Onhan maailmassa sellaisia valtioita, joiden lainsäädäntö sallii sotilaallisen hyökkäysoperaation suvereenisti itsenäiseen valtioon. Sallii siis väkivaltaisen hyökkäyksen ja puuttumisen vieraan valtion sisäisiin asioihin.
Tästä kai on kysymys, kun puhutaan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
Venäjähän on juhlallisesti julistanut Kremlin palatseissa, että neljä Ukrainan maa-aluetta kuuluu Venäjään ikuisiksi ajoiksi. Ja tästä se pitää järkätämättömästi kiinni. Rauha saadaan, kun Venäjän ehdot hyväksytää - muutoin Venäjä halunnee jatkaa operaatiotaan, eikä hyväksy aselepoakaan väliin.
Trumppikin uskoo, että Venäjä haluaa rauhaa - niinpä tietenkin!
Väkivallantekijätkin haluavat rauhan omilla ehdoillaan, siirtyäkseen uuteen tekoon
13
141
Vastaukset
- Anonyymi
Putin keskustelee mielellään Trumpin kanssa koska pystyy ohjailemaan häntä, muistatte kun tapasivat Helsingissä, kuka ohjasi.
- Anonyymi
Juu, niinpä tietenkin!
Ja Trumppi on jonkinasteinen Euroopan liittolainen. - Anonyymi
Trumppi ei välitä kuunnella EU:n tahtotilaa tässä pakote asiassa, matkustelee mielellään maissa joissa lahjoitetaan vaikka lentokone.
- Anonyymi
Niin, miksi Venäjä suostuisi edes tulitaukoon, kun maahan on diktatoorisesti ajettu sellainen lainsäädäntö kuin on, ja kun Eurooppa ei ole itsenäisesti sotilaallisesti järjestäytynyt (elänyt kuin Ellun kanat) ja nyt Usa:n presidentti näyttäisi olevan Venäjän Putinin ystävä?
Ennen Trumpin aikaa Usa:ssa sanottiin Venäjää roistovaltioksi, nyt ei enää moista ole kuultu.- Anonyymi
Onko myös Usa:ta tullut roistovaltio viimeisten presidentinvaalien jälkeen?
Trumphan kuulemma toimii kansalta saamillaan valtuuksilla.
Usa:n presidentinvalaa en tarkemmin tunne. Kai äänestäjät ovat äänestäessään sen tienneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko myös Usa:ta tullut roistovaltio viimeisten presidentinvaalien jälkeen?
Trumphan kuulemma toimii kansalta saamillaan valtuuksilla.
Usa:n presidentinvalaa en tarkemmin tunne. Kai äänestäjät ovat äänestäessään sen tienneet.Niin, tavanmukainen presidentinvala on viimeinen sana mihin presidentti sitoutuu.
Jos presidenttiehdokkaan puheet vaalikampanjan aikana ovat ristiriidassa valan kanssa, niin viimeinen sana (vala) on se, joka pätee.
- Anonyymi
Onko Stubbi kommentoinut asiaa eilisen Trumpin yhteydenoton jälkeen?
- Anonyymi
Aloittaja varmasti on tietoinen, että Venäjä on sen alkuperäinen maaryöstön uhri ja puhuu totta, sanoessaan että Krim ja Donbassa ovat sen omia maita, jotka siltä NL:n aikana irrotettiin ja liitettiin Ukrainaan. Asukkaat ovat venäläisiä, eivät ukrainalaisia ja kärsineet ukrainalaisten äärikansallismielisten vainoista. Samat azov-kasakat / -natsit tukivat Hitleriä viime sodassa.
Asia on moneen kertaan täälläkin kerrottu, joten tietämättömyydestä ei ole kysmys, vaan valinnasta.
Mutta kun ihminen on valinnut valheen, pahuuden, on antanut pahalle pikkusormen, paluuta totuuteen ei enää ole. On turha toistaa.
Kerran tulee tuomio.- Anonyymi
Onko kansainvälinen oikeus samaa mieltä?
Jotkut puhuvat, että tataarit ovat olleet Krimillä jo pitään.
Käsittääkseni Neuvostoliiton tekemät päätökset on kansainvälisesti todettu päteviksi.
Tällaista tietoa minulla on - ihmettelen vaan kuinka varmasti tietäisin toista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kansainvälinen oikeus samaa mieltä?
Jotkut puhuvat, että tataarit ovat olleet Krimillä jo pitään.
Käsittääkseni Neuvostoliiton tekemät päätökset on kansainvälisesti todettu päteviksi.
Tällaista tietoa minulla on - ihmettelen vaan kuinka varmasti tietäisin toista.Kyseessä ei ollut NL:n päätös, vaan Hrutshev, ilman NL:n korkeimman neuvoston (tuolloinen duuma) lupaa, irrotti nuo alueet Venäjän neuvostotasavallasta ja antoi kavereilleen ukrainalaisille, venäläisine asukkaineen kaikkineen ja jotka ovat siitä lähtien ja etenkin NL:n hajottua ja Ukrainan itsenäistyttyä, saaneet kokea siellä vainoa. Edelleenkin.
Biden ja Zelenskyi, EU:n tuella, vahvistivat donbassilaisten vainoja, lietsoivat Venäjää, ja siksi Venäjä lopulta, v. 2022, lähti omiensa avuksi, tekemään lopun azov-natsien puuhista noilla alueilla. Siellä on ukrainalaisten taholta tehty julmuuksia, jotka on Suomessa täysin salattu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä ei ollut NL:n päätös, vaan Hrutshev, ilman NL:n korkeimman neuvoston (tuolloinen duuma) lupaa, irrotti nuo alueet Venäjän neuvostotasavallasta ja antoi kavereilleen ukrainalaisille, venäläisine asukkaineen kaikkineen ja jotka ovat siitä lähtien ja etenkin NL:n hajottua ja Ukrainan itsenäistyttyä, saaneet kokea siellä vainoa. Edelleenkin.
Biden ja Zelenskyi, EU:n tuella, vahvistivat donbassilaisten vainoja, lietsoivat Venäjää, ja siksi Venäjä lopulta, v. 2022, lähti omiensa avuksi, tekemään lopun azov-natsien puuhista noilla alueilla. Siellä on ukrainalaisten taholta tehty julmuuksia, jotka on Suomessa täysin salattu.Mikä Jeltsinin osuus on Ukrainan itsenäistymisessä ja pysymisenä itsenäisenä?
Jeltsin oli presidenttinä kai vuodesta 1991.
- Anonyymi
Orbanin kaltaiset ja laitaoikeisto yrittää horjuttaa euroopan yhtenäisyyttä sekä sen hajoamista.
- Anonyymi
Paljon pahempi uhka demokratialle on massiivinen maahanmuutto islamistisista maista eurooppaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110964
- 525240
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452453- 302143
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131711Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421564Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301251Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351186Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892