Luonnonsuojelusta.

Luononsuojelu on minulle tärkeä aihe. Ei vain ajatuksellisesti, mutta myös ammatillisesti sillä valitsin sen työkseni. Mutta inhoan keskimääräistä luononsuojeljaa.

Yrittäessäni tehdä työtäni kohtaan usein ennakkoluulon, että olen jonkinlainen 'vihreä luonnonsuojelija', siinä mielessä, missä keskimääräinen luonnonsuojelija on. Ja tämä tarkoittaa lähinnä sitä, etten muka osaisi perustella mitään ja huutaisin vain jotain slogania, vaikka tietoni ja arvioni perustuvat aina tarkkoihin laskelmiin.

Tämä on luononsuojelun pahin vika. Siihen osallistuvat ovat autuaan tietämättömiä tosiasioista. He marssivat jonkun suon kuivaamisen puolesta, vaikka he ovat edellisenä päivänä osoittaneet mieltään ilmaston lämpenemistä vastaan (vinkki, jokainen luonontilainen koskteikko, sademetsät mukaanlukien, luovuttaa metaania, joka on pahempi kasvihuonekaasu, kuin hiilidioksidi). Ja eivät näe tässä mitään ristiriitaa.

Toisaalta he vaativat jonkin sellaisen paluttamista, mitä ei ole koskaan ollutkaan, eli jonkinlaisen eilispäivän maailman. Katsoisivat edes joskus valokuvia ja maalauksia viime vuosisadan ja sitä vanhemmista kylistä ja kaupungeista. Niissä ei ole puun puuta näkyvissä. Tämä johtuu siitä, että aivan kaikki rakennukset ovat puu lämmitteisiä ja kukaan ei halua hakea puita kauempaa kuin tarvitsee. Ja kun ei ole rekkaa raijaamassa tukkipuuta, sitä on hankala hankkia kauempaa. Sähkö- ja kaukolämpöverkosta luopuminen tarkoittaisi jokaisen puun kaatamista ainakin Lahden korkeudelle kokolailla välittömästi. Muutoinkin viimevuosisadalle saisivat hinkua vain ne, jotka eivät ole koskaan saaneet antibioottikuuria, paikkauttaneet hampaitaan tai olleet minkäänlaisessa leikkauksessa.

Kaikesta tästä seuraa se, ettei luononsuojelun ajatusta oteta vakavasti tai sitä jopa vastustetaan. Insinööri on laskenut kaiken tarvittavan. Jos häntä yrittää saada ottamaan luononnäkökulman mukaan laskelmiin, tarvitaan paljon parempia perusteluita, kuin 'maailma hukkuu paskaan', tai 'metsät tuottavat kaiken hapen' (eivät muuten tuota). Eikä yksikään sijoittaja halua sijoittaa rahojaan aiheeseen jota tukevat niin moraalittomat yksilöt, että ovat valmiita ampumaan jonkun joidenkin eläinten puolesta, kuten joku huuteli tällä palstalla. Tälläisten ihmisten mieliä voi kääntää vain ja ainoastaan timantinkovilla laskelmilla ja rautaisella logiikalla, ei huutelemalla turhia. Joten mitä jos etsisimme perusteluita emme turhia sloganeita?
6377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tarpeetonta touhua koko luonnonsuojelu.
Luonto kyllä selviää ilman suojelijoita.

Saatpahan rahaa humpuukista jote onnittele
itseäsi että voit humpuukimaakarina leipää
syödä.

Joku muu se sitten sen leivän kasvattaa suuhusi.
Tai jotain muuta, vaikkapa lihan ja kasvikset.

Kuhanpahan rahastat luonnonsuojelun nimissä.

Äänestä
  • Ymmärrän. Haluat siis palata aikaan ennen luonnonsuojelua? Haluat uimarannoille ruskeaa vaahtoa ja sokeita kaloja mihin tahansa järveen, joka on kymmentä kilometriä lähempänä paperitehtaita, vanhojen valkaisuaineiden aikaan. Haluat ruskeita kylätienvierustoja, joista on elämä poissa kiitos lipeällä käsitellyn tienpinnan. Haluat kuolla huutaen agressiivisesti hoitohenkilökunnalle, kun elohopea jota olet saanut kaloista on aiheuttanut pysyvän myrkytystilan. Ymmärrän, olet idiootti.

    Jos joskus kalastat jätevedenpuhdistamon alapuolella, tai haistat sellutehtaan vieressä vaun oman hikesi, olet meidän aikaansaavien luononsuojelijoiden toimipiirissä.

    Äänestä

  • EnvEng kirjoitti:

    Ymmärrän. Haluat siis palata aikaan ennen luonnonsuojelua? Haluat uimarannoille ruskeaa vaahtoa ja sokeita kaloja mihin tahansa järveen, joka on kymmentä kilometriä lähempänä paperitehtaita, vanhojen valkaisuaineiden aikaan. Haluat ruskeita kylätienvierustoja, joista on elämä poissa kiitos lipeällä käsitellyn tienpinnan. Haluat kuolla huutaen agressiivisesti hoitohenkilökunnalle, kun elohopea jota olet saanut kaloista on aiheuttanut pysyvän myrkytystilan. Ymmärrän, olet idiootti.

    Jos joskus kalastat jätevedenpuhdistamon alapuolella, tai haistat sellutehtaan vieressä vaun oman hikesi, olet meidän aikaansaavien luononsuojelijoiden toimipiirissä.

    Ilman muuta minä olen idiootti, kauniisti kehuit.

    Mutta mulla on ollut ilo elää siellä puhtaassa
    luonnossa ja se luonto on itsensä suojellut.

    Minä en tiedä sitten näistä ketkä ovat luoneet
    Tsernobylit sun muut,minähän en ole niitä
    ollut keksimässä, ovat niitä neroja.

    Viisaammat ihmiset ovat siis nämä asiat saaneet
    päättää joilla on se poliittinen valta ja raha
    tehdä taloudellista toimintaa.

    Kiitoksia kehuista, kyllä se tuo elämä
    idiottinakin menee ihan siinä kuin
    muillakin.

    Yksi hyvä puoli tässä on ollut, ei ole tarvinnut
    ryhtyä hihkumaan juuri minkään asian puolesta
    tämän enempää eikä nuo naapuritkaan ole
    häirinneet millään tavalla.
    Niillä on kiire levittää sikalan lantaa
    ja lietelantaa pelloilleen.

    Vähän on mittailleet nuo ympäristöviranomaiset noita vesiä ja todenneet ne jollain tavalla
    epäpuhtaaksi mutteivat saa syytä selville
    mikä siinä mättää.

    Eihän nämä ole ihmeteelleet vasta kuin viisi
    vuotta. Että aikansa kullakin.
    Kaiketi joudun jollain tavalla osallistumaan heidän palkan maksuun, tuli tulosta tai ei.

    Hyvää kesän jatkoa T. idiootti.

    Äänestä

Luonnon kiertokulku vaatii ymmärtämistä. Nyt kun suurin osa Suomalaisista asuu ja on syntynyt kaupungeissa heiltä puuttuu käytännön tieto ja kokemus luonnon kanssa elämisestä.

Monet luonnonsuojelijat saavat tietonsa julkisuudessa olevista luonnonsuojelujärjestöjen tempauksista jossa kiinitetään huomiota sattumanvaraisesti joihinkin yksityiskohtiin. Kokonaisnäkemys puuttuu.

Lähes kaikkien luonnonsuojelijoiden toimintamalli on vaatia muita tekemään jotakin luonnon puolesta mutta itse he eivät omassa elämässään ole valmiita tinkimään elintasostaan.

On helppoa ostaa rahalla hyvää omaatuntoa maksamalla jonkin ns. luonnonsuojelujärjestön jäsenmaksua. Ja uskoa että näin maailma pelastuu!

Äänestä

tälläistä olen minäkin miettinyt.
Kiihkoluonnonsuojelijan mielen ristiriita on hirveä halu tehdä jotakin todelliksi koetun ongelman eteen.
Hämmästyttävän helposti kuitenkin toiminnalla on juuri päinvastainen tulos. Teko itsessään osoittautuu enimmäkseen tehottomaksi, joskus jopa luontoa vahingoittavaksi. Pahin on kuitenkin hölmöyksien vaikutus ihmisten asenteisiin. Tämänkin palstan asennevammat lienevät em. toiminnasta johtuvia. Eihän kukaan oikeasti halua vahingoittaa ympäristöään.

Jättäisin ympäristönsuojepäätännän ammattilaisille, pientä ihmistä kuitenkaan asenteineen unohtamatta. Jokaisella meistä on tilaisuus pieniin ympäristötekoihin, joista kasvaa yhteinen hyvinvointi.

Äänestä

Olet oikeassa. Nykyajan pikku-ekologi-kettutyttö-hihhulit eivät ajattele vaan toimivat. Ehkä vain ilmaisevat itseään. On hyvä, että luonnonsujelijoista löytyy sinunlaisiaskikin tyyppejä. Mutta älä nyt hyvä ihminen soita ala kuivaamaan.... ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EnvEng kirjoitti:

Luononsuojelu on minulle tärkeä aihe. Ei vain ajatuksellisesti, mutta myös ammatillisesti sillä valitsin sen työkseni. Mutta inhoan keskimääräistä luononsuojeljaa.

Yrittäessäni tehdä työtäni kohtaan usein ennakkoluulon, että olen jonkinlainen 'vihreä luonnonsuojelija', siinä mielessä, missä keskimääräinen luonnonsuojelija on. Ja tämä tarkoittaa lähinnä sitä, etten muka osaisi perustella mitään ja huutaisin vain jotain slogania, vaikka tietoni ja arvioni perustuvat aina tarkkoihin laskelmiin.

Tämä on luononsuojelun pahin vika. Siihen osallistuvat ovat autuaan tietämättömiä tosiasioista. He marssivat jonkun suon kuivaamisen puolesta, vaikka he ovat edellisenä päivänä osoittaneet mieltään ilmaston lämpenemistä vastaan (vinkki, jokainen luonontilainen koskteikko, sademetsät mukaanlukien, luovuttaa metaania, joka on pahempi kasvihuonekaasu, kuin hiilidioksidi). Ja eivät näe tässä mitään ristiriitaa.

Toisaalta he vaativat jonkin sellaisen paluttamista, mitä ei ole koskaan ollutkaan, eli jonkinlaisen eilispäivän maailman. Katsoisivat edes joskus valokuvia ja maalauksia viime vuosisadan ja sitä vanhemmista kylistä ja kaupungeista. Niissä ei ole puun puuta näkyvissä. Tämä johtuu siitä, että aivan kaikki rakennukset ovat puu lämmitteisiä ja kukaan ei halua hakea puita kauempaa kuin tarvitsee. Ja kun ei ole rekkaa raijaamassa tukkipuuta, sitä on hankala hankkia kauempaa. Sähkö- ja kaukolämpöverkosta luopuminen tarkoittaisi jokaisen puun kaatamista ainakin Lahden korkeudelle kokolailla välittömästi. Muutoinkin viimevuosisadalle saisivat hinkua vain ne, jotka eivät ole koskaan saaneet antibioottikuuria, paikkauttaneet hampaitaan tai olleet minkäänlaisessa leikkauksessa.

Kaikesta tästä seuraa se, ettei luononsuojelun ajatusta oteta vakavasti tai sitä jopa vastustetaan. Insinööri on laskenut kaiken tarvittavan. Jos häntä yrittää saada ottamaan luononnäkökulman mukaan laskelmiin, tarvitaan paljon parempia perusteluita, kuin 'maailma hukkuu paskaan', tai 'metsät tuottavat kaiken hapen' (eivät muuten tuota). Eikä yksikään sijoittaja halua sijoittaa rahojaan aiheeseen jota tukevat niin moraalittomat yksilöt, että ovat valmiita ampumaan jonkun joidenkin eläinten puolesta, kuten joku huuteli tällä palstalla. Tälläisten ihmisten mieliä voi kääntää vain ja ainoastaan timantinkovilla laskelmilla ja rautaisella logiikalla, ei huutelemalla turhia. Joten mitä jos etsisimme perusteluita emme turhia sloganeita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu