa Suomen suhteen, mikäli nykyinen hallituskoalitio ei tule tiensä päähän lähiaikoina.


Moskovan johdolle siis raportoitiin, että Neuvostoliiton suurlähettilään poiskutsumista Helsingistä ja seuraajan auki jättämistä, jolla painostettiin Suomen hallitusta eroamaan, esitti Suomen presidentti. Suomessa julki kerrottiin ja jopa omissa päiväkirjoissaan presidentti Kekkonen kirjoitti asiasta eri tavalla.

NKP:n politbyroo teki täsmälleen sen mukaisesti, mitä Kuznetsov raportoi Kekkosen esittäneen.

”Kumpikin valikoi”

Professori Kimmo Rentolan mukaan asiakirja on paitsi ”varsin olennainen” myös hankalasti tulkittava. Hän käy uutuusteoksessa läpi asiakirjaa verraten sitä Urho Kekkosen päiväkirjoissaan kertomaan ja päätyy toteamaan, etteivät kuvailut ole ristiriidassa, vaan täydentävät toisiaan. Kumpikin valikoi.

– Vaikka sanamuotoja kenties venytettiin, ei ole uskottavaa, että KGB olisi tohtinut panna presidentin suuhun täysin perättömiä lausumia. Jos Hruštšov näet sattuisi möläyttämään, että tehän silloin ehdotitte näin, ja Kekkonen kiistäisi ehdottaneensa, raportin tekijät joutuisivat vastuuseen, Kimmo Rentola kirjoittaa teoksessa.

– Kekkonen puolestaan vältti edes muistiinpanoihinsa kirjaamasta aktiivisuuttaan keskustelussa ulkovallan edustajan kanssa hänen itse nimittämänsä Suomen hallituksen kaatamisesta. Eihän se mikään kaunis juttu ollut. Tilanne oli hermostuttava, sillä Kekkosella oli aihetta pelätä sekä oman luottonsa menettämistä Moskovassa että uudelleenvalintansa karkaamista käsistä, mikäli uusi koalitio jäisi valtaan.

Professori huomauttaa, että tarkasti lukien Kuznetsovin kirjelmässä presidentti ei ehdottanut suurlähettilään kutsumista pois (mikä oli jo päätetty ja Kekkosen lähipiirille kerrottu), vaan poisvedosta tiedottamista ja sen hyödyntämistä kamppailussa hallitusta vastaan.

– Loogisinta on päätellä, että (1) Ženihov (KGB-residentti Helsingissä) tarjoili näitä teemoja presidentin eteen, ja (2) Kekkonen reagoi myönteisesti ja osallistui ideoiden kehittelyyn. Kun asiat sitten pantiin omiin papereihin, Kekkonen merkitsi muistiin vaiheen 1, mutta jätti vaiheen 2 kirjaamatta. Politbyroon saamassa raportissa taas painottui vaihe 2, ja muotoilujen alta voi juuri ja juuri nähdä vaiheen 1 aineksia.

– Yöpakkaskriisi oli suhdekriiseistä sikäli painavin, että siinä Neuvostoliitto hankki veto-oikeuden Suomen hallituksen kokoonpanoon. (Väinö) Leskinen, (Väinö) Tanner ja muut Moskovan vihollisikseen lukemat SDP:n edustajat (lopulta ns. neljän jengi) eivät saisi tulla hallitukseen, eivätkä SDP ja kokoomus samalla kertaa. SKDL voitaisiin jättää oppositioon, kunhan se ei olisi siellä yksin. Nämä Hruštšovin ja muiden tähdentämät rajaukset tekivät hallitusten ja etenkin enemmistöhallitusten muodostamisen hyvin hankalaksi, Rentola toteaa.

Lasse Lehtisen kolumni Kekkosen visiitti Virossa


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005578027.html


Lasse Lehtisen kolumni: Kekkosen visiitti Virossa

Viro täyttää tänään 100 vuotta. Otin erään kerran Lennart Meren kanssa puheeksi Urho Kekkosen vierailun miehitetyssä Virossa 1964. Oliko käynnillä niin suuri merkitys virolaisille kuin suomalainen perinnetieto väittää?

Lasse Lehtinen

24.2.2018 14:06

”Ehdottomasti”, Meri sanoi. En muista tarkalleen vertausta, jota hän käytti, mutta ajatus oli, että Viron kansa sai näin annoksen kauan kaipaamaansa happea vapaasta maailmasta.

Kekkonen keskusteli vierailulla isäntiensä ja tuttaviensa kanssa viron kielellä ja piti myös tärkeimmän puheensa Tarton yliopistossa viroksi. Vierailu ja vieraan käytös ymmärrettiin tueksi ja rohkaisuksi virolaisten kansallistunteelle.

Kysyin vielä, kuulivatko virolaiset silloin tai jälkeenpäin, että näytelmällä oli ollut toinen näytös Suomessa. Retken kylkiäisenä Kekkonen oli päässyt eroon haastajastaan Vieno Johannes Sukselaisesta, joka hieman aikaisemmin oli erehtynyt vierailemaan ulkovirolaisten juhlissa.

Meri muisti kuulleensa jotain epämääräistä. Minun kertomastani hän ei yllättynyt. Moittimalla ulkovirolaiset ja käräyttämällä kilpailijansa Kekkonen takasi edelleen luotettavuutensa Moskovan suuntaan. Kolme kärpästä yhdellä lätkällä: virolaiset kiitollisiksi, venäläiset tyytyväisiksi ja Sukselainen pakkaseen.

***

Timo Vihavaisen ja kumppanien tuoreeseen kirjaan Varjo Suomen yllä sisältyy asian vahvistava arkistolöytö. Se kertoo Leonid Brezhnevin kirjanneen Kekkosen avunpyynnön maaliskuun 28. päivänä 1964. Naapurin päämies kirjoitti muistilapulle: ”Kekonen – pyytää/Kaatamaan Sukselaisen.” Vain neljä sanaa.

 Kolme kärpästä yhdellä lätkällä: virolaiset kiitollisiksi, venäläiset tyytyväisiksi ja Sukselainen pakkaseen.

Ei mennyt viikkoakaan, kun Pravda arvosteli rankasti Sukselaisen osallistumista virolaisten emigranttien tilaisuuksiin Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Sitä lehti piti ystävyyspolitiikan vastaisena käytöksenä.

Maalaisliiton keskushallitukselle Kekkonen toimitti Moskovassa laaditun julkilausuman, jossa kerrottiin, että ”suomalaisen poliitikon osanotto kunniavieraana eestiläisten emigranttien kokouksiin ei ole sopusoinnussa Neuvostoliiton ja Suomen ystävyyssuhteiden kanssa. Eestiläiset emigrantit olivat he Ruotsin tai USA:n kansalaisia tai ei, ovat tunnetut vihamielisyydestään ja vehkeilyistä Neuvostoliittoa vastaan”.

Kommunikeassa mainittiin vielä Kekkosen vakuuttaneen, että ”V. J. Sukselainen on poliittisessa toiminnassaan kannattanut ystävyyden politiikkaa Neuvostoliiton ja Suomen välillä ja että Sukselainen syksyn 1958 kriisin aikana osoitti harkintakykyä.”

***

Kekkonen oli kokenut ohranan mies, joka nostatti savuverhoja toimintansa peittämiseksi niin etevästi, että iskun kohteeksi joutunut saattoi luulla Kekkosen tosissaan tyynnyttelevän keskustelua.

Presidentti laannutteli kohua, jonka oli itse tilannut. Kekkonen jopa pyysi kertomaan maalaisliiton puolueväelle, että Pravdan kannanotto ei ollut ”kovin merkityksellinen, jollei sitä aleta paisuttelemaan Maalaisliiton elimissä”. Juuri niin kuitenkin tehtiin.

Muistelmakirjallisuudesta päätellen Sukselainen ei koskaan tullut varmasti tietämään, kuka osoitti maalin Moskovan luodeille. Jouko Tyyri ei ollut aivan väärässä, kun hän vuonna 1976 kirjoitti Helsingin Sanomissa: ”Kyllä se vanha Kiusaaja on ammattimies...”

Kirjoittaja on kirjailija ja entinen EU-parlamentin jäsen

Kannattaisko tulla tälle vuosituhannelle?