Onko teillä sellaisia kokemuksia, että ihmiset ovat "unohtaneet" olemassaolonne ujoutenne ja hiljaisuutenne takia?
Muistan ala-asteella, miten koko luokka joutui yksi kerrallaan vanhempansa kanssa opettajan kanssa keskustelemaan koulunkäynnistä jne. Kaikille varattiin sopivat ajat, ja olinpa opettajalle kertonutkin vaihtoehtoja koska meille sopisi. Jostain syystä kuitenkin ei kutsua koskaan tullut, muille kyllä tuli.
Sain täksi kesäksi kesätöitä, siivoilen kouluja. Yhtenä päivänä työkaverit unohtivat kokonaan että olin olemassa, olivat täysissä tamineissa ja lähdössä kotiin, kun yhtäkkiä muistivat että olin pesemässä ikkunoita käytävän toisessa päässä. "Me ihan unohdettiin sut, ala pitämään vähän mekkalaa itsestäsi." Kyllähän minä niiden kanssa juttelen jos jotain kysyvät, mutta eipä tule pahemmin turhia jauhettua keski-ikäisten kanssa.
Paljon on muitakin samantapaisia pikkujuttuja. Mites muilla?
Muistan ala-asteella, miten koko luokka joutui yksi kerrallaan vanhempansa kanssa opettajan kanssa keskustelemaan koulunkäynnistä jne. Kaikille varattiin sopivat ajat, ja olinpa opettajalle kertonutkin vaihtoehtoja koska meille sopisi. Jostain syystä kuitenkin ei kutsua koskaan tullut, muille kyllä tuli.
Sain täksi kesäksi kesätöitä, siivoilen kouluja. Yhtenä päivänä työkaverit unohtivat kokonaan että olin olemassa, olivat täysissä tamineissa ja lähdössä kotiin, kun yhtäkkiä muistivat että olin pesemässä ikkunoita käytävän toisessa päässä. "Me ihan unohdettiin sut, ala pitämään vähän mekkalaa itsestäsi." Kyllähän minä niiden kanssa juttelen jos jotain kysyvät, mutta eipä tule pahemmin turhia jauhettua keski-ikäisten kanssa.
Paljon on muitakin samantapaisia pikkujuttuja. Mites muilla?
Vastaukset 4
Vanhimmat
tämä unohtelu kertoo kyllä enemmän siitä, joka unohtaa, kuin siitä, joka unohdetaan. Jos joku haluaa olla epämiellyttävä hiljaisempaa kohtaan niin yrittäköön, joillain vain on hirveä hinku saada kaikki ihmiset samanlaisiksi, joten ei se ole mitään henkilökohtaista.
Toisaalta kannattaa kyllä pitää puolensa. Se, että toiset kävelevät ylitse koko ajan, huonontaa omakuvaa. Eli seuraavalla kerralla kun meinaat jäädä huomiotta, muistutat muita siitä, että olet paikalla. Ensin se tuntuu vaikealta mutta helpottuu ajan myötä, tiedän kokemuksesta.
Minun koko elämäni on tuollaista, että minut jatkuvasti unohdetaan milloin mihinkin.
Joskus vielä jaksoin edes yrittää käydä ulkona ym. mutta kun minut tarpeeksi monta kertaa unohdettiin milloin mihinkin, totesin että minun paikkani on yksin kotona..
Kauheinta on kun kysellään mielipiteitä ihmisiltä esim. töissä, niin minulta unohdetaan kysyä mielipide. Minulle myös unohdetaan kertoa jos työpaikalla vaikka tulee voimaan jokin uusi sääntö tms. ja pahimmassa tapauksessa minua jopa nuhdellaan sen takia, että tietämättäni olen rikkonut sääntöjä!
Tällaista on olla näkymätön ihminen.
Kukaan ei näe, ei kuule, ei huomaa.
Toisaaltaan siinä on omat etunsakin, voin nimittäin livistää töistä ennen aikojani eikä kukaan huomaa.
Toivottavasti minulle ei kuitenkaan käy kuten eräälle kaltaiselleni miehelle, joka oli kolme päivää maannut kuolleena kotonaan, ennen kuin työpaikalla huomattiin hänen poissaolonsa...
Kun jouduin seitsemännellä luokalla yllättäen leikkaukseen, vanhemmat soitti sitten luokanvalvojalle tilanteen. No, eihän luokanvalvoja edes muistanu, että olen hänen luokallaan, piti paperista tarkistaa!
Sitten kun oli ysin viiminen päivä, niin tämä luokanvalvoja halusi halata koko luokkaa, kun luokkahenkikin oli kuulemma niin hyvä. No minä sitten lymyän takavasemmalla ja odotan vuoroani, kunnes hän toivottaa jo kaikille hyvää menestystä elämässä ja "lähtekäähän jo menemään..."
Muutenkin on paljon tapauksia että ihmiset tokaisee "olethan sinäkin täällä" jos vaan sattuvat jossain vaiheessa huomaamaan.
Jep jep, tuttua on...
Muistan koulusta tapauksia, joissa tulen kaverini kanssa luokkaan sisään ja kaikki tervehtivät kaveriani nimeltä, mutta minua ei kukaan mitenkään. Olen myös muutaman kerran soittanut kavereilleni, kun he ovat juuri sattuneet olemaan jossain porukalla ja vasta soittoni on saanut heidät huomaamaan, ettei minua ole edes muistettu pyytää mukaan.
Viime aikoina olen kyllä oppinut pitämään jonkin verran enemmän ääntä itsestäni.:)