Tapasin vappuna pitkästä aikaa vanhan luokkakaverin lukioajoilta 1990 - luvun alusta, siis yli 35 vuoden takaa. Ollaan siis jo yli 50 v kumpikin ja elämä on totisesti jättänyt meihin kumpaankin jälkensä. Mentiin siitä yhdessä kahville muistelemaan vanhoja ja istuttiin ja juteltiin kaikesta monta tuntia.
Olin silloin lukiolaispoikana ihan toivottoman ihastunut tuohon kaveriin, hän oli silloin tosi komea, reipas ja hyväkroppainen urheilijapoika, itse taas olin tuskallisen ujo kirjanörtti. Tämä kaveri seurusteli saman tytön kanssa koko sen ajan kun olimme lukiossa ja myöhemmin he menivät naimisiin ja perustivat perheen. Siinä keskustellessa tuli tietysti ilmi myös että olen homo ja tämä kaveri totesi heti että taisit olla ihastunut muhun lukiossa. Vastasin myöntävästi ja kaveri kertoi vaistonneensa sen aina. Todellinen yllätys oli se, että hän kertoi että olisi halunnut vastata mun tunteisiini, mutta pelkäsi niin vanhempiensa ja kaveriensa reaktioita ettei uskaltanut vaan piti tiukasti hetero kulissit yllä.
Olihan se melkoinen asia todeta, että jos meillä kummallakin olisi vaan silloin ollut rohkeutta enempi, niin kummankin elämä olisi voinut mennä ihan toisin. Kyllä siinä molemmilla silmäkulmat kostuivat kun istuttiin ja pidettiin toisiamme kädestä ja jouduttiin vaan toteamaan että enää tuo nuoruuden unelman eläminen ei ole mahdollista, välillä on liian paljon vuosia, liian paljon muita ihmisiä, liian paljon kolhuja, menetyksiä ja sairautta. Varmaan yksi elämäni katkeran suloisimmista hetkistä. Todettiin silti että vaikka ei meistä paria tullut, eikä tule, niin pidetään kuitenkin jatkossa yhteyttä ja voidaan joskus nähdä, kun asutaan kuitenkin melko lähellä toisiamme. Jos tässä vielä eletään, niin ehkä tässä ehditään vielä aikaansaada lämmin ystävyys. Luoja tietää että sekin on näinä aikoina valtavan arvokas asia.
Olin silloin lukiolaispoikana ihan toivottoman ihastunut tuohon kaveriin, hän oli silloin tosi komea, reipas ja hyväkroppainen urheilijapoika, itse taas olin tuskallisen ujo kirjanörtti. Tämä kaveri seurusteli saman tytön kanssa koko sen ajan kun olimme lukiossa ja myöhemmin he menivät naimisiin ja perustivat perheen. Siinä keskustellessa tuli tietysti ilmi myös että olen homo ja tämä kaveri totesi heti että taisit olla ihastunut muhun lukiossa. Vastasin myöntävästi ja kaveri kertoi vaistonneensa sen aina. Todellinen yllätys oli se, että hän kertoi että olisi halunnut vastata mun tunteisiini, mutta pelkäsi niin vanhempiensa ja kaveriensa reaktioita ettei uskaltanut vaan piti tiukasti hetero kulissit yllä.
Olihan se melkoinen asia todeta, että jos meillä kummallakin olisi vaan silloin ollut rohkeutta enempi, niin kummankin elämä olisi voinut mennä ihan toisin. Kyllä siinä molemmilla silmäkulmat kostuivat kun istuttiin ja pidettiin toisiamme kädestä ja jouduttiin vaan toteamaan että enää tuo nuoruuden unelman eläminen ei ole mahdollista, välillä on liian paljon vuosia, liian paljon muita ihmisiä, liian paljon kolhuja, menetyksiä ja sairautta. Varmaan yksi elämäni katkeran suloisimmista hetkistä. Todettiin silti että vaikka ei meistä paria tullut, eikä tule, niin pidetään kuitenkin jatkossa yhteyttä ja voidaan joskus nähdä, kun asutaan kuitenkin melko lähellä toisiamme. Jos tässä vielä eletään, niin ehkä tässä ehditään vielä aikaansaada lämmin ystävyys. Luoja tietää että sekin on näinä aikoina valtavan arvokas asia.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvin piti kulissinsa. Itse puolestani olin yläasteella, 80-luvulla, ihastunut yhteen luokkani kundiin. Ei oltu mitenkään varsinaisesti tekemisissä oltu kun sitten yllättäen odotellessamme käytävässä tunnin alkua tuumasi jotain että josko tulisin kylään hänen luo. Hämmennyin ja mumisin jotain tarjouksen torjunnan tapaista. Sanamuodot eivät jääneet mieleeni. Myöhemmin aikuisena selvisi että naimisiin on mennyt naisen kanssa ja lapsiakin siunaantunut. Jatkoimme lukioon, jossa ihastumisen asteeni oli jo laantunut ja tilalle tullut toinen ihastus. Hänenkään kanssa en nyt vapaa-ajalla tai välitunneilla ollut tekemisissä, joskin tunneilla istuin aika usein hänen takana tai edessä, niin silloin tällöin jotain lauseita tuli vaihdettua. Hän ja tämä yläasteen ihastukseni olivat käsittääkseni kavereita. Lukiossa sitten jompikumpi, olisiko ollut tämä uudempi ihastus, en muista enää, kysyi tykkäänkö pojista tai olenko homo, tuotakaan enää muista. Mumisin kieltävästi. Toinen sanoi jotain tilannetta pehmentävää kun selvästikin tajusi minun kiusaantumiseni. Joskus kymmenkunta vuotta myöhemmin luokkakokouksessa tämä uusi ihastukseni sitten tuli juttelemaan kanssani ja pyyteli anteeksi josko oli kiusannut minua ja kertoi suhtautumisesta miestenväliseen seksiin (jääköön nyt tässä kertomatta tarkemmin). Toisin sanoen kyllä itsensä kanssa sinut oleva sosiaalisesti lahjakas tai vähintäänkin nonverbaalista viestintää hyvin hallitseva osaa lukea yhtä sun toista... Harmi kun tuohon ei kuitenkaan voi luottaa ja varsinkaan jos itse ei ole hyvä tulkitsemaan toisia...
Sitten menit kotiin, vedit käteen ja itkit itsesi uneen.
Heh, jos kommentti oli kommentoijalle, niin en nyt niin herkkis ollut vaikkei toki siinäkään mitään pahaa olisi ollut.
Liikutuin, kun luin aloittajan kirjoituksen. Kuin omasta elämästäni.