Anteeksi mies

Olen käsittänyt vaikka mitä väärin. Olin viime viikolla välillä sekaisin huolesta, välillä kuvittelin jotain ihan muuta johtuen mm. tästä palstasta. Luulin ja kuvittelin sun viipottavan vaikka missä pitämässä vaan hauskaa. Totuus oli varmaan jotain ihan muuta. Ja ylpeyshän ei antanut periksi että olisin uskaltanut mitään irl kysyä. Täällä sitten vastailin myös sen mukaan, mitä kuvittelin sun tekevän:/
Toivottavasti sulla on nyt kaikki hyvin ja oot ok. On kamala ikävä. Odotan sitä että nähdään. Toivottavasti kuulen susta jotain sitä ennen. Olet tosi tärkeä🩷🪽
Naiselta
28517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Toivotaan että tämä naisena esiintyminen breikkaa, niin on näillä oman elämänsä tunnistajilla taas jotain mistä lähteä liikkeelle. Jo on miälipahaa kun kommentteja poistatetaan yhyy minun tunteita on loukattu. Grow a pair🥱

Äänestä
  • Mistä tämä asenteesi johtuu ? Kärsitkö vahvistusharhasta. Mieti. Siihen saa apua.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mistä tämä asenteesi johtuu ? Kärsitkö vahvistusharhasta. Mieti. Siihen saa apua.

    Gubbe kärsii kroonisesta naisvihasta ja miessukupuolesta koska ei syntynyt naiseksi

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Gubbe kärsii kroonisesta naisvihasta ja miessukupuolesta koska ei syntynyt naiseksi

    Gubeksiluulija täällä vaan lerssi kovana näkee miehiä kaikkialla. Tulisi vaan ulos kaapista ja jättäisi tuntemattomat ihmiset rauhaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mistä tämä asenteesi johtuu ? Kärsitkö vahvistusharhasta. Mieti. Siihen saa apua.

    Kerrotko mistä tätä apua voisi tulla aromaterapiasta esim? Ei nyt iha lähtenyt heinäkenkä

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Gubbe kärsii kroonisesta naisvihasta ja miessukupuolesta koska ei syntynyt naiseksi

    Tämä romantiikan tai tunnustuksen nälkäinen ri hyväksy tätä asiaa

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Gubeksiluulija täällä vaan lerssi kovana näkee miehiä kaikkialla. Tulisi vaan ulos kaapista ja jättäisi tuntemattomat ihmiset rauhaan.

    No piilohinttihän sä oletkin

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No piilohinttihän sä oletkin

    Kuntouttava työtoiminta saattaisi auttaa sinuakin pääsemään takaisin osaksi yhteiskuntaa sen sijaan että elät elämääsi suoli24sella trollaten.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No piilohinttihän sä oletkin

    En ole kyllä gubeksiluulija, mutta jos se sinut onnelliseksi saa, niin voit niin ajatella.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kuntouttava työtoiminta saattaisi auttaa sinuakin pääsemään takaisin osaksi yhteiskuntaa sen sijaan että elät elämääsi suoli24sella trollaten.

    Mene sitten "hyvä mies"

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Gubbe kärsii kroonisesta naisvihasta ja miessukupuolesta koska ei syntynyt naiseksi

    📄📝💊🩺tässä oli hyvä arvio. Itse miettinyt samaa. Paljon havaitsin miehessä femiinejä piirteitä. Silti puhuu olevansa miesten mies. Maskuliiini ja erittelee laiskuttaan että mikä kuuluu naisen töihin ja mikä miehen töihin. Itse makaa vaan. Kämppä on kuin sikolätti. Vain miehellä on oikeus kysyä naisen menoista. Mutta hänen elämä ja puhelin ei kuulu naiselle. Mutta hajottaa naisen puhelimen jos ei siihen pääse. Mutta siis esim nuoleminen ja ja naisen tyydyttäminen ja hoivaaminen ei kuulu miehelle. Eikä hierominen. Hänen väsynyttä kehoa pitää hieroa ja hoitaa. Hänelle kuuluu vain paneminen ja oma tyydytys. Sitten voikin kääntää kyljen

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Olen vaan miettinyt kun puhuu myls usein poika kavereistaan ja miksi ne usein muuttuvat että onkohan sittenkin vaan g

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Gubbe kärsii kroonisesta naisvihasta ja miessukupuolesta koska ei syntynyt naiseksi

    Minusta analyysi on aivan legit. Ja koska kaikkien mielestä selvästi ei, niin minä analysoin niitä, muut tehköön omaa juttuaan ns. Sivusta sadista

    Äänestä

Mihin päin menee?

Äänestä
  • Lounaaseen päin.

    Äänestä

  • Palstasedällä on kaikki päin vattua paitsi klli

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Palstasedällä on kaikki päin vattua paitsi klli

    Tarkoitan pidän perhosista ja pinkistä väristä sekä itseni pienentämisestä, niin ettei ketään vaan satu tai koske

    Äänestä

Vain aloittajalle. Kuin "hyvin lähelle". Olin viime viikolla poissa ja asiallisesta syystä, ei itsestäni johtuvasta. Ei liity huvittelua, eikä sellainen olisi muutenkaan haluttanut. Palsta saa aikaan pahoja väärinkäsityksiä ja ehkä sinäkään et ole hän, vaikka aloitus sopii minuun 100 varmasti ja molemmat tiedämme. En unohtanut sinua viikolla. Vointiasi ajatellut.

Äänestä
  • Vastaan kuin hänelle. Vointini on ok, mitä nyt huoli ollut sinusta. En ole mitään haukkumisia sulle täällä kirjoittanut, ainoastaan vastaillut turhan kärjekkäästi, kun luullut sinuksi joitain aloituksia. Enimmäkseen lukenut ja pahoittanut mieleni. Toivottavasti sulla on hyvä viikko edessä. Itse yritän keskittyä olennaiseen. Pysyt mielessä.🩷
    Ap.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vastaan kuin hänelle. Vointini on ok, mitä nyt huoli ollut sinusta. En ole mitään haukkumisia sulle täällä kirjoittanut, ainoastaan vastaillut turhan kärjekkäästi, kun luullut sinuksi joitain aloituksia. Enimmäkseen lukenut ja pahoittanut mieleni. Toivottavasti sulla on hyvä viikko edessä. Itse yritän keskittyä olennaiseen. Pysyt mielessä.🩷
    Ap.

    Samalta 8.24. Ei sinun tarvitse pyydellä anteeksi. En todellakaan näe siihen aihetta ja tuskin sinäkään. Täällä voi mennä ristiinrastiin ja samaan aikaan päällimmäisenä on myös varmuus toisen käymisestä ja ihmettelijöille, siinähän ihmettelevät. Tosiaan, vaikka olin toisaalla, niin kävin ajoittain täällä ja mitään aloituksia en ole tehnyt, mitä nyt johonkin kommentoinut sinä mielessä ja en tosiasiassa usko, että muutenkaan esim. nälvisit täällä. En ole pitänyt sinua sen luonteisena. Haluaisin tähän laittaa pienen tunnisteen, jos tosiaan olet hän. Vaikka tämä: vihreä mennen tullen. Jos meni väärään osoitteeseen, niin sitten meni ja toivotan hyvää jatkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    💚💚💚👍

    Äänestä

Luulit ja kuvittelit. Käsitit väärin ja vielä uskottelit itsellesi, että palstakirjoitukset ovat juuri sulle.

Olit "ylpeä" etkä vaivaantunut ottamaan asioista selvää oikeasti.

Ja sitten levitit tuota sontaa vielä kaikkien luettavaksi palstalla.

Kertakaikkisen lapsellista.

Toivottavasti edes otit opiksesi. Kasvun paikka.

Äänestä
  • Mitään sontaa en ole kirjoittanut. Ja vain muutaman aloituksen otin itseeni. Meni valitettavasti väärin. Pyysin jo anteeksi häneltä. Kasva itse ja yritä erottaa kirjoittajat toisistaan. Itse en edes lue kuin murto-osaa palstasta. Siksi virheitä tulee.

    Äänestä

  • Sinulla se näitä epikriiesejä riittää tästä palstasedästä. Vaikutat todella tasapainoiselta

    Äänestä

Mihinpä se pantteri raidoistaan pääsis.

Äänestä
  • Pantterilla ei ole raitoja😅

    Äänestä

  • Virallisten puumabyysien kuosi? Tätä täytyy vielä tuumailla. Sivusta keu keu gubelle kitisijä

    Äänestä

Ei se mitään... Kotosalla olin kokoviikonlopun. No kaupassa ja pizzalla kävin siinä kaikki. Niin sinäkin olet tärkeä ❤️

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen käsittänyt vaikka mitä väärin. Olin viime viikolla välillä sekaisin huolesta, välillä kuvittelin jotain ihan muuta johtuen mm. tästä palstasta. Luulin ja kuvittelin sun viipottavan vaikka missä pitämässä vaan hauskaa. Totuus oli varmaan jotain ihan muuta. Ja ylpeyshän ei antanut periksi että olisin uskaltanut mitään irl kysyä. Täällä sitten vastailin myös sen mukaan, mitä kuvittelin sun tekevän:/
Toivottavasti sulla on nyt kaikki hyvin ja oot ok. On kamala ikävä. Odotan sitä että nähdään. Toivottavasti kuulen susta jotain sitä ennen. Olet tosi tärkeä🩷🪽
Naiselta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu