mediaviestintä

Karjalaisen videoima vappu ja vanhojen autojen kulkue. Olipahan esitys; kaksi kertaa yritin katsoa ja molemmilla kerroilla en päässyt niin pitkälle että olisin nähnyt yhtään vanhaa autoa. Aikaa kului ja kului, muita autoja ja tien ylittäjiä kyllä näkyi. Sairaana ollessani olisin halunnut katsoa koska oma autommekin oli siinä kulkueessa. Ei vaan näkynyt koska ei jaksanut tuijottaa risteystä. Ymmärrän kyllä, varmaankin kiinteä kamera asennettu tiettyyn paikkaan ja sitten vain odotellaan. Nykytekniikalla sen olisi voinut ajastaa kuvaamaan silloin kun on jotain kuvattavaa. Yritystä oli mutta mielestäni tökerö esitys.
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Karjalaisen videoima vappu ja vanhojen autojen kulkue. Olipahan esitys; kaksi kertaa yritin katsoa ja molemmilla kerroilla en päässyt niin pitkälle että olisin nähnyt yhtään vanhaa autoa. Aikaa kului ja kului, muita autoja ja tien ylittäjiä kyllä näkyi. Sairaana ollessani olisin halunnut katsoa koska oma autommekin oli siinä kulkueessa. Ei vaan näkynyt koska ei jaksanut tuijottaa risteystä. Ymmärrän kyllä, varmaankin kiinteä kamera asennettu tiettyyn paikkaan ja sitten vain odotellaan. Nykytekniikalla sen olisi voinut ajastaa kuvaamaan silloin kun on jotain kuvattavaa. Yritystä oli mutta mielestäni tökerö esitys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu