On sanonta kepillä muurahaispesään, on vähän sama kuin aktivoida Sisäpiirin apinat.
Yksi varma tapa on keskustella esim. hunajasta, savustuksesta tai grillaamisesta, se tuottaa varmaakin varmemman oireilutuloksen.
Rakkaille grillaaminen tarkoittaa lihan polttamista syömäkelvottomaksi, mutta mökeillään silti grillailevat.
Savustaminen tekee lihat ja kalat epäterveellisiksi, mutta kuitenkin savustelevat ja mikäli eivät osaa, niin marketti on ratkaisu.
Kun kyseessä on puhvien grillaus niin rakas alkaa pääpättämään kilon paisteista joita punninnut ennen ja jälkeen.
Rakkaille kaikki reseptit ja perinteiset on huuhaata, heidän vannoen induktioita, ja sähkövastuksia, kas kun eivät vielä ainakaan ole ryhtynyt grillaamaan mikroaaltouuniensa ohessa sähkösaunojensa kiukaiden sähkövastuksia hyödyksi käyttäen kyläsepän hitsaamilla rosterilaatikoilla hintaan 700 patia.
Vielä on näkemättä tuhkakuorrutetu kala valmistettuna uunissa.
Täysin käsittämätöntä on seikka että täällä Thaimaassa ei olla vielä oivallettu, että kaiken a ja o on induktio ja uuni, ei edes sitä että kaiken ruoan tulee olla vain ja ainoastaan niin terveellisiä kuin EU määrää, banaanit ei saa olla liian käyriä, sekä kaikki tulee pakata muoviin myös leipomotuotteet sekä, että vain suolaa ja pippuria tulee käyttää.
Jutusta tekee koomisen.
Anonyymi-ap
3
113
Vastaukset
- Anonyymi
"täällä Thaimaassa" ;)))
- Anonyymi
TRIPTRAP TERVETULOA LÄMPIMÄSTI OIKEAA THAIMAATA TUTUSTUMAAN.
Ei onnistu viettämällä lomansa mummulan mökillä.
https://www.youtube.com/watch?v=p_genMxwEio
https://www.youtube.com/watch?v=LqvMKqYcFqo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TRIPTRAP TERVETULOA LÄMPIMÄSTI OIKEAA THAIMAATA TUTUSTUMAAN.
Ei onnistu viettämällä lomansa mummulan mökillä.
https://www.youtube.com/watch?v=p_genMxwEio
https://www.youtube.com/watch?v=LqvMKqYcFqoPikku-Pasanen on Thaimaan paras savustaja, joka koskaan on sauhunnut lihaa Simonkylässä youtubea katsellessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2619328IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3146504Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?691513Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61361Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.881157- 1091141
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut72983Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43828Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23726MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311718