Trumpilta kovaa tekstiä Putinista: "Hän on tullut täysin HULLUKSI"

Anonyymi-ap

"Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump arvostelee Venäjän presidentin Vladimir Putinin toimintaa kovasanaisesti somepalvelussaan Truth Socialissa. Hän kirjoittaa muun muassa, että jos Venäjä pyrkii tavoittelemaan koko Ukrainan haltuunottoa, se tulee koitumaan koko Venäjän kohtaloksi.

Trump kirjoittaa, että hänellä on ollut Putiniin aina "erittäin hyvä" suhde. Nyt Putinille on hänen mukaansa "tapahtunut jotain".

- Hän on tullut täysin HULLUKSI! Trump kirjoittaa.

Trump viittaa viestissään ohjusten ja lennokkien ampumiseen Ukrainan kaupunkeihin "ilman minkäänlaista syytä" sekä monien ihmisten, ei vain sotilaiden, tarpeettomaan tappamiseen.

Jo aikaisemmin sunnuntaina Trump ilmaisi toimittajille tyytymättömyyttään Putinin toimiin ja sanoi, ettei tiedä, mikä tätä vaivaa. Hän viittasi myös uusien pakotteiden mahdollisuuteen.

Trump sanoi toimittajille sunnuntaina olevansa ”hyvin yllättynyt” siitä, että Putin on lisännyt Ukrainan kaupunkien pommituksia entisestään.

Toimittajan kysyessä harkitseeko hän nyt vakavasti ”lisää pakotteita Venäjälle”, Trump vastasi: "Ehdottomasti. Hän tappaa paljon ihmisiä. Mitä helvettiä hänelle on tapahtunut?"

Trumpin kärsivällisyyden Venäjän vitkutteluun tulitauon kanssa on jo pitkin kevättä sanottu olleen koetuksella. Toisaalta hän on toistuvasti syyttänyt myös Zelenskyiä sodasta"

IS

155

1077

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Härikkö kopioi pskaansakuin pikkuhassu iltalehtia lintmaanisessa kiihkotilassa

      Näkee millainen on pikkusieluhötöhörhön esiintymishalu

      • Anonyymi

        Putin on mielipuoli ja Trump on narsisti. Ei mitään uutta, jota ei jo tiedetty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on mielipuoli ja Trump on narsisti. Ei mitään uutta, jota ei jo tiedetty.

        Putini laittaa listan joulupukille ,mitä haluaa ukrainasta.Kaikkea kallista ei voi saada,aina lapsillekin sanotaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putini laittaa listan joulupukille ,mitä haluaa ukrainasta.Kaikkea kallista ei voi saada,aina lapsillekin sanotaan.

        Putler se on!


    • Uskoa Trumppiin millä perusteilla, en usko ilman näyttöä tähän mennessä saanut aikaan vain haittaa.
      Trumpin mölinä kyllä kelpaa äärioikeistolle, Putin käyttää justiin äärioikeistoa omaksi hyödykseen, näkyy Euroopassa laitaoikeiston kannatuksessa.
      Lisäksi Trumppi voi vaikeuttaa Suomen talouden elpymistä, toimii riippuen mistä päin tuulee.

      • Anonyymi

        valtaoikeisto vastustaa ja on aina vastustanut pikku tsaaria.


    • Anonyymi

      Lint maaninerunk karialoitti pskankopioinnin kuin vainim potentti pystyy tyhjälässyillään

      • Anonyymi

        hyvä peskov, kommenttisi on todella hieno, avaa tiedon kaikkin kysymyksiin joita en ole edes tullut ajatelleeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyvä peskov, kommenttisi on todella hieno, avaa tiedon kaikkin kysymyksiin joita en ole edes tullut ajatelleeksi.

        Noinkohan....


      • Anonyymi

        Tässä on ajatusta! Näin toteaa Seppo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on ajatusta! Näin toteaa Seppo.

        Muussa tapauksessa siis.


    • Anonyymi

      Tullut hulluksi, Putin? Kaikki tietää et se on ollu aina ihan sekopäinen ja vallanhimoinen sotahaukka.

      • Anonyymi

        Jeltsin oli varmaan votkissaan,kun valitsi Putinin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeltsin oli varmaan votkissaan,kun valitsi Putinin.

        Se on todennäköistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on todennäköistä.

        aIVAN, HUH.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on todennäköistä.

        Boris ei ollu ku Doris.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on todennäköistä.

        Trump voisi ilmoittaa Moskovan kääpiölle errä rauha tehdään NYT ja Trumpin ja Zelenskyn ehdoilla. Muussa tapauksessa koko Moskova tuhotaan.


    • Anonyymi

      joo mutta impotenttihäirikkö on nollakorkomies joka kopioi litmaanisesti
      pskaansatänne esiintymishalusta
      uutiset ovatihan preseestä se riittääsille
      pysyy sinänsä köyhänä kun nollakorkomiehenä saa nollaa ja lisää nollaa
      ja mölinä jatkuu

      • Anonyymi

        Onko liian vaikeaa oikeinkirjoitus? Pelleiletkö vai onko sulla jokin vamma?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko liian vaikeaa oikeinkirjoitus? Pelleiletkö vai onko sulla jokin vamma?

        Se on "halla-ahonäänestäjä44" nimimerkillä aiemmin vuosikausia sekavia kirjoittanut
        samaan alatyyliin, ei osaa oikeinkirjoitusta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on "halla-ahonäänestäjä44" nimimerkillä aiemmin vuosikausia sekavia kirjoittanut
        samaan alatyyliin, ei osaa oikeinkirjoitusta.

        Huomaan heti kun HA tulee kommentoimaan vaikka mulle.

        Trumpin takia pörssi kurssit sahaa eestaa eestaa, tänään lähti kurssit nousuun kun perui tulli uhkailujaan osittain.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on "halla-ahonäänestäjä44" nimimerkillä aiemmin vuosikausia sekavia kirjoittanut
        samaan alatyyliin, ei osaa oikeinkirjoitusta.

        Samanlainen pelle on politiikasta joka päivä jankuttava.


    • Anonyymi

      Rajoittamaton yksinvalta näyttää sokaisseen Putinin, sanoo tunnettu neurotieteilijä Ylelle

      https://yle.fi/a/3-12339634

      Valta turmelee aivot.

      • Anonyymi

        ei se ole tutkinut ahlosen aivoja joita te äänestitte
        nyt on aika turhaa pskanjauhant putinin aivoista kun äänestitte 12 vuotiselle
        kaudelle natsipuntinin preseennuolijaa

        sen sijaan halosen aivot voitaisiin valtion laskuun analysoida


      • Anonyymi

        Onko sillä montakaan aivosolua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sillä montakaan aivosolua?

        Psykopaatti se on.


      • Anonyymi

        Olisko saanut ameeban aivojaan syömään. Ei muuten voi selittää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko saanut ameeban aivojaan syömään. Ei muuten voi selittää.

        Fasisti se on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko saanut ameeban aivojaan syömään. Ei muuten voi selittää.

        ....


    • Anonyymi

      Halonen Niilo oli oiva mäkihyppääjä, Nykäsen aivot tuli tutuksi.

    • Anonyymi

      Suomessa se on jo tiedetty.

    • Anonyymi

      Miten niin tullut hulluksi, hulluhan se on ollut aina, ihan niin kuin Trump on ollut tyhmä, aina.

      • Anonyymi

        Tyhmyys ja hulluus ei mene samaan.


    • Anonyymi

      EIÖ JENKEILTÄ LÖYTYIS YHTÄ AMMATTIMIESTÄ TAPPAAN TUO PUTIN , SIELLÄHÄN NIITÄ KUITENKI KOULUTETTAAN PILVIN PIMEIN

    • Anonyymi

      Saa matto man nollakorkoukon aloittamaa
      Koukko saa nollan vaikka lättylä tisee

      Näkee millainen on pikkusieluhötöhörhön esiintymishalu kun tisee
      Sekundaa hesariylestä nautiskeleva kopi oijaim potentti

      • Anonyymi

        Toimiiko sivut


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimiiko sivut

        jumitus ohi....


    • Anonyymi

      Kylläpä on hullukurisia puheita! Sillä linjalla kai voi jatkaa.
      Venäjän pikkuäijää voisi vaikka sanoa seinähulluksi. Sellaista on hänen operaationsa Ukrainassa. Se on raakalaisempaa kuin normaali sodankäynti - tapetaan siviilejä ympäri Ukrainaa, rintamatappaminen ei riitä.
      Atlantin takana olevaa lippalakki-äijää voinee vastaavasti sanoa hepulihulluksi.

      • Anonyymi

        Taitavat olla pienten kiusaajia molemmat?


      • Anonyymi

        Grönlannin valtaus ei taida onnistua....öh.


    • Anonyymi

      saa maton nolla korkomies ei saa kuin nollan pskapostauksineen täällä
      ei edes lipalakia rahasta puhumattakaan. Impotentille osaa mattomalle
      kuuluu. Mattomalle kuuluu nolla

      • Anonyymi

        Kovaa kamaa, pehmenisit.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tuo on kyllä uskottavaa viestiä.
        Ei ole edes uskallusta lyödä kunnon "pakotenyrkkiä" pöytään.
        Ja lipeää liittolaisistaan Euroopassa.


      • Anonyymi

        Tuo on kyllä uskottavaa viestiä.
        Ei ole edes uskallusta lyödä kunnon "pakotenyrkkiä" pöytään.
        Ja lipeää liittolaisistaan Euroopassa.


      • Anonyymi

        Tuo on kyllä uskottavaa viestiä.
        Ei ole edes uskallusta lyödä kunnon "pakotenyrkkiä" pöytään.
        Ja lipeää liittolaisistaan Euroopassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on kyllä uskottavaa viestiä.
        Ei ole edes uskallusta lyödä kunnon "pakotenyrkkiä" pöytään.
        Ja lipeää liittolaisistaan Euroopassa.

        Noh, näinkö siinä kävi - kehotettiin yrittämään uudestaan ja kun yritin, tuli kaikki yritykset näkyviin. Jossain on vikaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noh, näinkö siinä kävi - kehotettiin yrittämään uudestaan ja kun yritin, tuli kaikki yritykset näkyviin. Jossain on vikaa.

        Puolan johdossa on vikaa, taas....


    • Anonyymi

      Ei näistä saa selvää mitä niillä kulloinkin on mielessä

      • Anonyymi

        Selvää on Putinin hulluus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvää on Putinin hulluus.

        Psykopaattinen fasisti on.


    • Anonyymi

      Eihän näistä tiedä mitä ne hommailee

      • Anonyymi

        Eipä niin....


    • Anonyymi

      Hullu hullun tuntee!

    • Anonyymi

      Ei oltu Trumpille kerrottu Ukrainan suorittamasta Putinin murhayrityksestä. Ääni muuttui kellosssa, mutta vahinko oli jo tapahtunut ja mediat repivät otsikot. Asiaa ei tietenkään haluttu, eikä haluta oikaista, koska se sopii hyvin EU agendaan ja uppoaa varsinkin Suomessa.

      • Anonyymi

        Mikä ihmeen murha se on, jos sodan aloittanut hyökkääjä saa surmansa?


      • Anonyymi

        Trumpin kello näyttää mitä sattuu. Trump luulee ja kuvittelee lisäksi asioita. Ei ole penaalin terävin kynä ja takkikin kääntyy vähän väliä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ihmeen murha se on, jos sodan aloittanut hyökkääjä saa surmansa?

        Ei kai se mikään sota ole?
        Se on vielä julmempaa ja raakalaismaisempaa - se on venäläinen operaatio, johon kuuluu myös siviilien tarkoituksellinen tappaminen kaikkialla hyökkäyksen kohteeksi joutuneessa maassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai se mikään sota ole?
        Se on vielä julmempaa ja raakalaismaisempaa - se on venäläinen operaatio, johon kuuluu myös siviilien tarkoituksellinen tappaminen kaikkialla hyökkäyksen kohteeksi joutuneessa maassa.

        Ei kai se mikään sota ole?
        Se on vielä julmempaa ja raakalaismaisempaa - se on venäläinen operaatio, johon kuuluu myös siviilien tarkoituksellinen tappaminen kaikkialla hyökkäyksen kohteeksi joutuneessa maassa.


        Kukaan ei ole turvassa Putlerin hallinto täysin Mafian kynsissä kansaa sorretaan keinolla millä hyvänsä -Sotilaita pakko värvätään uhkaillaan ja kidutetaan raahataan väkisin "lihamyllyyn"

        https://www.youtube.com/watch?v=d3L51Mhr4Go&ab_channel=TheRussianDude


    • Anonyymi

      Putin on puun ja kuoren välissä, starikan päivät vallassa lähenevät loppuaan.

    • Anonyymi

      Putin on ollut hullu jo syntyessään. Mikähän piru sitä paskaläjää pitää hengissä.

      • Anonyymi

        Juuri se; "piru". Mikä pahan tappaisi.


    • Anonyymi

      Metukka puolestaan muistutti Trumpia III maailmansodasta.

      • Anonyymi

        Fasisteja ja sotarikollisia.


    • Anonyymi

      Omituisinta ja hulluinta on, että Trumppi huomaa sen vasta nyt. Ts. mikä häntä itseään vaivaa.

    • Anonyymi

      Halonen pitiputinia kädestä ja kehui ystäväkseen ja poisti miinat ja rahoitti pskanpuhdituslaitoksen Suomen laskuun ja ... ja te pöntöt äänestitte sitä
      Ei pskanpuhdistuslaitosta vaan ahlosta

      Ahlonen ei vieläkään ole todennut putinianatsiksi tai mitään vaan liirum laarumia akkapaahtaa

      • Anonyymi

        Halonenkaan ei saanut Putinia järjilleen, se on todiste et ukko on toivoton tapaus.


    • Anonyymi

      Nyt on Musk myös tullut hulluksi, sanoo Trump....

      • Anonyymi

        Hullu puhuu hullusta, hullut keskenään on yhtä kuin muoalima sikin sokin sekaisin.


    • Kai muistatte Trumpin masinoidun äärioikeistolaisten kongressin valtauksen, siinä kuoli ihmisiä ja osa valtaajista joutui vankilaan. Ensitöikseen valtaan päästyään Trumppi armahti valtaajat, nyt nämä valtaajat vaativat 100 miljoonaa korvauksia vankila ajasta.

      Trumppi ei välitä asettaa pakotteita Venäjälle, päin vastoin kuin Eurooppa.

      Trumpin seko politiikka on demokratia vastaista, maailmassa on liikaa diktaattoreita.

    • Anonyymi

      Putin vihaa ja on pakottanut kansansakin vihaamaan länsimaista kulttuuria.
      Länsimaalaisia, suomalaisia siinä mukana, nimitelläään Venäjällä fasisteiksi.
      Näiden fasistien investointeja Venäjälle kyllä toivotaan. Luovathan nämä länsimaiset yritykset työpaikkoja venäläisille ja samalla tämä länsimainen, kilpailupohjainen, markkinatalous on kehityksen kärjessä. On siis sellaista jolla maailmalla pärjätään.
      Yleensä länsimainen uskonto, varsinkin lutherilaisuus, pitää ahkeria ihmisiä hyvinä ihmisinä, joka ahkeruus antaa heille jonkinasteista pyhyyttä. Esimerkiksi Saksassa on luotu adenauerilainen hyvinvointiyhteiskunta sosiaaliplveluineen. Keskeisenä toimijana tässä on ollut kristillisdemokraattinen ammattiyhdistysliike. Puhutaankin paljon sosiaalisesta markkinataloudesta.

      • Anonyymi

        Sama se on Kiinassa.
        Länsimaisa investointeja toivotaan ja ne ovat vahva maan tukipilari.
        Itse Kiina harjoittaa maailmanlaajuista teollisuusvakoilua, jolla edistää omaa teollisuuttaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama se on Kiinassa.
        Länsimaisa investointeja toivotaan ja ne ovat vahva maan tukipilari.
        Itse Kiina harjoittaa maailmanlaajuista teollisuusvakoilua, jolla edistää omaa teollisuuttaan.

        Molemmissa maissa pienet eliitit pitävät itsensä väkivallan avulla luksuselämässä, ja enemmistö kansasta elää huonoissa oloissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Molemmissa maissa pienet eliitit pitävät itsensä väkivallan avulla luksuselämässä, ja enemmistö kansasta elää huonoissa oloissa.

        Väärin: " Molemmissa maissa ...". Oikein: Kaikissa maissa ...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin: " Molemmissa maissa ...". Oikein: Kaikissa maissa ...

        Millä lailla Suomessa väkivallan avulla eliitti pitää valtaa? Kerro?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä lailla Suomessa väkivallan avulla eliitti pitää valtaa? Kerro?

        Vrt. nykyisen hallituksen toimet. Sillä väkivaltaa se on henkinen(kin) latistaminen ja alistaminen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vrt. nykyisen hallituksen toimet. Sillä väkivaltaa se on henkinen(kin) latistaminen ja alistaminen.

        Uhriutumisesi on hellyttävää, sillä lailla.


    • Anonyymi

      Krasnovin puheet ja teot ovat täysin eri asioita

      • Anonyymi

        Ei voi luottaa.


    • Anonyymi

      Noin yleisesti katsoen vaikuttaa siltä, että Putinilla on suhteessa liian suuri maa-alue hallittavanaan. Näin suuren maa-alueen hyvä hoitaminen on kyseenalaista. Monen mielestä se on huonoa. Väkeä on liian vähän ja heidän innokkuuskin hyvään hoitamiseen on niin ja näin.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti Putinin mielestä on liian vähän maa-alueita. Lisää pitää saada.
        Venäjänkielistä väestöä naapurimaissa pidetään kuin asuisivat Venäjän maa-alueilla.
        Ja yleensä olot naapurimaissa ovat Venäjää paremmat. Siksi venäläistä väkeä muuttaa sinne. Heidän muuttoaan ei mitenkään katsota pahalla. Lainsäädäntökin Venäjällä on säädetty niin, että venäläisväestöä naapurimaissa tuetaan, jos he sitä Venäjältä pyytävät.
        Venäjän hallinto halutaan pitää Neuvostoliiton tapaan suurena ja mahtavana. Hyökkäysaseisiin satsataan, kansan hyvinvoinnin ei ole niin väliä. Naapurimaita ja varsinkin länsimaita pelotellaan alvariinsa.
        Tällainen vaikutelma on tullut mediaa jo vuosikymmeniä seuratessani. Vaikutelmani venäläisestä imperialismista, toivottavasti olen väärässä.


    • Anonyymi

      Trump on lyhyessä ajassa ehtinyt uhota ottavansa Canadan, Grönlannin ja ties mitä. Mutta eihän se ole pelottelua, eihän?

      • Anonyymi

        Trumppi näyttääkin olevan Putinin kanssa kuin kaverit - kaksi samasuuntaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trumppi näyttääkin olevan Putinin kanssa kuin kaverit - kaksi samasuuntaista.

        Kaverit tavallaan, mut Trump voidaan sentään äänestää pois, Putinia ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaverit tavallaan, mut Trump voidaan sentään äänestää pois, Putinia ei.

        Putler pitäisi poistaa ihan muilla keinoilla ja konsteilla. Mieluiten heti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putler pitäisi poistaa ihan muilla keinoilla ja konsteilla. Mieluiten heti.

        Kremliin pitäis laittaa james bond asialle....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kremliin pitäis laittaa james bond asialle....

        Juurikin kaivattaisiin jotain sellaista, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin kaivattaisiin jotain sellaista, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

        Ehkä paikallinen 'Brutus' tekisi Caesarit siellä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä paikallinen 'Brutus' tekisi Caesarit siellä?

        Ihan miten ja kuka vain, kunhan alkaisi tapahtumaan ja se jäbä häviäisi maailmankartalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan miten ja kuka vain, kunhan alkaisi tapahtumaan ja se jäbä häviäisi maailmankartalta.

        Kukaan ei surisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan ei surisi.

        Ei. Sitä kannattaisi juhlia. Vähintään skoolata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei. Sitä kannattaisi juhlia. Vähintään skoolata.

        Ei ollut montaa surijaa Hitlerilläkään...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut montaa surijaa Hitlerilläkään...

        Eikä se taida ketään surettaa. Hip-heijaa ...


    • Anonyymi

      Putin, Trump, Stubb...Kaikki läntisen maailman johtajat ovat korkean tason vapaamuurareita, ja tietävät tasan tarkkaan mitä tekevät. Kaikki on vain teatteria massoille. Kerhon etu menee kaiken muun edelle.

      • Anonyymi

        Puhu pukille ja tarkista todellisuutesi ja / tai ota lääkkeesi.


    • Anonyymi

      Trump tänään; 'Putin vain haluaa tappaa ihmisiä.'
      Sitä Kreml on tehnyt vuosisatoja.

    • Anonyymi

      Tuskin Trumppi Amerikkaa johtaa - se on Maga, joka voi olla arvaamaton Trumppiakin kohtaan.

      • Anonyymi

        Trump on Maga.


    • Anonyymi

      Tais jäädä trumpin nobel palkinnot haaveks.
      Puuttuis valaanpyyntiin ni saattas natsaa.

      • Anonyymi

        No ei saa, ei!


    • Anonyymi

      pskanpostuas IS jatkuu pöntöt painavat iltalehtiä eivätkä hyödy trumpista hevonhelvettiä

      • Anonyymi

        Ainahan on ollut.


    • Anonyymi

      Eikös Magan johdossa ole sarvipää-esikunta?
      Trumppi on vaan juksupoika.

      • Anonyymi

        Pojat jyllää taas vähän.


    • Anonyymi

      Trump ite on hullu. Hän se kuulostaa joltain keisari Nerolta tai Hitleriltä.

      Putin vaan seisoo lujasti Idän ihmisten oikeuksien takana.

      • Anonyymi

        Putler ei kylläkään tiedä edes omien kansalaistensa oikeuksista yhtään mitään, saatika nyt siten joittenkin muitten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putler ei kylläkään tiedä edes omien kansalaistensa oikeuksista yhtään mitään, saatika nyt siten joittenkin muitten.

        Kreml on täynnä sotarikolisia.


    • Anonyymi

      On tainut tulla donalt täysin hulluksi ,tuo amerikan disneylandia pyöörii juuri näin takkia käännetään ,ettei suosio laskisi ja tuo paska rahahaan perustuva yhteiskunta on tiensä päässä.

      • Anonyymi

        Trump kompuroi mutta neuvonantajat onneksi tukena.


    • Anonyymi

      Krasnov ei nosta kättään isäntäänsä vastaan voipi saada kalsari jauhot.
      Krasnov on vain oranssi turvonnut räsynukke joka tekee mitä isäntä komentaa.

      • Anonyymi

        Zaharova ja Peskov fasistisia sekopäitä.


    • Anonyymi

      Kai yleisiin sotaoppeihin kuulluu, että hyökkääjä on lyötävä.
      Lyötävä kai niin matalaksi, ettei enää moisiin hyökkäyksiin ryhdy.
      Natokin on seurannut itärajan takana asuvan naapurimaan kannanottoja länsimaista. Samalla on tiedossa tämän naapurin perustuslaki ja se miten pieniin läntisiin naapurimaihin suhtaudutaan. Nato onkin todennut, että tämä naapurimaa on uhka.
      Mitä tekevät Nato-maat? Ovatko lyömässä uhkan riittävän matalaksi?

      • Anonyymi

        Kuulin juuri uutisista, että Puolan rannikolta on löydetty suuri öljy- ja kaasuesiintymä.
        Eurooppa on kai jo öljyomavarainen, koska Norja on jo suuri öljyntuottaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulin juuri uutisista, että Puolan rannikolta on löydetty suuri öljy- ja kaasuesiintymä.
        Eurooppa on kai jo öljyomavarainen, koska Norja on jo suuri öljyntuottaja.

        Vasta nyt löytyi, mut hyvä kuitenkin, voidaan olla omavaraisia EUssa.


      • Anonyymi

        Kremlissä on sotarikollisia.


    • Anonyymi

      Donald on hurja tekstittämään....!

    • Anonyymi

      Ei eurooppalaisten kannata Usa:han, sen paremmin kuin ei kannata Venäjälle eikä Kiinaankaan investoida - viedä sinne tai myydä kehityshankkeitaan ja muuta kehittämäänsä teknologiaa.
      Niin siinä käy kuin Fortumin Venäjä-investoinneille. Isot maat vaan "lypsävät" eurooppalaisia. Aluksi ollaan "hööveleitä" ja sitten alkaa toismaalaisuus vaikuttamaan, jonka varjolla alkaa syrjintä. Lopuksi nujerretaan ja otetaan kaikki omaksi.
      Eurooppa on sivistyksen kehto, josta kumpuavaa viisautta sen on keskitettävä Eurooppaan. Mutta asevoimat ja puolustus on oltava kunnossa niin, että pärjäämme ja tarvittaessa pystymme tekemään vastahyökkäyksen, jos kimpuumme hyökätään.

      • Anonyymi

        Kyllä kauppa pitää käydä markkinatalous on sitä.


      • Anonyymi

        Ho-hoiiii!
        Mitä näkyvissä?
        Oiketuntuu olevan suunta - Eurooppa ensin ja jälleen suureksi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ho-hoiiii!
        Mitä näkyvissä?
        Oiketuntuu olevan suunta - Eurooppa ensin ja jälleen suureksi!

        Eurooppa on meidän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eurooppa on meidän.

        Juu, eikä venäläisten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, eikä venäläisten.

        Vielä vähemmän kiinalaisten tai afrikkalaisten.


      • Aloitus ei ole minun, vastaan siihen omalla mielipiteelläni enkä käy haukkumaan toisten mielipiteitä.
        Haukkuminen solvaaminen, mustamaalaaminen ei sovi sivistykseen, eikä sitä voi tyhmältä vaatia. etenkään piilosta huudettuna.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Aloitus ei ole minun, vastaan siihen omalla mielipiteelläni enkä käy haukkumaan toisten mielipiteitä.
        Haukkuminen solvaaminen, mustamaalaaminen ei sovi sivistykseen, eikä sitä voi tyhmältä vaatia. etenkään piilosta huudettuna.

        Levittelet PöPe täällä opiskelijan kesätoimittajapimun kirjoittamia nurkkalehtien artikkeleita kuin PöPe


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Levittelet PöPe täällä opiskelijan kesätoimittajapimun kirjoittamia nurkkalehtien artikkeleita kuin PöPe

        Koita joutua.


    • Hallaahonäänestäjä ei minulle merkitse toimittajat mitään, ei nimeltä, asian sisältö kenen tahansa kirjoittama kelpaa.
      Trumppi pellellä hirveä hinku laskea ohjauskorkoa, syyllistää Powell parkaa erottamisella, haukkumalla julkisesti. Kansa tarvitsi halvempaa rahaa ja kulutus kasvaisi, koroilla on tarkoituksensa ettei talous ajautuisi kaaokseen.

      • Kuka kouluja käymätön, tuo on solvaamista, minusta kirjoitettu vuosikausia perättömiä vale juttuja ihan tahallaan. Inhoan äärioikeistoa, kuvottaa sen takia päälleni hyökätään.

        Etteikö persut muka kirjoita mitä sylki suuhun tuo.

        Tähänkin aloitukseen kerroin mielipiteeni Trumpista.


      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Kuka kouluja käymätön, tuo on solvaamista, minusta kirjoitettu vuosikausia perättömiä vale juttuja ihan tahallaan. Inhoan äärioikeistoa, kuvottaa sen takia päälleni hyökätään.

        Etteikö persut muka kirjoita mitä sylki suuhun tuo.

        Tähänkin aloitukseen kerroin mielipiteeni Trumpista.

        Älä leimaa perussuomalaisia tämän yhden takia.


    • Anonyymi

      Tänään Trump ja Putin tapaavat kai? Saa nähdä tuleeko kovat turpakäräjät....

    • Anonyymi

      Trump on kova puhumaan, tekoja tulee vähemmän...

    • Anonyymi

      Kyllä entiset "pensasneuvostoliittolaiset" ja heidän jälkeläisensä osaavat.
      Hyökkäystä maahan ei lopeteta, jos ei varsinkin Ukraina ja samalla muukin Eurooppa suostu olemaan Venäjän etupiiriä. Ukrainalaisten on toteltava pienenkin venäjänmielisten ryhmän kannanottoja, muutoin Venäjä toteuttaa ne kannanotot väkivalloin Ukrainassa - jos ei suosiolla totella, sitten Venäjä tekee sotilaallisen operaation Ukrainaan, joka rehellisesti sanoen tarkoittaa hyökkäystä maahan.
      Euroopan ei saa tuoda joukkojaan Ukrainaan, koska eurooppalaisetin nähdään fasisteina ja vihollisina.
      Mutta Trumppi on samanlainen suurvaltojen etupiiriajattelija. Jos Putin on tuullut hulluksi, niin mitähän voidaan sanoa Trumpista?

      • Anonyymi

        Euroopan pitää kehittyä myös suurvallaksi.
        Taloudeltaan ja sivistykseltään se sitä jo onkin, mutta tärkein puuttuu: olla sotilaallisesti voimakkain ja pelottavin. Ei hullujen ja sopimuksista piittaamattomien kanssa muuten pärjää.


      • Anonyymi

        Kunnon pakotteita ja paljon, se olisi parempi.


      • Anonyymi

        Juu, tää on justiin tätä!
        Suurvalta Venäjän rinnalla kyllä Venäjän rintamalla taistelee liittolaisten (Pohjois-Korea) joukkoja, mutta edes sitä Venäjä ei vastavuoroisesti hyväksy, että Ukrainaan tulisi eurooppalaisia rauhanturvajoukkoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Euroopan pitää kehittyä myös suurvallaksi.
        Taloudeltaan ja sivistykseltään se sitä jo onkin, mutta tärkein puuttuu: olla sotilaallisesti voimakkain ja pelottavin. Ei hullujen ja sopimuksista piittaamattomien kanssa muuten pärjää.

        Niin, sanohan joku amerikkalainen, että Eurooppa on teidän mantereenne. Pitäkää itse puolianne!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, tää on justiin tätä!
        Suurvalta Venäjän rinnalla kyllä Venäjän rintamalla taistelee liittolaisten (Pohjois-Korea) joukkoja, mutta edes sitä Venäjä ei vastavuoroisesti hyväksy, että Ukrainaan tulisi eurooppalaisia rauhanturvajoukkoja.

        Tämähän on tyypilistä väkivaltaisen imperialistin toimintaa.
        Venäjä on harjoittanut sitä jo meleinpä kautta aikojen - mistä lie Uralin takaa tuo brutaali raakamaisuus Eurooppaan tullut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän on tyypilistä väkivaltaisen imperialistin toimintaa.
        Venäjä on harjoittanut sitä jo meleinpä kautta aikojen - mistä lie Uralin takaa tuo brutaali raakamaisuus Eurooppaan tullut.

        Sitä touhua tekivät 1956 Unkarissa ja 1968 Tsekkoslovakiassa, samaa edelleen.


    • Anonyymi

      Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin Euroopan hiili- ja teräsunioni, jotta ei enää syntyisi sotia Euroopan valtioiden välille. Nyt se on kehittynyt ja tunnetaan Euroopan Unionina (EU).
      Sitä vain pitäisi laajentaa ja kehittää myös sotilaallisesti voittamattomaksi niin, että käsittää koko maantieteellisen Euroopan.

      • Anonyymi

        Eikös Putinilla ja hänen kannattajillaan ole taka-ajatuksena venäjäjohtoinen Euraasia, jossa Kiinakin on pikkuvaltio.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Putinilla ja hänen kannattajillaan ole taka-ajatuksena venäjäjohtoinen Euraasia, jossa Kiinakin on pikkuvaltio.

        Jess! Venäjä haluaa kaataa länsikeskeisen maailmanjärjestyksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jess! Venäjä haluaa kaataa länsikeskeisen maailmanjärjestyksen.

        Juu, niin ovat sanoneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jess! Venäjä haluaa kaataa länsikeskeisen maailmanjärjestyksen.

        Näköjään tahdot diktaattorin vallan alle. Miksi et mene sinne, ihannemaahasi, jossa et saa edes ääneen sanoa, mitä mieltä oikeasti olet.


    • Anonyymi

      Myöhempää herännäisyyttä .Putin hullaantui jo tultuaan toisen kerran presidentiksi -valta turmelee.

    • Anonyymi

      Ovat nuo venäläiset omituisia. Lavrovkin horisee mitä vain.
      Väittävät, ettei Zelenskyillä ole valtuuksia neuvotella Ukrainan puolesta. Pitäisi nyt ukrainalaisten järjestää vaalit maan presidentistä, vaikka Ukrainan laki nimenomaan määrää, ettei vieraan maan sotillaallisen operaation (sodan) kohdistuessa maahan voida järjestää vaaleja, vaan vasta rauhan aikana.
      Venäjä kaiken aikaa jatkaa rikollista toimintaansa ja pommittaa siviilikohteita ympäri maata tappaen jopa lapsia. Ja vielä kehtaa vaatia, että teidän on nyt järjestettävä vaalit. Pöyristyttävää!

      • Anonyymi

        Näyttää siltä, ettei Venäjä pärjää rintamalla, vaikka on haalinut sinne sotilaita ns ystävämaasta (Pohjois-Korea).
        Pullistelua kyllä riittää ja vakavia seurauksia Euroopalle, jos Ukrainaan tulisi joukkoja sen ystävämaasta.


      • Anonyymi

        Lavrovin mukaan Ukrainan perustuslaki velvoittaa Ukrainaa järjestämään presidentinvaalit.
        Yleensä maiden perustuslait sisältävät myös kohtuullisuusmääräykset, jolloin poikkeusolot on otettava huomioon. Ukrainassa Venäjän sotilaallinen operaatio on sotatila, joka ei ole kohtuullinen ja normaali olotila maassa. Se on poikkeustila. Kaikenlaista sontaa Lavrov suustaan päästeleekin.
        Se on samanlaista kuin talvisota Suomea vastaan. Venäjän historiassa sitä pidetään vain pienenä rajaselkkauksena, vaikka hyökkäys tehtiin isoilla solitasjoukoilla, joissa oli jo mukana voittoparaatin sottokuntakin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lavrovin mukaan Ukrainan perustuslaki velvoittaa Ukrainaa järjestämään presidentinvaalit.
        Yleensä maiden perustuslait sisältävät myös kohtuullisuusmääräykset, jolloin poikkeusolot on otettava huomioon. Ukrainassa Venäjän sotilaallinen operaatio on sotatila, joka ei ole kohtuullinen ja normaali olotila maassa. Se on poikkeustila. Kaikenlaista sontaa Lavrov suustaan päästeleekin.
        Se on samanlaista kuin talvisota Suomea vastaan. Venäjän historiassa sitä pidetään vain pienenä rajaselkkauksena, vaikka hyökkäys tehtiin isoilla solitasjoukoilla, joissa oli jo mukana voittoparaatin sottokuntakin.

        Stalin ja Hitler olivat sopineet, että Suomi kuuluu Neuvostoliitolle.


    • Anonyymi

      Vaikuttaa siltä, että Venäjä on epärehellinen maa ja Trumppi on lapsen tasolla.

    • Anonyymi

      Nasse-Setä on nyt hyvin, hyvin vihainen Putinille.

      • Anonyymi

        Oikee diili-nasse on kyseessä.


      • Anonyymi

        Nasse soittaa taas kohtapuoliin Putinille.
        Ilmoitta varmaan, että tukea Venäjän naapureille Euroopassa vähennetään.


    • Anonyymi

      hyvä trump! kusettaa brysselin kääpiöitä, kerta toisensa jälkeen

    • Anonyymi

      Maiden johtajiksi pitäisi olla kriteerit paremmat.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      158
      3882
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      100
      3671
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3213
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      20
      2540
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      184
      2238
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      27
      1417
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      97
      1267
    8. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1098
    9. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1091
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1048
    Aihe