TEE SE ITSE 2000
vieraita tyylisuuntia opiskellaan itsenäisesti
abstraktia saa täyden opintoja tarkalle tyylimaulle
miltä vuosiluvulta on totuus kolmesta väristä realismista?
tuskin ihan äsken tai edes 1800 luvulla keksittyä?
kohdallani keksittyä 2020
ovat niitä aitoja edistyksiä aikuisena itsenäisenä opittavanaan sisäisessä opintomatkassaan
jotakin fysiikan lain kanssa tekemistä kun kaikki heijastuu kaikkeen, mutta ei voi ottaa sateenkaari mukaan kaikkeen kun tähtitieteellisesti riittää tuttu kolme vain kuin kolmas kivi auringosta
värit ovat vaalean punainen, vaalean lämpimän keltainen ja pariisin vaalean sininen
mausta kiistellä saa taidekoulussa jos ei ole opea
kun tekoja luoda on monia horoskoopin mukaan, ihmistyypin mukaan, ym
yksi lähestyminen siis luottaa näköön
mutta pelkkä havainto ei riitä ja toiset kypsyvät siihen aikaisemmin jopa taidekoulussa, jossa pitää havainnoida
toiset siis oppiessaan säännön mekanisoivat sen ja maalaus ei perustu enää havaintoon mutta oikeaan tietoon
ei ole kaukana siitä manerismi, jossa jälki on maneerista
epäilemättä tietoon perustuva teko on helpompaa kun ei tarvi uudelleen mennä aistikkaaksi, mikä voi rasittaa elimistöä ja huomattu, että teos ei välttämättä edisty kun kulkee liiaksi yhtä polkua kuten aistimusta
jopa taiteessa pitää vaihtaa toiselle vaihteelle päästäkseen eteenpäin
olla pelkäämättä luoda vähän mekaanisempaan suuntaan tehtyä taidetta ja olla matkimatta luontoa kirjaimellisesti kun puhutaan aisteista
silloin kuva jopa paranee
vaalean punaisena, vaalean keltaisena ja vaalean sinisenä pystyy luomaan realistisen tuntuman kun kertaalleen maalattu taulu rikastuttaa noilla sävyillä
sävyjä laitetaan ohuin viivoin sinne sun tänne pitkin taulua fiiliksen mukaan, jolloin ihmeellisesti taulu saa sitä mitä vaille se on ollut aina
ihmeellinen löytö
muutenkaan realismi joka perustuu aistihavaintoon ei ole täydellinen realismi, että kyllä siinä pitää olla lisää asioita, jotakin ajattelun kanssa
realismi on syvää tiedettä, ei nopeasti tunne sen
vaalean sininen heijastuu ilmasta, taivaasta kun sinisyys on kaikkialla päivällä ja se juuri heijastuu kaikissa esineissä ja siksi vaalean sinisen heijastukset parantavat taulua
keltainenkin heijastuu joka paikkaan kun maankamara on jotenkin keltaisen ruskea ja sen sävyjä leviää joka paikkaan
punainen taas tulee esineiden sisäisyydestä, että on jotakin sielun kanssa tekemistä, että ovat esineiden sisäistä voimaa ja terästyttävät kaiken, että kuva elää paremmin
salaisuus paljastui
Kolmen värin realismi
Anonyymi-ap
1
234
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561