APUA, naarmuja pöydässä!!!

ajattelematon

Meillä on ruokapöytä joka on mäntyviilua ja mattapintainen. Tyhmyyksissäni laitoin sen päälle kukkaruukun ja huolimattomuuttani sain sillä aikaiseksi muutamia naarmuja pöydän pintaan. (ottaa päähän). Rautakaupasta annettiin ohjeeksi hioa ja lakata, mutta ajatus pelottaa... (onnistumisen suhteen). Naarmut eivät ole kuin pintanaarmuja joten vaurio ei ole mennyt puuhun asti (Näyttää siltä kun pinnalla ollut vaha olisi painunut alaspäin). Onko mitään muuta tehtävissä kuin tuollainen hionta ja lakkaus? Onko olemassa mattapintaisille pöydille jotain lakkaa tai vahaa jonka voisi laittaa puunpinnalle jotta painaumat "täyttyisi ja niin saisi yhtenäisen pinnan? Miten mehiläisvaha ym. vaha toimisi tälläisessa tapauksessa?

3

1081

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jocu_

      Sillä ainakin venelakalla käsitellyn mäntylattian painumat tasoittuvat. Pidä märkänä ainakin yön yli.

    • pelottaa

      Ihmetyttää vain sellainen juttu, että sisustuslehdissä esimerkiksi kesähuviloiden vanhahtavassa sisustuksessa käytetyt, jostakin vintin perukoilta kaivetut "patinoidut" (eli suomeksi sanottuna loppuunkuluneet, kehnokuntoiset ja jopa rikkinäiset) kapineet ovat pikantteja ja romanttisia, mutta moni saa hirveää päänsärkyä uusien huonekalujen ja lattioiden pienistäkin pintanirhaisuista. Yhtä pientä painumaa aletaan vaikka hiomalla ja lakkaamalla hävitää viilukalusteista. Missä on suhteellisuudentaju? Eikö huonekaluja ja lattioitakin ole tarkoitettu ihan käytettäviksi ja eikö käytöstä auttamatta jää jälkensä? Anteeksi nyt vain, mutta eikös ne pöydän naarmut selviä silläkin, että panee liinan niiden päälle - tai sen saman kukkavaasin.

    • kikka kutonen

      Kodin ykösestä (toki myös maalikaupoista) saa esim. täytevahaa tai -puikkoa, jolla skraaduja - sikäli kun niitä peittää haluaa - saa tasoteltua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5096
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3626
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      33
      3006
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2985
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2906
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      135
      1669
    Aihe