Tunnustus:

Saan lähestymisyrityksiä miehiltä. Vika on vaan siinä, etten jaksaisi lähteä kehenkään uuteen ihmiseen tutustumaan. Koen vahvasti sen, että pitäisi selvittää oma suhteeni sinuun ensin. Mutta en lähesty, koska olet kohdellut yhdentekevänä. Mutta en tiedä, mahtaisinko muutenkaan kiinnostua kenestäkään uudesta. Ei nyt ainakaan ole näyttänyt eikä tuntunut siltä. Enkä nyt mitään pelkkää seksiä ole vailla, mutta sitäkin tietysti. Ja haluaisin sitä läheiseksi kokemani ihmisen kanssa, en vieraan tai kaverin.
17244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kannattaa selvittää ekana tunteet toiseen ni sen jälkeen mahdollisesti muita kohti 👍

Äänestä
  • Tiedän tunteeni. Tiedän myös, ettei meistä voi ikinä tulla mitään, johan se on jo nähty. Pelkkiin panohommiin en lähde, siinä rikkoisin itseäni. Ja kaipaan kuitenkin läheisyyttä, kosketusta ja seksiä. En oikein tiedä haluaisinko siltä pohjalta kyllä lähteä kenenkään uudenkaan kanssa suhteeseen. Ja jos joku tulee sanomaan että pitää toipua ensin vanhasta, niin kerron heti ettei siitä mahdollisesti toivu ollenkaan. Pitääkö tässä kohtaa nyt hankkia se kissa, mitä voi sitten silitellä?? 😉

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tiedän tunteeni. Tiedän myös, ettei meistä voi ikinä tulla mitään, johan se on jo nähty. Pelkkiin panohommiin en lähde, siinä rikkoisin itseäni. Ja kaipaan kuitenkin läheisyyttä, kosketusta ja seksiä. En oikein tiedä haluaisinko siltä pohjalta kyllä lähteä kenenkään uudenkaan kanssa suhteeseen. Ja jos joku tulee sanomaan että pitää toipua ensin vanhasta, niin kerron heti ettei siitä mahdollisesti toivu ollenkaan. Pitääkö tässä kohtaa nyt hankkia se kissa, mitä voi sitten silitellä?? 😉

    Koira mielummin siitäkin on enemmän seuraa eikä se ainakaan juokse vieraissa pettämässä niin kuin se hyvin etsitty täydellinen puoliso

    Äänestä

Huolehdi ulkonäöstäs, vinkkinä tämä.

Äänestä
  • Rumat ne luulee yleensä liikoja itsestään.

    Sivusta

    Äänestä

  • Hyvin tämä näyttää jo sujuvan. Kilotkin karisee kovaa vauhtia.
    Kuinkas sulla? Treenaat 5 kertaa viikossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Rumat ne luulee yleensä liikoja itsestään.

    Sivusta

    Veikkaan että juurikin päinvastoin.

    Äänestä

  • Kyllä minä kelpaan ja tärkeintä on, että ennen kaikkea itselleni ☺️

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyllä minä kelpaan ja tärkeintä on, että ennen kaikkea itselleni ☺️

    Voi joutua raiskatuks

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Rumat ne luulee yleensä liikoja itsestään.

    Sivusta

    Ai kyl ne haminas oli nää ns panomiehet jokka aikoinaan luuli ittestään liikoja vittu peilin edessäkin viettivät enemmän aikaa kun ykskään tyttö joka opetteli meikkaan

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Voi joutua raiskatuks

    Toi on todennäkösempää jopa niille kellä on hyvänä ystävänään se vastakkaisen sukupuolen edustaja

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyllä minä kelpaan ja tärkeintä on, että ennen kaikkea itselleni ☺️

    Kelle muule nykyisen kaltaisessa maailmassa muka edes tarvis kelvata

    Äänestä

Minäkin saan miehiltä yhteydenottoja. Yksi vanha tuttu yrittää myös. 🫣 Ei oikein jaksa kiinnostaa, vaikka onkin komea. Teki joskus niin paskat..
Eikä se ole se pelkkä ulkonäkö..

Äänestä

Kuulostaa tutulta. Mielenkiintoni lähteä tutustumaan kenenkään uuteen, on aikalailla nollissa. Sydämeni ei ole vapaa. Ehkä se on paras tapa ilmaista asia.

Äänestä
  • Ehkä se on. Ap

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ehkä se on. Ap

    Tyhmintä on tietysti se, että hommasta ei koskaan tule mitään. Sydämeni ei vain suostu tiedostamaan sitä.

    Äänestä

Ei huolta ei tarvi mä osaan järjestää toinen toistaan paremman vaihtoehdon kosikelemaan ni ei tarvi vahingossakaan kokea ettäkö muhun tarvis tyytyä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Saan lähestymisyrityksiä miehiltä. Vika on vaan siinä, etten jaksaisi lähteä kehenkään uuteen ihmiseen tutustumaan. Koen vahvasti sen, että pitäisi selvittää oma suhteeni sinuun ensin. Mutta en lähesty, koska olet kohdellut yhdentekevänä. Mutta en tiedä, mahtaisinko muutenkaan kiinnostua kenestäkään uudesta. Ei nyt ainakaan ole näyttänyt eikä tuntunut siltä. Enkä nyt mitään pelkkää seksiä ole vailla, mutta sitäkin tietysti. Ja haluaisin sitä läheiseksi kokemani ihmisen kanssa, en vieraan tai kaverin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu