Laitan tähän alkupalaksi otteita Matias Ollilan jutusta (17.10.2024) "Suomen uusiutuvat valvoo etua maalla, merellä ja auringossa":
"Meille on ensiarvoisen tärkeää, että pelisäännöt ovat kannustavia ja sijoittajille houkuttelevia, samalla kun ymmärrämme sääntelyn tarpeen yleisen hyväksyttävyyden ja sosiaalisen toimiluvan lunastamisen näkökulmasta. Joka tapauksessa kilpailu muiden Itämeren maiden kanssa on kovaa ja esimerkiksi länsinaapurissa Ruotsissa hankkeet ovat voineet edetä, vaikka sääntelykehikko on vielä sielläkin kesken."
"Vakiintumisesta huolimatta hallitusohjelma pitää sisällään kirjauksia, jotka lisäävät tuulivoiman sääntelyä, mikä ei edistä Suomen uusiutuvan energian tavoitteita, kun huomioi alamme jopa kymmenien prosenttien tuotantokustannusten nousun.
Emme ole Suomen uusiutuvissa jääneet ihmettelemään hallitusohjelman kirjauksia, jotka tuovat lisää sääntelyä tuulivoimalle, varsinkin jos hallitusohjelman merkinnät toteutetaan uusiutuvan energia-alaa kuuntelematta. Siksi olemme aktiivisesti vaikuttaneet päätöksenteon eri tasoilla siihen, etteivät kirjaukset totisesti estä tarvittavaa sähköntuotannon lisäystä, mikä myös on hallitusohjelman tavoitteena. Lupaan seuraavassa kolumnissani avata maatuulivoiman hallitusohjelman kirjauksia tarkemmin."
0Äänestä
Anonyymi00003
Tuossapa oikein painotetaan, kuinka Uusiutuvat ovat lobanneet etujensa puolesta. Kun kuuntelee nykyisen hallituksen tuulivoimalinjauksia, niin epäilemättä lobbaus on uponnut kuin veitsi sulaan voihin. Erityisesti ajattelen näin pm Peten kohdalla. Onneksi sentään ps painosti minimietäisyysvaatimusta läpi, mutta onko asia vielä varma.
0Äänestä
Anonyymi00004
Jos luet tuota Uusiutuvien nettilehteä, niin kopioi tänne kiinnostavia kohtia 👍
Tuossa toiseen juttuun linkki. En vielä lukenut juttua, mutta käsittelee aihetta, josta on tulossa Suomelle, Suomen luonnolle, maaseudun ihmisille ongelma eli uusiutuvan energian vienti.
0Äänestä
Anonyymi00006
Kaikki Suomesta vienti pitää kieltää esim. paperi tuhoaa meidän vanhoja metsiä.
0Äänestä
Anonyymi00007
Anonyymi00006 kirjoitti:
Kaikki Suomesta vienti pitää kieltää esim. paperi tuhoaa meidän vanhoja metsiä.
Olen enemmän huolissani tuonnista. Mistä tänne saataisiin enemmän älykkyyttä? Viisauttahan on edes turha toivoa. Ahneutta on riittävästi omasta takaa.
0Äänestä
Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Olen enemmän huolissani tuonnista. Mistä tänne saataisiin enemmän älykkyyttä? Viisauttahan on edes turha toivoa. Ahneutta on riittävästi omasta takaa.
Mistä tuonnista olet huolissasi? Pelkäätkö että tulijatkin nauravat typeryydellesi?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Laitan tähän alkupalaksi otteita Matias Ollilan jutusta (17.10.2024) "Suomen uusiutuvat valvoo etua maalla, merellä ja auringossa":
"Meille on ensiarvoisen tärkeää, että pelisäännöt ovat kannustavia ja sijoittajille houkuttelevia, samalla kun ymmärrämme sääntelyn tarpeen yleisen hyväksyttävyyden ja sosiaalisen toimiluvan lunastamisen näkökulmasta. Joka tapauksessa kilpailu muiden Itämeren maiden kanssa on kovaa ja esimerkiksi länsinaapurissa Ruotsissa hankkeet ovat voineet edetä, vaikka sääntelykehikko on vielä sielläkin kesken."
Jatkan Matias Ollilan jutun (17.10.2024) lainaamista:
"Vakiintumisesta huolimatta hallitusohjelma pitää sisällään kirjauksia, jotka lisäävät tuulivoiman sääntelyä, mikä ei edistä Suomen uusiutuvan energian tavoitteita, kun huomioi alamme jopa kymmenien prosenttien tuotantokustannusten nousun.
Emme ole Suomen uusiutuvissa jääneet ihmettelemään hallitusohjelman kirjauksia, jotka tuovat lisää sääntelyä tuulivoimalle, varsinkin jos hallitusohjelman merkinnät toteutetaan uusiutuvan energia-alaa kuuntelematta. Siksi olemme aktiivisesti vaikuttaneet päätöksenteon eri tasoilla siihen, etteivät kirjaukset totisesti estä tarvittavaa sähköntuotannon lisäystä, mikä myös on hallitusohjelman tavoitteena. Lupaan seuraavassa kolumnissani avata maatuulivoiman hallitusohjelman kirjauksia tarkemmin."
Tuossapa oikein painotetaan, kuinka Uusiutuvat ovat lobanneet etujensa puolesta. Kun kuuntelee nykyisen hallituksen tuulivoimalinjauksia, niin epäilemättä lobbaus on uponnut kuin veitsi sulaan voihin. Erityisesti ajattelen näin pm Peten kohdalla. Onneksi sentään ps painosti minimietäisyysvaatimusta läpi, mutta onko asia vielä varma.
Jos luet tuota Uusiutuvien nettilehteä, niin kopioi tänne kiinnostavia kohtia 👍
https://www.uusiutuvatlehti.fi/tuulivoima-veturina-energian-vientimaaksi/
Tuossa toiseen juttuun linkki. En vielä lukenut juttua, mutta käsittelee aihetta, josta on tulossa Suomelle, Suomen luonnolle, maaseudun ihmisille ongelma eli uusiutuvan energian vienti.
Kaikki Suomesta vienti pitää kieltää esim. paperi tuhoaa meidän vanhoja metsiä.
Olen enemmän huolissani tuonnista.
Mistä tänne saataisiin enemmän älykkyyttä?
Viisauttahan on edes turha toivoa.
Ahneutta on riittävästi omasta takaa.