Kesä on tulossa, tahdon perhoset takaisin

Anonyymi-ap

Perhosia ei näy enää niin tiuhaan ja monipuolisesti kuin vaikkapa 90-luvulla.

Harrastin perhosia pienempänä ja 90-luvulla yhdellä pellolla saattoi esiintyä tunnin sisällä monta eri perhoslajia. Näin niinä vuosina myös useita harvinaisiakin perhosia, mitä näkee lähinnä vain piipahtamassa Suomessa. Nykyään kun käy kävelemässä kesäaikaan pelloilla ja luonnossa aina on hiljasta. Sama joka puolella, ei vain näe
enää kauniita perhosia.

Vain lanttu- ja kaaliperhoset näkyvät olevan eloisa perhoslaji, sitruunaperhosiakin näkee välillä, mutta jopa nokkos- ja neitoperhonen on omaan silmään harvinainen näky, vaikka kuinka olen koittanut bongailla. Suruvaipan näin viime kesänä heinäkuun lopussa ensimmäisen kerran moneen vuoteen.

Mistä tämä perhosten kato oikein johtuu? Onko yhä enemmän muuttuvat vuoden lämpötilat syynä vai onko perhoskanta todellakin vain katoamassa kokonaan? Tahdon perhoset takaisin, ne ovat osa kesää!

Perhosista on tällä palstalla ollut aikaisemminkin aihe, jota olisi voinut
jatkaa, mutta en muista aloituksen otsikkoa joten en sitä löytänyt.

18

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No sehän johtuu elävän ravinnon puutteesta. 30vuotta siten Suomessa oli huomattavan paljon maatiloja vielä ,joissa oli karjaa jne. Linnut ja perhoset ovat vähentyneet paljon. Netistä löytyy tietoa. Ja vaikka viljaa viljelläänkin, niin se on tehomaataloutta. Ts, kemikaaleilla kaikki kasvatetaan ja se ei lintuja eikä perhosia miellytä.

    • Anonyymi

      Olisiko niinkin yksinkertaisella asialla kuin teiden varsien tehokkaammalla niittämisellä jotain osuutta asiaan? Jos tienvarret niitetään juuri kun kasvit on parhaassa kukassaan siinähän menee monelta öttiäiseltä elanto ja ravinto.

      • Anonyymi

        Ovatko nokkosetkin hävinneet ? Perhoset tarvitsevat tietyt eliympäristöt ja olosuhteet selviytyäkseen. Nuoruudessani nokkosperhoset olivat yleisiä, mutta nekin on vähentyneet huomattavasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko nokkosetkin hävinneet ? Perhoset tarvitsevat tietyt eliympäristöt ja olosuhteet selviytyäkseen. Nuoruudessani nokkosperhoset olivat yleisiä, mutta nekin on vähentyneet huomattavasti.

        Ympäristö on niin paljon muuttunut, että lajien kato on selviö, myös lintujen.
        Kun enää ei ole navetoita ja avotunkioita siinä määrin kuin ennen on varmaankin
        sitten vähemmän paskakärpäsiä ja muitakin hyönteisiä, jossain päin Suomea
        lehmäkin alkaa olla harvinainen näky. Ei ole lehmiä, ei ole lehmänpaskaa ja kun ei ole
        lintujen ravintohyönteisiä, ei sitten ole lintujakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ympäristö on niin paljon muuttunut, että lajien kato on selviö, myös lintujen.
        Kun enää ei ole navetoita ja avotunkioita siinä määrin kuin ennen on varmaankin
        sitten vähemmän paskakärpäsiä ja muitakin hyönteisiä, jossain päin Suomea
        lehmäkin alkaa olla harvinainen näky. Ei ole lehmiä, ei ole lehmänpaskaa ja kun ei ole
        lintujen ravintohyönteisiä, ei sitten ole lintujakaan.

        Pusikoituneen sekametsän läheisyydessä, jossa asuin, pesi kymmeniä lintulajeja
        ja ne pitivät aina aamuisin mahtavan konsertin. Enää ei kuulu mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ovatko nokkosetkin hävinneet ? Perhoset tarvitsevat tietyt eliympäristöt ja olosuhteet selviytyäkseen. Nuoruudessani nokkosperhoset olivat yleisiä, mutta nekin on vähentyneet huomattavasti.

        Niinkuin nokkospuskatkin pihoilla.


    • Anonyymi

      Maaseutumaisema on muuttunut valtavasti, jos me maalla kasvaneet
      muistelemme omaa lapsuuttamme.
      Muutamia tiedossa olevia syitä perhoskantojen vähenemiseen on
      avo-ojien väheneminen pelloilla. Niiden monilajiset pientareet toimivat sekä ekologisina käytävinä että ravinnon (kasvit) tarjoajina perhostoukille.
      Metsänlaidat ovat synkistyneet. Ennen niin tavallinen niitty- tai vesakkoreunus
      on tehohoidolla kavennettu tai hävitetty.
      Karjan metsälaidunnus on loppunut. Metsän kasvilajisto on siksi yksipuolistunut.
      Elinympäristöt olivat ennen mosaiikkimaisempia kuin nyt. Yksipuolistuminen on nykysuuntaus ja se näkyy lajistossa. Myrkkyjen käytölläkin voi olla jokin vaikutus.
      Ilmastonmuutoskin vaikuttanee.

    • Anonyymi

      Iso muutos on tapahtunut meidän elinaikanamme lähes kaikissa asioissa.

    • Anonyymi

      Milloin perhosen toukat kuoriutuvat perhosiksi ?

      • Anonyymi

        Niitä taitaa kuoriutua keväästä syksyyn ja toukat talvehtivatkin.
        Perhonen elää vain pari viikkoa muistaakseni.


    • Anonyymi

      Ne on tiukat harrastukset.

    • Anonyymi

      Orpo ja yksinäinen perhonen ei eksy kauemmas leikkaamalla siivet.

    • Anonyymi

      Pelloilla tehtävät rikkaruohomyrkytykset kunlisääöntyivät asuntom´ni lähistöllä, silloin alkoi parhosten esiintyminen vähentyä.
      Niin voimakasta se myrkky on, että minun kukkivista karviasmarjapensaista kuihtuivat kaikki kukat ja sato jäi saamatta.
      Isäntä ei aluksi uskonut asiaa, mutta kun sama tapahtui omalle
      mansikamaalle, jo selkis asia.
      Kukat ja kukkivat hedelmäpuut, ja se nokkonen, perhosetkin ovat erikoistuneet jonkin kukan meden käyttjänä, kun kukatb puuttuvat, ei ole parhosia.
      Yksi asia minua vaivaa, se hyöntesmyrkkynä myytävä kaasu joka tappa hyttyset, lintujen ruoka kun loppuu, he syövät perhoset:

      • Anonyymi

        Unohdinnkerto, ettämjoka kesä teen perhosille rukintapaikkoja heinikoihin joissa on luonnonkukkia.
        Kostutan saunasienen hunajavedellä, asetan sen vadille jossa on hiuka vettä ja hunajaa, jopa on perhosiakin!


      • Anonyymi

        Perhoset tarvitsevat myös ruokaa, tee perhosbaari !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdinnkerto, ettämjoka kesä teen perhosille rukintapaikkoja heinikoihin joissa on luonnonkukkia.
        Kostutan saunasienen hunajavedellä, asetan sen vadille jossa on hiuka vettä ja hunajaa, jopa on perhosiakin!

        Eikö perhoset jää kiinni hunajaan ?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Siitä on jo ainakin pari vuotta kun näin pihallamme nk. sitruunaperhosen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3390
    Aihe