"Sebastian Tynkkysen käytös hämmensi EU-parlamentissa – Näin hän selittää
Iltalehti tavoitti Tynkkysen Strasbourgista selittämään toimintaansa."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/20a0b462-5be7-4682-8c0c-3b3165f44c91
"Laitaoikeistolaisen Euroopan konservatiivit ja reformistit -ryhmän (ECR) ainoa suomalaismeppi Sebastian Tynkkynen (ps) herätti huomiota toiminnallaan EU-parlamentissa keskiviikkona.
Parlamentti juhlisti istunnon alussa toisen maailmansodan päättymisen 80-vuotispäivää. Vieraaksi oli kutsuttu kolme 95–102-vuotiasta veteraania Belgiasta ja Puolasta.
EU-parlamentin puhemiehen Roberta Metsolan vieressä istuneet veteraanit pitivät puheita, joille mepit antoivat aplodit seisaaltaan. Viimeisen puheen jälkeen oli aika kuunnella Eurooppa-hymni, jonka soitti paikalle saapunut orkesteri.
– Voinko pyytää teitä jäämään seisomaan Euroopan hymnin ajaksi, puhemies Metsola sanoi viimeisten aplodien jälkeen.
Tynkkynen ei kuitenkaan jäänyt seisomaan, vaan istui koko tilaisuuden loppuosan tukevasti penkissään.
Samalla tavalla toimi muutama muu meppi, jotka istuivat parlamentin oikeimmalla laidalla. Osa Tynkkysen vieressä istuvista ECR-mepeistä istui, kuten myös osa Unkarin Venäjä-mielisen pääministerin Viktor Orbánin Euroopan patriootit -ryhmään kuuluvista mepeistä.
Myös osa Saksan äärioikeistopuolue AfD:n EU-ryhmän mepeistä istui tuoleissaan.
Näin Tynkkynen selittää
Iltalehti tavoitti Tynkkysen Euroopan parlamentin istuntosalin ulkopuolelta. Hän kiistää, että istuminen liittyi millään tavalla toisen maailmansodan päättymisen muistelemiseen tai veteraaneihin.
– Mitä tuli siihen sisältöön, kunnioitin syvästi näitä ihmisiä [veteraaneja]. Kun he olivat pitäneet puheenvuoronsa, nousin seisomaan ja taputin heille.
Syynä protestiin oli Tynkkysen mukaan se, että puhemies Metsola oli kehottanut meppejä nousemaan seisomaan Euroopan kansallishymnin ajaksi.
– En usko mihinkään EU-liittovaltioon. Kansallisvaltioilla on omat kansallislaulunsa, meillä on Maamme Suomi ja niin edelleen. Se, että korostetaan jotenkin EU:n liittovaltioluonnetta, että sillä on oma kansallishymni, sellaiseen ajatukseen en voi lähteä.
– Sen takia istuin siinä kohtaa alas.
Eikö se voida tulkita epäkunnioittavaksi tätä tilaisuutta kohtaan, jos istut siellä alhaalla?
– Kyllä, mutta minulla on itse tapana, kun kuuntelen klassisia konsertteja, käyn Musiikkitalolla tai muualla, en silloin kuuntele viulunsoittoa tai oopperalaulua seisaaltaan.
Tynkkysen mielestä puhemies Metsolan kehotus nousta tilaisuudessa seisomaan hymnin ajaksi ”vahvistaa institutionaalista liittovaltiota symbolisilla eleillä”.
Hänen mielestään ajatus siitä, että kyseessä olisi ollut epäkunnioittava ele veteraaneille on ”älytön”. Veteraanit sekä lähes koko muu parlamentti seisoivat hymnin aikana."
Kyllä Putin voi olla tyytyväinen FSB:n kouluttaman, Elon Muskin sananvapaustaistelija Tynkkysen toimintaan siinä missä venäjämielisen AfD:n edustajiinkin mököttäessään jakkaroillaan. Hitlerkin katselee takuulla tyytyväisenä helvetistä, miten äärioikeistolaiset halveksivat sitä, että hänet kukistettiin.
Miksi eivät menneet Moskovaan juhlimaan, sillä siellä pidetään ne EU:n kaatamiseenkin tähtäävät sodan muistojuhlat, jossa Putin valehtelee niin, että Tynkkynenkin vain punastelisi kateellisena?
Tynkkynen ei seissyt, kun EU-parlamentissa soi EU-hymni sodan muistolle. Jälleen yksi ilo Kremlille
16
202
Vastaukset
- Anonyymi
Tynkkynen väänsi taas kääkylän matolle. Otsikoihin pitää päästä vaikka väkisin.
Paska piisi🇪🇺 ei ansaitse seisottamista.🇪🇺💩🖕
- Anonyymi
Parempi kuitenkin kuin Venäjän kansallislaulu.
Anonyymi kirjoitti:
Parempi kuitenkin kuin Venäjän kansallislaulu.
Venäjän kansallislaulu on parempi piisi. 🇷🇺👍Tosin makuasia.🎼🎹🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶
- Anonyymi
Moaukko kirjoitti:
Venäjän kansallislaulu on parempi piisi. 🇷🇺👍Tosin makuasia.🎼🎹🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶🎶
Persut tekevät aina itseään tykö Putinille kun vain tilaisuus tulee.
Perussuomalaisille tärkeintä on tehdä numero, vaikka se olisi kansallisten etujen vastaista.
Numeron avulla saa julkisuutta ja tyhmimmät seuraa.- Anonyymi
Tynkkysen äänestäjät ovat Putinille hyödyllisiä idiootteja.
- Anonyymi
Ihan turhaan sinä th koko ajan nikkejäsi vaihtelet kun jokainen niistä pyörittää kuitenkin yhtä ja samaa persupakkomielteistä levyäsi grammarinneula jumissa... jumissa... jumissa... jumissa...24/7-365vrk vuodessa oli arki tai pyhä, joulu tai juhannus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tynkkysen äänestäjät ovat Putinille hyödyllisiä idiootteja.
Persuilun loppu on viisauden alku.
- Anonyymi
''En usko mihinkään EU-liittovaltioon. ''
Mutta palkan ottaa vastaan.....itkua pidellen.- Anonyymi
Ja kaiken lisäksi Tynkyllä pitää olla kymmenen hengen poikahaaremi. Sinä maksat.
- Anonyymi
Sivari-äärioikeistolaiselle ominaista pyllyilyä, josta saa kivasti huomiota.
- Anonyymi
Tynkkynen kumartaa seisottaen vain Putinia. Onhan Tynkkynen kehunut olevansa jopa Putinin kouluttama agentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tynkkynen kumartaa seisottaen vain Putinia. Onhan Tynkkynen kehunut olevansa jopa Putinin kouluttama agentti.
Seisottaen Putinia? Sebun suurin haave onkin päästä Kremlin kääpiön bottomkundiksi?
- Anonyymi
Tynkkynen seisoo vain Venäjän kansallislaululle?
- Anonyymi
🥱🥱
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k395228- 853732
- 483135
- 623035
- 113015
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562383- 411868
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1451818Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91810- 181741