Voiko maksakirroosi tulla kahdessa vuodessa? Minulta ultrattiin ylävatsa kaksi vuotta sitten kun epäiltiin sappikiviä, niitä ei kuitenkaan löytynyt. Kaikki elimet olivat kunnossa, ainoastaan maksan kohdalla aavistuksenomaista runsaampaa kaikumista minkä lääkäri sanoi olevan peräisin lievästä rasvoittumisesta. Nyt kuitenkin pelkään että minulla on kirroosi, voiko se kehittyä tuossa kahdessa vuodessa? Tiedän että oma moka koska tuli alkon kanssa läträttyä.
Vastaukset 4
- Anonyymi
Jos sulla on oireita niin mene kokeisiin.
- Anonyymi
Minulla on ollut maksan rasvoittumisesta ensimmäisen kerran mainintaa jo vuonna 2008.
Vuonna 2018 otettiin maksasta koepala, jossa näkyi rasvoittumista, joku granulooma, ja oli jotain tekstiä leukosyyteistä.
Vieläkään ei silti taida mitään kirroosia olla tullut.
Vaikka kyllä kai se voisi kahdessakin vuodessa tulla, etenkin jos lotraa alkoholin kanssa oikein urakalla, tämä siis aloittajalle. - Anonyymi
En usko, että kahdessa vuodessa tulee edes alkoholista, ellet ole todella lihava. Alkoholikirroosin tulemiseen tarvitaan noin vuosikymmen runsasta juomista. Runsas ylipaino ym. edistää kyllä sen tulemista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 861383
- 721204
- 801080
- 95899
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois267874- 30800
- 49767
- 79717
- 55703
- 44632