Pakokauhu uusperhekuviosta

Asuntoni on siis omistusasunto ja kaksio. Hankala alkaa remontoimaan uutta huonetta, kun ikkunoita ei ole kuin 1 per huone

Isä antaa kyllä pojalle mielestäni paljonkin hellyyttä.

Koska poika on ollut vähän reilun vuoden vanhempien erotessa, en usko, että hän osaa edes kuvitella, että isän ja äidin pitäisi asua yhdessä.

Mistä tämä pojan "uusi tuleminen" elämääni johtuu, on se, että vanhemmat kokeilivat lapsensa kanssa vuoroviikko - systeemiä, joka ei toiminut pojan muututtua rauhattomaksi, joten hän palasi takaisin isälleen vajaan vuoden kokeilun jälkeen. Aiemmin olen siis saanut mieheni kanssa kellistellä viikon kaksistaan, nykyään en saa sekuntiakaan. En saa edes sitä sekuntia yksin: en vessassa, en vuoteessa, en missään. Ja siitä tämä "vieras kotonani" tunne.

Zuskiina kirjoitti:

Isä antaa kyllä pojalle mielestäni paljonkin hellyyttä.

Koska poika on ollut vähän reilun vuoden vanhempien erotessa, en usko, että hän osaa edes kuvitella, että isän ja äidin pitäisi asua yhdessä.

Mistä tämä pojan "uusi tuleminen" elämääni johtuu, on se, että vanhemmat kokeilivat lapsensa kanssa vuoroviikko - systeemiä, joka ei toiminut pojan muututtua rauhattomaksi, joten hän palasi takaisin isälleen vajaan vuoden kokeilun jälkeen. Aiemmin olen siis saanut mieheni kanssa kellistellä viikon kaksistaan, nykyään en saa sekuntiakaan. En saa edes sitä sekuntia yksin: en vessassa, en vuoteessa, en missään. Ja siitä tämä "vieras kotonani" tunne.

Ja sitten lähetään lenkille - yksin. Omaa aikaa pitää olla. Sano miehellesi, että sinä todella tarvitset MYÖS omaa aikaasi. Kyllä hän ymmärätää.

Ehkäpä lapsi koki olonsa epävarmaksi tuossa viikko äidillä - viikko isällä kokeilussa. Missä sitä nukutaan ensi kerralla. Eikö äiti hoida lastaan nykyään edes vkl?

Eihän lapsen sentään vessaan tarvitse tulla. Meillä pienin (konttausikäinen) ei vielä ymmärrä, vuotta vanhempaa pääsäänöisesti evvk lyhyet visiitit näkökentän ulkopuolella (wc, pihalla, etc.), paitsi jos (huomatessaan) itse ei pääse pihalle mukaan. Rasittavaahan se on, kun lapsi itkee oven takana.

Voi myös olla, että lapsi hakee sinulta huomiota, kun oma äiti ei ole täällä hetkellä samassa määrin hänen elämässään/hän kokee sinut äidikseen (miksei kokisi) ja vuoroviikkokokeilun loppuminen sai hänet epävarmaksi. Joka tapauksessa hän näyttää hakevan huomiotasi. Helpompi tapa on olla hetken kiinnostunut hänen tekemisistään, kuin kuunnella kiukuttelevaa perässä seuraavaa lasta (kokemusta alkaa olemaan).

Meillä vaimo oli reilu vuosi sitten 3vk ulkomailla ja koko kesä, jopa syksyyn meni sitten (tällä yhteisellä nyk. "evvk:lla") siinä, että jopa töihin lähtöni oli liikaa (1/2h itkua jne.) Syksymmäällä lapset olivat pakottavasta syystä yön yli vieraskylässä, eikä hän ollut moksiskaan. Eli kyllä nämä kriisit menevät ohi ajallaan.

Vaikka se vaikealta tuntuu, niin tässä vihje: anna omaa aikaasi lapselle ja osoita välittäväsi hänestä. Ei tarvitse rakastaa, kuin omaansa, mutta edes, kuten naapurin lasta. Ei ole helppoa, mutta tuo paljon iloa myös sinulle. Viettäkää sitä paperimiesten vaatimaa laatuaikaa, kun lapsi on nukkumassa (tai leikkii). Halaa myös, kun siltä tuntuu.

Ymmärrän hyvin, että tällainen muutos laatuajan vähenemisesä (vuoroviikko/"lähestyen nollaa" ) aiheuttaa muutosvastarintaa, eteenkin jos tilanne tuli sinulle yllättäen. Tällaisesta muutoksesta olisi hyvä kertoa myös puolisolle etukäteen (joissain tapauksissa lapsi vain "Asuu tästä eteenpäin kokopäiväisesti meillä. Enhän unohtanut kertoa?"). Toivottavasti miehesi älysi sinua etukäteen informoida.

Itsellä meinasi ahdistaa vielä omien lastenkin kanssa, koska yhteinen aika vaimon kanssa väheni lasten määrän kasvun vuoksi. Välillä tuntui jopa, että vain asutaan samassa osoitteessa lasten kanssa. Mutta puhumalla siitä selvittiin.

>>>Teillä taitaa olla asunnon vaihto edessä. Hyvää miestähän EI kannata vaihtaa, jos sellaisen olet löytänyt.

mä. kirjoitti:

Ja sitten lähetään lenkille - yksin. Omaa aikaa pitää olla. Sano miehellesi, että sinä todella tarvitset MYÖS omaa aikaasi. Kyllä hän ymmärätää.

Ehkäpä lapsi koki olonsa epävarmaksi tuossa viikko äidillä - viikko isällä kokeilussa. Missä sitä nukutaan ensi kerralla. Eikö äiti hoida lastaan nykyään edes vkl?

Eihän lapsen sentään vessaan tarvitse tulla. Meillä pienin (konttausikäinen) ei vielä ymmärrä, vuotta vanhempaa pääsäänöisesti evvk lyhyet visiitit näkökentän ulkopuolella (wc, pihalla, etc.), paitsi jos (huomatessaan) itse ei pääse pihalle mukaan. Rasittavaahan se on, kun lapsi itkee oven takana.

Voi myös olla, että lapsi hakee sinulta huomiota, kun oma äiti ei ole täällä hetkellä samassa määrin hänen elämässään/hän kokee sinut äidikseen (miksei kokisi) ja vuoroviikkokokeilun loppuminen sai hänet epävarmaksi. Joka tapauksessa hän näyttää hakevan huomiotasi. Helpompi tapa on olla hetken kiinnostunut hänen tekemisistään, kuin kuunnella kiukuttelevaa perässä seuraavaa lasta (kokemusta alkaa olemaan).

Meillä vaimo oli reilu vuosi sitten 3vk ulkomailla ja koko kesä, jopa syksyyn meni sitten (tällä yhteisellä nyk. "evvk:lla") siinä, että jopa töihin lähtöni oli liikaa (1/2h itkua jne.) Syksymmäällä lapset olivat pakottavasta syystä yön yli vieraskylässä, eikä hän ollut moksiskaan. Eli kyllä nämä kriisit menevät ohi ajallaan.

Vaikka se vaikealta tuntuu, niin tässä vihje: anna omaa aikaasi lapselle ja osoita välittäväsi hänestä. Ei tarvitse rakastaa, kuin omaansa, mutta edes, kuten naapurin lasta. Ei ole helppoa, mutta tuo paljon iloa myös sinulle. Viettäkää sitä paperimiesten vaatimaa laatuaikaa, kun lapsi on nukkumassa (tai leikkii). Halaa myös, kun siltä tuntuu.

Ymmärrän hyvin, että tällainen muutos laatuajan vähenemisesä (vuoroviikko/"lähestyen nollaa" ) aiheuttaa muutosvastarintaa, eteenkin jos tilanne tuli sinulle yllättäen. Tällaisesta muutoksesta olisi hyvä kertoa myös puolisolle etukäteen (joissain tapauksissa lapsi vain "Asuu tästä eteenpäin kokopäiväisesti meillä. Enhän unohtanut kertoa?"). Toivottavasti miehesi älysi sinua etukäteen informoida.

Itsellä meinasi ahdistaa vielä omien lastenkin kanssa, koska yhteinen aika vaimon kanssa väheni lasten määrän kasvun vuoksi. Välillä tuntui jopa, että vain asutaan samassa osoitteessa lasten kanssa. Mutta puhumalla siitä selvittiin.

>>>Teillä taitaa olla asunnon vaihto edessä. Hyvää miestähän EI kannata vaihtaa, jos sellaisen olet löytänyt.

Voishan sitä lenkillä käydä, mutta koen että tarvin hirveästi *omaa kotia*. Minä haluan olla omassa kotona ja olla rauhassa. Haluan lukea päivän lehden ja haluan puuhata omia juttujani. Olen niin paljon koti - ihminen, että minusta tuntuu pahalta sekin, että voidakseni olla yksin, joutuisin lähtemään kotoa.

Äidillä on vuorotyö, joten eipä ole kellään hajuakaan milloin ottaa lapsen. ilmeisesti joskus ensi kuussa.

En ole tosiaan saanut mitään aikaa mieheni kanssa sitten lapsen muuton. Voishan sitä viettää laatuaikaa kun lapsi nukkuu, mutta kun ei nuku. Nukkuu tarhassa niin pitkiä päiväunia, että minä menen aiemmin nukkumaan kuin hän (aikainen töihinlähtö) ja sekin vetää pinnan tiukalle. Lapsi hiimailee huoneessa ja puhelee itsekseen ja puhelee minulle, kun yritän nukkua että jaksaisin aamulla herätä töihin! Ja miehestäni saan pitää yöllä kiinni, siinä meidän aikamme pähkinänkuoressa. Pitäisi vissiin olla kiitollinen että edes näin.

Kyllä mies asiasta kertoi. Minä en vain tajunnut muutoksen suuruutta, kun en ole ikinä juurikaan aikaa lasten kanssa viettänyt (suvun nuorin kun olen..). Kuvittelin, että lapsi voisi joskus jopa mennä ulos. Tai että lapsi leikkisi edes sekunnin yksinään. Tai että pääsisin edes vessaan olemaan yksin minuutiksi. Mutta eipä näköjään.

Taidat olla oikeassa tuosta asuntoasiasta. En tosin sitä voi heti myydä, koska minulla on ollut se vasta vuoden enkä halua maksaa hirveitä myyntivoittoveroja.. Harmi vaan, sillä kyttäsin asuntoa kauan, se on kaupunkini ehdottomalla "ykkösalueella" ja olen tehnyt siihen massiivisen remontin (asunto oli todella huonossa kunnossa, siksi minulla oli siihen vara). Tuolta alueelta ei tule vastaavaa helmeä löytymään pitkiin aikoihin. Sekin itkettää, vaikka ei niin iso asia olekaan.

Zuskiina kirjoitti:

Voishan sitä lenkillä käydä, mutta koen että tarvin hirveästi *omaa kotia*. Minä haluan olla omassa kotona ja olla rauhassa. Haluan lukea päivän lehden ja haluan puuhata omia juttujani. Olen niin paljon koti - ihminen, että minusta tuntuu pahalta sekin, että voidakseni olla yksin, joutuisin lähtemään kotoa.

Äidillä on vuorotyö, joten eipä ole kellään hajuakaan milloin ottaa lapsen. ilmeisesti joskus ensi kuussa.

En ole tosiaan saanut mitään aikaa mieheni kanssa sitten lapsen muuton. Voishan sitä viettää laatuaikaa kun lapsi nukkuu, mutta kun ei nuku. Nukkuu tarhassa niin pitkiä päiväunia, että minä menen aiemmin nukkumaan kuin hän (aikainen töihinlähtö) ja sekin vetää pinnan tiukalle. Lapsi hiimailee huoneessa ja puhelee itsekseen ja puhelee minulle, kun yritän nukkua että jaksaisin aamulla herätä töihin! Ja miehestäni saan pitää yöllä kiinni, siinä meidän aikamme pähkinänkuoressa. Pitäisi vissiin olla kiitollinen että edes näin.

Kyllä mies asiasta kertoi. Minä en vain tajunnut muutoksen suuruutta, kun en ole ikinä juurikaan aikaa lasten kanssa viettänyt (suvun nuorin kun olen..). Kuvittelin, että lapsi voisi joskus jopa mennä ulos. Tai että lapsi leikkisi edes sekunnin yksinään. Tai että pääsisin edes vessaan olemaan yksin minuutiksi. Mutta eipä näköjään.

Taidat olla oikeassa tuosta asuntoasiasta. En tosin sitä voi heti myydä, koska minulla on ollut se vasta vuoden enkä halua maksaa hirveitä myyntivoittoveroja.. Harmi vaan, sillä kyttäsin asuntoa kauan, se on kaupunkini ehdottomalla "ykkösalueella" ja olen tehnyt siihen massiivisen remontin (asunto oli todella huonossa kunnossa, siksi minulla oli siihen vara). Tuolta alueelta ei tule vastaavaa helmeä löytymään pitkiin aikoihin. Sekin itkettää, vaikka ei niin iso asia olekaan.

sanot sille miehelle paipai peipi kutpai, muuta omaan asuntoon sen lapsen kanssa. Siten huomaat, merkitseekö se mies sulle mitään, kun se on kotonaan sen lapsensa kanssa. Niin minä tekisin, ja välillä sitten vierailtas puolin ja toisin.
Miksi SUN pitää luopua jostain, jos se lapsi on tullut siihen lisää, ja jos miehellä kerran on oma kämppä?
silleen.

Zuskiina kirjoitti:

Voishan sitä lenkillä käydä, mutta koen että tarvin hirveästi *omaa kotia*. Minä haluan olla omassa kotona ja olla rauhassa. Haluan lukea päivän lehden ja haluan puuhata omia juttujani. Olen niin paljon koti - ihminen, että minusta tuntuu pahalta sekin, että voidakseni olla yksin, joutuisin lähtemään kotoa.

Äidillä on vuorotyö, joten eipä ole kellään hajuakaan milloin ottaa lapsen. ilmeisesti joskus ensi kuussa.

En ole tosiaan saanut mitään aikaa mieheni kanssa sitten lapsen muuton. Voishan sitä viettää laatuaikaa kun lapsi nukkuu, mutta kun ei nuku. Nukkuu tarhassa niin pitkiä päiväunia, että minä menen aiemmin nukkumaan kuin hän (aikainen töihinlähtö) ja sekin vetää pinnan tiukalle. Lapsi hiimailee huoneessa ja puhelee itsekseen ja puhelee minulle, kun yritän nukkua että jaksaisin aamulla herätä töihin! Ja miehestäni saan pitää yöllä kiinni, siinä meidän aikamme pähkinänkuoressa. Pitäisi vissiin olla kiitollinen että edes näin.

Kyllä mies asiasta kertoi. Minä en vain tajunnut muutoksen suuruutta, kun en ole ikinä juurikaan aikaa lasten kanssa viettänyt (suvun nuorin kun olen..). Kuvittelin, että lapsi voisi joskus jopa mennä ulos. Tai että lapsi leikkisi edes sekunnin yksinään. Tai että pääsisin edes vessaan olemaan yksin minuutiksi. Mutta eipä näköjään.

Taidat olla oikeassa tuosta asuntoasiasta. En tosin sitä voi heti myydä, koska minulla on ollut se vasta vuoden enkä halua maksaa hirveitä myyntivoittoveroja.. Harmi vaan, sillä kyttäsin asuntoa kauan, se on kaupunkini ehdottomalla "ykkösalueella" ja olen tehnyt siihen massiivisen remontin (asunto oli todella huonossa kunnossa, siksi minulla oli siihen vara). Tuolta alueelta ei tule vastaavaa helmeä löytymään pitkiin aikoihin. Sekin itkettää, vaikka ei niin iso asia olekaan.

"Haluan lukea päivän lehden ja haluan puuhata omia juttujani."

Noo... Voisihan miehesi lähteä lapsen kanssa ulos kävelylle/leikkipuistoon/pelaamaan? Pääsisit lukemaan lehden pari kertaa viikossa jne.

"En ole tosiaan saanut mitään aikaa mieheni kanssa sitten lapsen muuton."

Sellaista se on. Tai ainakin tuntuu tuolta. Alla vinkkejä siitä, miten voitte saada yhteistä aikaa lisää.

" Nukkuu tarhassa niin pitkiä päiväunia, että minä menen aiemmin nukkumaan kuin hän (aikainen töihinlähtö) ja sekin vetää pinnan tiukalle."

Tähän on hyvin yksinkertainen lääke, max. 1h päikkärit päiväkodissa, ei välttämättä niitäkään. Itse en aikoinani "nukkunut lainkaan", mikä meinasi olla liikaa 70-lukulaiselle päivähoitokulttuurille. Eteenkin, kun äiti sanoi, että jos ei nukuta, niin eihän lasta voi pakottaa nukkumaan. Nykyään päiväkodissa suhtaudutaan kuulemma suopeammin tällaisiin pyyntöihin.

Meillä muuten vanhinkin (7v) nukkuu päikkärit _käskystä_. Saattaa mennä jopa 2-3h, tyypillisesti kuitenkin n. 1h. Väsyneenä kiukutellaan ja unten jälkeen ollaan yhtä aurinkoa (koskee kaikkia lapsia).

Eikö muuten pojalla ole kavereita siinä kotipiirissä? Kyllä tuon ikäiset lapset osaavat keskenään leikkiä (tosin jonkun vanhemmista on hyvä vahtia heitä).

"Lapsi hiimailee huoneessa ja puhelee itsekseen ja puhelee minulle, kun yritän nukkua että jaksaisin aamulla herätä töihin!"

No, eihän hänen niin kuuluisi tehdä, miehesi pitäisi pitää siitä huolen (jos ei hänen nukkumaanmenoaikansa). Väsyneenä kaikki asiat tunutuvat sitä paitsi vaikemmilta, kuin ovatkaan.

Jos kyse oli siitä, että lasta ei illalla nukkumaan mennessä nukuta, niin miten olisi sadun lukeminen (meillä sammuvat lapset, kuin saunalyhty 10-15 minuutin jälkeen). Ulko-/muut fyysiset leikit päivisin auttavat myös tähän ongelmaan. Vaikkapa joku urheiluharrastus ihan harrastuksena (jalkapallo, uinti, jne.).

"Ja miehestäni saan pitää yöllä kiinni, siinä meidän aikamme pähkinänkuoressa. Pitäisi vissiin olla kiitollinen että edes näin."

Entäpä, jos hankitte lastenhoitajan ja lähdette viihteelle. Vaikkapa vain illalliselle tai elokuviin. Kylpylään?

"Taidat olla oikeassa tuosta asuntoasiasta. En tosin sitä voi heti myydä, koska minulla on ollut se vasta vuoden enkä halua maksaa hirveitä myyntivoittoveroja.. Harmi vaan, sillä kyttäsin asuntoa kauan, se on kaupunkini ehdottomalla "ykkösalueella" ja olen tehnyt siihen massiivisen remontin (asunto oli todella huonossa kunnossa, siksi minulla oli siihen vara). Tuolta alueelta ei tule vastaavaa helmeä löytymään pitkiin aikoihin. Sekin itkettää, vaikka ei niin iso asia olekaan."

Näin käy joskus ja se voi olla iso asia. Meillä puhutaan paljon siitä, että milloin (10-15 vuoden päästä) myydään talo; 2v (pankin)oma tällä hetkellä. Samalla kuitenkaan ei haluaisi vaihtaa naapureita ja remppaakin on tullut tehtyä. Tämä nykyinen talo kun alkaa olemaan OMA talo, vaikka remontoitavaa vielkä riittääkin. Elämäntilanteet kuitenkin vaihtuvat ja sen mukaan pitää sitten toimia.

Zuskiina kirjoitti:

Voishan sitä lenkillä käydä, mutta koen että tarvin hirveästi *omaa kotia*. Minä haluan olla omassa kotona ja olla rauhassa. Haluan lukea päivän lehden ja haluan puuhata omia juttujani. Olen niin paljon koti - ihminen, että minusta tuntuu pahalta sekin, että voidakseni olla yksin, joutuisin lähtemään kotoa.

Äidillä on vuorotyö, joten eipä ole kellään hajuakaan milloin ottaa lapsen. ilmeisesti joskus ensi kuussa.

En ole tosiaan saanut mitään aikaa mieheni kanssa sitten lapsen muuton. Voishan sitä viettää laatuaikaa kun lapsi nukkuu, mutta kun ei nuku. Nukkuu tarhassa niin pitkiä päiväunia, että minä menen aiemmin nukkumaan kuin hän (aikainen töihinlähtö) ja sekin vetää pinnan tiukalle. Lapsi hiimailee huoneessa ja puhelee itsekseen ja puhelee minulle, kun yritän nukkua että jaksaisin aamulla herätä töihin! Ja miehestäni saan pitää yöllä kiinni, siinä meidän aikamme pähkinänkuoressa. Pitäisi vissiin olla kiitollinen että edes näin.

Kyllä mies asiasta kertoi. Minä en vain tajunnut muutoksen suuruutta, kun en ole ikinä juurikaan aikaa lasten kanssa viettänyt (suvun nuorin kun olen..). Kuvittelin, että lapsi voisi joskus jopa mennä ulos. Tai että lapsi leikkisi edes sekunnin yksinään. Tai että pääsisin edes vessaan olemaan yksin minuutiksi. Mutta eipä näköjään.

Taidat olla oikeassa tuosta asuntoasiasta. En tosin sitä voi heti myydä, koska minulla on ollut se vasta vuoden enkä halua maksaa hirveitä myyntivoittoveroja.. Harmi vaan, sillä kyttäsin asuntoa kauan, se on kaupunkini ehdottomalla "ykkösalueella" ja olen tehnyt siihen massiivisen remontin (asunto oli todella huonossa kunnossa, siksi minulla oli siihen vara). Tuolta alueelta ei tule vastaavaa helmeä löytymään pitkiin aikoihin. Sekin itkettää, vaikka ei niin iso asia olekaan.

muuttaa isompaan asuntoon? vaikka kolmio niin lapsi saa oman huoneen? ja miehellesi ja sinulle oma huone, ei olisi niitä kahta silmää kyyläämässä iltaisia juttujanne...

mekin asumme nimittäin helluni kanssa kaksiossa ja hänen poikansa on täällä aina kaksi viikkoa ja sitten äidillään kaksi viikkoa. ja samassa huoneessa nukutaan kaikki kolme.

siksipä olemme nyt etsimässä kolmiota että saisi sitä omaa aikaa ja tilaa missä olla ilman että joku on koko ajan hönkimässä niskaan. =)

semppuli kirjoitti:

muuttaa isompaan asuntoon? vaikka kolmio niin lapsi saa oman huoneen? ja miehellesi ja sinulle oma huone, ei olisi niitä kahta silmää kyyläämässä iltaisia juttujanne...

mekin asumme nimittäin helluni kanssa kaksiossa ja hänen poikansa on täällä aina kaksi viikkoa ja sitten äidillään kaksi viikkoa. ja samassa huoneessa nukutaan kaikki kolme.

siksipä olemme nyt etsimässä kolmiota että saisi sitä omaa aikaa ja tilaa missä olla ilman että joku on koko ajan hönkimässä niskaan. =)

vielä valmis muuttamaan kokonaisena peheenä. Nuori ihminen ja jonkun toisen lapsi, on siinä tietämistä. Ja OMA asunto, ei miehen siivellä saatu. Mä panisin sen ukon omaan kotiinsa ja jäisin itte omaani, kuten jo tuolla aiemmin ehdotin.

paipai kirjoitti:

vielä valmis muuttamaan kokonaisena peheenä. Nuori ihminen ja jonkun toisen lapsi, on siinä tietämistä. Ja OMA asunto, ei miehen siivellä saatu. Mä panisin sen ukon omaan kotiinsa ja jäisin itte omaani, kuten jo tuolla aiemmin ehdotin.

että mies pihalle vaan jos on lapsi edellisestä suhteesta! onkohan siinä suhteessa rakkautta oikeasti jos ei voi elää yhdessä?

itse olen vain 20-vuotias ja asun helluni kanssa jonka poika asuu myös meillä 2 viikkoa ja äidillään kaksi viikkoa. omaa aikaa kyllä välillä kaipaa ja siksi olemme etsimässä isompaa asuntoa että kaikki sitä saisi.

jos on todellakin niin yksinäinen sielu ettei voi asua kenenkään kanssa niin kannattaako sitten seurustella? ja tekstistä paistaa lapsea kohtaan viha. jos mies olisi siellä yksin niin ei varmasti haittaisi, mutta taitaa olla sen lapsen syy. MIltähän lapsestakin tuntuu kun hänellä on kolme kotia? ei koskaan tiedä kun isän luo menee että kumpaan kotiin sitä täällä kertaa mennään.¨

ja huom itse en ole mikään katkera exä vaan isin hellu jo 2½ vuotta. =)

voi voi kirjoitti:

että mies pihalle vaan jos on lapsi edellisestä suhteesta! onkohan siinä suhteessa rakkautta oikeasti jos ei voi elää yhdessä?

itse olen vain 20-vuotias ja asun helluni kanssa jonka poika asuu myös meillä 2 viikkoa ja äidillään kaksi viikkoa. omaa aikaa kyllä välillä kaipaa ja siksi olemme etsimässä isompaa asuntoa että kaikki sitä saisi.

jos on todellakin niin yksinäinen sielu ettei voi asua kenenkään kanssa niin kannattaako sitten seurustella? ja tekstistä paistaa lapsea kohtaan viha. jos mies olisi siellä yksin niin ei varmasti haittaisi, mutta taitaa olla sen lapsen syy. MIltähän lapsestakin tuntuu kun hänellä on kolme kotia? ei koskaan tiedä kun isän luo menee että kumpaan kotiin sitä täällä kertaa mennään.¨

ja huom itse en ole mikään katkera exä vaan isin hellu jo 2½ vuotta. =)

Meilläkin oli vuoroviikko systeemi. Se tuntui AIVAN eriltä kuin se, että lapsi on kokoajan paikalla. Kyllä minäkin olisin saattanut jeesustella (ehkä) "lapsen parhaasta" silloin. Mutta koita itse kuvitella tilanne, jossa et saa olla miehesi kanssa YHTÄÄN, etkä yksin YHTÄÄN. Minä olen tilassa, jossa kaipaan miestäni vaikka hän seisoisi nokkani alla.

Vihaatko sinäkin miehesi lasta, kun kaipaat omaa tilaa, vaikka saat sitä puolet kuukaudesta? Minä en saa omaa tilaa edes vessassa!

Todentotta voisin asua miehen kanssa, mutta lapsen kanssa se tökkii. Anteeksi, että en ole täydellinen ihminen. Anteeksi, että en lähes 30 eletyn vuoden jälkeen sopeudu yhtäkkiä vieraiseen lapseen kotonani kellon ympäri. Olen kyllä ilmaissut, että minulla käy lasta sääli sen takia, että en kykene hänelle mitään antamaan. Tässä yritän keksiä keinoa, jolla tilanne muuttuisi MEILLE KAIKILLE helpommaksi. Kaikkein avuliainta on tuo 20 - vuotiaan naiiviteetilla tuleva "jos ei voi asua kenenkään kanssa niin kannattaako sitten seurustella" - evankeliumi. Koita itse elää suhteessa, jossa et voi käydä yksin edes paskalla ja vastaa sitten kysymykseesi.

"ei koskaan tiedä kun isän luo menee että kumpaan kotiin sitä tällä kertaa mennään"

Koita ymmärtää, että lapsi ASUU isänsä kanssa, hän ei "mene" isänsä luo. Lapsi "menee" äitinsä luo (hyvin hyvin harvoin), ja siellä on se paikka, jossa hän ei tunne olevansa kotona.

mä. kirjoitti:

"Haluan lukea päivän lehden ja haluan puuhata omia juttujani."

Noo... Voisihan miehesi lähteä lapsen kanssa ulos kävelylle/leikkipuistoon/pelaamaan? Pääsisit lukemaan lehden pari kertaa viikossa jne.

"En ole tosiaan saanut mitään aikaa mieheni kanssa sitten lapsen muuton."

Sellaista se on. Tai ainakin tuntuu tuolta. Alla vinkkejä siitä, miten voitte saada yhteistä aikaa lisää.

" Nukkuu tarhassa niin pitkiä päiväunia, että minä menen aiemmin nukkumaan kuin hän (aikainen töihinlähtö) ja sekin vetää pinnan tiukalle."

Tähän on hyvin yksinkertainen lääke, max. 1h päikkärit päiväkodissa, ei välttämättä niitäkään. Itse en aikoinani "nukkunut lainkaan", mikä meinasi olla liikaa 70-lukulaiselle päivähoitokulttuurille. Eteenkin, kun äiti sanoi, että jos ei nukuta, niin eihän lasta voi pakottaa nukkumaan. Nykyään päiväkodissa suhtaudutaan kuulemma suopeammin tällaisiin pyyntöihin.

Meillä muuten vanhinkin (7v) nukkuu päikkärit _käskystä_. Saattaa mennä jopa 2-3h, tyypillisesti kuitenkin n. 1h. Väsyneenä kiukutellaan ja unten jälkeen ollaan yhtä aurinkoa (koskee kaikkia lapsia).

Eikö muuten pojalla ole kavereita siinä kotipiirissä? Kyllä tuon ikäiset lapset osaavat keskenään leikkiä (tosin jonkun vanhemmista on hyvä vahtia heitä).

"Lapsi hiimailee huoneessa ja puhelee itsekseen ja puhelee minulle, kun yritän nukkua että jaksaisin aamulla herätä töihin!"

No, eihän hänen niin kuuluisi tehdä, miehesi pitäisi pitää siitä huolen (jos ei hänen nukkumaanmenoaikansa). Väsyneenä kaikki asiat tunutuvat sitä paitsi vaikemmilta, kuin ovatkaan.

Jos kyse oli siitä, että lasta ei illalla nukkumaan mennessä nukuta, niin miten olisi sadun lukeminen (meillä sammuvat lapset, kuin saunalyhty 10-15 minuutin jälkeen). Ulko-/muut fyysiset leikit päivisin auttavat myös tähän ongelmaan. Vaikkapa joku urheiluharrastus ihan harrastuksena (jalkapallo, uinti, jne.).

"Ja miehestäni saan pitää yöllä kiinni, siinä meidän aikamme pähkinänkuoressa. Pitäisi vissiin olla kiitollinen että edes näin."

Entäpä, jos hankitte lastenhoitajan ja lähdette viihteelle. Vaikkapa vain illalliselle tai elokuviin. Kylpylään?

"Taidat olla oikeassa tuosta asuntoasiasta. En tosin sitä voi heti myydä, koska minulla on ollut se vasta vuoden enkä halua maksaa hirveitä myyntivoittoveroja.. Harmi vaan, sillä kyttäsin asuntoa kauan, se on kaupunkini ehdottomalla "ykkösalueella" ja olen tehnyt siihen massiivisen remontin (asunto oli todella huonossa kunnossa, siksi minulla oli siihen vara). Tuolta alueelta ei tule vastaavaa helmeä löytymään pitkiin aikoihin. Sekin itkettää, vaikka ei niin iso asia olekaan."

Näin käy joskus ja se voi olla iso asia. Meillä puhutaan paljon siitä, että milloin (10-15 vuoden päästä) myydään talo; 2v (pankin)oma tällä hetkellä. Samalla kuitenkaan ei haluaisi vaihtaa naapureita ja remppaakin on tullut tehtyä. Tämä nykyinen talo kun alkaa olemaan OMA talo, vaikka remontoitavaa vielkä riittääkin. Elämäntilanteet kuitenkin vaihtuvat ja sen mukaan pitää sitten toimia.

Kiitoksia kovasti asiallisista ja käyttökelpoisista ehdotuksistasi.

Mitähän ne mahtavat tarhassa sanoa, jos isä sanoo ettei lapsen saa antaa nukkua..? Pojalla on kuitenkin sellainen rytmi, että häntä nukuttaa päivisin (mutta ei öisin :()...

Mitä kotipiirin kavereihin tulee, niin asuntoalue on omakotivaltainen ja sijaintinsa yms vuoksi niin kallis, että kovin nuorilla perheillä ei ole vara sieltä mitään ostaa. Kuten sanoin, itsekin kyttäsin asuntoani *kauan*. Suurimman osan naapureista lapset ovat muuttamassa tai muuttaneet pois kotoa. Yhdellä on 2 - vuotias, mutta ei hänestä paljoa seuraa 5 - vuotiaalle ole.

Satuja lapselle kyllä luetaan, mutta mielikuvitus on ilmeisesti sitä luokkaa, että poika vaan innostuu niistä lisää. :)

Mitä siihen asuntoon tulee, niin kuvittelimme miehen kanssa, että voisimme asua siinä ja maksaa sitä kovalla tahdilla pois yhdessä ja saisimme sitten siitä pojalle opiskeluasunnon ja meille eläkekämpän :). Mieheni on myös sitä remonttia tehnyt ja asunto on hänellekin tärkeä. Pitää kysyä julkisivulautakunnalta, että voisiko puhkaista seinään yhden uuden ikkunan, neliöt kyllä pieneen uuteen huoneeseen riittäisivät, mutta ikkunat eivät.

Zuskiina kirjoitti:

Voishan sitä lenkillä käydä, mutta koen että tarvin hirveästi *omaa kotia*. Minä haluan olla omassa kotona ja olla rauhassa. Haluan lukea päivän lehden ja haluan puuhata omia juttujani. Olen niin paljon koti - ihminen, että minusta tuntuu pahalta sekin, että voidakseni olla yksin, joutuisin lähtemään kotoa.

Äidillä on vuorotyö, joten eipä ole kellään hajuakaan milloin ottaa lapsen. ilmeisesti joskus ensi kuussa.

En ole tosiaan saanut mitään aikaa mieheni kanssa sitten lapsen muuton. Voishan sitä viettää laatuaikaa kun lapsi nukkuu, mutta kun ei nuku. Nukkuu tarhassa niin pitkiä päiväunia, että minä menen aiemmin nukkumaan kuin hän (aikainen töihinlähtö) ja sekin vetää pinnan tiukalle. Lapsi hiimailee huoneessa ja puhelee itsekseen ja puhelee minulle, kun yritän nukkua että jaksaisin aamulla herätä töihin! Ja miehestäni saan pitää yöllä kiinni, siinä meidän aikamme pähkinänkuoressa. Pitäisi vissiin olla kiitollinen että edes näin.

Kyllä mies asiasta kertoi. Minä en vain tajunnut muutoksen suuruutta, kun en ole ikinä juurikaan aikaa lasten kanssa viettänyt (suvun nuorin kun olen..). Kuvittelin, että lapsi voisi joskus jopa mennä ulos. Tai että lapsi leikkisi edes sekunnin yksinään. Tai että pääsisin edes vessaan olemaan yksin minuutiksi. Mutta eipä näköjään.

Taidat olla oikeassa tuosta asuntoasiasta. En tosin sitä voi heti myydä, koska minulla on ollut se vasta vuoden enkä halua maksaa hirveitä myyntivoittoveroja.. Harmi vaan, sillä kyttäsin asuntoa kauan, se on kaupunkini ehdottomalla "ykkösalueella" ja olen tehnyt siihen massiivisen remontin (asunto oli todella huonossa kunnossa, siksi minulla oli siihen vara). Tuolta alueelta ei tule vastaavaa helmeä löytymään pitkiin aikoihin. Sekin itkettää, vaikka ei niin iso asia olekaan.

"...koen että tarvin hirveästi *omaa kotia*. Minä haluan olla omassa kotona ja olla rauhassa. Haluan lukea päivän lehden ja haluan puuhata omia juttujani. Olen niin paljon koti - ihminen, että minusta tuntuu pahalta sekin, että voidakseni olla yksin, joutuisin lähtemään kotoa."

Tuon perusteella nykyinen tilanne ei todellakaan sovi sinulle. Etkö voisi hienovaraisesti sanoa miehelle, että asuisi lapsensa kanssa pääasiassa omassa asunnossaan ja sitten vierailisitte puolin ja toisin ja olisitte yhdessä/porukalla sen mukaan miten teille molemmille sopii.

Lisäksi kuulostaa siltä, että et "osaa" vaatia tilanteessa omaa tilaasi. Kyllä sinulla on oikeus nukkua unesi rauhassa ja lapsen on oltava häiritsemättä sinua kun asia hänelle selitetään (onko selitetty?). Kyllä sitä lasta saa myös kieltää ja opastaa (esim. vessarauha).

Kirjoitustesi perusteella vaikuttaa, että hissuttelet omassa kodissasi, jotta mies ja lapsi saavat olla kuten haluavat. Lopeta hissuttelu, älä uhraudu. Nauti kodistasi ja elämästäsi sellaisena kuin itse haluat.

voi voi kirjoitti:

että mies pihalle vaan jos on lapsi edellisestä suhteesta! onkohan siinä suhteessa rakkautta oikeasti jos ei voi elää yhdessä?

itse olen vain 20-vuotias ja asun helluni kanssa jonka poika asuu myös meillä 2 viikkoa ja äidillään kaksi viikkoa. omaa aikaa kyllä välillä kaipaa ja siksi olemme etsimässä isompaa asuntoa että kaikki sitä saisi.

jos on todellakin niin yksinäinen sielu ettei voi asua kenenkään kanssa niin kannattaako sitten seurustella? ja tekstistä paistaa lapsea kohtaan viha. jos mies olisi siellä yksin niin ei varmasti haittaisi, mutta taitaa olla sen lapsen syy. MIltähän lapsestakin tuntuu kun hänellä on kolme kotia? ei koskaan tiedä kun isän luo menee että kumpaan kotiin sitä täällä kertaa mennään.¨

ja huom itse en ole mikään katkera exä vaan isin hellu jo 2½ vuotta. =)

En voi olla vastaamatta, kun luen 20-vuotiaan SUURELLA elämänkokemuksella laukomia totuuksia(?!!?!) siitä, kuinka meidän tuleekaan elää.

"onkohan siinä suhteessa rakkautta oikeasti jos ei voi elää yhdessä?"

Voi hellanduudelis, kyllä rakkautta voi olla vaikka ei yhdessä asutakaan. Ymmärrätkö, että suhteessa voi elää monella tavoin? Kaikkien ei tarvitse koskaan muuttaa saman katon alle ja silti he voivat - usko tai älä - rakastaa tosiaan.

"jos on todellakin niin yksinäinen sielu ettei voi asua kenenkään kanssa niin kannattaako sitten seurustella?"

Miten niin? Onko yhdessä asuminen ainoa elämän tavoite? Jos se on sitä sinulle - usko tai älä - se ei ole sitä kaikille muille.

"tekstistä paistaa lapsea kohtaan viha"

Ei minun mielestäni.

"ja huom itse en ole mikään katkera exä vaan isin hellu jo 2½ vuotta. =) "

Ei kai hän ole sinullekin isi....

Kaikenkaikkiaan kerrottakoon sinulle tämä jymyuutinen: elämää voi elää hyvin monella tavalla. Sinun tapasi ei ole se ainoa oikea. Jokainen päättäköön itse, mikä itselle sopii.
Ja vielä, elämä on paljon mukavampaa jos suhtautuu kanssaeläjiin ja heidän elämänvalintoihinsa suvaitsevasti.

On tainneet taas lääkkeet loppua kesken eräällä henkilöllä...

ketsuppi kirjoitti:

On tainneet taas lääkkeet loppua kesken eräällä henkilöllä...

No kipase pian hakeen, kai siellä sun asuinpaikkakunnalla joku apteekki päivystää...osta isompi määrä kerralla, niin ei heti lopu....!

majoneesi kirjoitti:

No kipase pian hakeen, kai siellä sun asuinpaikkakunnalla joku apteekki päivystää...osta isompi määrä kerralla, niin ei heti lopu....!

niin lähetän sullekin tupla-annoksen. Olet selvästi sen tarpeessa.

Lapsi siis ASUU isänsä kanssa, 52 viikkoa vuodesta. Jos paikkani on omassa asunnossa ympäri vuoden sohvalla tai kellarissa, niin jonkun ajatusmaailmassa on vikaa. Enkä se joku taida olla minä. Jos menisin lapsen isällä olon ajaksi mummolaan, joutuisin siis muuttamaan sinne pysyvästi. Enpä tiedä mitä mummo asiaan sanoisi, koska hänKIN oletettavasti kaipaa omaa elämää. Voisitko siis ensikerralla kun jonkun kirjoitusta kommentoit, vaivautua LUKEMAAN tekstin, kun näköjään välttävästi senkin taidon hallitset..?

Jos lapsen vanhemmat olisivat vielä avioliitossa ja asuisivat yhdessä, joutaisiko mielestäsi lapsen äitikin kellariin tai sohvalle? Lapsella on toki oikeus viettää aikaa vanhempansa kanssa, mutta vanhemmalla on myös oikeus parisuhteeseen, oli se sitten lapsen äidin tai jonkun toisen kumppanin kanssa.

News flash: Aikuinen viettää aikaa toisen aikuisen kanssa, oli lapsia tai ei. Suhdetta täytyy hoitaa, oli lapset yhteisiä tai ei. Aikuinen kaipaa kontakia toiseen aikuiseen, oli lapsia tai ei.

Ja vielä: Lapselle muodostuu ERITTÄIN vääristynyt kuva maailmasta, jos aikuinen ei elä aikuisen elämää. Jos siis ydinperheissäkin vanhemmat nukkuvat lasten sängyissä, eivätkä yhdessä.

ja lapsi siis seurailee MINUA, ei isäänsä.

Kun olet kaapannut vallan yhtenä lapsen kasvattajana, =). Laita lapsi ajoissa nukkumaan n. kahdeksan tietämissä (itse et kai vielä silloin ole menossa nukkumaan). Lapsi kyllä nukahtaa sinne hyvän toiminnallisen päivän jälkeen ilman suuria nukutus-rituaaleja (Iltasatu ei ole liikaa vielä). Siten vain päivisin vaadit ja ohjaat lasta leikkimään yksinleikkejä välillä. Jos pihapiiri sallii, laittat lapsen vain pihalle leikkimään ikäistensä kanssa yhteisvalvonnalla muiden lasten vanhempien kanssa. Tosin emme ole täydellisiä vanhempia/huoltajia ketään, helppo on aina neuvoa, käytäntö voi olla kaikkea muuta, =). Hyviä hetkiä sinulle.