Haamuduunit

Työnhakijat kertovat kokemuksistaan henkilöstöalan yrityksistä ja haamutyöpaikoista.
Sama työpaikka voi ilmestyä useaan otteeseen julkiseen työnvälitykseen eri ilmoittajilta. Haamutyöpaikat vääristävät avoimien työpaikkojen määrää.
Työntekijöitä houkutellaan rekryfirmojen listoille, vaikka työpaikkaa ei aina ole olemassa hakuhetkellä.
Työnhakijoiden mukaan rekrytointiyritykset keskittyvät hakijatietojen keräämiseen myyntiä varten.
Työnhakijat arvostelevat rekrytointiyritysten epäselviä toimintatapoja ja puutteita työnhaun etenemisen kertomisessa.
12181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuo toiminta on päin helvettiä. Työpaikkojen määrä on pilvissä ja todellisuudessa niitä ei ole. Kurja homma.

Äänestä

Haamutyöpaikkoja on vain vanhoissa kartanoissa ja linnoissa. Minulle tarjottiin haamutyöpaikkaa ja olisi pitänyt kesä koikkelehtia kummituksena. En suostunut, kun se oli alentavaa,

Äänestä

Jos ei löydy töitä täältä niin menkää etelään tai norjaan tai ruotsiin, kuten ennen tehtiin. Turha tänne on jäädä itkemään ja valmista odottamaan.

Äänestä
  • Juu, näytä mallia.ite en jaksa 😄

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Juu, näytä mallia.ite en jaksa 😄

    Olen jo oman reissuni tehnyt ja ympyrä on sulkeutunut eläkepäiviin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Olen jo oman reissuni tehnyt ja ympyrä on sulkeutunut eläkepäiviin.

    Eli nyt sinä olet samanlainen kuormasta syövä vötkylä kuin työttömätkin, työssäkäyvät joutuvat maksamaan eläkkeitäsi jopa kymmenien vuosien ajan jos elät mooseksenvanhaksi

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eräät ne vaan jaksavat hokea tuota totuudenvastaista mantraa.
    Kerrohan miten sinäkin maksat meidän eläkkeitämme, kun itse olen maksanut eläkemaksuja 40 vuotta ja eläkeyhtiöni varallisuus on 75 miljardia euroa?
    Kyllä sinä maksat ja kartutat ihan omaa eläkettäsi, tosin sinun eläkkeelle pääsysi siirtyy muutamalla vuodella, mutta sitä enemmänpähän ehdit itsellesi maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eläkemaksut ovat olleet monta kertaa pienempiä ennen vanhaan, eläkeyhtiöiden varallisuus ei riitä mitenkään kattamaan suhteettoman suuria eläkkeitä. Rahat nykyisiin eläkkeisiin revitään nykyisten työssäkäyvien selkänahasta, nykyiset alle 40-vuotiaat ei tule koskaan edes saamaan eläkettä itse koska pajatso putsataan tyhjäksi kauan ennen sitä kun he pääsisi eläkkeelle teoriassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    No voi hyvä ihme! Eihän nämä nykyiset eläkeläiset loputtomiin ole sitä eläkekassaa vajuttamassa, vaan poistuvat pikkuhiljaa tuon ilmaisiin ja sitten on teidän vuoronne nauttia eläkkeistä ja antaa taas nuorempien vuorostaan maksella maksuja.
    Tämähän on päättymätön kiertokulku jossa jokainen vuorollaan pääsee sille hunajapurkille.
    Tehkää ahkerasti töitä ja tienatkaa hyvin, niin pärjäätte sitten eläkkeelläkin.
    Älkääkä surko ettette koskaan pääse eläkkeelle, kyllä te pääsette, tosin muutaman vuoden vanhempina kuin aiemmat, mutta kyllä se sieltä tulee kun jaksatte odottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eli nyt sinä olet samanlainen kuormasta syövä vötkylä kuin työttömätkin, työssäkäyvät joutuvat maksamaan eläkkeitäsi jopa kymmenien vuosien ajan jos elät mooseksenvanhaksi

    Paljonko sinun ansioistasi on mennyt eläkekassaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No voi hyvä ihme! Eihän nämä nykyiset eläkeläiset loputtomiin ole sitä eläkekassaa vajuttamassa, vaan poistuvat pikkuhiljaa tuon ilmaisiin ja sitten on teidän vuoronne nauttia eläkkeistä ja antaa taas nuorempien vuorostaan maksella maksuja.
    Tämähän on päättymätön kiertokulku jossa jokainen vuorollaan pääsee sille hunajapurkille.
    Tehkää ahkerasti töitä ja tienatkaa hyvin, niin pärjäätte sitten eläkkeelläkin.
    Älkääkä surko ettette koskaan pääse eläkkeelle, kyllä te pääsette, tosin muutaman vuoden vanhempina kuin aiemmat, mutta kyllä se sieltä tulee kun jaksatte odottaa.

    Se on aivan selvää että 80-luvulla ja sen jälkeen syntyneet ei tule itse saamaan eläkettä vaikka tekisi millaisen työuran hyvänsä, 20+ vuoden kuluttua ei ole enää mitään jaettavaa jäljellä koska vanhemmat ikäluokat tyhjensi pajatson. Tulevaisuuden seniorit ja vanhukset saa elellä omilla säästöillä tai kituutella perustulon varassa joka ei varmasti tule olemaan kummoinen.

    Äänestä

Nykyiset nauttii hyvää eläkettä, mutta aina löytyy aikaa myös valittamiseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Työnhakijat kertovat kokemuksistaan henkilöstöalan yrityksistä ja haamutyöpaikoista.
Sama työpaikka voi ilmestyä useaan otteeseen julkiseen työnvälitykseen eri ilmoittajilta. Haamutyöpaikat vääristävät avoimien työpaikkojen määrää.
Työntekijöitä houkutellaan rekryfirmojen listoille, vaikka työpaikkaa ei aina ole olemassa hakuhetkellä.
Työnhakijoiden mukaan rekrytointiyritykset keskittyvät hakijatietojen keräämiseen myyntiä varten.
Työnhakijat arvostelevat rekrytointiyritysten epäselviä toimintatapoja ja puutteita työnhaun etenemisen kertomisessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu