Nyt kun valtio on päättänyt että se maksaa KOKONAAN lentelyt Kajaanin ja muutaman muun pikkukaupungin ja Helsingin välillä kun Kajaanin kaupunki ei suostunut niitä maksamaan niin eikö se tarkota sitä että ne lennot ei maksa matkustajille mitään? Kun ne kerran kuitataan valtion pussista eli verorahoista, melekein 40 miljoonaa euroa vuodessa. Samote tyhjät linja-autot kun ajelee Kainuun korpikylien ja Kajaanin väliä niin valtio maksaa verorahoista ne, niin ei kait matkustajien tarvi enää niistä kyydeistä maksaa? Tai jos pitää niin on aika hyvä pisnes. Valtio maksaa kulut ja sitte matkustajat vielä toisen kerran.
Hei me lennetään
19
437
Vastaukset
- Anonyymi
Ei se ihan noin mene.
Valtio maksaa , että ne yleensä kulkevat ja asiakas maksaa matkan kulut.
Jos tätä tukea ei olisi ei yksikään kone lentäisi tai linja-auto kulkisi näillä seuduilla.- Anonyymi
Ja se olisi ihan oikein ettei kulkisi. Tyhjänä ajavat linja-autot korpitaipaleita monta kertaa päivässä. Muutama harva matkustaja sillon tällön, useimmiten ei ketään. Ihmiset kulkee omilla autoillaan ja monella jo sähköautot niin eivät käryäkään niin pahasti kun vanhat dieselrotisko linja-autot. Jos toiminta ei kannata niin se on lappu luukulle, niin se on muillakin yrittäjillä. Ja lentokoneilla lentely on nykyajan digineuvottelu etäyhteyksien ja nopeiden saasteettomampien sähköjunien aikaan aivan turhaa touhua.
- Anonyymi
Ai että ensin pitää valtion maksaa liikkeellelähtöraha ja sitte asiakas maksaa vielä kyydistä on perkele touhua veroahoilla. Pistää ne asiakashinnat semmoseksi että liikkeellelähtörahaa ei tarvita. Asiakas maksaa, ei veronmaksaja. Silloin nähdään tarvitaanko niitä, kysynnän ja tarjonnan laki voimaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Jos tuet poistetaan niin lentomatka Kajaanista Helsinkiin voisi maksaa 10000€ / suunta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tuet poistetaan niin lentomatka Kajaanista Helsinkiin voisi maksaa 10000€ / suunta.
Maksaa mitä maksaa , oli siinä vielä eilen kiskot sillan alla ... jos sinne kivikylään matujen ja muiden hörhöjen sekaan on pakko työntyä , ehtii junallakin .. Kaiken maailman videopuhelut , sähköpostit sun muut telefaxit on keksitty eli taitaa olla vain ne päivärahat ja pääkaupungin muut riennot yhtenä isoimmista osatekijöistä tuohon matkakuumeeseen ja kulkutautiin ..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tuet poistetaan niin lentomatka Kajaanista Helsinkiin voisi maksaa 10000€ / suunta.
Se maksakoon joka haluaa lentää
- Anonyymi
Jyväskylästä Helsinkiin 269 km. Lentokoneella matkaan kuluu kaikkiaan varmasti yli 3 tuntia, junalla menee nopeammin. Silti pitää maksaa lentoliikenne verovaroista, voi helevetti.
Ei mitään järkeä...- Anonyymi
Aika nopea juna kun lentokoneen voittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika nopea juna kun lentokoneen voittaa
Jaahas, taitaa lentäminen olla sinulle vähän vieraampi asia.
Ensin pitää päästä lentokentälle ja sieltä pois, jos ei halua kentälle jäädä. Molemmissa päissä se vie n. 25 min, eli 50 min. Sitten on buukkauutminen, turvatarkastus ja odottelua, yleensä paikalla on hyvä olla jo tuntia ennen lentoa. Kun pääsee koneeseen niin alkaa olla voiton puolella. Kun on perillä, aikaa onkin vierähtänyt melko tovi verrattuna siihen, että junalla paahtaa keskustasta keskustaan.
Tai autolla... - Anonyymi

Tai autolla...Juuri noin.
lento itsessään ei pitkään kestä mutta matkat kentälle ja kentältä keskustaan kestää+ kentällä aika ennen lentoa.
Junalla keskustasta keskustaan on nopeampi.
- Anonyymi
Ei oo ihme että valtion talous on kuralla. Ja köyhältä otetaan viimesetkin leipäpalaset suusta että saapi rikkaat lennellä eestakasi kun se on "välttämätöntä"
- Anonyymi
Nykyään kuulostaa, että valtion rahat pitäisi jakaa köyhille. Jos silleen tehtäsiin, siitä ei kyllä paljon apua olisi, kohtahan he olisivat taas kerjuulla.
''Älä anna nälkäiselle kalaa, anna onki'', sanoi jo jeesuskin aikoinaan.
Hyvin sanottu.
Sitäpaitsi me rikkaat maksetaan lentämisemme omasta pussista, eism. Kajaani-Hki-Kajaani maksaa yli 400euroa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään kuulostaa, että valtion rahat pitäisi jakaa köyhille. Jos silleen tehtäsiin, siitä ei kyllä paljon apua olisi, kohtahan he olisivat taas kerjuulla.
''Älä anna nälkäiselle kalaa, anna onki'', sanoi jo jeesuskin aikoinaan.
Hyvin sanottu.
Sitäpaitsi me rikkaat maksetaan lentämisemme omasta pussista, eism. Kajaani-Hki-Kajaani maksaa yli 400euroa.Ettepä lentäsi jos valtio ei ensin maksasi verorahoilla lentoyhtiölle teidän lennättämisestä. Sekin päivä tulee että ei enää maksa. Sitten voitte lennellä omillanne niin paljo kun lystäätte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ettepä lentäsi jos valtio ei ensin maksasi verorahoilla lentoyhtiölle teidän lennättämisestä. Sekin päivä tulee että ei enää maksa. Sitten voitte lennellä omillanne niin paljo kun lystäätte.
Kuvittelet vissiin, että lentokoneet täyttyy huvikseen lentelijöistä!
Itse olen elämäni aikana lentänyt aika monta sataa kertaa ja voin vakuuttaa, että se on aika kaukana huvista.
Jos Kajaanin lennot lopetetaan, voidaan samalla pistää lappu aika monelle luukulle tässä maakunnassa. Loput rahat voidaankin sitten jakaa niille köyhille. Varmaan olisivat yhtä tyytyväisiä kuin sekin tyyppi, joka pakkasella kusi housuunsa ja havaitsi, että tämähän lämmittää mukavasti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään kuulostaa, että valtion rahat pitäisi jakaa köyhille. Jos silleen tehtäsiin, siitä ei kyllä paljon apua olisi, kohtahan he olisivat taas kerjuulla.
''Älä anna nälkäiselle kalaa, anna onki'', sanoi jo jeesuskin aikoinaan.
Hyvin sanottu.
Sitäpaitsi me rikkaat maksetaan lentämisemme omasta pussista, eism. Kajaani-Hki-Kajaani maksaa yli 400euroa.Tehtiin muutama vuosi sitten tutkimus näistä maksavista asiakkaista.
80 % asiakkaista liike matkustajia joille firma maksoi lennot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään kuulostaa, että valtion rahat pitäisi jakaa köyhille. Jos silleen tehtäsiin, siitä ei kyllä paljon apua olisi, kohtahan he olisivat taas kerjuulla.
''Älä anna nälkäiselle kalaa, anna onki'', sanoi jo jeesuskin aikoinaan.
Hyvin sanottu.
Sitäpaitsi me rikkaat maksetaan lentämisemme omasta pussista, eism. Kajaani-Hki-Kajaani maksaa yli 400euroa."Te rikkaat" kyllä vähennätte verotuksessa joka h-tin sentin jonka vain voitte eli osallistumme jokainen köyhempikin siihen lentelyn maksamiseen ..Vedetään vielä se vihreä id..idi.. idealismi mukaan : pakokaasua se suihkarikin työntää , juna taas kulkee nykyään sähköllä ..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvittelet vissiin, että lentokoneet täyttyy huvikseen lentelijöistä!
Itse olen elämäni aikana lentänyt aika monta sataa kertaa ja voin vakuuttaa, että se on aika kaukana huvista.
Jos Kajaanin lennot lopetetaan, voidaan samalla pistää lappu aika monelle luukulle tässä maakunnassa. Loput rahat voidaankin sitten jakaa niille köyhille. Varmaan olisivat yhtä tyytyväisiä kuin sekin tyyppi, joka pakkasella kusi housuunsa ja havaitsi, että tämähän lämmittää mukavasti!Noin täältä sivusta kommentoiden ; ne asiat joita hoitaakseen nämä kravattinsa liian tiukalle sitoneet lentelevät kaupunkien väliä , voitaisiin hoitaa nykytekniikan ansiosta oikein hyvin etänä ... mutta tietysti ne päivärahat , iltamenot ja "henkilökohtaiset tapaamiset" jäisivät vähemmälle ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin täältä sivusta kommentoiden ; ne asiat joita hoitaakseen nämä kravattinsa liian tiukalle sitoneet lentelevät kaupunkien väliä , voitaisiin hoitaa nykytekniikan ansiosta oikein hyvin etänä ... mutta tietysti ne päivärahat , iltamenot ja "henkilökohtaiset tapaamiset" jäisivät vähemmälle ...
Johtavana virkamiehenä toimiessani sain todeta, että yhden päivän, mutta kahden yön pituiset virkamatkat olivat just passelin pituisia.
Myös ainakin aikoinaan niin suositut 24h laivaseminaariristeilyt Tallinnaan olivat tosi mielenkiintoisia. Ei niitä mitenkään etänä voisi suorittaa.
Eläkkeelläkin niihin pääsee. Tosin omin kustannuksin...
- Anonyymi
Eikös lentokoneet käy 3.kertaa myös Hyrynsalmen lentokentällä viikossa? Siitähän tulee kuntaan tuloja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913190Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729631Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h969128Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k207756Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386734Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486168Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri193145En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3921225Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71164YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl841010