tunne, että puhutaan liikaa, kaikkea liikaa, jotkut aiheet kiellettyjä täysin ja tehdään iso palvelus, että sallitaan vähänkin ääntä, mutta huomenna jutut jatkuvat uudestaan
sitten kun saa kirjoitettua läpi, syntyy luottamusta, että ihan kuin pitäisi patistaa ihmiset lukemaan tätä (ja jotkuthan tekevät sitä rahasta), mutta kun aikaa menee, niin kukaan tahdo jälleen aloittaa lukemisen ja uudet viestit saavat vihaa
sitten saapuu auktoriteetti ja päivät ovat luetut kun hän käskee, ei voi valita
ja välissä on toooosi suvaitsevaista kaikin puolin
ja toisinaan hullunkurista
toisinaan rasistista
toisinaan välinpitämätöntä tai kristillistä
missä raja menee? oletteko yrittämässä murtaa jotakin muuria vai? miksi pitäisi....?
kaikki yhteiskunnassa on pientä, saa palveluja vähäksi aikaa kerrallaan ja sitten palvelut kielletään tai niiden perässä pitäisi nähdä vaivaa, vaatia niitä hullun lailla jotta saisi
niin miksi suomi24 olisi toiminut tästä periaatteesta katsottuna ja kuka hyötyy siitä oikeasti, että aikuisen puhetta sitä, että mikään ole ilmaista ja kaikesta pitää maksaa rahaa ja kuitenkin tämä sivusto on täysin ilmainen ja tuntuu, että tahdotaan periä jollakin rahaa siitä
lopulta jää epäselväksi, miksi kannattaa jättää ilmainen media olla?
miksi ei suljeta? koska se sulkeutuu?
ja on kuin palveluksen antamista kun suvaitaan auki pitämistä
demokratia kun on sanavapautta, mutta toden katsottuna, ei sitä ole olemassakaan
ei tällä näkymin, niin kauan kuin meitä on täällä
Koko ajan tunne Suomi24:llä, että liikaa on liikaa ja kohta se loppuu
Anonyymi-ap
1
305
Vastaukset
- Anonyymi
Vaikka lukemiseni hepreaa, niin muistan, että Ukrinaaan aloittaman sodan arvostelua estettiin, jopa oäiviä,Suomalaisella demokratialla ja rasismilla !? Mediat oikei etunenässä, kuin nytkin !?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2669480IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2996659Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?671604Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61391Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.921225- 1091151
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut721033Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin40852Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23746MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312741