Ostimme talon Lieksasta!

Eräänä perjantai-iltana, kun elämä painoi hartioita ja 9 tölkkiä Pirkka-olutta oli juotu vähän turhan nopeasti, Jukka kääntyi Hilkan puoleen keittiön kuluneella jakkaralla ja sanoi:

– "Kuule, nyt ostetaan talo Lieksasta."

Hilkka nyökkäsi. Ei siksi, että ajatus olisi ollut harkittu, vaan koska se kuulosti sillä hetkellä todella hyvältä. Pari klikkausta Oikotielle, yksi hämärä puhelu välittäjälle, ja vielä yksi olut. Se oli siinä.

Viikon päästä he seisoivat Lieksassa, pienen valkoiseksi maalatun omakotitalon edessä – omassa pihassa. Saunakin löytyi, ja marjapensaat, jotka näyttivät siltä, että ne ehkä jopa tuottaisivat satoa. Pirre-kissa hyppäsi kuljetusboksista ja alkoi heti tutkia uutta reviiriään kuin vanha kuningatar.

– "Kato ny, miten se nauttii," Hilkka henkäisi, kun Pirre kierähti selälleen sammaleelle.

Jukka ja Hilkka eivät olleet töissä. Jukan viimeisin työpaikka sulki ovensa ja Hilkka... no, Hilkka oli jo ehtinyt tottua aamutakkiin. Mutta nyt, työttömyys tuntui kuin siunaus. Oli aikaa sisustaa – vaikka vanhoista lankuista ja Ikean löytölaarista. Hilkka istutti perunaa ja basilikaa ruukkuun. Jukka rakensi terassille epävakaan mutta ylpeyttä herättävän penkin.

– "Työttömyys on paras asia, mitä meille on tapahtunu," Jukka sanoi, kun he keittelivät nokipannukahvia pihalla.
– "Ei tartte enää herätä kelloon, eikä kukaan huuda korvaan työmaalla."

Talon laina kyllä vähän painoi mieltä. Pirkka-huuruissa tehty ostos oli paperilla vieläkin olemassa, ja pankki ei tuntenut huumoria. Mutta Hilkka luotti vakaasti:

– "Kela hoitaa, ja sossukin jos oikein tiukille menee. Ollaanhan me suomalaisia, kyllä tää maa omistaan huolen pitää."

Jukka nyökkäsi ja kirjoitti muistivihkoon: "Muista hakea asumistuki." Se oli iso askel kohti vastuullisuutta.

Iltapäivällä aurinko vielä paistoi. Pihatyöt oli tehty – tai ainakin suunniteltu – ja olo oli työtön mutta tyytyväinen.

– "Lähetääks Icelan kautta?" Jukka ehdotti.
– "Parit kaljat ja joku tarjous-pizza," Hilkka lisäsi.

He hyppäsivät autoon, jonka toinen takaovi ei auennut, ja suuntasivat kohti Lieksan keskustaa. Radiosta soi Yölintu, ja elämä tuntui yksinkertaisella tavalla oikealta.

Elämä Lieksassa ei ole täydellistä, mutta se on oma.
On piha. On sauna. On Pirre.
On työttömyys, joka tuo vapauden.
Ja kun oikein huvittaa – aina voi ottaa parit kaljat.