Kaipaan sinisiä silmiäsi, hymyäsi, hassua ääntäsi, kinastelua kanssasi, pitkiä katseitamme, naurua, silmäniloani sinusta, vaaleita hiuksiasi, miehistelyäsi, kaikkea. Haluan joka ikistä 174:ää senttiä. Kaipaan, ikävöin ja olen keskittymiskyvytön. Minkä minulle teit!
Ikävän speksit
la Joconde
101556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mäkin kaipaan sitä, olin sen kans viime yönä, jiihaa!
En tiedä puhutko minusta, mutta jos uskoisin toisin, en tähän vastaisi.
Siksi niin, rakas Leonardoni, että sytytit liekin sydämeeni ja en saa sitä sammutettua. Ikävä vaivaa ja lääkettä en saa.
Jos itseni runoksi kirjoittaisin, lukisitko sitä iltaisin onnellisena? Jos lähettäisin itseni sivuina sinulle, voisimmeko olla yhdessä rakastuneita?
Kaipauksen voi pukea moniksi sanoiksi. Alla oleviin sanoihin eivät minun sanani riitä.
"Tuskin tunnen häntä ja kuitenkin tulin häntä tapaamaan. Hän on niin kovin kaunis vieläkin, kun kääntyy minua katsomaan.
Tämä yö, on minulle viimeinen, kuulen hänen sanovan. Olen sairas ja väsynyt ihminen ja siksi lähteä haluan.
Sinä tiedät jo jotakin elämästä, jotain tiedän minäkin. Kun vain uskallat lakata pelkäämästä, paratiisin saat takaisin.
Hän vielä jatkaa kyyneleet silmissään, sanaa jokaista painottaen. Hän pitää kättäni tiukasti kädessään ja sanoo silmiin katsoen.
En kadu ketään niistä, joita syliini suljin, heitä sentään rakastin. Itken kaikkia niitä joiden ohitse kuljin, joita väistin ja pakenin.
Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin, löysin lähelle itsekin, mutta jos itseäni varjelin ja säästelin, heti eksyin ja palelin.
Hänen katseensa sammuu hän huokaisee, hänen otteensa raukeaa. Siinä samassa silmiä häikäisee ja huoneen ikkuna aukeaa. Kun jälleen katson häntä, hän muuttunut onkin linnuksi edessäin. Ja linnun siipeä puhtaan valkoista, minä pidänkin kädessäin.
Lintu nousee ja lentoon jo lehahtaa, minä paikalle yksin jään. Hahmo taivaan korkeuksiin loittoaa, huone humisee tyhjyyttään.
Istun hiljaa vielä ja muistelen, hänen viime sanojaan. Niitä puoliääneen toistelen, kun hän mennyt on menojaan.
En kadu ketään niistä, joita syliini suljin, heitä sentään rakastin. Itken kaikkia niitä joiden ohitse kuljin, joita väistin ja pakenin.
Sillä aina kun ihmisen lähelle päästin, löysin lähelle itsekin, mutta jos itseäni varjelin ja säästelin, heti eksyin ja palelin.
Lintu
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
alkup.es. Marja Mattlar
Minäkin kaipaan sinua, sytytit liekin minussa, jota en saa sammumaan. En vaan taida uskaltaa kertoa sitä sinulle.
Sitten meitä on kaksi onnetonta, sanatonta.
Äärellä jonkin suuren, huumaavan, pelottavan.
Rannalla vain,
katsomassa.
Toivomassa, että se ei lipusi ohi.
Kuvat jäävät kauniiksi,
menemättä koskaan rikki, säröille,
värit eivät täyty, murru
ovat vain haaveiden hailakat varjot
ja aika kultaa reunat.
Niin käy sammuneen toivon kuville.
Mieleen jää epäilys
luulinko vain?
entä jos sittenkin?
Se elää, kituu ja kaihertaa
kuollakseen uuteen tunteeseen.
Elämällä on taipumus jatkua.
Silti.
Koskaan et saa tietää,
miltä tuntuisi oikeasti ja todella koskettaa,
hengittää samaa hetkeä,
olla alasti ja ilman suojia,
elämän virroissa, suvannoissa ja taivaan alla,
minun kanssani.
Sinun kanssasi.
Jonkun täytyy uskaltaa.
Niin, kauniit muistot kaipauksesta ovat enne lopullisuudesta, jolloin muistot lakkaavat olevasta osa meitä. Ne siirtyvät muihin ja historian kuluessa lakkaavat olemasta. Ne muuttuvat äärettömäksi, onneksi ikuisen virran.
Kyllä.Kertoisin, jos vain tietäisin hetken ja sen missä sinut kohtaisin.
Sinä tiedät miten minut tavoittaa, helposti, hetkessä, vaikka heti, jos vain olet se Leonardo jolle sydämeni sykkii. Tiedät myös milloin viimeistään minut näet, vaikka paikka näiden asioiden puhumiseen onkin kehno.
Jos välität, kerro se. Tee Mona Lisasi onnelliseksi.
Kuvauksesi "hänestä" osui pelottavan lähelle sitä, minkälainen olen. Siksi sinulle kirjoitinkin.
Jatkoon riittää yksi asia ja vaikka miten ihastuttavaa tätä olisikin jatkaa, en tiedä onko itsensä pettäminen tällaisessa asiassa kovinkaan järkevää.
Joten..
Leonardo asuu Itä-Suomessa, eräästä kuuluisasta taistelusta tunnnetusta kaupungissa. Tuntuisiko tämä kuvaus, Mona, sinusta jollain tavalla tutulta?
Olisihan se ollut liian helppoa ja kaunista :)
Ei, ikävä kyllä minun neroni asuu jossain ihan toisaalla.
Onnea sinulle :)
Meidät on synnytetty ihmisiksi. Tämäkin piti kokea, sillä elämän suuressa näennäisesti kirjoittamattomassa kirjassa lienee vain tyhjiä sivuja, joiden jotkut uskovat, kenties tiedon puutteen vuoksi, olleen jo esikirjoitettuja.
Jos olisinkin ollut se, jonka itseni luulin sinun näkökulmastasi olevan, se olisi todellakin ollut kaunista. Helppous taas on mielestäni niin kovin suhteellista: kukin kokee asiat omalla tavallansa.
Lisäksi tahtoisin sanoa, että se olisi ollut lähes käsittämättömän onnekasta, mutta...
Koska onnen määrittely on minulle mahdotota, toivon, että tämä dialogi meidän välillämme oli alku jollekin suuremmalle, joka koituu sinun onneksesi. Onneksi ei kuitenkaan siinä suhteessa, että onnen kautta täältä vain saisit haluamasi, vaan siten että elämäsi olisi onnellinen.
Luulenpa, että onni löytyy sieltä mistä sitä ikinä ei osaa etsiä.
Ole rohkea :)