Jokapaikan Topi ja lapsien juoksunopeus.

Coopperi ja askellusnopeudet ollut tänään matkailuaiheinaan, joten osallistun hieman, en tosin sanallakaan aiheeseen lapset, vaan coopperiin.

Ensinnäkään tuo testi ei ole kaikki kaikessa täytyy ymmärtää.
Urheiluissa, siis myös juoksuissa on kyse myös tekniikasta ym. ei ainoastaan kunnosta.
Sama pätee uintiin, luisteluun ja hiihtoon ym.

Pistetäänpä testiin 12 minuutiksi osanottajat juoksija, jääkiekkoilija, uimari, voimannostaja, bodari ja 2010:n harrastaja akankantaja.

Lajit 12 min. juoksu, uinti, hiihto ja katsotaan sitten väitteet kuka on kovakuntoisin.

==============================

Sitten päivän seuraavista oireiluista:

"Kaikki aloituksessa mainitut kohdat on poimittu sanasta sanaan sinun kirjoituksistasti, mitään lisäämättä".

Täytyy todeta, että todellakin on häiriintynyt henkilö joka vaivautuu tuollaiseen puuhasteluun.

"Osaatko NumBall kertoa päteekö nyt kertomasi yhtään yhtälailla Chiang Maissa?
Olen muuttamassa sinne eläköityessäni etuajassa nyt kesän jälkeen tai vuosi tästä.
Kannattaa varmaan ainakin aluksi katsella vähän paikkoja vuokralla asuen?"

On hyvä ensin päättää muuttoajankohtansa, varsinkin vuosi.

Todellakin, kannattaa aluksi vähän katsella paikkoja.

Kannattaisi myös kääntyä Numban sijaan Topin puoleen, hän tietää että täällä Chiang Maissa ei ole mitään tekemistä.

"Chiang Maissa on vain köröttelijöitä.
Sokeakin voi ajella mopolla Chiang Maissa kun kyselee ohikulkijoilta neuvoa."

Toisaalta ennen muuttoasi kannattaisi myös keskustella tämän henkilön kanssa joka köröttelee neuvoa kysellen.

3

221

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kattilasta kajahtaa. Muiden kommentoinnin sijaan Senssu voisi jakaa vinkkejä Chiang Maissa asumiseen ja kertoa karatemestarina omat mielipiteensä lasten urheiluharrastuksista, kun ainakin se poikansa oli lahjakas motoristi jo ennen kouluikää ja nykyisin myös kuulema kokki.

      • Kiitos mutta kiinnosta ladata sulle oireiltavaa, sulla on sitä jo riittämiin.

        Asumisvinkkejä, mitähän sellaiset mahtanee pitää sisällään?

        Olen kertonut mielipiteitäni lasten urheiluharrastuksista palautteen ollen noita sun kattilatasoisia.

        Lahjakas motoristi ... Hänen ei tarvinnut vahingossa hoksata, eikä osaa keulia istuen moton päällä väärinpäin kuten Topin poika.

        Näkemyksesi mukaan lapset jotka ei ole uusavuttomia ovat kokkeja, joten olkoon niin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe