Rakkauden vaikeus

Löysin ihanan miehen miltei sattumalta johon olen hyvin rakastunut.
Olen luonteeltani spontaani ja osoitan tunteeni näkyvästi sekä sanoin että teoin.
Mies taas ei juurikaan puhu tunteistaan vaikka kyllä halailee ja pussailee ja seksikin on aivan fantastista hänen kanssaan.

Jotenkin tullut pelko että kaikki ihana loppuu ja että jospa hän ei koekaan "saman tason fiilistä". Mitään muuta syytä tähän pelkoon ei ole kuin se, että sanallisesti mies ei sano samoja asioita ääneen ja muutenkin taidan olla aloitteellisempi osapuoli.
Toisaalta en haluaisi ruveta käyttäytymään luonteeni vastaisestikaan mutta toisaalta taas haluaisin mieheltä myös aloitteellisuutta ja rakkauden tunnustuksia, ja tietenkin suhteen jatkuvan mahd.pitkään.

Toisaalta se viisaus että vaikka rakastaakin paljon, ei voi edellyttää että toinen rakastaa yhtä paljon, pitää paikkansa.

Miten pystyisi olemaan turhia murehtimatta etukäteen ja vain nauttia sen hetkisestä onnesta?
Suhde on vasta nuori- jäitä hattuunko pitäisi pistää? Vai voiko ottaa onnesta kaiken irti, olla oma itsensä -silläkin riskillä että se kaikki saattaa loppua? Vai pitäisikö taktikoida jotenkin?

Rakastaminen on ihanaa - ja samalla kamalaa.
2843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei! Olen kokenut samanlaisia tuntemuksia itsekin kuin sinä. Aikaisemman pitkän suhteen jälkeen erottuani olen tavannut "maailman ihanimman" miehen. Hän rakastaa ja on hellä minulle ja haluaisi sitoutua lopullisesti minuun. Mutta silti jossain alitajunnassa minulla itselläni piilee pelko, että menetän hänet. Tiedän senkin että eletty elämä jättää jälkensä ja on vaikea luoda tässä keski-iässä uudestaan mitään uutta. Olemme keskustelleet asiasta kumppanini kanssa, ja hän itse onkin sanonut että annetaan ajan kulua. Niinpä nautimme tästä päivästä, ja varovasti teemme tulevaisuuden suunnitelmia. Keskustele asiasta kumppanisi kanssa, miksi hän ei kerro tunteitansa tai kujertele lempeitä sanoja sinulle. Minun kumppanini on ainakin sanonut suoraan että hän ei ole kujertelevaa tyyppiä, tosin tekstiviesteissä helliä sanoja tulee jatkuvasti. Ehkäpä mies ja nainen ovat erilaisia geeneiltään; naisen on helpompi kertoa tunteistaan, kun taas mies ei pidä sitä niin tärkeänä.
Eläkää ja nauttikaa yhdessäolosta ja tunnustelkaa toisianne ja kertokaa toiveitanne toisillenne.
Sanotaanhan että rakkaus tekee kipeää, vaikka se onkin niin ihanaa. Itse olen tullut myös sen huomaamaan. Mutta ei elämä ole elämisen arvoista jos ei ole vastoinkäymisiä välillä. Kun niistä selviää, elämää hymyilee.

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi joka oli mielestäni viisas.

    Olen myös eronnut n.15 vuoden avioliitosta ja ehkä nyt tämä uusi onni tuntuu kuin liialliselta ollakseen totta.
    Tietenkin ihmiset ovat erilaisia ja se kai pitää vain sietää, että kaikille ei ole yhtä helppoa suoltaa suustaan tunteitaan vaikka mukavalta se tuntuisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikuinen nainen kirjoitti:

Löysin ihanan miehen miltei sattumalta johon olen hyvin rakastunut.
Olen luonteeltani spontaani ja osoitan tunteeni näkyvästi sekä sanoin että teoin.
Mies taas ei juurikaan puhu tunteistaan vaikka kyllä halailee ja pussailee ja seksikin on aivan fantastista hänen kanssaan.

Jotenkin tullut pelko että kaikki ihana loppuu ja että jospa hän ei koekaan "saman tason fiilistä". Mitään muuta syytä tähän pelkoon ei ole kuin se, että sanallisesti mies ei sano samoja asioita ääneen ja muutenkin taidan olla aloitteellisempi osapuoli.
Toisaalta en haluaisi ruveta käyttäytymään luonteeni vastaisestikaan mutta toisaalta taas haluaisin mieheltä myös aloitteellisuutta ja rakkauden tunnustuksia, ja tietenkin suhteen jatkuvan mahd.pitkään.

Toisaalta se viisaus että vaikka rakastaakin paljon, ei voi edellyttää että toinen rakastaa yhtä paljon, pitää paikkansa.

Miten pystyisi olemaan turhia murehtimatta etukäteen ja vain nauttia sen hetkisestä onnesta?
Suhde on vasta nuori- jäitä hattuunko pitäisi pistää? Vai voiko ottaa onnesta kaiken irti, olla oma itsensä -silläkin riskillä että se kaikki saattaa loppua? Vai pitäisikö taktikoida jotenkin?

Rakastaminen on ihanaa - ja samalla kamalaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu