Kuinka paljon yliopistoissa on opetusta tmv. ns. tavallisissa melko pienissä luokkahuoneissa, vaikka luentosaleiksi kai niitäkin nimitetään. Kuinka turvataan se, että kaikille läsnäolijoille on istumapaikka? Olen nähnyt uutiskuvaa jostain yliopistosta, jossa tavallisen näköisessä luokkahuoneessa istui sikin sokin opiskelijoita pulpettien väleissä, kun oli niin tiivis tunnelma. Kärsin ihan hirveästi ahtaanpaikan kammosta ja tuollaisten tilanteiden ajatteleminenkin saa vatsani sekaisin.
Olen itse menossa Lapin yliopiston yhteiskuntatieteelliseen.
Olen itse menossa Lapin yliopiston yhteiskuntatieteelliseen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
en itse miten asiat Lapin yliopistossa on järjestetty, mutta itselläni on kokemusta Turusta ja Vaasasta. Kummassakin on on ollut sekä isoja massaluentoja että pienryhmäopetusta, omalla kohdallani (ruotsi ja viestintätieteet) painopiste on ollut enemmän jälkimmäisessä. paikkoja ei millään lailla ole "turvattu" eli aikainen lintu nappaa madon -tyylillä kannattaa toimia. itse pyrin muutenkin menemään luennoille ajoissa, jotta saisin mahdollisimman hyvän paikan ja jotta näkö- ja etenkin kuuloetäisyys luennoitsijaan olisi esteetön
Riippuu hieman oppiaineesta ja myös opintojen vaiheesta. Humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä voi yleistäen sanoa olevan niin, että perusopinnot ovat usein massaluentoja ja ne järjestetään sitten siis isommissa luentosaleissa. Mitä pidemmälle opinnot sitten etenevät, sitä enemmän on tehdään töitä sitten pienryhmissä, esim. seminaarikurssit ym. Näille kursseille otetaan yleensä vain tietty rajattu määrä opiskelijoita, joten kyllä siellä salissa tilaa on kaikille.
Yhteiskuntatieteissä taitaa olla melko paljon kirjatenttejä, joten useat kurssit voi suorittaa lukemalla tenttikirjallisuuden ja käymällä tentissä. Niin ja nykyisinhän aika usein kursseja järjestetään myös verkko-opintoina, jolloin homman voi hoitaa vaikka kotosalla. Lapissahan kai jokainen opiskelija saa oman kannettavan mikron? Jotain tuollaista uutista aikanaan oli Lapin yo:sta.
pitää siitä maksaa kuitenkin 366€.
Ainakin meilläpäin (JKL) oli alussa perusopinnoissa muutaman kerran aika ahdasta kun vanhan koululuokan kokoiseen tilaan oli tulossa kuutisenkymmentä opiskelijaa. Osa sitten kääntyi jo ovelta pois. Mutta kuitenkin aika tilapäisestä ongelmasta on kyse. Suurin osa opinnoista on pitkälti kotona tai lukusaleissa kirjojen lukemista ja tenttimistä ja myöhemmässä vaiheessa esseiden kirjoittamista.
Niinkuin edellinen kirjoittajakin sanoi myöhemmän vaiheen opiskelkut, ne jotka ovat opettajajohtoisia, ovat sitten hiukan pienemissä kokonaisuuksissa n.15 opiskelijaa.
Verkko-opintoina voi olla myös niin että luento seurataan kotona tietokoneen ruudulta. Itse luento on nauhoitettu videotiedostona. Pääosin se on itsestä kiinni miten tuon tutkinnon haluaa suorittaa. Itse pidän luennoista kun näkee ihmisiä, osa tekee paljon kotona jos sosiaalinen elämä ei ole se mitä kaipaa tai haluaa edetä tosi nopeasti. Yhteiskuntatieteissä on myös se hyvä että ainakin meillä kesällä voi lukea niitä kirjoja yhtä paljon kuin varsinaisien lukukausien aikana ja edetä opinnoissa.