Luonnon monimuotoisuudella ei ole väliä kaupungissa

Suomessa kaupungit ovat pieniä ja sen ympärilä on metsää, peltoa, järviä ja soita.

On täysin älytöntä ajatella, että jokaisessa pihassa pitäsi kasvattaa niitä kasveja, joita on yllin kyllin viereisessä ojassa tai pusikossa.

Hyönteiskannan ei tarvitse olla monimuotoinen juuri siinä kotipihassa, jossa ei ole peltoa pölytettäväksi. Ajatteleeko joku Kallion vihreä, että ötökät asuvat kaupungissa ja käyvät maalla töissä ja palaavat katsomaan illaksi kotikatua?

Jos oikeasti katsotaan monimuotoisuutta, niin piha nurmikon kanssakin lisää sitä. Istutetut kasvit ja nurmikko ovat juuri sitä, mitä ei metsöstä löydy. Harva pihakasvi pärjää siellä.

Monimuotoisuus ei ole sitä, että kaupunki näyttää metsältä tai ojanpenkalta.
5775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...sen ympärillä...niiden ympärillä?
Miksi omituinen rivivälihyppely?

Äänestä

Juuri nuo otsikossa mainitut eläimet aiheuttavat maaseudulle mittavat taloudelliset tappiot. Lapissa ahma tappaa poroja. Veronmaksajat maksavat porojen kuolemista johtuvia korvausrahoja, samoin valkoposkihanhien tekemistä haitoista. Susista puhumattakaan. Tähän on yhteiskunnan mielestä rahaa. Korvausrahat ovat pois esim.köyhiltä lapsiperheiltä, eläkeläisiltä ym.

Äänestä
  • No niin petovihan asiantuntija iski heti ,mistä teitä vatipäitä riittää.

    Äänestä

  • Eikö ne maalaisjuntit saanut vuonna 2025 lähes kaksi miljardia tukijaisia ,

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eikö ne maalaisjuntit saanut vuonna 2025 lähes kaksi miljardia tukijaisia ,

    😁😁😉😁

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa kaupungit ovat pieniä ja sen ympärilä on metsää, peltoa, järviä ja soita.

On täysin älytöntä ajatella, että jokaisessa pihassa pitäsi kasvattaa niitä kasveja, joita on yllin kyllin viereisessä ojassa tai pusikossa.

Hyönteiskannan ei tarvitse olla monimuotoinen juuri siinä kotipihassa, jossa ei ole peltoa pölytettäväksi. Ajatteleeko joku Kallion vihreä, että ötökät asuvat kaupungissa ja käyvät maalla töissä ja palaavat katsomaan illaksi kotikatua?

Jos oikeasti katsotaan monimuotoisuutta, niin piha nurmikon kanssakin lisää sitä. Istutetut kasvit ja nurmikko ovat juuri sitä, mitä ei metsöstä löydy. Harva pihakasvi pärjää siellä.

Monimuotoisuus ei ole sitä, että kaupunki näyttää metsältä tai ojanpenkalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu