Helsingin King Kong killing mashine eniten lihaa mässäilyt

Anonyymi-ap

Buffet myy loputonta lihaa 15 eurolla Helsingissä

Tarjoilussa valikoituu King Kong.
Hän ahminut puolet maapallosta.





Lihasyöjä tunnistaa kasvojen ihosta, jossa ihon pintaverisuonia ja ihon väritys on violettia, sanasta violation väkivaltaa, violent.

Liha näkyy nenässä ja joskus nenä kasvaa lihasta ja siitä tulee epämuodostunut.

Lihansyöjän ulkonäkö on epäterve. Näkee ketä on syönyt.
Syödyn ulkonäkö periytyy.




Media kertoo lihan vaarasta ja silti joku ei lukenut sanomalehtiä.
Joku söi buffetin kuolleita.

Vuosien päästä hänestä yllättäen kehkeytyi Suomen Isoin King Kong.


Isoimman tittelin kantaa saamelainen, joka ei ruohoa syönyt, mutta poroa.
- "Syököön poro ruohoa ja minä syön poroa".

Tuli haistatuksi aitoa lappalaista ja kyllä hän haisi pahalle.
Lihasyöjä haisee.


Isoporomaatalous on kuitenkin modernia Suomessa kotoisin Ruotsista ja Norjasta kun kotimaisen lappalainen lihatalous on pieni kokoinen.
Molemmat haisevat.


Helsingin monsteri, hänet etsien, kuka hän on, jonka solut tukkiutuivat eläinrasvaan ja hän kuvittelee olevansa Rambo, joka syö kaikki suomalaiset. Ei ole mahdoton urakka. Helsingissä hän voi vihassaan tarttua aseeseen. Liha ja Viha!


King Kong voi käydä uutisissa kirjoittamassa vihastaan maailmankaikkeutta kohtaan.
King Kong saapuu Eduskuntaan.
Hän saa aasialaiset laktoosiintolerantikot juomaan jälleen maitoa joka päivä.
Hän käynnistää kotimaisia eläintiloja ulkovientiin.
Hän kuolee niin kuin Votkin teurastaja vain 60 vuotiaana. Onneksi.
Hän tahtoo mennä peruskouluihin kertomaan.

Hän antaa ukrainalaisille pakolaisille lisää lihaa vihaan.

1

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      aasialaisten fysiikka ei kestä lihan ylikulutusta ja se nähdään SinäPutken finnien poistoina

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4923
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1489
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1129
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe