Toisessa keskustelussa eräs kirjoittaja väitti, että vehkeet pitää olla oikealla lahkeessa. Itselläni boksereissa vehkeet ei mene erityisesti kumpaankaan lahkeeseen mutta kyllä muuten kalusto enemmän on vasemmalla ja tulee jotenkin luonnostaan siirrettyä slerssiä ja palleja vasemmalle. En tiedä johtuuko anatomiasta, housujen leikkauksesta vai mistä. Miten lienee muilla?
Vastaukset 43
- Anonyymi
Vasemmalla aina.
- Anonyymi
Johtuneeko oikeakätisyydestä, että on luonnollisempaa laittaa vasemmalle.
- Anonyymi
Enemmän vasemmassa. Joskus huomaan, että ovatpa heilahtaneet oikealle, mutta olen välillä antanut olla. Yhdellä hyvin pukeutuvalla työkaverilla on tapana pöyhiä näkyvästi vehkeitään paremmin housuissa pitkin päivää muista miehistä tai naisista välittämättä.
- Anonyymi
Jo varhaisessa nuoruudessani sain kotikasvatuksessa että aina vasemmassa ja tätä perusteltiin sillä että herrasmiehet pitää aina vasemmassa , mielestäni tuollaiset asiat kuuluvat jo
yleis sivistykseen.- Anonyymi
Olen myös saman kasvatuksen saanut, että herrasmiehet pitää aina vehkeitään vasemmassa puntissa. Siellähän se myös lepää...
- Anonyymi
Vasemmassa. Oikeakätisenä on silloin helpompi kaivaa lerssi esiin kusella käydessä.
- Anonyymi
mulla niin pieni että on normaalisti ihan keskellä, ei riitä puntin puolelle vartta
- Anonyymi
Mun vehkeet, kulli ja pallit, ovat kyllä jotenkin vasemmalle kallellaan vaikka ei varsinaisesti puntissa olisikaan. Ovat kuitenkin aina sepaluksen vasemmalla puolella.
- Anonyymi
Vasemmalla täälläkin.
- Anonyymi
Mitä "veheitä" tarkoutetaan?
Työkalupakkia vai mitä?
Onko sillä suurikin merkitys? - Anonyymi
Mulla on oikean kokoiset tukevat bokserit ja roiku kummallakaan puolella.
- Anonyymi
Vasemmalla luonnollisesti, mutta joskus laitan oikeaan, että vasen puoli tuulettuu. Nuorempana kun laittoi "väärään" lahkeeseen, niin alkoi kovettumaan. Mutta ei enää vanhempana.
- Anonyymi
Vasempaan menee ihan laittamatta.
- Anonyymi
Kun katsoo telkkarista yleisurheilua ja varsinkin juoksuja niin aika monella koko kalusto kokoineen näkyy varsin selvästi ja aina oikealla puolella.
- Anonyymi
Juoksijasta vai telkkarista katsottuna oikealla?
- Anonyymi
Vasemmistoa äänestävät tietenkin vasemmassa lahkeessa. Oikeistoa äänestävät oikeassa lahkeessa. Keskustalaisilla on niin pieni, että sopii olemaan keskelläkin. Mutta Kristillisdemokraateilla sojottaa suoraan napaan, ylös päin. Ja Persut ovat kääntäneet munansa kärjen kohti perävakoa.
- Anonyymi
Vasemmalle puolelle vetää.
- Anonyymi
Heinolan sedällä se on piiloutunut sedän mahanahkaan eli setää itseään kohden.
- Anonyymi
Meikäläisellä vehkeet oikealla puolella, pullottaakin paremmin.
- Anonyymi
Vasen, ehdottomasti.
- Anonyymi
Vasemmalla pidän minä
- Anonyymi
Vasemmalla puolella aina
- Anonyymi
Kun ylläni on löysät housut on koko varustus aina vasemmassa lahkeessa, mutta tiukoissa housuissa meisseli on vasemmalla ja kruununjalokivet ovat oikealla. Olen oikeakätinen hetero mies.
- Anonyymi
Mulla aina oikealla
- Anonyymi
Vasemmalla posliini kulli penisrenkaalla , vasempaan menee ihan luonnostaan.
M 64 CD 💃 - Anonyymi
Karvojen seassa jossain...
Vapaa ja vallaton.. ..en pidä alushousuja kesäisin ilman erityistä syytä..
- Anonyymi
Penis on melkein kaikilla miehillä vasemmalle kallellaan, eli luonnollista on, että vasemmalla mennään!
- Anonyymi
Vasen kives on isompi ja roikkuu alempana. Paljaspäinen mulkkuni lepää sen päällä kunnes toisin käsketään eli kalu alkaa seisoa kovana terska suoraan napaa kohti.
- Anonyymi
vasemmalla puolella roikkuu, omaan isot roikkuvat kivekset ja paljaan ison tatin
- Anonyymi
Vasemmalle on aina kaartunut, vaikka oikeistolainen muuten.
- Anonyymi
Pääsääntöisesti housujen sisäpuolella. Saunassa, suihkussa ja naidessa on sitten esillä ja tietenkin kun käyn kusella.
Sitähän sinä kysyit😂😂 - Anonyymi
vasemmalle enemmän, joskus asettelu myös oikelle.Usein kullirengas tai kivespainot, silloin annann roikkua sortsien ulkopuolella näkyvissämuillemihille
- Anonyymi
Räätäli kysyi tätä aikoinaan jazzmuusikko Louis Armstrongilta kun teki housuja. Armstrong vastasi:
- I don´t care. Let it swing! - Anonyymi
Vasemmassa lahkeesta.
- Anonyymi
Minä tykkään laittaa tissit vasempaan kuppiin. T. Täti F - kupeilla
- Anonyymi
Tällei kesällä en boksereita käytä niin vaikee sanoo millä puolella kalu ikinä onkaan. Vapaana heiluu farkuissa.
- Anonyymi
Vasemmassa. Sujahtaa sinne puolen vähä niinku itsestään.
- Anonyymi
Nyt kesällä näkee pyöräilijöitä ym. trikoissa. Kohoumat jokseenkin aina vasemmalla.
- Anonyymi
En pidä varsinaisesti lahkeessa, mutta vehkeet muuten jotenkin vetävät enemmän vasemmalle.
- Anonyymi
Itsellä noin 20cm aika paksu kalu, velttonakin noin 17cm kyllä vasen lahde johon automaattisesti menee. T. M 55v
- Anonyymi
Seisokissa kyllä nykii vasemmalle.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 139916
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?97795Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha98748- 60725
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55591Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26583Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett43494- 154489
- 42479
Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust7438