Edellisen johtajan valinnassa oli pääkriteerinä, että mikä muu tahansa mutta ei lääkäriä (SK). Saatiin hallintotieteen maisteri (SDP).
Nyt toive taas toteutui. Saatiin jälleen hallintotieteen maisteri johtajaksi.
Tulosalueiden johtajatkin alkavat pääosin olla edellisen hyvinvointijohtajan jäljiltä muita kuin lääkäreitä. (Siksi nimitys sairaalassa eli työkeskuksessa ei enää ole ylilääkäri vaan tulosalueen johtaja).
He ovat kuitenkin myös lääkäreitä johtamassa lääkärintyössä, vaikka he itse eivät saa tehdä mitään lääkärintyötä ( vankeuden uhalla), vain johtaa potilaiden hoitoa.
Jatkuuko edelleen poliittinen kanta, että toive saada sairaalan ( nykyisin hyvinvoinnin työkeskus) johtoryhmään edes hivenen lääketieteellistäkin osaamista, on naurettava asia?
Potilaiden hoitamisesta tietämättömän hallinnon virheet voidaan ajan kuluessa pakon edessä korjata, mutta aina silloin palaa muutama miljoona euroa potilaiden kärsimyksen lisäksi.
Summa summarum:
Kalliiksi tulee hallinnon päätehtävä eli estää sairauksien kustannuksella tapahtuva lääkäreiden ja hoitajien rikastuninen.
Lääkärit ja hoitajat kun itse tekevät sen varsinaisen sairaalan tehtävän eli potilaiden hoitamisen, ja vieläpä yksinoikeudellaan.
Hyvinvointiin johtaja
Anonyymi-ap
1
97
Vastaukset
- Anonyymi
Luo sairaiden käy sisar hento valkoinen.
Vaan ei silti näy johtoryhmän hallintokaaviossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663372Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433167Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1222668- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271850- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä861477- 391320
- 821189