Hän astuu huoneeseen, kuin kevätmyrsky,
ja ilta taipuu hänen ympärillään,
sinä katsot — ei suoraan, vaan kulman alta,
kuin valo osuisi vain toiseen ihollaan.
Hän nauraa — kirkasta, kuin kirkas voisi olla väärin,
ja sydän nykäisee, se tuttu tunne:
ei vihaa, muttei lempeäkään,
vain pieni polte, salaa syntynyt tunne.
Hänen sanansa kuullaan,
sinun unohdetaan,
hänen olemuksensa kantaa salaisuuksia,
joita et ole saanut kantaa koskaan.
Ja sinä mietit,
onko hän parempi, kauniimpi,
vai onko vain maailma vinossa,
kun katseet eivät osu sinuun?
Et tunnusta sitä ääneen,
et itsellesikään — ei kateus sovi kasvoillesi.
Mut sydän kuiskii:
“Miksi ei minulle, mitä hänelle annetaan?”
Mut tiedät —
se mikä loistaa ulospäin,
voi varjoa kantaa sisällään,
ja jokainen hymy voi olla naamio.
Silti katse viipyy hänessä,
kuin peili, johon ei halua katsoa,
mutta ei voi olla vilkaisematta.
Haluat olla hän —
tai ehkä vain tulla nähdyksi
niin kuin hänet nähdään.
ja ilta taipuu hänen ympärillään,
sinä katsot — ei suoraan, vaan kulman alta,
kuin valo osuisi vain toiseen ihollaan.
Hän nauraa — kirkasta, kuin kirkas voisi olla väärin,
ja sydän nykäisee, se tuttu tunne:
ei vihaa, muttei lempeäkään,
vain pieni polte, salaa syntynyt tunne.
Hänen sanansa kuullaan,
sinun unohdetaan,
hänen olemuksensa kantaa salaisuuksia,
joita et ole saanut kantaa koskaan.
Ja sinä mietit,
onko hän parempi, kauniimpi,
vai onko vain maailma vinossa,
kun katseet eivät osu sinuun?
Et tunnusta sitä ääneen,
et itsellesikään — ei kateus sovi kasvoillesi.
Mut sydän kuiskii:
“Miksi ei minulle, mitä hänelle annetaan?”
Mut tiedät —
se mikä loistaa ulospäin,
voi varjoa kantaa sisällään,
ja jokainen hymy voi olla naamio.
Silti katse viipyy hänessä,
kuin peili, johon ei halua katsoa,
mutta ei voi olla vilkaisematta.
Haluat olla hän —
tai ehkä vain tulla nähdyksi
niin kuin hänet nähdään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kertoo naisten välisestä kateudesta