voiko lannoittaa liikaa

greenpower

Voiko nurmikon pilata liialla lannoituksella? Ei hätää, vielä sitä ei ainakaan ole tehty, mutta suunnittelen tehoiskua...

Kaksi vuotta sitten syksyllä istutimme nurmikon joka lähti erittäin hienosti kasvuun. Ensimmäisen talven jälkeen olikin sitten jäänpoltteita joka paikassa enkä tehnyt nurmikolle mitään erikoistoimenpiteitä. Uskoin luonnon korjaavan tilanteen. Ei korjannut ja nyt mennään toista kesää kituuttamalla. En ole pitänyt juurikaan lannoituksista huolta, mitä nyt kalkkia joskus vähän heittänyt. Viikko takaperin heitin Kekkilän kesälannoitteen ja optimistisesti olen jotain piristystä havaitsevinani. Suunnittelin, josko heittäsin vielä toisen kierroksen kesälannoitetta, mutta voiko nurmikko ottaa siitä "herneet"???

2

4911

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mari

      vaikka tuossa syyskuun alussa niin saa puhtia talveen. Olen myös levitellyt uutta multaa ohuelti paikkoihin, missä on on heikko kasvu. Jos ripsahtaa multaa liikaa, tasoittele haralla isommalle alueelle.
      Näin helteillä kannattaa kastella nurmikkoa.

    • lannoitus

      Kyllä voi lannoittaa liikaa. Pussin kyljessä sanotaan oikeat määrät. Jos lannoitat liikaa nurmikko "palaa", eli kuolee, tulee aivan ruskeaksi. Taas jos nurmikkoa ei lannoita, niin ei se kyllä jaksa hyvin kasvaa. Tuo antamasi lannoitus riittää nyt kesäksi, anna elokuun puolivälin tietämillä nurmikon SYYSLANNOS, ei enään runsaasti typpeä sisältävää kesälannosta. Näillä ohjeilla oletan sinulla olevan ensi kesänä ihan hieno nurmikko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1220
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1127
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1095
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      965
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      724
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      682
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      540
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      490
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      480
    17. 43
      467
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      448
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      446
    20. Ketä sinä sittten

      Rakastat?
      Ikävä
      33
      405
    Aihe