Poistui heti edellinen. Katsotaan miten tämä. Tytär osasi lukea viisivuotiaana ja kirjoittaa kuusivuotiaana. Kuvattu helmikuussa 2024. https://aijaa.com/4dVf7Z
Kielimiehet voivat kertoa mitä sanon tuossa tyttärelle. Oikeat kielimiehet älkää kertoko vastausta, vaan annetaan erään vaimon kertoa se ensin.
2010
PS: Palaan asiaan huomenna.
Hämeen hitain puhuu kieliä
40
231
Vastaukset
- Anonyymi
Nämä on ainukertaisia hetkiä isän ja lapsen elämässä. Kaunis tallenne, säilytä se. Lapset kasvaa ja he ovat pieniä vain hetken ja se aika on hyvä olla hyvää aikaa. Hetkiin rakentuu koko elämä. Kiitos kaunis ja kaikkea hyvää teille!
- Anonyymi
Lapset kehittyy yksilöllisesti, oppivat mm. kävelemään, uimaan, ajamaan polkupyörällä, puhumaan, kirjoittamaan ja lukemaan, jopa olemaan musikaalinen ym.
Nuorempi suomen poika osasi ajaa minimopolla ennen kuin polkupyörällä.
Vanhempi osasi uida ja sukeltaa ennen kuin ryhtyi puhumaan.
Tytär osasi soittaa viulua ennen kouluikäänsä.
Monet asiat myös oppivat myöhemmin kuin keskiverto ikätoverinsa.
Tämä kaksikulttuurisemme osasi ennen kouluikäänsä puhua thaita, suomea ja englantia, nykyisin myös ruotsia.
Oppi myös uimaan varsin varhain.
Pääharrastuksenaan nykyisellään kattavan tietokonejärjestelmänsä kanssa koodaukset ja peleihin liittyvät videot ja omat ohjelmat, eikä se onnistu rallienglannilla.
Hallitsee moottoripyörän paremmin kuin vahingossa hoksanneet.
Ymmärtää runsaasti navigointia perinteisesti, siis ilman tietotekniikkaa.
On kiinnostunut kokkailemisesta joten sen suhteen ei ole eikä tule olemaan uusavuton.
Ratkaisee rubikin alta puoleen minuuttiin ja täytyy sanoa että minä en ymmärrä sitä matematiikkaa jota sen ratkaiseminen edellyttää.
Lienee jo naippassutkin, koska kysyttäessä hymyilee yhdessä thaimaan kauneimman tyttömurkun kanssa.
Se on hyvä että 2010 on saanut ns. Another chance, läheiskasvatukseen, kun oli estynyt olemaan pelipaikalla kun suomitytär oli 5 ja 6 vuotias.
Vielä kun ymmärtäisi että kaksikulttuurisuus ja kielitaidot on rikkaus sekä, että ei isukki voi päättää lapsiensa puolesta ennakkoon mitä tekevät ja mitä taitojaan hyödykseen käyttävät aikuisena.
Tuohon aloitukseen vielä, että lapset suomen kouluissa oppii lukemaan ja kirjoittamaan 7 vuotiaana, ellei heitä ole ryhdytty kotiopettamaan tarkoituksella että olisivat ikätovereita kyvykkäämpiä ikäänsä verraten.
Hauska tuo babla ..... Oikeat kielimiehet ..... Lienee Pattayan rakkaiden oikeat kielitaidot ilmenevän enemmänkin piparien nuolemisina.
Tosin en minäkään ole .... oikea kielimies Dillen tarkoittamalla tavalla.
> § <- Anonyymi
Minunkin kiinnostukseni tietokoneisiin alkoi peleistä, c64 oli siinä erinomainen töiden ohessa koodasin tank versus ufo peliin uusia ominaisuuksia, ja muutin pelin vaikeusastetta, ilman ensimmäistä tietokonetta joka oli tam6800 en olisi koskaan ajautunut tietokone alalle, paljon oli kavereita jotka olivat vuoden jotkut joka viisikin vuotta, sitten huomasivat että ei sovi minulle ja vaihtoi alaa, minä en sen jälkeen kun ajauduin alalle.... enkä kadu sitä.
- Anonyymi
Ei ole malttanut kyrvånsyylå viime yönäkään nukkua, elämä on suomi24.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole malttanut kyrvånsyylå viime yönäkään nukkua, elämä on suomi24.
Mailtoin kenen kanssa nyt kuvittelet keskustelevasi, itsesi ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mailtoin kenen kanssa nyt kuvittelet keskustelevasi, itsesi ?
Mailtoit keskustella mielikuvitussisäfileen kanssa, mureuttaen sitä, ennen hunajaruiskulla piikittämistä, peukalon nivelellä.... khiai, khiai, KHIJAAAIII!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minunkin kiinnostukseni tietokoneisiin alkoi peleistä, c64 oli siinä erinomainen töiden ohessa koodasin tank versus ufo peliin uusia ominaisuuksia, ja muutin pelin vaikeusastetta, ilman ensimmäistä tietokonetta joka oli tam6800 en olisi koskaan ajautunut tietokone alalle, paljon oli kavereita jotka olivat vuoden jotkut joka viisikin vuotta, sitten huomasivat että ei sovi minulle ja vaihtoi alaa, minä en sen jälkeen kun ajauduin alalle.... enkä kadu sitä.
Kommodoori on puhunut. Ugh!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mailtoin kenen kanssa nyt kuvittelet keskustelevasi, itsesi ?
En keskustele, ainoastaan kommentoin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En keskustele, ainoastaan kommentoin
itseäsi, kommentoi ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
itseäsi, kommentoi ?
Voisitko suomentaa.
- Anonyymi
Tykkäsin mutta kommentoin myöhemmin.
- Anonyymi
Kattilaosaston asianajaja Senssu laati pitkän kirjoitelman. Hyvät valehtelijat laittavat juttuihinsa usein pienen palan totuutta, jolla arvelevat tarinan tulevan uskottavammaksi.
Musikaalisuutta ei voi kehittää tyhjästä, vaan siihen on oltava synnynnäisiä lahjoja, kuin myös esimerkiksi nyrkkeilyyn ja kamppailulajeihin yleensäkin. Pupujussista ei tule tiikeriä, vaikka sitä kuinka kouluttaisi.
Osaaminen ja hyvin osaaminen ovat kaksi eri asiaa. Koskien esimerkiksi tuota mainittua viulunsoittoa.
Rubikin kuution ratkaiseminen on helppoa, siihen tarvitsee vain opetella ohjeet. Itsenäisesti ilman näitä ratkaisuohjeita sen ratkaiseminen ei onnistu.
Mielikuvituspoika siis hallitsee mielikuvitusmoottoripyöräilyn? Tuota... Missäs se on se poika, se prätkä ja se salainen moottorirata?
Sinä reppana et edes tiedä millaisen radan se touhu vaatii. Sitä ei tehdä vanhalla mikroautoradalla, kuten kuvailit joskus sitä "salaista moottorirataa". Thaimaassa ei ole kuin kaksi siihen kelvollista rataa ja kumpikaan niistä ei ole Chiang Maissa.
Pojallasi siis "Thaimaan kaunein" tyttöystävä, mutta et tiedä onko "naippassut"?
Koska olet viimeksi nähnyt tai kuullut tästä pojasta mitään?
Sinun tapauksessa kaksikulttuurisuus tarkoittaa sitä että sinä olet uusavuton kielitaidoton juntti ja tämä mielikuvituspoikasi on thaimaalainen, vaikka hänellä kelakortti olisikin. Sillä kun ei tee Thaimaassa mitään.
Mistähän ihmeen "taidoista" sinä puhut liittyen tuohon kaksikulttuurisuuteen? Mämmiä ja hernerokkaa opetat tekemään?
Kotiopetukseen jätetään vain sosiaalisesti rajoittuneet vajakit, joten taidat puhua sen surullisen näköisen pojan elämästä, joka Jyväskylässä on erakkona isänsä lailla?
Possolainen ei ole ollut tyttärensä elämässä 25 vuoteen mitenkään ja kertoilee isyydestä, mutta rakkain aihe on ollut nuo videopelit ja niiden rassaaminen. Siinä mukavasti aika kuluu ja vartalo muuttuu ihanan possomaiseksi tuplahillolla.
2010Kommentoisin tarkemmin mikäli keskustelisit minun kanssani, mutta tämän sarjan kommenteista ilmenee, että olet samaa kastia kuin ystäväsi syylittäjä.
Odotellaanpa nyt niitä kielimiehiä estraadille.
Tosiaan mikäli koet oman kulttuurisi olevan mämmiä ja hernesoppaa, niin ymmärrän toki ajatusmaailmasi.
Minkä ikäinen oli ylivertainen suomityttäresi kun aloit selaamaan tinderiä 24/7. ja viettämään puoli vuotta paratiisissasi?- Anonyymi
Koska molempien possojen vaimot ovat juuri nyt Pornaisissa laittamassa toisilleen Pepe Willberg- kiharoita kirppikseltä ostetuilla papiljoteilla, niin joudun itse vastaamaan aloituksessa esitettyyn kysymykseen.
"Hyvin menee, tee se valmiiksi, lähdetään jätskille"
Äänteiden äänenpainojen kanssa on vielä paljon tekemistä. Tiedän sen kyllä ja periaatteessa osaankin, mutta en tykkää kiekua enkä kälättää, vaan vedän ne vain sen verran että asia menee perille.
Noiden äänenpainojen liioittelu kuulostaa minun korvaan käskytykseltä, ja sellaisesta en tykkää.
2010 Anonyymi kirjoitti:

2010Jouduit siis itse koska ei ollutkaan ..... kielimiehiä.
Onko sun tinderhuorasi tällä hetkellä jakamassa persettään tapansa mukaan kun sinä vietät aikaasi ..... tietokonepäiväkirjasi kanssa vyötärölihava.?- Anonyymi
Taas possottelua, videopelien muokkaaminen on ollut monen muunkin harrastus, kun koneet tulivat markkinoilla, lähes kaikki ensimmäisen ja toisenpolven ammattilaisilla on samat taustat c64 ja sen kautta opittu ohjelmointi, itse asiassa pelit eivät juurikaan minua kiinnosta vaan se miten niitä saatiin uudelleen koodattua... Ihan pieni alue kansantaloudellisesti pelit eivät suomelle ole, suomessa on ainakin viisi isoa peli firmaa jotka myyvät tuotteitaan maailman laajuisesti, kaikki tämä on lähtöisin tuosta koodaus halukkuudesta....
Hyvä koodausosaaminen on ollut pohjana monelle innovaatiolle, jotka eivät liity mitenkään pelaamiseen, yksi tunnetumpia on osarsoft taloushallinto, ascii pohjainen erittäin hyvä taloushallinnon perussofta, 90 luvulta, aluksi parin ukon tekele, joka oli jossain vaiheessa markkinajohtaja, poikkesi paljon kilpailijoistaan, mm. tuotannonohjauksen takia, pikku hiljaa ohjelmisto laajeni, reskontrat, kassapääte, kirjanpito, laskutus ja varaston valvonta... - Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Kommentoisin tarkemmin mikäli keskustelisit minun kanssani, mutta tämän sarjan kommenteista ilmenee, että olet samaa kastia kuin ystäväsi syylittäjä.
Odotellaanpa nyt niitä kielimiehiä estraadille.
Tosiaan mikäli koet oman kulttuurisi olevan mämmiä ja hernesoppaa, niin ymmärrän toki ajatusmaailmasi.
Minkä ikäinen oli ylivertainen suomityttäresi kun aloit selaamaan tinderiä 24/7. ja viettämään puoli vuotta paratiisissasi?Miksi juttelet Possonderin asioista Senssuna mutta et huomioi Possonderin asiaa laisinkaan, vaan keskityt minuun?
Tein paljon virheitä silloin kun lapset ja varsinkin tytär olivat pieniä, mutta tärkeintä on etteivät näytä siitä kärsineen ja meillä on välit loistavassa kunnossa ja meillä kaikilla menee hyvin.
Kuten olen kertonut, asuin eron jälkeen 500 metrin päässä lapsistani ja meillä oli yhteishuoltajuus, nähtiin käytännössä joka päivä joko harrastusten tai vapaa-ajan merkeissä.
Viikonloput ja lomat oltiin käytännössä aina yhdessä. Pitkiä lomia ja laatuaikaa. Matkailuautoilua, veneilyä, risteilyitä, mökkeilyä.. Vesipuistot ja kylpylät oli suosiossa, värikuulasotaakin harrasteltiin, pyöräilyä, rullaluistelua, vesihiihtoa jne jne
Voin hyvällä omallatunnolla kertoa että harvalla lapsella on niin paljon ollut puuhaa isänsä kanssa, mitä meillä oli.
Esim 2010-2011 talvena olin vain 2kk Thaimaassa ja vasta 2018 vuonna muutin pysyvästi Thaimaahan. Vanhassa passissani on viimeisen turistiviisumin extensionin leima ja se päättyi 18.12.2017. Se passikin on tallessa. Siitä asti O-A:lla menty.
Kuten olen maininnut, niin isät eivät omista lapsiaan ja heillä on omakin elämä, omat kaverit, omat harrastukset, omat mielenkiinnon kohteet ja oma luonne sekä persoona.
Kaikki lapseni ovat luonteiltaan hyvin erilaisia. Heitä yhdistää vain kunnollisuus, sporttisuus, raittius, rehellisyys ja auttavainen luonne. Heillä on myös erinomaiset geenit urheiluun, ovat olleet aina vahvoja ja nopeita.
Kukaan lapsistani ei ole edes maistanut tupakkaa, enkä ole kuullut heidän koskaan kiroilevan. Vain toinen poikani on perinyt iskän taipumuksen puuttua toisten riitoihin ja lopettaa tappelut. Ropelit lähtee pyörimään heti jos tilanne sen vaatii.
Ekan tyrmäyksensä teki kuuden vanhana ja vastustaja oli päätä pidempi albaanipoika.
Kukapa voisi olla onneton, kenellä on kakkua? https://aijaa.com/4vmonv
2010
PS: Tämä on viimeinen vastaukseni "Senssu" nimimerkille. En halua ruokkia Saarikehvelin mielisairautta keskustelemalla mielikuvitusolennon kanssa. Asia korjautuu heti kun todistat asuvasi Chiang Maissa. Se olisi varsin helppoa tehdä, jos olisit siellä, mutta et ole. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska molempien possojen vaimot ovat juuri nyt Pornaisissa laittamassa toisilleen Pepe Willberg- kiharoita kirppikseltä ostetuilla papiljoteilla, niin joudun itse vastaamaan aloituksessa esitettyyn kysymykseen.
"Hyvin menee, tee se valmiiksi, lähdetään jätskille"
Äänteiden äänenpainojen kanssa on vielä paljon tekemistä. Tiedän sen kyllä ja periaatteessa osaankin, mutta en tykkää kiekua enkä kälättää, vaan vedän ne vain sen verran että asia menee perille.
Noiden äänenpainojen liioittelu kuulostaa minun korvaan käskytykseltä, ja sellaisesta en tykkää.
2010Kirjoitin aikaisemmin että palaan tuohon videoon myöhemmin, nätti pikkutyttö ei siinä mitään, mutta "miehen" ääni jonka oletan olevan sinun on selvästi hieman alakuloinen, jopa masentunut. Päätin jo vuosia sitten että en sotke vaimoni näihin keskusteluihin, lidl myy kahdeksaa jäätelötuuttia 1.20 euroa kipaseppas noutamassa.
Anonyymi kirjoitti:
Miksi juttelet Possonderin asioista Senssuna mutta et huomioi Possonderin asiaa laisinkaan, vaan keskityt minuun?
Tein paljon virheitä silloin kun lapset ja varsinkin tytär olivat pieniä, mutta tärkeintä on etteivät näytä siitä kärsineen ja meillä on välit loistavassa kunnossa ja meillä kaikilla menee hyvin.
Kuten olen kertonut, asuin eron jälkeen 500 metrin päässä lapsistani ja meillä oli yhteishuoltajuus, nähtiin käytännössä joka päivä joko harrastusten tai vapaa-ajan merkeissä.
Viikonloput ja lomat oltiin käytännössä aina yhdessä. Pitkiä lomia ja laatuaikaa. Matkailuautoilua, veneilyä, risteilyitä, mökkeilyä.. Vesipuistot ja kylpylät oli suosiossa, värikuulasotaakin harrasteltiin, pyöräilyä, rullaluistelua, vesihiihtoa jne jne
Voin hyvällä omallatunnolla kertoa että harvalla lapsella on niin paljon ollut puuhaa isänsä kanssa, mitä meillä oli.
Esim 2010-2011 talvena olin vain 2kk Thaimaassa ja vasta 2018 vuonna muutin pysyvästi Thaimaahan. Vanhassa passissani on viimeisen turistiviisumin extensionin leima ja se päättyi 18.12.2017. Se passikin on tallessa. Siitä asti O-A:lla menty.
Kuten olen maininnut, niin isät eivät omista lapsiaan ja heillä on omakin elämä, omat kaverit, omat harrastukset, omat mielenkiinnon kohteet ja oma luonne sekä persoona.
Kaikki lapseni ovat luonteiltaan hyvin erilaisia. Heitä yhdistää vain kunnollisuus, sporttisuus, raittius, rehellisyys ja auttavainen luonne. Heillä on myös erinomaiset geenit urheiluun, ovat olleet aina vahvoja ja nopeita.
Kukaan lapsistani ei ole edes maistanut tupakkaa, enkä ole kuullut heidän koskaan kiroilevan. Vain toinen poikani on perinyt iskän taipumuksen puuttua toisten riitoihin ja lopettaa tappelut. Ropelit lähtee pyörimään heti jos tilanne sen vaatii.
Ekan tyrmäyksensä teki kuuden vanhana ja vastustaja oli päätä pidempi albaanipoika.
Kukapa voisi olla onneton, kenellä on kakkua? https://aijaa.com/4vmonv
2010
PS: Tämä on viimeinen vastaukseni "Senssu" nimimerkille. En halua ruokkia Saarikehvelin mielisairautta keskustelemalla mielikuvitusolennon kanssa. Asia korjautuu heti kun todistat asuvasi Chiang Maissa. Se olisi varsin helppoa tehdä, jos olisit siellä, mutta et ole.En minä Numban asioista ole mitään kirjoittanut, vaan mainitsin ainoastaan että poikamme on kiinnostunut koodaamisesta ym.
Hyvä että lopetat kestotilauksesi minulta, joten lopeta sitten alituiset idiotismisi kohdistettuna minuun mitä erilaisimmin maininnoin.
500 metrin päässä, joo no plaastaria sekin sun luurankokaappiisi.
Todistan asuvani täällä Chiang Maissa ..... ja sun ylivertaiset on rehellisiä ..... sinä olet 20.000 euron vedonlyöntisi esittänyt, en minä.
Olen sen hyväksynyt sillä ehdolla että sinä todistat olevasi ja eläväsi kuten väität, siis RÄPS hotellin uima-altaasi reunalta perheesi kanssa ja taustalla haaveilluusiokotisi ja iso lintulautatemppeli.
Et siihen kykene, joten jatka oireitasi Numban suuntaan ja pidä puheesi että tuo oli viimeinen vastauksesi, mutta palautetta tulet saamaan mikä jatkat kestotilaustasi idioottiapina MinääÄÄÄÄÄÄÄÄ.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas possottelua, videopelien muokkaaminen on ollut monen muunkin harrastus, kun koneet tulivat markkinoilla, lähes kaikki ensimmäisen ja toisenpolven ammattilaisilla on samat taustat c64 ja sen kautta opittu ohjelmointi, itse asiassa pelit eivät juurikaan minua kiinnosta vaan se miten niitä saatiin uudelleen koodattua... Ihan pieni alue kansantaloudellisesti pelit eivät suomelle ole, suomessa on ainakin viisi isoa peli firmaa jotka myyvät tuotteitaan maailman laajuisesti, kaikki tämä on lähtöisin tuosta koodaus halukkuudesta....
Hyvä koodausosaaminen on ollut pohjana monelle innovaatiolle, jotka eivät liity mitenkään pelaamiseen, yksi tunnetumpia on osarsoft taloushallinto, ascii pohjainen erittäin hyvä taloushallinnon perussofta, 90 luvulta, aluksi parin ukon tekele, joka oli jossain vaiheessa markkinajohtaja, poikkesi paljon kilpailijoistaan, mm. tuotannonohjauksen takia, pikku hiljaa ohjelmisto laajeni, reskontrat, kassapääte, kirjanpito, laskutus ja varaston valvonta...En väheksy videopelaamista enkä koodausta. Ihan mukavaa tekemistä ja jopa aivojumppaa siinä samalla. Exän serkku asui perheineen näköetäisyyden päässä 1993-2000.
Hän oli huippuluokan nörtti ja myös työnsä puolesta. Nykyisin Suomen toisiksi suurimman puhelinoperaattorin nokkamiehiä. Kouluttaa nykyisin uusia nörttejä huippuliksalla.
Hän sai minut innostumaan PC- peleistä. Ekat pelit mitä häneltä sain ja pelailin oli läjä korppuja ja käyttöjärjestelmä toimi tekstipohjaisella komentoliittymällä. Mitään en kyllä koodaillut enkä tunannut niitä pelejä.
Hommasin 1995 sen aikaisen parhaan ja kalleimman PC:n mitä oli kaupassa myytävänä. Maksoi 16000 markkaa. Nykyisellä mittapuulla sairaan hidas romu, jossa kiintolevyn koko oli muistaakseni alle yhden gigan, olisiko ollut 500 megaa.
Oli joku avaruuspeli, jossa piti tuhota jokin planeetta tunneleita pitkin ja sitten oli nykyisellä mittapuulla hyvin alkeellinen F1- peli, jota varten hommasin ratin ja polkimet, sekä penkin.
Myöhemmin tuli sitten Windows ja kehittyneemmät pelit ja pelailin lentosimulaattoreilla ja sotapelejä. 2000- luvun alussa pelailin silloin tällöin verkossa sotapeliä, jonka nimeä en enää muista.
Viimeisimmät PC- pelit joita pelailin olivat Max Payne 1. ja 2. sekä Far Cry- sotapeli jossa on myös avaruusolentoja. Jostakin syystä se Far Cry- peli on kulkeutunut CD- levyn muodossa koteloineen tuonne laatikkoon, jossa on vanhoja valokuvia CD- levyille siirrettyinä.
Lapsilla on aina ollut pleikkarit, ykkösestä vitoseen. Ostin heille kaikille aikoinaan omat pleikka neloset silloin kun se tuli markkinoille ja jokaiselle täsmäpelit. Yhdelle sotaa, yhdelle kiekkoa ja tyttärelle peli jossa prinsessa seikkailee hevosensa kanssa.
Tytär harrasti silloin ratsastusta, toinen poika kiekkoa ja vanhin poika kuulapyssyillä sotimista.
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En väheksy videopelaamista enkä koodausta. Ihan mukavaa tekemistä ja jopa aivojumppaa siinä samalla. Exän serkku asui perheineen näköetäisyyden päässä 1993-2000.
Hän oli huippuluokan nörtti ja myös työnsä puolesta. Nykyisin Suomen toisiksi suurimman puhelinoperaattorin nokkamiehiä. Kouluttaa nykyisin uusia nörttejä huippuliksalla.
Hän sai minut innostumaan PC- peleistä. Ekat pelit mitä häneltä sain ja pelailin oli läjä korppuja ja käyttöjärjestelmä toimi tekstipohjaisella komentoliittymällä. Mitään en kyllä koodaillut enkä tunannut niitä pelejä.
Hommasin 1995 sen aikaisen parhaan ja kalleimman PC:n mitä oli kaupassa myytävänä. Maksoi 16000 markkaa. Nykyisellä mittapuulla sairaan hidas romu, jossa kiintolevyn koko oli muistaakseni alle yhden gigan, olisiko ollut 500 megaa.
Oli joku avaruuspeli, jossa piti tuhota jokin planeetta tunneleita pitkin ja sitten oli nykyisellä mittapuulla hyvin alkeellinen F1- peli, jota varten hommasin ratin ja polkimet, sekä penkin.
Myöhemmin tuli sitten Windows ja kehittyneemmät pelit ja pelailin lentosimulaattoreilla ja sotapelejä. 2000- luvun alussa pelailin silloin tällöin verkossa sotapeliä, jonka nimeä en enää muista.
Viimeisimmät PC- pelit joita pelailin olivat Max Payne 1. ja 2. sekä Far Cry- sotapeli jossa on myös avaruusolentoja. Jostakin syystä se Far Cry- peli on kulkeutunut CD- levyn muodossa koteloineen tuonne laatikkoon, jossa on vanhoja valokuvia CD- levyille siirrettyinä.
Lapsilla on aina ollut pleikkarit, ykkösestä vitoseen. Ostin heille kaikille aikoinaan omat pleikka neloset silloin kun se tuli markkinoille ja jokaiselle täsmäpelit. Yhdelle sotaa, yhdelle kiekkoa ja tyttärelle peli jossa prinsessa seikkailee hevosensa kanssa.
Tytär harrasti silloin ratsastusta, toinen poika kiekkoa ja vanhin poika kuulapyssyillä sotimista.
2010No jaa minun ensimmäinen pc oli bondwell, en muista mitä se maksoi, kahdella lerppuasemalla, ostin siihen 20mt korttikovalevyn, sen hinnan muistan se oli 3990 markkaa, siis pelkkä kovalevy... kone maksoi jotain 7000 mk ehkä...Ensimmäinen modeemi oli 56kt us.robo ja sitten jokin xyzel malli, paljon oli myös telewell monttuja..
en ole kauheasti pelannut, jopa vastustan pc:n käyttämistä pelaamiseen, mutta elite oli c64 must.... sitä tuli pelattua. sekä scott adamsin tekstipelejä, vaikkapa voodoo castle. Jos haluat pelata osta xbox tai joku muu konsoli, sinne et saa virusta, en ole koskaan ostanut yhtään konsolia itselleni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jaa minun ensimmäinen pc oli bondwell, en muista mitä se maksoi, kahdella lerppuasemalla, ostin siihen 20mt korttikovalevyn, sen hinnan muistan se oli 3990 markkaa, siis pelkkä kovalevy... kone maksoi jotain 7000 mk ehkä...Ensimmäinen modeemi oli 56kt us.robo ja sitten jokin xyzel malli, paljon oli myös telewell monttuja..
en ole kauheasti pelannut, jopa vastustan pc:n käyttämistä pelaamiseen, mutta elite oli c64 must.... sitä tuli pelattua. sekä scott adamsin tekstipelejä, vaikkapa voodoo castle. Jos haluat pelata osta xbox tai joku muu konsoli, sinne et saa virusta, en ole koskaan ostanut yhtään konsolia itselleni.Toinen vaihtoehto olisi ollut IBM pc mutta hinta olisi ollut 15.000-30.000 mk välissä, sama tyyppisellä kokoonpanolla, vga näyttö... Kuusinen toi maahan Bondwell koneita. jonkin aikaa... mutta lopetti sen muutaman vuoden kuluttua, kannattamattomana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen vaihtoehto olisi ollut IBM pc mutta hinta olisi ollut 15.000-30.000 mk välissä, sama tyyppisellä kokoonpanolla, vga näyttö... Kuusinen toi maahan Bondwell koneita. jonkin aikaa... mutta lopetti sen muutaman vuoden kuluttua, kannattamattomana.
Bimistä tuli mieleeni:
Minun ensimmäinen tietokone, jota operoin 1973 oli IBM S/360.
Ei taija palstan jonnet tuota tuntea? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bimistä tuli mieleeni:
Minun ensimmäinen tietokone, jota operoin 1973 oli IBM S/360.
Ei taija palstan jonnet tuota tuntea?Mulla on vax pdp ja microvax... Kaukaan paperitehtaalla..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bimistä tuli mieleeni:
Minun ensimmäinen tietokone, jota operoin 1973 oli IBM S/360.
Ei taija palstan jonnet tuota tuntea?Katsoin Wikistä, varsin komea historia tuolla laitteistolla.
"S/360 on historian kallein tietokoneprojekti ja myös yleisesti 1960-luvun toiseksi kallein teknologiaprojekti heti Apollo-ohjelman jälkeen. NASA sattui myös olemaan 1960-luvulla IBM:n tärkeimpiä asiakkaita ja S/360:n käyttäjiä. Monet S/360-arkkitehtuurissa tehdyt ratkaisut muodostuivat myöhemmin teollisuusstandardeiksi myös muilla valmistajilla"
Itse en enää muista minkä merkkisiä olivat omat ensimmäiset kotikoneet. Peruskoulu osti IBM:n joskus 1978 ja se oli ensimmäinen kone mitä olin edes nähnyt. Taisi olla printterikin.
Me luultiin siinä noin ekalla luokalla 1974 että tietokone tietää kaiken. Pääteltiin nimestä. Sitten kerrottiin kauhutarinoita että joku oli kysynyt tietokoneelta kuolemasta ja ruudulle oli tullut kuollut isoisä joka muuttui luurangoksi jne... 8)
Naapurin poika oli melkoinen tarinanikkari myös. Kertoi että Tarzan on oikeasti olemassa ja koska Tarzanilla ei ole viidakossa puukkokoteloa, se säilyttää sitä tökkäämällä sen aina reiteen pystyyn!
Yhden koneen muistan olleen Siemens-Nixdorfilta. Vaimon setä oli Suomen Siemensin päälliköitä ja järkkäsi alennusta. Muistan sen siksikin että vaimon setä toi meille pahvilaatikollisen mainostuotteita joissa nimi luki. Vöitä, lompakoita, kyniä, paitoja ja sen sellaista.
Hyvin harvoilla oli kotona PC, sen muistan. Ilman sitä vaimon serkun nörttimiestä en olisi minäkään innostunut hankkimaan. Senkin muistan kun ensimmäistä kertaa latasin koneelle p-kuvia.
Oli niin hidas netti että hyvälaatuisen kuvan lataamisessa kesti jopa vartti ja vanhat kuvat piti poistaa että uudet mahtui tilalle ja tuleva vaimokaan ei hirveän innoissaan niiden kuvien lataamisesta ollut. 2000- luvun puolella hän ei enää ollut niin rajoitteinen.
2010 - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitin aikaisemmin että palaan tuohon videoon myöhemmin, nätti pikkutyttö ei siinä mitään, mutta "miehen" ääni jonka oletan olevan sinun on selvästi hieman alakuloinen, jopa masentunut. Päätin jo vuosia sitten että en sotke vaimoni näihin keskusteluihin, lidl myy kahdeksaa jäätelötuuttia 1.20 euroa kipaseppas noutamassa.
Vain köyhät juoksevat tarjousten perässä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Katsoin Wikistä, varsin komea historia tuolla laitteistolla.
"S/360 on historian kallein tietokoneprojekti ja myös yleisesti 1960-luvun toiseksi kallein teknologiaprojekti heti Apollo-ohjelman jälkeen. NASA sattui myös olemaan 1960-luvulla IBM:n tärkeimpiä asiakkaita ja S/360:n käyttäjiä. Monet S/360-arkkitehtuurissa tehdyt ratkaisut muodostuivat myöhemmin teollisuusstandardeiksi myös muilla valmistajilla"
Itse en enää muista minkä merkkisiä olivat omat ensimmäiset kotikoneet. Peruskoulu osti IBM:n joskus 1978 ja se oli ensimmäinen kone mitä olin edes nähnyt. Taisi olla printterikin.
Me luultiin siinä noin ekalla luokalla 1974 että tietokone tietää kaiken. Pääteltiin nimestä. Sitten kerrottiin kauhutarinoita että joku oli kysynyt tietokoneelta kuolemasta ja ruudulle oli tullut kuollut isoisä joka muuttui luurangoksi jne... 8)
Naapurin poika oli melkoinen tarinanikkari myös. Kertoi että Tarzan on oikeasti olemassa ja koska Tarzanilla ei ole viidakossa puukkokoteloa, se säilyttää sitä tökkäämällä sen aina reiteen pystyyn!
Yhden koneen muistan olleen Siemens-Nixdorfilta. Vaimon setä oli Suomen Siemensin päälliköitä ja järkkäsi alennusta. Muistan sen siksikin että vaimon setä toi meille pahvilaatikollisen mainostuotteita joissa nimi luki. Vöitä, lompakoita, kyniä, paitoja ja sen sellaista.
Hyvin harvoilla oli kotona PC, sen muistan. Ilman sitä vaimon serkun nörttimiestä en olisi minäkään innostunut hankkimaan. Senkin muistan kun ensimmäistä kertaa latasin koneelle p-kuvia.
Oli niin hidas netti että hyvälaatuisen kuvan lataamisessa kesti jopa vartti ja vanhat kuvat piti poistaa että uudet mahtui tilalle ja tuleva vaimokaan ei hirveän innoissaan niiden kuvien lataamisesta ollut. 2000- luvun puolella hän ei enää ollut niin rajoitteinen.
2010Jaa että nyt sitten sinullakin on sukulaisia nixulassa, tästähän Laiffila aikaisemmin kertoi, oioi... Pc oli niin kallis, ensimmäinen kotikäyttöön oleva kone oli vic-20 jolla jo teki jotain, seuraava c-64 joka on edelleenkin eniten myyty personal computer kappalemääräisesti maailmassa, IBM pc oli liian kallis, mutta kloonit valtasivat markkinoita 80 luvun lopussa, jotka maksoivat neljännes tai korkeintaan puolet ibm:n hinnasta, kuitenkin molemmissa pyöri sama käyttöjärjestelmä IBM DOS, mutta microsoft dos valtasi markkinat halvempana, vuonna 1990 julkaistiin ensimmäinen windows versio, ja IBM omansa os2 warp... joka on teknisesti paljon windowsia kehittyneempi mutta kansa valitsi microsoftin tuoteen, koska se oli halvempi.
IBM S360 on varsin vanhaa teknologiaa, muistaakseni 8bittinen, minun mainframe oli uudempaa teknologiaa dec vax pdp11 on 16 bittinen , nuo s360 varhaiset vaiheet ohjelmoitiin reikäkorteilla, decillä oli vt sarjan pääteet ihan standardi oli vt100, ja sen parannettu painos.
IBM koneet on talouspuolen ihmisille passeleita, kuin taas dec on insinööreille sopivia...
By NumBall 64v.
ps. pornoa piraatti musaa ja elokuvia on ladattu jokaisessa tietokone kehityksen vaiheessa, vuoden 1990 jälkeen jolloin kuvia tuli mahdolliseksi latailla netistä, ja nettiin. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jaa että nyt sitten sinullakin on sukulaisia nixulassa, tästähän Laiffila aikaisemmin kertoi, oioi... Pc oli niin kallis, ensimmäinen kotikäyttöön oleva kone oli vic-20 jolla jo teki jotain, seuraava c-64 joka on edelleenkin eniten myyty personal computer kappalemääräisesti maailmassa, IBM pc oli liian kallis, mutta kloonit valtasivat markkinoita 80 luvun lopussa, jotka maksoivat neljännes tai korkeintaan puolet ibm:n hinnasta, kuitenkin molemmissa pyöri sama käyttöjärjestelmä IBM DOS, mutta microsoft dos valtasi markkinat halvempana, vuonna 1990 julkaistiin ensimmäinen windows versio, ja IBM omansa os2 warp... joka on teknisesti paljon windowsia kehittyneempi mutta kansa valitsi microsoftin tuoteen, koska se oli halvempi.
IBM S360 on varsin vanhaa teknologiaa, muistaakseni 8bittinen, minun mainframe oli uudempaa teknologiaa dec vax pdp11 on 16 bittinen , nuo s360 varhaiset vaiheet ohjelmoitiin reikäkorteilla, decillä oli vt sarjan pääteet ihan standardi oli vt100, ja sen parannettu painos.
IBM koneet on talouspuolen ihmisille passeleita, kuin taas dec on insinööreille sopivia...
By NumBall 64v.
ps. pornoa piraatti musaa ja elokuvia on ladattu jokaisessa tietokone kehityksen vaiheessa, vuoden 1990 jälkeen jolloin kuvia tuli mahdolliseksi latailla netistä, ja nettiin.Mites toi dec sitten sulle sopi, sinustahan ei saa ingenjööriä tekemälläkään? Paljonko tuli pornoa sillä ladattua, ennen kuin lakkasi se putkenpätkä kiinnostamasta?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jaa että nyt sitten sinullakin on sukulaisia nixulassa, tästähän Laiffila aikaisemmin kertoi, oioi... Pc oli niin kallis, ensimmäinen kotikäyttöön oleva kone oli vic-20 jolla jo teki jotain, seuraava c-64 joka on edelleenkin eniten myyty personal computer kappalemääräisesti maailmassa, IBM pc oli liian kallis, mutta kloonit valtasivat markkinoita 80 luvun lopussa, jotka maksoivat neljännes tai korkeintaan puolet ibm:n hinnasta, kuitenkin molemmissa pyöri sama käyttöjärjestelmä IBM DOS, mutta microsoft dos valtasi markkinat halvempana, vuonna 1990 julkaistiin ensimmäinen windows versio, ja IBM omansa os2 warp... joka on teknisesti paljon windowsia kehittyneempi mutta kansa valitsi microsoftin tuoteen, koska se oli halvempi.
IBM S360 on varsin vanhaa teknologiaa, muistaakseni 8bittinen, minun mainframe oli uudempaa teknologiaa dec vax pdp11 on 16 bittinen , nuo s360 varhaiset vaiheet ohjelmoitiin reikäkorteilla, decillä oli vt sarjan pääteet ihan standardi oli vt100, ja sen parannettu painos.
IBM koneet on talouspuolen ihmisille passeleita, kuin taas dec on insinööreille sopivia...
By NumBall 64v.
ps. pornoa piraatti musaa ja elokuvia on ladattu jokaisessa tietokone kehityksen vaiheessa, vuoden 1990 jälkeen jolloin kuvia tuli mahdolliseksi latailla netistä, ja nettiin."sukulaisia nixulassa, tästähän Laiffila aikaisemmin kertoi, oioi... "
Tuo oli sitten varmaankin sarjaa "muistaakseni kertoi"? Sillä minulla ei ole ollut mitään tekemistä koskaan minkään nixulan kanssa. Ei edes kouluaikoina.
Teollisuuden ohjaustietokoneet ei ole yleensä kotikäyttäjille tuttuja merkkejä, paitsi Intelin prossien osalta. Häiriöntorjuntakyky ja suojaustaso pitää olla hyvä kuin myös tärinän ja iskunkestävyys. Tarkoitukseen sopiva prosessointiteho ja tallennuskapasiteetti eri sovellustarpeiden mukainen. Luotettavuus on kaikkein tärkein. Jotta jättekatastrofeilta vältytään, käytetään eri yksiköissä jokaisessa omaa systeemiä, joka ei ole riippuvainen keskustietokoneesta, jonne tulee vain vikailmoitukset, tiedot ja hälytykset ja sitten lähdetään sinne yksikön luokse.
Näiden koneiden kokoajat on sellaisia merkkejä joista et ole koskaan kuullutkaan. Japanista tulee parhaan maineen omaavat laitteet, mutta korealaista on paljon tarjolla. Standardeihin ja yhteensopivuuteen on panostettu viime vuosina paljon.
laiffila - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"sukulaisia nixulassa, tästähän Laiffila aikaisemmin kertoi, oioi... "

laiffilaMelkoisen outo vastus dippi-inssiltä, taitaa olla koulut ns. käymättä intel ei juurikaan valmista mainframe tuotteita, niitä valmistaa, näitä on ibm z sarja ja sparc64 sarja... erona näillä on intelin tuoteisiin, monisäikeisyys ja cpun stabiilisuus korkealla käyttöasteella... Intel ja amd valmistaa pääasiassa cpu palvelin, työasema sekä kannettavien koneiden keskusyksikäiksi, toki nykyinen pc ajaa mennen tullen s360 mainframen etanasarjaan, niitä ei ole montaakaan enää käytössä maailmassa, mutta monilla pankeilla on vielä käytössä "emulaattoreita" jossa voidaan ajaa vanhoja s360 sovelluksia. Ihan sama tilanne on decin koneissa niitä on hyvin vähän käytössä mutta löytyy paljon emulaattoreita joilla voi ajaa vanhaa softaa... mm.OpenVMS...
By Numball - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Melkoisen outo vastus dippi-inssiltä, taitaa olla koulut ns. käymättä intel ei juurikaan valmista mainframe tuotteita, niitä valmistaa, näitä on ibm z sarja ja sparc64 sarja... erona näillä on intelin tuoteisiin, monisäikeisyys ja cpun stabiilisuus korkealla käyttöasteella... Intel ja amd valmistaa pääasiassa cpu palvelin, työasema sekä kannettavien koneiden keskusyksikäiksi, toki nykyinen pc ajaa mennen tullen s360 mainframen etanasarjaan, niitä ei ole montaakaan enää käytössä maailmassa, mutta monilla pankeilla on vielä käytössä "emulaattoreita" jossa voidaan ajaa vanhoja s360 sovelluksia. Ihan sama tilanne on decin koneissa niitä on hyvin vähän käytössä mutta löytyy paljon emulaattoreita joilla voi ajaa vanhaa softaa... mm.OpenVMS...
By Numball"taitaa olla koulut ns. käymättä intel ei juurikaan valmista mainframe tuotteita"
Sekavaa stooria. Taidat olla kännissä jälleen kerran. https://ibb.co/cX7kGthM
laiffila - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mites toi dec sitten sulle sopi, sinustahan ei saa ingenjööriä tekemälläkään? Paljonko tuli pornoa sillä ladattua, ennen kuin lakkasi se putkenpätkä kiinnostamasta?
Voihan se olla ladannut homopornoa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
"taitaa olla koulut ns. käymättä intel ei juurikaan valmista mainframe tuotteita"
Sekavaa stooria. Taidat olla kännissä jälleen kerran. https://ibb.co/cX7kGthM
laiffilaEt siis erota mikä on pc ja mikä mainframe tietokone, kukaan ei ole väittänyt ettei teollisuuteen olisi pc koneita niitä on tehnyt mm. panasonic jo vuosi kymmeniä niin vaativaan käyttöön sairaaloihin ja prosessinohjaukseen. Hyvästi DI koulutus... jokainen DI tietää mitä nuo käsitteet tarkoittaa... sinä et, tiedätkö edes mikä on tietokone klusteri.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Et siis erota mikä on pc ja mikä mainframe tietokone, kukaan ei ole väittänyt ettei teollisuuteen olisi pc koneita niitä on tehnyt mm. panasonic jo vuosi kymmeniä niin vaativaan käyttöön sairaaloihin ja prosessinohjaukseen. Hyvästi DI koulutus... jokainen DI tietää mitä nuo käsitteet tarkoittaa... sinä et, tiedätkö edes mikä on tietokone klusteri.
tuossa pieni selvitysasioista...
PC:t (Personal Computer, henkilökohtaiset tietokoneet) ja mainframe-tietokoneet ovat molemmat tietokoneita, mutta niiden rakenne, käyttötarkoitus ja suorituskyky eroavat merkittävästi. Tässä keskeisimmät erot:
1. Suorituskyky ja skaalautuvuus
PC on suunniteltu yhden käyttäjän tai pienen ryhmän käyttöön. Modernit PC:t käsittelevät rinnakkaistehtäviä hyvin, mutta ne ovat silti rajoitetumpia kuin mainframet.
Mainframe (esim. IBM Z, Unisys ClearPath) on erittäin tehokas, usein miljoonia transaktioita sekunnissa käsittelevä järjestelmä, joka tukee tuhansia samanaikaisia käyttäjiä.
2. Käyttötarkoitus
PC:t ovat yleiskäyttöisiä: tekstinkäsittely, pelit, verkkoselaus, kevyt ohjelmointi.
Mainframet suunniteltu kriittisille yrityssovelluksille:
Pankkien tapahtumakäsittely (ATM-verkot, luottokorttitapahtumat)
Vakuutus- ja terveydenhuollon järjestelmät
Lentoyhtiöiden varausjärjestelmät
Hallituksen ja puolustuksen tietojärjestelmät
3. Luotettavuus ja vikasietoisuus
PC voi kaatua tai vaatia uudelleenkäynnistyksen, eikä se kestä usein pitkiä kuormituksia.
Mainframet on rakennettu 99.999% käyttöajalle ("five nines" – alle 5 minuuttia seisokkia vuodessa). Niissä on:
Redundantit komponentit (varavirrat, useat suorittimet, vikasietoinen muisti)
Live-migraatio (käyttöjärjestelmä päivittyy ilman käyttökatkoja)
4. Käyttöjärjestelmät ja ohjelmistot
PC:t käyttävät Windows, macOS, Linuxia ja niissä pyörii tavallisia sovelluksia (Office, Steam, Chrome).
Mainframet käyttävät erikoistuneita käyttöjärjestelmiä kuten:
IBM z/OS (perinteinen mainframe-OS)
Linux on mainframe (IBM Z tukee myös Linuxia)
UNIX-pohjaiset järjestelmät (HP-UX, AIX)
5. Kustannukset
PC maksaa muutamasta sadasta muutamaan tuhanteen euroon.
Mainframe voi maksaa miljoonia euroja (jopa 10M€+), ja sen ylläpito vaatii erikoistuneita insinöörejä.
6. Yhteensopivuus ja elinkaari
PC:t vaihdetaan usein 3–5 vuoden välein.
Mainframet voivat toimia 30+ vuotta, ja IBM tukee vanhoja järjestelmiä vuosikymmenien ajan.
Yhteenveto
Ominaisuus PC Mainframe
Käyttäjämäärä 1–10 Tuhansia
Suorituskyky Kevyt–keskitaso Äärimmäisen tehokas
Käyttötarkoitus Yleiskäyttöinen Suuret yrityssovellukset
Luotettavuus Perustaso 99.999% uptime
Hinta 500€ – 5000€ 1M€ – 10M€+
Käyttöjärjestelmä Windows, macOS, Linux z/OS, Linux on Z, AIX
Nykyään pilvipalvelut (AWS, Azure, Google Cloud) ovat korvanneet monia mainframe-sovelluksia, mutta erityisesti rahoitus- ja julkishallinnon aloilla mainframet säilyttävät asemansa.
Tuossa hieman tietoa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
tuossa pieni selvitysasioista...
PC:t (Personal Computer, henkilökohtaiset tietokoneet) ja mainframe-tietokoneet ovat molemmat tietokoneita, mutta niiden rakenne, käyttötarkoitus ja suorituskyky eroavat merkittävästi. Tässä keskeisimmät erot:
1. Suorituskyky ja skaalautuvuus
PC on suunniteltu yhden käyttäjän tai pienen ryhmän käyttöön. Modernit PC:t käsittelevät rinnakkaistehtäviä hyvin, mutta ne ovat silti rajoitetumpia kuin mainframet.
Mainframe (esim. IBM Z, Unisys ClearPath) on erittäin tehokas, usein miljoonia transaktioita sekunnissa käsittelevä järjestelmä, joka tukee tuhansia samanaikaisia käyttäjiä.
2. Käyttötarkoitus
PC:t ovat yleiskäyttöisiä: tekstinkäsittely, pelit, verkkoselaus, kevyt ohjelmointi.
Mainframet suunniteltu kriittisille yrityssovelluksille:
Pankkien tapahtumakäsittely (ATM-verkot, luottokorttitapahtumat)
Vakuutus- ja terveydenhuollon järjestelmät
Lentoyhtiöiden varausjärjestelmät
Hallituksen ja puolustuksen tietojärjestelmät
3. Luotettavuus ja vikasietoisuus
PC voi kaatua tai vaatia uudelleenkäynnistyksen, eikä se kestä usein pitkiä kuormituksia.
Mainframet on rakennettu 99.999% käyttöajalle ("five nines" – alle 5 minuuttia seisokkia vuodessa). Niissä on:
Redundantit komponentit (varavirrat, useat suorittimet, vikasietoinen muisti)
Live-migraatio (käyttöjärjestelmä päivittyy ilman käyttökatkoja)
4. Käyttöjärjestelmät ja ohjelmistot
PC:t käyttävät Windows, macOS, Linuxia ja niissä pyörii tavallisia sovelluksia (Office, Steam, Chrome).
Mainframet käyttävät erikoistuneita käyttöjärjestelmiä kuten:
IBM z/OS (perinteinen mainframe-OS)
Linux on mainframe (IBM Z tukee myös Linuxia)
UNIX-pohjaiset järjestelmät (HP-UX, AIX)
5. Kustannukset
PC maksaa muutamasta sadasta muutamaan tuhanteen euroon.
Mainframe voi maksaa miljoonia euroja (jopa 10M€ ), ja sen ylläpito vaatii erikoistuneita insinöörejä.
6. Yhteensopivuus ja elinkaari
PC:t vaihdetaan usein 3–5 vuoden välein.
Mainframet voivat toimia 30 vuotta, ja IBM tukee vanhoja järjestelmiä vuosikymmenien ajan.
Yhteenveto
Ominaisuus PC Mainframe
Käyttäjämäärä 1–10 Tuhansia
Suorituskyky Kevyt–keskitaso Äärimmäisen tehokas
Käyttötarkoitus Yleiskäyttöinen Suuret yrityssovellukset
Luotettavuus Perustaso 99.999% uptime
Hinta 500€ – 5000€ 1M€ – 10M€
Käyttöjärjestelmä Windows, macOS, Linux z/OS, Linux on Z, AIX
Nykyään pilvipalvelut (AWS, Azure, Google Cloud) ovat korvanneet monia mainframe-sovelluksia, mutta erityisesti rahoitus- ja julkishallinnon aloilla mainframet säilyttävät asemansa.
Tuossa hieman tietoa.Olen henkilökohtaisesti koodannut järjestelmiä jossa on satoja käyttäjiä, ympäri suomea, pc koneista ja sql palvelimista, kytketty intranetin kautta toisiinsa, sql palvelin sijaitsi vallilassa, ja varakone tukholmassa, käyttis oli linukka, ja työasemat windows NT... se toimi varsin hyvin... 12 vuotta, sitten ohjelma päivitettiin uuteen versioon, jonka kanssa minulle ai ole mitään tekemistä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Et siis erota mikä on pc ja mikä mainframe tietokone, kukaan ei ole väittänyt ettei teollisuuteen olisi pc koneita niitä on tehnyt mm. panasonic jo vuosi kymmeniä niin vaativaan käyttöön sairaaloihin ja prosessinohjaukseen. Hyvästi DI koulutus... jokainen DI tietää mitä nuo käsitteet tarkoittaa... sinä et, tiedätkö edes mikä on tietokone klusteri.
Mitä ihmettä sinä höpötät? Et tiedä hevonpaskaakaan siitä mitä teollisuudessa käytetään. Niissä käytetään yksikkökohtaisia ja linjakohtaisia laitteita, jotka ei ole niitä sinun mainframe laitteita vaan tapauskohtaisesti hyvin yksinkertaisia laitteita.
Sinä alat hössöttämään mainframeista ja näyttää siltä että kaikki tietämyksesi tietokoneista on jäänyt 90 luvulle ja kerrot vielä että vastustat PC:llä pelaamista mutta olet paukuttanut pitkään Commodore kuusnelosta ja Amigaa jotka on luolamiesten pelikoneita. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmettä sinä höpötät? Et tiedä hevonpaskaakaan siitä mitä teollisuudessa käytetään. Niissä käytetään yksikkökohtaisia ja linjakohtaisia laitteita, jotka ei ole niitä sinun mainframe laitteita vaan tapauskohtaisesti hyvin yksinkertaisia laitteita.
Sinä alat hössöttämään mainframeista ja näyttää siltä että kaikki tietämyksesi tietokoneista on jäänyt 90 luvulle ja kerrot vielä että vastustat PC:llä pelaamista mutta olet paukuttanut pitkään Commodore kuusnelosta ja Amigaa jotka on luolamiesten pelikoneita.Jep ja niin vastustan edelleenkin, tosin minulla on xeon pc jossa on hyvä näyttis, pelaan muutamia pelejä, linukassa windowsia en ole käyttänyt vuosiin... eihän raskas lapsi ollut vaihtoehtoja kun pelattiin kuusnepalla ja amigalla, tosin amigasta en tykännyt.
Vai asustelet tiikerinsilmän alueella, mutta siellä ei ole s kirjaimella alkavaa katua, ellei kauenpana olevaa safiiria oteta huomioon. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mites toi dec sitten sulle sopi, sinustahan ei saa ingenjööriä tekemälläkään? Paljonko tuli pornoa sillä ladattua, ennen kuin lakkasi se putkenpätkä kiinnostamasta?
55555 homopornoa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jep ja niin vastustan edelleenkin, tosin minulla on xeon pc jossa on hyvä näyttis, pelaan muutamia pelejä, linukassa windowsia en ole käyttänyt vuosiin... eihän raskas lapsi ollut vaihtoehtoja kun pelattiin kuusnepalla ja amigalla, tosin amigasta en tykännyt.
Vai asustelet tiikerinsilmän alueella, mutta siellä ei ole s kirjaimella alkavaa katua, ellei kauenpana olevaa safiiria oteta huomioon.Ja safiirissa ei ole lainkaan pientaloja, mutta homopornosta en tiedä.
- AnonyymiUUSI
Tein testin. Senssu huoritteli täällä kirjoittavan lähiomaista. Tein vastaavan vertailevan kirjoituksen senssun lähiomaisesta. Arvatkaa poistiko senssu kirjoitukseni? Arvatkaa poistiko omaa kirjoitustaan? Mitä tästä voimme päätellä?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517033Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414774HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002718- 1411989
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321589Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3961522- 161479
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101303Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki211263mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111153