Putin laittaa ” kätyrinsä ” pelottelemaan suomalaisia hyökkäyksellä ja sotatoimilla. Hän tietää ettei mitään tarvitse kuitenkaan toteuttaa. Ensimmäiseksi, pelkkä pelottelu on jo pistänyt Suomen nykyisen hallituksen pelkäämään kuin jänikset, ihan valtion päämiestä myöten.
Toisekseen, Venäjän uhkaukset toimivat Suomessa tehokkaana talouskehityksen jarruna. Ei tänne tule uusia, varsinkaan ulkomaisia yrityksiä. Samoin on osaavan työvoiman kanssa. Kuka fiksu tänne sotaa pelkäävään syrjäkylään haluaa tulla. Ei kukaan. Omatkin, jotka ovat koulutettu ja nuoria lähtevät pois.
Kolmanneksi , Suomen oikeistohallitus ei kykene toimimaan edes omien kansalaisten yhteisymmärryksen ja sovun ylläpitämiseksi. Kahtiajakautumista kansan kesken oikein lietsovat ja edesauttavat typeriilä toimillaan. Ja kaikki sataa Putinin laariin. Hajonnut kansa, huono puolustus motivaatio. Vaikka muuta julkisesti puhutaan.
Neljänneksi, Putin tietää länsimaiden pelkuruuden ja sen ettei todellista solidaarisuutta enää ole…jos johonkin maahan hyökätään, niin muut eivät auta. Ja Trump teki Putinille etittäin hyvän palveluksen sotkemalla jenkkien asiat täysin. Kyllä Putin senkin tietää ettei USA auta esim Suomea kuin rahasta ja suuria vasta palveluksia vastaan.
Viidenneksi, Putin tietää, että venäläiset eivät unohda Suomen nykyisen hallituksen uhopuhetta ja Puhetta ettei Putiniin voi luottaa. Se muistetaan, vaikka Putin poistuisi vallasta. Suomi pilasi välinsä venäläisiin, joten kärsikööt. Näin ajattellaan itärajan takana. Heikko sopukin on parempi kuin lihava riita. Olisi kannattanut Suomenkin muistaa.
Joten kaikista yllämainituista asioista johtuen Suomi neito roikkuu löysässä hirressä vielä vuosia !
Putin tietää että pelottelu riittää
7
199
Vastaukset 7
- Anonyymi
Huvittaa, kun jotkut kokoomuslaiset julistivat Suomen liityttyä Natoon. Että nyt Suomessa voi hengittää vapaasti.
Miten väärässä olivatkaan. Tässäkin asiassa.
Nyt olkaan kusi sukassa. Ja höyrähtäneen Orannsin Miehen pelossa ja mielivallan kohteena. Koko länsi.- Anonyymi
Ei oo mitään pelättävää . Venäjä ei pysty hyökkäämään Suomeen ainakaan viiteen vuoteen . Orpopurran propagandaa on .
- Anonyymi
Kokoomusta ei pitäisi päästää Suomen johtoon. Siitä ei seuraa kuin häpeää, hävikkiä ja sotaa. Onhan tämä jo koettu.
- Anonyymi
Ensin oli hullu the kommunisti . Nyt on myös hullu the oikeistolainen. Eli yhtä paha, katsoi itään tai länteen.
- Anonyymi
Orpopurran masiniintia on Venäjällä pelottelu . Tai no ei sittenkään . Venäjä yks kaks lopettaa Ukrainan sodan ja siirtää nämä sotilaat hyökkäämään Suomeen .
- Anonyymi
Jee , sit saadaan sotia Venäjää vastaan .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 63781
- 46770
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21686Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha507675Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76620Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23560- 57551
- 59550