Kanattaa muistaa

Anonyymi-ap

se että missä tahansa liikunkin se ei liity sellaiseen henkilöön jonka nimen tiedän! Hänellä on todella monia kertoja jo vuosia sitten sanoa jotain minulle, mutta koska hän ei sitä tehnyt, menetin kiinnostukseni olla hänen ystävänsä jo kuusi vuotta sitten. Sen jälkeiset vuodet ovat olleet kaikkein kamalimmat. Vaikka kuinka toivoin, että kaikenlainen häirintä loppuisi minun toivetta ei otettu huomioon! Sellainenkin tuntui kiusaamiselta! Eikä sitä ole otettu huomioon vieläkään, yhä tungetaan lähelle koirien kanssa ja sitä oli muuallakin. Miksi sitä on niin vaikea ymmärtää etteb haluan olla missään tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka on stalkannut! Sellainen vaurioittaa sisintä ja saa aikaan turvattomuuden tunteen! Siksi varmaan en ole koskaan pystynyt mielikuvissani näkemään meitä samassa tilassa koskaan! Lopettakaa nyt viimeinkin sellaisesta henkilöstä kertominen joka on aiheuttanut harmia todella monen vuoden ajan ja jonka takia menetin itselle hyvin mieluisan työpaikan, minkä takia menetin turvallisuudentunteeni! Ja oli niin tärkeää pärjätä omillaan, sekään ei toteutunut häirikön takia!

1

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Elämäni kauheimmat vuodet takana ja te luulette että haluaisin olla kiusaajani ystävä! Miettikääpä itsenne samanlaiseen tilanteeseen, niin ei varmaan tuntuisi hyvältä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      22
      2110
    2. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      138
      1992
    3. Aamu on aina iltaa viisaampi.

      Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene
      Ikävä
      8
      1212
    4. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      388
      1180
    5. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      62
      1086
    6. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      99
      1057
    7. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      61
      950
    8. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      67
      931
    9. Se meidän sydänyhteys

      Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi
      Ikävä
      45
      906
    10. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      2
      831
    Aihe