olen viimeisen vuoden ajan sählännyt kaikkea mahdollista. pitkäaikainen kihlaukseni purkautui, tapailin useita miehiä, aloitin opiskelun ja muutin pois kotoa. sitten löysin uuden rakkauden ja olen nyt muuttamassa tämän rakkaan henkilön kanssa saman katon alle.
näiden isojen elämänmuutosten takana piilee ja niistä kumpuaa huoli omasta mielenterveydestäni. olenkin sen vuoksi menossa psykologin juttusille. omalla taustallani on isän alkoholismi ja ylisuojelevat vanhemmat. lisäksi entinen poikaystäväni kärsi mielenterveyden ongelmista, ja minä olin se henkilö, joka joutui psykologin ohella kuuntelemaan kaikkein rankimmat vuodatukset, vihanpurkaukset sun muut.
vuoden sisällä tapahtuneet suuret muutokset ovat saaneet minut ahdistumaan, muttei masentumaan. tunnen säännöllisin väliajoin ahdistusta ja syyllisyyttä sekä pelkoa tulevaa kohtaan. pelkään sekoavani ja muutuvani rakkaalle miesystävälleni yhtä vaikeaksi tapaukseksi, mitä entinen poikaystäväni minulle oli. pelkään, että kuprmitan rakkaani ja itseni yli. ahdistuksen lisäksi kärsin muutaman viikon mittaisista jaksoista, jolloin minulla on liikaa tarmoa. haalin harrastuksia, työtehtäviä ja teen pieniä ostoksia. kuitenkin noita ahdistus ja "mania" kausiani leimaa se, että pidän silti tiukan kontrollin itseäni kohtaan, etten vain tee mitään peruuttamatonta. onko jollain ollut tällaista olotilaa minun lisäkseni? onko kyse vain siitä, että neuroottinen opiskelijatyttö on itselleen liian ankara, vai voisinko kärsiä maanis-depressiivisyydestä? kaikki neuvot ja ajatukset ovat tarpeen! jos minulle diagnosoidaan maanis-depressiivisyys/ ahdistuneisuushäiriö, pärjäänkö maailmassa ilman sairaala-hoitoja? onko nämä vaivat lääkkeillä ja psykoterapialla hoidettavissa, vai sotkevatko ne elämäni täysin?
näiden isojen elämänmuutosten takana piilee ja niistä kumpuaa huoli omasta mielenterveydestäni. olenkin sen vuoksi menossa psykologin juttusille. omalla taustallani on isän alkoholismi ja ylisuojelevat vanhemmat. lisäksi entinen poikaystäväni kärsi mielenterveyden ongelmista, ja minä olin se henkilö, joka joutui psykologin ohella kuuntelemaan kaikkein rankimmat vuodatukset, vihanpurkaukset sun muut.
vuoden sisällä tapahtuneet suuret muutokset ovat saaneet minut ahdistumaan, muttei masentumaan. tunnen säännöllisin väliajoin ahdistusta ja syyllisyyttä sekä pelkoa tulevaa kohtaan. pelkään sekoavani ja muutuvani rakkaalle miesystävälleni yhtä vaikeaksi tapaukseksi, mitä entinen poikaystäväni minulle oli. pelkään, että kuprmitan rakkaani ja itseni yli. ahdistuksen lisäksi kärsin muutaman viikon mittaisista jaksoista, jolloin minulla on liikaa tarmoa. haalin harrastuksia, työtehtäviä ja teen pieniä ostoksia. kuitenkin noita ahdistus ja "mania" kausiani leimaa se, että pidän silti tiukan kontrollin itseäni kohtaan, etten vain tee mitään peruuttamatonta. onko jollain ollut tällaista olotilaa minun lisäkseni? onko kyse vain siitä, että neuroottinen opiskelijatyttö on itselleen liian ankara, vai voisinko kärsiä maanis-depressiivisyydestä? kaikki neuvot ja ajatukset ovat tarpeen! jos minulle diagnosoidaan maanis-depressiivisyys/ ahdistuneisuushäiriö, pärjäänkö maailmassa ilman sairaala-hoitoja? onko nämä vaivat lääkkeillä ja psykoterapialla hoidettavissa, vai sotkevatko ne elämäni täysin?
Vastaukset 1
Vanhimmat
ongelmasi analysoinut. Oli diagnoosi nyt sitten kaksisuuntainen tai ei, oikealla hoidolla asian kanssa voi paitsi elää, myös elää oireetta. Kaikkein tehokkaimmaksi on osoittautunut terapia ja lääkehoito yhdessä, itse lähtisin liikkeelle ensin terapialla, ottaisin lääkkeet tueksi, jos tarvetta lievittää ahdistusta, jotta terapia olisi mahdollinen. Aika yleinen häiriö, joten et ole yksin!