Pitkästä aikaa täällä. Vai onko?
Ei ole ollut aikaa kirjoitella. Enkä usko että ketään edes kiinnostaa, mutta on ollut tekemistä, samoilua metsässä yms. kalastelua, rauhoittumista ja nuotiolla ruoan valmistusta. Palautumista.
Yksin oloa. Sekin tekee hyvää.
Tietenkin on myös "normaalia" arkea, kaupassa käyntiä yms.
En edelleenkään välitä mitä muut ihmiset ajattelevat minusta ja kokemuksistani tai kirjoituksistani. Ajattelen positiivisesti elämää.
Kaikella tapahtumilla mitä elämä tuo eteen on tarkoituksensa. Ne ohjaa oikeaan suuntaan. Niistä kokemuksista täytyy vain jokaisen osaa ottaa opiksi ja muuttaa tarvittaessa suuntaa.
Kukaan muu sitä ei tee kuin sinä. Vain sinä itse.
Ihminen joka kiusaa, nimittelee ja vähättelee toista/toisia ihmisiä ansaitsee ja kerää pahaa karmaa. Se ei haittaa minua. Jokainen valitsee polkunsa. Puutun siihen jos se tapahtuu lähellä. Pelkkä ajattelukin ja "pahan" kirjoittelu jossain palstalla riittää siihen.
Miettikää oikeasti miten kohtelette toisianne ja muita ihmisiä, tuntemattomia. Pitäkää toisistanne huolta. Auttakaa vähäosaisia, kiusattuja ja avun tarpeessa olevia. Autettavia riittää tässä maailmassa.
Mitä tulevaisuuteeni tulee.
Kirjoitan suunnitelmista myöhemmin, ehkä.
Nimeäni en ole vielä paperiin kirjoittanut.
Hyvältä ja positiiviselta näyttää, kun nyt katson kaikkea. Kaikki mikä tulevaisuuteen tulee, niin tuntuu ja näyttää niin selkeältä. Varsinkin kun mietin omaa menneisyyttä, tapahtumia ja kokemuksia ja valintoja. Kaikki ne ovat tuoneet minut tähän pisteeseen. Tiedän mitä minun täytyy tehdä tässä elämässä. Vapauttava tunne.
Niistä sitten myöhemmin.
Lenkkeily on tärkeää. Muistakaa käydä luonnossa. Ei siellä tarvi juosta.
Hiljentykää ja kuunnelkaa luontoa. Yrittäkää olla yhtä sen kanssa. Rentoutukaa, hiljentykää. Se tekee hyvää.
Anteeksi että tulin tänne sekoittamaan teidän pakkaa. En tarkoita pahaa.
Mitä nyt tänään luin tätä palstaa, niin täällä on aika paljon vaino/harhaista ja tai tietämätöntä ihmistä kirjoituksista päätellen.
Ehkä teillä on jotain oppimista vielä.
Tänne on hyvä käydä joskus kirjoittelemassa ja purkamassa tunteitaan.
Mitä tee:hen tulee. Oli se sitten vihreää, valkoista tai mustaa. Kaikki ne on terveellisiä. Varsinkin jos siihen ei lisää mitään.
Sama koskee elämää. Elämä ei tarvi mitään päihteitä. Mitä vähemmän sen parempi.
Kipu on myös elämää. Se kuuluu siihen. Oli se sitten fyysistä tai psyykkistä. Ei sitä saa päihteillä peittää.
Luonto auttaa. Ottakaa tauko palstasta ja ehkä niistä päihteistä ja menkää metsään käveleen tunniksi tai pariksi.
Mukavaa jo alkanutta viikkoa kaikille ❤️
t. (Anonyymi) T-mies

Vastaukset 3
Vanhimmat
Laskin aikaa, kun tulin tänne vain käymään, meni yli tunti selaillessa😯
Mulle ei sovi tämä kuin migreenipäiviin tai sadepäivinä kun laiskottaa. Olen työssäkäyvä ihminen. Tunnin selasin enkä ole sen viisaampi hänen suhteen. Paitsi että tiedän että pitää minua typeränä, mistä tämä viesti todisteena.
Sekavaa selitystä.
Kyllä me pärjätään. ❤️ Kaikkea hyvää. Kirjoituksesi oli hyvä muistutus, että kuinka tärkeää on palata perusasioiden äärellä. Myös toisten auttamisella tuo hyvää mieltä. 🌊⚓️💕