Purran eliittipuolue PS maksaa laskun Kokoomuksen puolesta täysimääräisesti, viimeistä senttä myöten

Anonyymi-ap

"Nyt se sitten tapahtui, mikä on ollut ilmassa koko kevään.

Riikka Purran perussuomalaisten kannatus romahti Ylen tuoreessa eduskuntavaali­gallupissa ja Antti Kaikkosen keskusta ajoi sen ohi.

Perussuomalaisten kannatus tipahti, anteeksi romahti, neljällä prosenttiyksiköllä 11,4 prosenttiin. Keskustan kannatus nousi 1,4 prosenttiyksiköllä 15,6 prosenttiin.

Gallupin selvääkin selvempi ykkönen on Antti Lindtmanin Sdp, jonka kannatus on jo 25,3 prosenttia.

Kauas tarvitsee mennä kuin Sdp on viimeksi tuollaisia lukuja tauluun nakutellut. Lindtmanin pääministeritie on jo tähtiin kirjoitettu.

Eli Petteri Orpon hallitus ottaisi gallupin mukaan eduskuntavaaleissa pataan samaan tyyliin kuin kuntavaaleissa.

Nyt hallituspuolueiden yhteiskannatus on enää 39 prosenttia, vaikka kakkospaikan pitänyt kokoomus onnistuikin nostamaan hiukan kannatustaan 20,2 prosenttiin.

Mutta palataan perussuomalaisiin. Puoluetoimistolla ja eduskuntaryhmässä tulee tutkimusta lukiessa taatusti kylmä hiki otsalle.

Galluptulos on puolueelle jopa pahempi kuin huhtikuun rökälemäinen kunta- ja alue­vaalien tappio. Kuntavaaleissa Purran sakki tippui kuudenneksi ja kannatus jäi 7,6 prosenttiin.

Sen jälkeen valtiovarainministeri Purra on johtanut puoluettaan ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Näin, vaikka tulos osoitti, että puolueen hallituspolitiikalla ei tunnu olevan kohta mitään yhteyttä perussuomalaisten kannattajiin, jotka kahden vuoden takaisissa eduskunta­vaaleissa takasivat puolueella kakkospaikan 20,1 prosentin kannatuksella ja tien hallitukseen.

Vaikka romahdus oli pelättyä paljon pahempi, Purra ja kumppanit perustelivat tulosta etu- ja jälkikäteen, ettei puolue ole koskaan ollut kunta- tai aluevaali vaan eduskunta­vaalipuolue.

Koko kevään ajan myös puolueen kansanedustajat ovat taustakeskustelussa uskotelleet ja uskoneet kai itsekin, että eduskuntavaalikannatus ei romahda ja että keskusta ei mistään nimessä aja heidän ohitseen.

No nyt ajoi.

Tuskaa lisää se, että tutkimuksen tehneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Jari Pajunen sanoo Ylelle, että perussuomalaiset on menettänyt eniten kannattajia katsomoon – mutta toiseksi eniten keskustalle.

Se kirvelee.

Puolueen eduskuntaryhmä herää karuun todellisuuteen joko nyt tai viimeistään syksyllä.

Kysymys on siitä, herääkö puolueen puheenjohtaja Purra todellisuuteen ollenkaan?

Nyt puolueen kannatuksessa näkyvät jo kehysriihen tulokset.

Kolme viikkoa sitten hallitus käänsi talouspoliittisen kelkkansa totaalisesti. Himosäästäjän mainetta saksineen ylläpitänyt Purra taikoi yht’äkkiä rahaa suuri­tuloisten verokevennyksiin Orpon selän takana, kun vielä kunta- ja aluevaaleissa rahaa ei tuntunut löytyvän esimerkiksi vanhusten hoivaan tai muihin sotepalveluihin.

Oppositio on ottanut ilon irti kauhistellessaan tilannetta. Se näkyy Sdp:n kovassa kannatuksessa.

Perussuomalaisille onkin käynyt samalla tavalla kuin keskustalle käänteisesti viime hallituksessa.

Kun keskusta joutui Sanna Marinin (sd) hallituksessa vihervasemmiston höynäytetyksi apupuolueeksi, Purran puolue tottelee nyt kokoomusta ja kokoomuslaista politiikkaa samalla tavalla.

Entinen unohdetun kansan puolue maksaa laskun kokoomuksen puolesta täysi­määräisesti, viimeistä senttiä myöten. Kokoomuksen kannatus ei muutu miksikään.

Vaaleihin on vielä kaksi vuotta, joten mitään varmaa ei kannata ennustaa.

Sen voi kuitenkin sanoa, että vaatii ihmeen, jos perussuomalaiset tokenee siihen mennessä, ainakaan nykylinjalla.

Tulos ennustaa myös hallituspolitiikkaa.

Sdp:n Lindtman on ykköspaikalla ja Sdp:n ja kokoomuksen sinipunapohjaa pukkaa.

Mutta kun tai jos perussuomalaiset menettää ainakin kolmanneksen edustajistaan ja keskusta saa kolmanneksen lisää, keskusta on relevantti lisä hallituspohja­keskusteluun.

Siksi kolmen vanhan suuren hallituksesta ei aivan turhaa puhuta.

Purralle on käymässä samoin kuin Timo Soinille Juha Sipilän (kesk) hallituksessa 2015-2019.

Puolivälissä hallitusta perussuomalaisten kannatus oli menettänyt jo liki viisi prosenttia kannatuksestaan. Kesällä 2017 puolue hajosi, Jussi Halla-ahosta tuli puolueen puheen­johtaja ja ministerit jäivät toiseen sakkiin, josta tuli sininen puolue, joka kuoli jo seuraavassa vaaleissa pois.

Tasaisen vauhdin taulukolla Purran perussuomalaisilla on vastaava paikka juhannus­viikolla. Sitä ennen on puoluekokous.

Varapuheenjohtajaksi pyrkivä Teemu Keskisarja (ps) on ainoa, joka on toistaiseksi herättänyt keskustelua puolueen linjasta.

–Pahin virhe, mitä persut voi tehdä, on leimautuminen kokoomuksen apupuolueeksi. Edes symbolisissa kysymyksissä, kuten Yleisradiossa, persujen pitää olla persuja ja lopettaa rektumin nuoleminen, Keskisarja luetteli IS:lle tiistaina.

Löytyyköhän kohta muitakin?"

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011218883.html

Voi tätä ilon ja onnen päivää Suomen kansalle! Purran poliittisen itsemurhan päivää ja vielä samana päivänä, kun sodan päättymisen 80-vuotispävää kunnioitetaan Brysselissä. Kaikki muut Suomen mepit kunnioittivat paitsi Tynkkynen

22

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korjaus aloituksen otsikkoon. Siis viimeistä senttiä myöten.

    • Anonyymi

      Huolestuttaa mistä seuraavissa vaaleissa eduskunnasta ulos lentäville kymmenille ps-kansanedustajille löytyy töitä? Valehtelevaksi ja petolliseksi tunnettu ei kuitenkaan yleensä ole työnantajien ihan ykkösvalinta.

      • Anonyymi

        Mikäs siinä kun sopeutusrahat juoksee.

        Purralle varmasti löytyy EK:sta joku kiva virka. Toki sitä ennen pitää vaihtaa puolue Kokoomukseen, mutta se tuskin on Riikalle ongelma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs siinä kun sopeutusrahat juoksee.

        Purralle varmasti löytyy EK:sta joku kiva virka. Toki sitä ennen pitää vaihtaa puolue Kokoomukseen, mutta se tuskin on Riikalle ongelma.

        Purra otettaisiin ilomielin takaisin vihreisiin.. Purra on julkisesti kehunut Ohisaloa.


      • Anonyymi

        Sopetumisraha! Paljon suurempi kuin työttömyyskorvaus.


    • Anonyymi

      Persuaate on mennyttä. Ei ole edes puhumisen arvoista enää.

      • Anonyymi

        Koska pidetään puolueen muistotilaisuus? Puoluekokouksen yhteydessäkö?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska pidetään puolueen muistotilaisuus? Puoluekokouksen yhteydessäkö?

        Hautajaiset ovat viimeistään 2027 ek-vaalien jälkeen.

        ''Paljon tinasit, paljon pilasit, viimein kolvisi kylmeni''

        Kiitollisuudella muistaen Eteläranta 10.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hautajaiset ovat viimeistään 2027 ek-vaalien jälkeen.

        ''Paljon tinasit, paljon pilasit, viimein kolvisi kylmeni''

        Kiitollisuudella muistaen Eteläranta 10.

        Kuolinilmoituksessa:

        "Poismennyttä kaipaamaan jäivät Vladimir Putin ja Kremlin väki sekä Trump, Vance ja Musk"


    • Anonyymi

      Vasudemu vikisee.. uli uli

      • Anonyymi


      • Anonyymi
        landlord kirjoitti:

        Kiitos linkistä. Herää kysymys miksi meillä on tuollainen tollo valtakunnan kärkipaikoilla?

        Pitihän Goebbelskin Hitleriä nerona. Jos Jussi kaipaa suitsutusta itselleen kuten Trumpkin tykkää, kun häntä imarrellaan vaikka somessa sitten aukoo päätään ihan älyttömillä jutuillaan, jotka eivät ole mitään älyllisyyden tuotoksia. Jani "Joutsenon Mussolini" Mäkelä on oiva luottomies itse "Mestarille".

        https://pbs.twimg.com/media/FwjuTjEWAAAiIhr?format=jpg&name=small


    • Anonyymi

      kokoomus taistelee viimeiseen 88-bersuun :D

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      16
      3361
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      20
      2006
    3. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1851
    4. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1825
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      82
      1768
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1572
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      29
      1420
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1384
    9. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      36
      1357
    10. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1314
    Aihe