Jos nyt meidän evankeliumimme
on peitetty, niin se on niille peitetty,
jotka kadotetaan, joissa tämän maailman
jumala on uskottomien taidot sokaissut,
ettei evankeliumin paiste heille
pitäisi Kristuksen kirkkaudesta valistaman,
joka on Jumalan kuva.
2. Kor. 4: 3.
Näin kirjoittaa pyhä Paavali korinttilaisille,
joista muutamat olivat ulkokullatut,
suukristityt ja ymmärryksen
puolesta taitamattomat, eivätkä niin
muodoin ymmärtäneet Paavalin evankeliumia,
joka oli Pyhän Hengen vaikutuksesta
uloslähtenyt. Niin kuin nytkin
nähdään, että luonnosta siveät ja
kuolleen uskon tunnustajat eivät ymmärrä
niitä, kuin Jumalan Hengen ovat,
sillä ne ovat hänelle hulluus. Kristityn
koettelemukset ovat niille ymmärtämättömät,
jotka eivät ole mitään koetelleet.
Se on niin peitetty luonnollisen
ihmisen silmien edestä.
Niin oli myös Paavalin evankeliumi
peitetty niille, jotka ulkonaisesti tunnustivat
itsensä kristityksi, vaikka sydän oli
siltänsä umpinainen, liikkumaton ja
muuttumaton. Niille oli Paavalin evankeliumi
peitetty. Sen tähden kirjoittaa
hän: “Jos meidän evankeliumimme on
peitetty, niin se on niille peitetty, jotka
kadotetaan, joissa tämän maailman jumala
on uskottomien taidot sokaissut,
ettei evankeliumin paiste heille pitäisi
Kristuksen kirkkaudesta valistaman.
Vissimmästi on tämän maailman jumala
sokaissut niitten taidot, jotka eivät
vielä tahdo ymmärtää, että Paavalin
evankeliumi on Jumalan voima kaikille
niille autuudeksi, jotka uskovat, mutta
kuoleman haju uskottomille, joiden silmät
vihollinen on kääntänyt nurin, ettei
heidän pitäisi näkemän, mikä suuri Jumalan
voima on Paavalin evankeliumissa
muuttamaan ihmisen sydäntä ja autuaaksi
tekemään sen elävän uskon kautta,
jota hän on tarkoittanut.
Koska kuolleen uskon tunnustajat
saarnaavat armon evankeliumia suruttomille,
luulevat he tekevänsä Jumalalle
palveluksen. Mutta sitä he ilmankin
saarnaavat, kuinka kauniit ja siveät ihmiset
ovat. Kuinka he rakastavat Jumalaa
ja lähimmäistänsä. Kuinka Jumala
on armollinen ja niin edespäin. Mutta
eivät he siitä koskaan saarnaa, kuinka
paha ihminen on. Kuinka hän luonnon
tilassa on Jumalan ja ihmisten vihollinen.
Kuinka hän vihaa kristillisyyttä.
Että ihmiset tulisivat tuntemaan pahuutensa,
ja sen tunnon alla pakenisivat
Vapahtajan tykö.
Tämä armon tarjoaminen suruttomille
tulee siitä, että kuolleen uskon tunnustajat
eivät ymmärrä oikein erottaa lakia
evankeliumista. Siveyden peite riippuu
heidän silmiensä edessä, ettei Jumalan
laki saata heissä vaikuttaa oikeata
katumusta ja parannusta. Koska nimittäin
laki saarnataan niin, että ihmiset heräävät,
rupeavat luonnosta siveät ihmiset
varsin moittimaan, että siinä taitaa
olla joku väärä oppi, koska niin paljon
siveitä ja kunniallisia ihmisiä haukutaan,
ja niin paljon syntiä kaivetaan
ylös, etteivät siveät huorat, rehelliset
varkaat ja raittiit juomarit, niin myös
kunnialliset viinaporvarit enää pääse taivaan
valtakuntaan.
Ennen oli heillä se usko, niin kuin
heitä oli lapsuudesta opetettu, ja luon
nollinen järki vielä vahvisti sen uskon,
että ihmisen siveys pitäisi kelpaaman
Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta koska
laki niin saarnataan, että kaikki tulevat
huoraksi ja varkaaksi, niin potkaisee
vanha Aatami varsin vastaan ja sanoo:
“Tämä ei ole muu kuin haukkuminen.”
Ei vanha Aatami tahdo olla huora ja varas,
ja semmoisena tulla Vapahtajan
tykö armoa kerjäämään, vaan hän tahtoo
olla siveänä.
Niin kuin hän maailman edessä on
harjaantunut siveydellä tienaamaan itsellensä
kunnian, ja olla hyvässä arvossa
pidettynä, niin hän luulee myös Jumalan
edessä tienaavansa armoa siveydellä
ja rehellisyydellä. Jos joku haukkuu
häntä huoraksi ja varkaaksi, niin
hän uhkaa varsin kunniansa perään kysyä.
Eikös ole siis tämän maailman jumala
sokaissut hänen taitonsa, ettei hänen
pitäisi ymmärtämän, missä paikassa
hänen sydämensä kiinni riippuu?
Mutta ei kuolleen uskon tunnustaja
kärsi ylen paljon puhuttavan huoruudesta
ja varkaudesta, eli ihmisen pahuudesta,
ennen kuin vanhan Aatamin
karvat nousevat pystyyn.
Sillä ehkä kuollut usko tunnustaa itsensä
syntiseksi, ei hän viitsi sentähden
kuulla kotosyntiänsä mainittavan, ettei
hän tulisi juuri paljaaksi kaikesta omasta
vanhurskaudesta ja mistantaisi kunniaansa.
Kuolleen uskon tunnustajat ovat
rakastaneet Jumalaa ja lähimmäistänsä.
He ovat niin muodoin täyttäneet Jumalan
lain. Eivät he sitä usko, että he ovat
rakastaneet itseänsä ja maailmaa enemmän
kuin Jumalaa, ja ovat niin muodoin
Jumalan viholliset. Vielä heillä on niin
vahva usko Jumalan päälle, ettei kukaan
mahda sanoa heille, että he ovat armonvarkaat,
koska he ovat omistaneet itsellensä
Jumalan armon lupauksia, vaikka
katumusta ei ole koskaan tehty. He
imevät siis omia tyhjiä rintojansa, koska
he luulevat, että Jeesuksen rintoja
he ovat imemässä. Tämän maailman
jumala on niin sokaissut heidän taitonsa,
että he saattavat ehdollisia syntejä
tehdä ja julkisessa jumalattomuudessa
elää, ja yhtä hyvin luottaa sen päälle,
että Jumala on armollinen, Jumala on
kaikki anteeksi antanut.
Koska nyt laki niin saarnataan, että
ihmiset heräävät ja rupeavat totisesti
murhetta pitämään sieluistansa, silloin
sanovat luonnosta siveät ihmiset. Tämä
on tyhjä haukkumista. Vanha Aatami
tuntee jo luonnostansa, ettei se passaa
hänelle. Ei hän tahdo hulluksi tulla ja
ruveta katumusta ja parannusta tekemään.
Ei hän saata elämänlaatuansa
muuttaa. Ei hän saata heittää niitä kotosyntejä,
joita hän on oppinut tekemään
lapsuudesta saakka, niin kuin
juopumusta, kirousta, tappelua, ahneutta,
viinakauppaa. Ja jos hän niitä vielä
heittäisi, mikä siitä lähtee? Ei hän kuitenkaan
tule autuaaksi sen tähden. Niin
ajattelee vanha Aatami, koska hänellä
on esteitä. Ei se ajatus tule hänen mieleensä,
että joka ei vuovaa1 tehdä sitä
ulkonaista parannusta, jota hän saattaa,
ei hänellä ole halukaan saada sydämensä
vikoja parannetuksi, joita hän itse ei
saata parantaa.
Koska taas evankeliumi niin saarnataan,
että tie autuuteen tulee soukemmaksi,
jonka kautta armonvarkaat jäävät
ulvomaan ulkoiselle puolelle taivaan
porttia, niin sanovat armonvarkaat: “Ei
tämä saarnaaminen passaa meille. Me
olemme harjaantuneet armosta kuulla
jotakin mainittavan kirkossa. Mutta nyt
saarnataan niin, että kaikki ihmiset painetaan
alas helvettiin. Taivaan portti
suljetaan kiinni. Ei pääse enää yksikään
sisälle.” Koska vanha Aatami kuulee,
ettei hän pääse enää sisälle nahkoinensa
ja karvoinensa, niin ajattelee hän:
“Paras on pyörtää takaisin. Kyllä minä
tiedän paremman paikan, mistä minä
pääsen helpommalla taivaan portista
sisälle. En viitsi minä kuunnella. Nämä
väärät profeetat tahtovat ryöstää minulta
uskon. On ennenkin saarnattu uskosta
ja rakkaudesta, mutta ei se ole niin
saarnattu, että ihmiset rupeavat epäilemään
autuudestansa.”
Mene, mene, armonvaras, ja hae itsellesi
reikä, mistä sinä pääset taivaaseen
ilman katumusta. Meidän täytyy
osoittaa syntisille, missä se ahdas portti
on. Meidän täytyy niin saarnata, että ihmiset
heräisivät synnin unesta. Että heille
tulisi oikea katumus ja parannus. Että
sydän tulisi nöyräksi ja särjetyksi. Että
armonvarkaat eivät pääsisi varastamaan
ja sillä tavalla hukuttamaan itseänsä.
Että sitä vastoin nöyrät ja katuvaiset sielut
pääsisivät sisälle. Että murheelliset
ja itkeväiset saisivat lohdutuksen Jumalan
sanasta. Että epäileväiset pääsisivät
ylös epäilyksen suosta. Että suuret ristinkantajat
osaisivat Golgatan mäelle. Että
vertavuotavat sydämet lakkaisivat verta
vuotamasta. Että omantunnon haavat tulisivat
parannetuksi armon kautta. Että
yksinäiset kulkijat ja matkamiehet näkisivät
taivaan tähtiä. Että huutavaiset jaksaisivat
huutaa ja ulkona seisovaiset jaksaisivat
kolkuttaa taivaan oven päälle.
Jos nyt tämä evankeliumi on peitetty,
niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan,
joille tämän maailman Jumala
on sokaissut heidän taitonsa, ettei heidän
pitäisi näkemän Kristuksen kirkkautta
ja tunteman (Kristuksen)2 suurta
voimaa heidän sydämissänsä.
Me manaamme ja kehotamme jokaista,
joka on tuntenut jotakin apua ja
ylösvalaistusta tästä evankeliumista, yhdistämään
rukouksiansa meidän ja kaikkien
kristittyjen kanssa, että taivaallinen
Herra Jeesus antaisi tämän evankeliumin
aina saarnatuksi tulla, jonka kautta suruttomat
heräävät, sokeat saavat näkönsä,
kuurot rupeavat kuulemaan ja mykät puhumaan,
että koska tämä evankeliumi on
peitetty niiltä, jotka kadotetaan, se kuitenkin
tulisi kirkkaaksi niille, jotka pimeässä
ja kuoleman laaksossa istuvat, sen
valon kautta, jolla koitto on etsinyt meitä
ylhäältä. Kuulkoon valkeuden Isä kaikkien
niitten rukouksen, jotka valkeuden
perään ikävöitsevät, ja odottavat aamuruskon
koittavan heidän sydämissänsä.
Amen. Isä meidän j. n. e.
Me kuulimme tämän päivän pyhässä
evankeliumissa Vapahtajan puhuvan fariseusten
vanhurskaudesta ja vaativan
opetuslapsiltansa suuremman vanhurskauden,
kuin fariseusten. Seuraavaisesti
siitä, pitää meidän tällä pyhällä hetkellä
puhuman fariseusten vanhurskaudesta
ja kristittyjen vanhurskaudesta.
Ensimmäinen tutkistelemus. Minkäkaltainen
on fariseusten vanhurskaus?
Toinen tutkistelemus. Minkä kaltainen
on kristittyjen vanhurskaus?
1. Fariseusten vanhurskaus on luonnon
tilaisuudessa se luonnollinen siveys,
joka välttää niitä julmempia rikoksia,
niin kuin murhaamista, varkautta ja
huoruutta, mutta tekee kuitenkin niitä
samoja syntejä eri tavalla, mutta niin fiinisti,
ettei tule maallisessa oikeudessa
rangaistus hänen päällensä. Jos hän ei
lyö jotakuta kuoliaaksi, niin hän tappelee.
Jos hän ei tappele, niin hän haukkuu
ja riitelee. Jos hän ei hauku ja kiroa lähimmäistänsä,
niin hän panettelee. Jos
hän olisi niin siveä, ettei hän panettelisikaan,
niin hän vihaa kuitenkin lähimmäistänsä.
Ja apostoli Johannes sanoo:
“Joka vihaa veljeänsä, hän on murhaaja.”
Jos me näin jaamme synnit kunkin
käskyn päälle, niin tulevat kaikki tyynni
murhaajiksi, huoriksi ja varkaiksi.
Jos me otamme esimerkiksi kuudennen
käskyn, niin me löydämme pian, että
joka ei ole julkinen huora, hän tekee
kuitenkin silmillä huorin, sillä Vapahtaja
sanoo: “Joka katsoo vaimon päälle
himoitaksensa häntä, hän on jo huorin
tehnyt sydämessänsä.” Jos me otamme
seitsemännen käskyn, niin me kuulemme
spörsmålista,3 kuinka monella tavalla
varkaus tapahtuu.
Fariseusten vanhurskaus, eli luonnollinen
siveys tunnetaan siitä, että hän välttää
niitä julmempia rikoksia, mutta tekee kuitenkin
samoja töitä niin viekkaasti, ettei
varkaus tule varkaudeksi maailman edessä,
eikä huoruus tule huoruudeksi. Muutamat
synnit, jotka tehdään julkisesti kaikilta,
eivät tule ollenkaan synniksi maailman
edessä, vaan luvalliseksi ja kunnialliseksi.
Esimerkiksi juopumus, kirous ja viinakauppa.
Ei ole kuitenkaan semmoisia syntejä
pidetty syntinä tätä ennen. Ja vielä
niissä paikoissa, missä huoruus on tullut
yhteiseksi, katsotaan sekin synti luvalliseksi.
Tämänkaltainen on nyt fariseusten
vanhurskaus. Se on maailman edessä kiiltävä
siveys, jota pidetään suuressa kunniassa
maailmassa, mutta Jumalan edessä se
ei ole muu kuin riettaus.
Nyt on luonnollinen järki määrännyt
rangaistuksen sen jälkeen, kuin rikos
on. Nimittäin suuremman rangaistuksen
murhaamisesta kuin varkaudesta. Ja
varkaudesta suuremman rangaistuksen
kuin huoruudesta.
Mutta Vapahtaja osoittaa tämän päivän
evankeliumissa, että yksi paha sana
on ansainnut vielä suuremman rangaistuksen,
kuin mitä luonnollinen järki on
määrännyt murhaamisesta. Hän sanoo
nimittäin tämän päivän evankeliumissa,
jossa hän selittää viidennen käskyn:
“Joka tappaa, hänen pitää tuomioon vikapää
oleman.” Se on: hänet tuomitaan
kuolemaan. Sen rangaistuksen on luonnollinen
järki määrännyt. Mutta Vapahtaja
sanoo näin, “joka tyhmästi vihastuu”,
se on, joka pikaisuudesta suuttuu
veljellensä, hän on jo kuolemanrangaistuksen
ansainnut. Ja joka sanoo veljellensä,
“raka,” se on: joka ilman aikaansa
haukkuu, hänen pitää neuvon alle vikapää
oleman. Hän on vielä suuremman
rangaistuksen ansainnut, kuin mitä järki
on määrännyt tappamisesta. Ja joka sanoo
veljellensä, “sinä tyhmä,” se on:
joka vihasta ja pahasta sisusta haukkuu,
se on helvetin tulen ansainnut. Se on:
hänet pitäisi elävältä poltettaman.
Kuulkaa nyt, syntiset, minkäkaltaisen
rangaistuksen te olette ansainneet, ja
mikä erotus on Jumalan ja maailman lakikirjan
välillä. Maailman lakikirjassa
on määrätty kuusitoista kymmentä skillinkiä
sakkoa yhdestä haukkumasanasta,
josta Jumalan lakikirja määrää helvetin
tulen. Mitäs te olette siis ansainneet, te
siveät ihmiset? Olettekos ansainneet
ison palkan, niin myös kiitoksen ja kunnian
Jumalalta, teidän siveytenne ja rehellisyytenne
tähden? Te luulette ilmankin,
että Jumala on niin kuin turmeltu
äiti, joka sanoo lapselle: “Jos sinä olet
hiljainen, niin minä annan sinulle liiningin.
4“ Teidän mielestänne on jo maailman
laki kova ja väärä, joka määrää kolme
bankkoa päissä olemisesta ja kymmenen
bankkoa viinanmyymisestä. Mutta
Jumalan laki taitaa olla kokonansa
väärä, joka määrää helvetin tulen yhdestä
pahasta sanasta. Tämmöinen on nyt fariseusten
vanhurskaus luonnollisessa tilassa,
että se kelpaa joksikin maailman
edessä, mutta Jumalan edessä on kaikki
tämä vanhurskaus paljas riettaus ja synti.
Koska nyt syntinen herää unestansa,
aukenevat silmät sen verran, että hän
saattaa lukea Jumalan lakikirjasta, joka
on kirjoitettu Jumalan sanassa ja heränneessä
omassatunnossa. Siellä hän näkee
yhden radin päällä synnit ja toisen
radin päällä rangaistuksen. Jumalan
laissa luetellaan synnit: sinä olet tottelematon
ollut vanhemmille. Jos he olisivatkin
suruttomuudessa olleet, niin eivät
he ole kuitenkaan käskeneet sinun niin
elää, kuin sinä jälkeen olet elänyt. Sinä
olet alkanut jo nuorena kiroamaan, ihmisiä
pilkkaamaan, toisten kanssa riitelemään
ja vähäisen varastelemaan. Itsekkyys
ja oma tahto on ollut silloin jo
parempi kuin Jumalan tahto. Mitä olet
sitten jälkeen tehnyt?
Koska sinä olet rippikoulussa käynyt,
niin olet sinä välttänyt opettajan silmät,
niin kuin ennen vanhemman silmät. Ja
ensimmäisen ripillä käymisen jälkeen
olet sinä vasta alkanut oikein rohkeasti
elämään. Kirjan olet sinä heittänyt penkin
alle. Sitä vastaan sinä olet alkanut
koreilemaan ja miehustelemaan, paloviinaa
ryyppäämään ja viinakauppaa pitämään,
tappelemaan ja riettaita puhumaan,
kiroamaan ja maailman kanssa
hääräämään. Sitten jälkeen on tullut sinun
sydämeesi ahneus, maailman kunnia,
maailman rakkaus, viha, ylpeys, kateus.
Sinä olet saanut riettaalta sen vakuutuksen,
että sinä olet kristitty, että
pääsisit taas samana päivänä pilkkaamaan
Vapahtajan kyyneleitä senkaltaisella
kauhistavaisella elämällä.
Katso, niin sanoo omatunto, koska se
pääsee oikein puhumaan. Ja sillä tavalla
loppuu fariseusten vanhurskaus heränneen
ihmisen omassatunnossa. Hän rupeaa
nyt vasta tuntemaan ja uskomaan, ettei
hän siveydellänsä kyllä ole tienannut autuutta.
Ennen oli hän siinä uskossa, että
siveästi hän on elänyt, ja että pahin ihminen
hän ei ollut. Fariseuksen vanhurskaus
eli oma siveys loppuu, koska omatunto
herää. Ei sentähden omavanhurskaus
lopu heränneessäkään tilassa. Vaikka
ihminen tuntee, ettei hän siveydellänsä
ole tienannut autuutta, freistaa hän
kuitenkin omalla parannuksella ansaita
armon. Ja jos hän vielä saattaa sen ulkonaisen
elämänsä parantaa jollekulle
määrälle, niin ei hän kuitenkaan saata
sydäntänsä parantaa. Ja se kustantaa kovin
vanhan Aatamin päälle, ettei hän
varsin pääse enkeliksi tulemaan.
Ennen, eli suruttomuuden tilassa, oli
hän omassa mielessänsä koko hyvä ihminen,
vaikka hän joi vääryyttä, niin
kuin vettä. Mutta herätyksen jälkeen tuli
hän pahaksi. Sydän tuli kovaksi ja ilkeäksi.
Nyt koska hänen elämänsä on tullut
erilaiseksi, tahtoo hän yhtäkkiä tulla
enkeliksi. Ei hän tahdo syntisenä olla
enää, ja kerjätä armoa, vaan hän tahtoo
pyhyydellänsä ansaita armon. Ja koska
se ei käy laihin, koska hän omalla vanhurskaudellansa
ei tule enkeliksi, rupeaa
hän epäilemään, ettei ole mahdollista
edes vuovata. Tällä tavalla kääntyy luonnollinen
siveys omaksi vanhurskaudeksi,
niin että se sama fariseusten vanhurskaus,
joka luonnollisessa tilaisuudessa
kutsutaan siveydeksi, kääntyy heränneessä
tilassa omaksi vanhurskaudeksi. Ja
tämä omavanhurskaus on niin salainen ja
niin fiini, ettei herännyt ihminen sitä tunne.
Kaikkia muita syntejä hän tuntee pahaksi,
ei ainoastansa ulkonaista työtä,
vaan myös sydämen liikutukset, pahat
ajatukset, pahat himot ja halut, mutta
omaavanhurskautta hän ei tunne.
Toinen tutkistelemus: kristittyjen
vanhurskaudesta. Koska me nyt olemme
puhuneet fariseusten vanhurskaudesta ja
tulleet tuntemaan, että fariseusten vanhurskaus
ei ole muu, kuin luonnollinen
siveys suruttomilla, ja omavanhurskaus
heränneillä, niin pitäisi meidän myös
peräänajatteleman, mikä on kristittyjen
vanhurskaus. Lutherus sanoo, että kristittyjen
vanhurskaus ei ole muu, kuin
Kristuksen vanhurskaus, uskolla omistettu.
Ja jos me tahdomme järjellä käsittää,
kuinka se on mahdollinen, että Kristus
saattaa vanhurskautensa meille antaa,
niin me vissimmästi tulemme samaan
paikkaan, missä Paavali oli, koska
hän sanoi: “En ole vielä sitä käsittänyt,
mutta minä pyrin sen perään, että minä
sen käsittäisin.”
Sovintoasia on kaikelta ymmärrykseltä
kätketty, ettei syntinen saata järjellänsä
käsittää, kuinka hän, joka on vääryyttä
ja riettautta täynnä, tulee vanhurskaaksi
Kristuksen vanhurskaudella. Se
on niin kuin joku rikas herra sanoisi kerjäläiselle:
“Minä annan sinulle kaiken
sen tavaran, kuin minulla on, jos sinä
saatat sen vastaanottaa, mutta jos et tahdo
vastaanottaa, niin ole ilman.” Muutama
kerjäläinen on niin suurellinen, ettei
hän tahdo vastaanottaa niin paljon yhtä
haavaa. Jos olisi vähempi tavara, jos se
olisi ainoastansa yksi eli kaksi riksiä,
niin voisi hän kukaties sen vastaanottaa.
Mutta koska toinen tarjoaa koko sen lukemattoman
tavaran, jota kerjäläinen
tuskin jaksaa kantaa, niin hämmästyy
hän ja sanoo: “En tahdo minä niin paljon
teiltä vastaanottaa, hyvä herra. Minä
hukun tavaran sisälle, jos minä niin paljon
saisin.” Jos nyt se rikas mies kysyy
kerjäläiseltä, minkätähden sinä et tohdi
niin suurta tavaraa vastaanottaa, niin
vastaa muutama kerjäläinen: “En ole
minä niin paljon hyvää teiltä ansainnut.”
Kuulettekos nyt, kerjäläiset, missä
ansassa te olette kiinni? Te tahdotte ansaita
sen suuren tavaran, jonka Kristus
teille kenkkää,5 mutta ette tahdo ilman6
ottaa. Ja minä sanon teille: Jos ette tahdo
ilmaiseksi, niin olkaa ilman. Mutta
ne kerjäläiset, jotka ottavat armon vastaan
ilmaiseksi, tuntevat, että ilman tätä
armoa olisi heidän sielunsa vajonnut kadotukseen.
Ja jos nyt joku tahtoisi tietää,
mikä on erotus fariseusten ja kristittyjen
vanhurskauden välillä, niin me saatamme
siitä selvän tehdä tällä tavalla: Fariseusten
vanhurskaus ei ole muu, kuin
ihmisen oma vanhurskaus, joka ei kepaa
ollenkaan Jumalan edessä. Mutta
kristittyjen vanhurskaus on Kristuksen
vanhurskaus elävällä uskolla omistettu
ja ilman ansiota saatu.
Jos nyt maailmanlapset sanovat kristityille:
“Mitäs te siis kerskaatte, ja luette
teitänne Jumalan lapsiksi? Jos teillä
on Kristuksen vanhurskaus, niin ei se ole
teidän, vaan Kristuksen vanhurskaus.
Mikä ei ole ihmisen oma, ei hänen tarvitse
sen kanssa kerskata.” Niin saattavat
kyllä kristityt vastata, että heidän omansa
ei ole muu kuin synti ja vääryys. Mutta
jos Jumalan lapset kerskaavat sillä vanhurskaudella,
joka ei ole mikään muu,
kuin synti ja vääryys, niin saattavat kyllä
kristityt kerskata Kristuksen vanhurskaudella,
joka, vaikka se ei ole heidän omansa,
on heille kuitenkin ilman ansiota annettu
ja ilman maksua känkätty,7 niin että
se armo, joka ei ollut heidän omansa silloin,
koska heillä oli oma vanhurskaus,
on tullut heidän omaksensa, koska kaikki
oma vanhurskaus loppui.
Ja niin kuin köyhä kerjäläinen saattaa
kerskata sen suuren tavaran kanssa, jonka
hän on saanut känkiksi,8 niin saattaa
myös kristitty kerskata sen vanhurskauden
kanssa, jonka hän on saanut Vapahtajalta,
ja sanoa: “Katsokaa, kuinka suuren
tavaran minä olen saanut.”
Mutta siinä nousee nyt kateus niille,
jotka eivät ole saaneet. Ja he rupeavat
sanomaan sille entiselle kerjäläiselle:
“Miksi se herra sinulle niin paljon antoi?
Sinä et ole sen väärti mies, että sinulle pitäisi
niin paljon annettaman. Jos se herra
olisi tiennyt, minkäkaltainen ihminen
sinä olet, niin ei hän olisi antanut sinulle
mitään. Sinä olet muutampi huora, varas
eli juomari, joka olet omasi tuhlannut, ja
sillä tavalla köyhäksi tullut. Meille hänen
olisi pitänyt antaa, jotka olemme kantaneet
päivän kuorman ja helteen, jotka
olemme siveydellä ja rehellisyydellä
eläneet, jotka olemme kaikella muodolla
freistanneet palvella Jumalaa ja auttaa
vaivaisia.” Nyt pistää kuollut usko nokkansa
oven raosta sisälle ja sanoo:
“Minä en ole mitään hyvää ansainnut.
Minä olen suuri syntinen, mutta ilman
ansiota olen saanut, mitä olen saanut.
Katso, tässä ovat armon merkit!” Ja
näyttää sormellansa pääkalloon.
Mutta me annamme nokkaan armonvarkaalle
ja sanomme hänelle: “Mene
pois tästä lammashuoneesta, muutampi
varas. Sentähden olet ilmankin saanut
ilman, koska sinä olet varastanut. Sentähden
ilmankin tarjoat armoa muille
niin halpaan, että olet itse sen varastanut
ja ilman vaivatta saanut. Oletkopa sinä
armon kautta tullut kristityksi? Sinä
omistat itsellesi kristityn nimen, vaikka
ei ole omatunto herännyt.”
Kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle
luvalliset. Pikku piiskainen pirun
paskaa on luvallinen, valhe on luvallinen,
makaaminen tytärten kanssa on luvallinen,
koreus on luvallinen, maailman
ystävyys on luvallinen. Sanalla sanottu:
Kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle
luvalliset, ja yhtä hyvin omistaa hän itsellensä
kristityn nimen. Mene pois lammashuoneesta,
armonvaras, ja tule ahtaasta
portista sisälle. Silloin me tahdomme
puhua laveammalta sinun kanssasi.
Niin muodoin vaatii Vapahtaja opetuslapsiltansa
senkaltaisen vanhurskauden,
joka on paljon enempi, kuin fariseusten
vanhurskaus. Hän vaatii senkaltaisen
vanhurskauden, joka osoittaa itsensä
pyhässä ja yksivakaisessa elämässä, itsensä
kieltämisessä, jossa ei mikään
synti ole luvallinen. Vaikka ei kristitty
sen tähden tule koskaan synnittömäksi
eli pyhäksi sen sisällä olevaisen turmeluksen
tähden. Mutta niin vakainen pitää
kristityn oleman jokapäiväisessä elämässä,
ettei fariseusten vanhurskaus
saattaisi häntä syystä soimata. Ja kristityn
pitää tekemän hyvää uskossa, että
Jumala hänen töitänsä ottaa hyväksi,
vaikka ne eivät hyvät ole.
Katsokaa nyt uskon alkajan ja päättäjän
päälle, kaikki uskovaiset. Ja noudattakaa
hänen verisiä askeleitansa Yrttitarhasta
Golgatan mäelle, aina pitäen
Jeesusta silmienne edessä. Aina muistaen,
että teidän vanhurskautenne pitää
oleman paljon enempi, kuin fariseusten
ja kirjanoppineitten, jotka eivät Kristuksen
vanhurskaudesta tiedä mitään. Hyvin
tietäen, ettette ole omanvanhurskauden
kautta, mutta Kristuksen vanhurskauden
kautta lunastetut synnistä, kuolemasta
ja perkeleen vallan alta. Jonka
tähden teillä on edesvastaaja Isän tykönä,
koska se suuri ja kavala päällekantaja
alkaa teidän päälle kantamaan yötä ja
päivää. Hänen suunsa on tukittu kiinni.
Amen!
on peitetty, niin se on niille peitetty,
jotka kadotetaan, joissa tämän maailman
jumala on uskottomien taidot sokaissut,
ettei evankeliumin paiste heille
pitäisi Kristuksen kirkkaudesta valistaman,
joka on Jumalan kuva.
2. Kor. 4: 3.
Näin kirjoittaa pyhä Paavali korinttilaisille,
joista muutamat olivat ulkokullatut,
suukristityt ja ymmärryksen
puolesta taitamattomat, eivätkä niin
muodoin ymmärtäneet Paavalin evankeliumia,
joka oli Pyhän Hengen vaikutuksesta
uloslähtenyt. Niin kuin nytkin
nähdään, että luonnosta siveät ja
kuolleen uskon tunnustajat eivät ymmärrä
niitä, kuin Jumalan Hengen ovat,
sillä ne ovat hänelle hulluus. Kristityn
koettelemukset ovat niille ymmärtämättömät,
jotka eivät ole mitään koetelleet.
Se on niin peitetty luonnollisen
ihmisen silmien edestä.
Niin oli myös Paavalin evankeliumi
peitetty niille, jotka ulkonaisesti tunnustivat
itsensä kristityksi, vaikka sydän oli
siltänsä umpinainen, liikkumaton ja
muuttumaton. Niille oli Paavalin evankeliumi
peitetty. Sen tähden kirjoittaa
hän: “Jos meidän evankeliumimme on
peitetty, niin se on niille peitetty, jotka
kadotetaan, joissa tämän maailman jumala
on uskottomien taidot sokaissut,
ettei evankeliumin paiste heille pitäisi
Kristuksen kirkkaudesta valistaman.
Vissimmästi on tämän maailman jumala
sokaissut niitten taidot, jotka eivät
vielä tahdo ymmärtää, että Paavalin
evankeliumi on Jumalan voima kaikille
niille autuudeksi, jotka uskovat, mutta
kuoleman haju uskottomille, joiden silmät
vihollinen on kääntänyt nurin, ettei
heidän pitäisi näkemän, mikä suuri Jumalan
voima on Paavalin evankeliumissa
muuttamaan ihmisen sydäntä ja autuaaksi
tekemään sen elävän uskon kautta,
jota hän on tarkoittanut.
Koska kuolleen uskon tunnustajat
saarnaavat armon evankeliumia suruttomille,
luulevat he tekevänsä Jumalalle
palveluksen. Mutta sitä he ilmankin
saarnaavat, kuinka kauniit ja siveät ihmiset
ovat. Kuinka he rakastavat Jumalaa
ja lähimmäistänsä. Kuinka Jumala
on armollinen ja niin edespäin. Mutta
eivät he siitä koskaan saarnaa, kuinka
paha ihminen on. Kuinka hän luonnon
tilassa on Jumalan ja ihmisten vihollinen.
Kuinka hän vihaa kristillisyyttä.
Että ihmiset tulisivat tuntemaan pahuutensa,
ja sen tunnon alla pakenisivat
Vapahtajan tykö.
Tämä armon tarjoaminen suruttomille
tulee siitä, että kuolleen uskon tunnustajat
eivät ymmärrä oikein erottaa lakia
evankeliumista. Siveyden peite riippuu
heidän silmiensä edessä, ettei Jumalan
laki saata heissä vaikuttaa oikeata
katumusta ja parannusta. Koska nimittäin
laki saarnataan niin, että ihmiset heräävät,
rupeavat luonnosta siveät ihmiset
varsin moittimaan, että siinä taitaa
olla joku väärä oppi, koska niin paljon
siveitä ja kunniallisia ihmisiä haukutaan,
ja niin paljon syntiä kaivetaan
ylös, etteivät siveät huorat, rehelliset
varkaat ja raittiit juomarit, niin myös
kunnialliset viinaporvarit enää pääse taivaan
valtakuntaan.
Ennen oli heillä se usko, niin kuin
heitä oli lapsuudesta opetettu, ja luon
nollinen järki vielä vahvisti sen uskon,
että ihmisen siveys pitäisi kelpaaman
Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta koska
laki niin saarnataan, että kaikki tulevat
huoraksi ja varkaaksi, niin potkaisee
vanha Aatami varsin vastaan ja sanoo:
“Tämä ei ole muu kuin haukkuminen.”
Ei vanha Aatami tahdo olla huora ja varas,
ja semmoisena tulla Vapahtajan
tykö armoa kerjäämään, vaan hän tahtoo
olla siveänä.
Niin kuin hän maailman edessä on
harjaantunut siveydellä tienaamaan itsellensä
kunnian, ja olla hyvässä arvossa
pidettynä, niin hän luulee myös Jumalan
edessä tienaavansa armoa siveydellä
ja rehellisyydellä. Jos joku haukkuu
häntä huoraksi ja varkaaksi, niin
hän uhkaa varsin kunniansa perään kysyä.
Eikös ole siis tämän maailman jumala
sokaissut hänen taitonsa, ettei hänen
pitäisi ymmärtämän, missä paikassa
hänen sydämensä kiinni riippuu?
Mutta ei kuolleen uskon tunnustaja
kärsi ylen paljon puhuttavan huoruudesta
ja varkaudesta, eli ihmisen pahuudesta,
ennen kuin vanhan Aatamin
karvat nousevat pystyyn.
Sillä ehkä kuollut usko tunnustaa itsensä
syntiseksi, ei hän viitsi sentähden
kuulla kotosyntiänsä mainittavan, ettei
hän tulisi juuri paljaaksi kaikesta omasta
vanhurskaudesta ja mistantaisi kunniaansa.
Kuolleen uskon tunnustajat ovat
rakastaneet Jumalaa ja lähimmäistänsä.
He ovat niin muodoin täyttäneet Jumalan
lain. Eivät he sitä usko, että he ovat
rakastaneet itseänsä ja maailmaa enemmän
kuin Jumalaa, ja ovat niin muodoin
Jumalan viholliset. Vielä heillä on niin
vahva usko Jumalan päälle, ettei kukaan
mahda sanoa heille, että he ovat armonvarkaat,
koska he ovat omistaneet itsellensä
Jumalan armon lupauksia, vaikka
katumusta ei ole koskaan tehty. He
imevät siis omia tyhjiä rintojansa, koska
he luulevat, että Jeesuksen rintoja
he ovat imemässä. Tämän maailman
jumala on niin sokaissut heidän taitonsa,
että he saattavat ehdollisia syntejä
tehdä ja julkisessa jumalattomuudessa
elää, ja yhtä hyvin luottaa sen päälle,
että Jumala on armollinen, Jumala on
kaikki anteeksi antanut.
Koska nyt laki niin saarnataan, että
ihmiset heräävät ja rupeavat totisesti
murhetta pitämään sieluistansa, silloin
sanovat luonnosta siveät ihmiset. Tämä
on tyhjä haukkumista. Vanha Aatami
tuntee jo luonnostansa, ettei se passaa
hänelle. Ei hän tahdo hulluksi tulla ja
ruveta katumusta ja parannusta tekemään.
Ei hän saata elämänlaatuansa
muuttaa. Ei hän saata heittää niitä kotosyntejä,
joita hän on oppinut tekemään
lapsuudesta saakka, niin kuin
juopumusta, kirousta, tappelua, ahneutta,
viinakauppaa. Ja jos hän niitä vielä
heittäisi, mikä siitä lähtee? Ei hän kuitenkaan
tule autuaaksi sen tähden. Niin
ajattelee vanha Aatami, koska hänellä
on esteitä. Ei se ajatus tule hänen mieleensä,
että joka ei vuovaa1 tehdä sitä
ulkonaista parannusta, jota hän saattaa,
ei hänellä ole halukaan saada sydämensä
vikoja parannetuksi, joita hän itse ei
saata parantaa.
Koska taas evankeliumi niin saarnataan,
että tie autuuteen tulee soukemmaksi,
jonka kautta armonvarkaat jäävät
ulvomaan ulkoiselle puolelle taivaan
porttia, niin sanovat armonvarkaat: “Ei
tämä saarnaaminen passaa meille. Me
olemme harjaantuneet armosta kuulla
jotakin mainittavan kirkossa. Mutta nyt
saarnataan niin, että kaikki ihmiset painetaan
alas helvettiin. Taivaan portti
suljetaan kiinni. Ei pääse enää yksikään
sisälle.” Koska vanha Aatami kuulee,
ettei hän pääse enää sisälle nahkoinensa
ja karvoinensa, niin ajattelee hän:
“Paras on pyörtää takaisin. Kyllä minä
tiedän paremman paikan, mistä minä
pääsen helpommalla taivaan portista
sisälle. En viitsi minä kuunnella. Nämä
väärät profeetat tahtovat ryöstää minulta
uskon. On ennenkin saarnattu uskosta
ja rakkaudesta, mutta ei se ole niin
saarnattu, että ihmiset rupeavat epäilemään
autuudestansa.”
Mene, mene, armonvaras, ja hae itsellesi
reikä, mistä sinä pääset taivaaseen
ilman katumusta. Meidän täytyy
osoittaa syntisille, missä se ahdas portti
on. Meidän täytyy niin saarnata, että ihmiset
heräisivät synnin unesta. Että heille
tulisi oikea katumus ja parannus. Että
sydän tulisi nöyräksi ja särjetyksi. Että
armonvarkaat eivät pääsisi varastamaan
ja sillä tavalla hukuttamaan itseänsä.
Että sitä vastoin nöyrät ja katuvaiset sielut
pääsisivät sisälle. Että murheelliset
ja itkeväiset saisivat lohdutuksen Jumalan
sanasta. Että epäileväiset pääsisivät
ylös epäilyksen suosta. Että suuret ristinkantajat
osaisivat Golgatan mäelle. Että
vertavuotavat sydämet lakkaisivat verta
vuotamasta. Että omantunnon haavat tulisivat
parannetuksi armon kautta. Että
yksinäiset kulkijat ja matkamiehet näkisivät
taivaan tähtiä. Että huutavaiset jaksaisivat
huutaa ja ulkona seisovaiset jaksaisivat
kolkuttaa taivaan oven päälle.
Jos nyt tämä evankeliumi on peitetty,
niin se on niille peitetty, jotka kadotetaan,
joille tämän maailman Jumala
on sokaissut heidän taitonsa, ettei heidän
pitäisi näkemän Kristuksen kirkkautta
ja tunteman (Kristuksen)2 suurta
voimaa heidän sydämissänsä.
Me manaamme ja kehotamme jokaista,
joka on tuntenut jotakin apua ja
ylösvalaistusta tästä evankeliumista, yhdistämään
rukouksiansa meidän ja kaikkien
kristittyjen kanssa, että taivaallinen
Herra Jeesus antaisi tämän evankeliumin
aina saarnatuksi tulla, jonka kautta suruttomat
heräävät, sokeat saavat näkönsä,
kuurot rupeavat kuulemaan ja mykät puhumaan,
että koska tämä evankeliumi on
peitetty niiltä, jotka kadotetaan, se kuitenkin
tulisi kirkkaaksi niille, jotka pimeässä
ja kuoleman laaksossa istuvat, sen
valon kautta, jolla koitto on etsinyt meitä
ylhäältä. Kuulkoon valkeuden Isä kaikkien
niitten rukouksen, jotka valkeuden
perään ikävöitsevät, ja odottavat aamuruskon
koittavan heidän sydämissänsä.
Amen. Isä meidän j. n. e.
Me kuulimme tämän päivän pyhässä
evankeliumissa Vapahtajan puhuvan fariseusten
vanhurskaudesta ja vaativan
opetuslapsiltansa suuremman vanhurskauden,
kuin fariseusten. Seuraavaisesti
siitä, pitää meidän tällä pyhällä hetkellä
puhuman fariseusten vanhurskaudesta
ja kristittyjen vanhurskaudesta.
Ensimmäinen tutkistelemus. Minkäkaltainen
on fariseusten vanhurskaus?
Toinen tutkistelemus. Minkä kaltainen
on kristittyjen vanhurskaus?
1. Fariseusten vanhurskaus on luonnon
tilaisuudessa se luonnollinen siveys,
joka välttää niitä julmempia rikoksia,
niin kuin murhaamista, varkautta ja
huoruutta, mutta tekee kuitenkin niitä
samoja syntejä eri tavalla, mutta niin fiinisti,
ettei tule maallisessa oikeudessa
rangaistus hänen päällensä. Jos hän ei
lyö jotakuta kuoliaaksi, niin hän tappelee.
Jos hän ei tappele, niin hän haukkuu
ja riitelee. Jos hän ei hauku ja kiroa lähimmäistänsä,
niin hän panettelee. Jos
hän olisi niin siveä, ettei hän panettelisikaan,
niin hän vihaa kuitenkin lähimmäistänsä.
Ja apostoli Johannes sanoo:
“Joka vihaa veljeänsä, hän on murhaaja.”
Jos me näin jaamme synnit kunkin
käskyn päälle, niin tulevat kaikki tyynni
murhaajiksi, huoriksi ja varkaiksi.
Jos me otamme esimerkiksi kuudennen
käskyn, niin me löydämme pian, että
joka ei ole julkinen huora, hän tekee
kuitenkin silmillä huorin, sillä Vapahtaja
sanoo: “Joka katsoo vaimon päälle
himoitaksensa häntä, hän on jo huorin
tehnyt sydämessänsä.” Jos me otamme
seitsemännen käskyn, niin me kuulemme
spörsmålista,3 kuinka monella tavalla
varkaus tapahtuu.
Fariseusten vanhurskaus, eli luonnollinen
siveys tunnetaan siitä, että hän välttää
niitä julmempia rikoksia, mutta tekee kuitenkin
samoja töitä niin viekkaasti, ettei
varkaus tule varkaudeksi maailman edessä,
eikä huoruus tule huoruudeksi. Muutamat
synnit, jotka tehdään julkisesti kaikilta,
eivät tule ollenkaan synniksi maailman
edessä, vaan luvalliseksi ja kunnialliseksi.
Esimerkiksi juopumus, kirous ja viinakauppa.
Ei ole kuitenkaan semmoisia syntejä
pidetty syntinä tätä ennen. Ja vielä
niissä paikoissa, missä huoruus on tullut
yhteiseksi, katsotaan sekin synti luvalliseksi.
Tämänkaltainen on nyt fariseusten
vanhurskaus. Se on maailman edessä kiiltävä
siveys, jota pidetään suuressa kunniassa
maailmassa, mutta Jumalan edessä se
ei ole muu kuin riettaus.
Nyt on luonnollinen järki määrännyt
rangaistuksen sen jälkeen, kuin rikos
on. Nimittäin suuremman rangaistuksen
murhaamisesta kuin varkaudesta. Ja
varkaudesta suuremman rangaistuksen
kuin huoruudesta.
Mutta Vapahtaja osoittaa tämän päivän
evankeliumissa, että yksi paha sana
on ansainnut vielä suuremman rangaistuksen,
kuin mitä luonnollinen järki on
määrännyt murhaamisesta. Hän sanoo
nimittäin tämän päivän evankeliumissa,
jossa hän selittää viidennen käskyn:
“Joka tappaa, hänen pitää tuomioon vikapää
oleman.” Se on: hänet tuomitaan
kuolemaan. Sen rangaistuksen on luonnollinen
järki määrännyt. Mutta Vapahtaja
sanoo näin, “joka tyhmästi vihastuu”,
se on, joka pikaisuudesta suuttuu
veljellensä, hän on jo kuolemanrangaistuksen
ansainnut. Ja joka sanoo veljellensä,
“raka,” se on: joka ilman aikaansa
haukkuu, hänen pitää neuvon alle vikapää
oleman. Hän on vielä suuremman
rangaistuksen ansainnut, kuin mitä järki
on määrännyt tappamisesta. Ja joka sanoo
veljellensä, “sinä tyhmä,” se on:
joka vihasta ja pahasta sisusta haukkuu,
se on helvetin tulen ansainnut. Se on:
hänet pitäisi elävältä poltettaman.
Kuulkaa nyt, syntiset, minkäkaltaisen
rangaistuksen te olette ansainneet, ja
mikä erotus on Jumalan ja maailman lakikirjan
välillä. Maailman lakikirjassa
on määrätty kuusitoista kymmentä skillinkiä
sakkoa yhdestä haukkumasanasta,
josta Jumalan lakikirja määrää helvetin
tulen. Mitäs te olette siis ansainneet, te
siveät ihmiset? Olettekos ansainneet
ison palkan, niin myös kiitoksen ja kunnian
Jumalalta, teidän siveytenne ja rehellisyytenne
tähden? Te luulette ilmankin,
että Jumala on niin kuin turmeltu
äiti, joka sanoo lapselle: “Jos sinä olet
hiljainen, niin minä annan sinulle liiningin.
4“ Teidän mielestänne on jo maailman
laki kova ja väärä, joka määrää kolme
bankkoa päissä olemisesta ja kymmenen
bankkoa viinanmyymisestä. Mutta
Jumalan laki taitaa olla kokonansa
väärä, joka määrää helvetin tulen yhdestä
pahasta sanasta. Tämmöinen on nyt fariseusten
vanhurskaus luonnollisessa tilassa,
että se kelpaa joksikin maailman
edessä, mutta Jumalan edessä on kaikki
tämä vanhurskaus paljas riettaus ja synti.
Koska nyt syntinen herää unestansa,
aukenevat silmät sen verran, että hän
saattaa lukea Jumalan lakikirjasta, joka
on kirjoitettu Jumalan sanassa ja heränneessä
omassatunnossa. Siellä hän näkee
yhden radin päällä synnit ja toisen
radin päällä rangaistuksen. Jumalan
laissa luetellaan synnit: sinä olet tottelematon
ollut vanhemmille. Jos he olisivatkin
suruttomuudessa olleet, niin eivät
he ole kuitenkaan käskeneet sinun niin
elää, kuin sinä jälkeen olet elänyt. Sinä
olet alkanut jo nuorena kiroamaan, ihmisiä
pilkkaamaan, toisten kanssa riitelemään
ja vähäisen varastelemaan. Itsekkyys
ja oma tahto on ollut silloin jo
parempi kuin Jumalan tahto. Mitä olet
sitten jälkeen tehnyt?
Koska sinä olet rippikoulussa käynyt,
niin olet sinä välttänyt opettajan silmät,
niin kuin ennen vanhemman silmät. Ja
ensimmäisen ripillä käymisen jälkeen
olet sinä vasta alkanut oikein rohkeasti
elämään. Kirjan olet sinä heittänyt penkin
alle. Sitä vastaan sinä olet alkanut
koreilemaan ja miehustelemaan, paloviinaa
ryyppäämään ja viinakauppaa pitämään,
tappelemaan ja riettaita puhumaan,
kiroamaan ja maailman kanssa
hääräämään. Sitten jälkeen on tullut sinun
sydämeesi ahneus, maailman kunnia,
maailman rakkaus, viha, ylpeys, kateus.
Sinä olet saanut riettaalta sen vakuutuksen,
että sinä olet kristitty, että
pääsisit taas samana päivänä pilkkaamaan
Vapahtajan kyyneleitä senkaltaisella
kauhistavaisella elämällä.
Katso, niin sanoo omatunto, koska se
pääsee oikein puhumaan. Ja sillä tavalla
loppuu fariseusten vanhurskaus heränneen
ihmisen omassatunnossa. Hän rupeaa
nyt vasta tuntemaan ja uskomaan, ettei
hän siveydellänsä kyllä ole tienannut autuutta.
Ennen oli hän siinä uskossa, että
siveästi hän on elänyt, ja että pahin ihminen
hän ei ollut. Fariseuksen vanhurskaus
eli oma siveys loppuu, koska omatunto
herää. Ei sentähden omavanhurskaus
lopu heränneessäkään tilassa. Vaikka
ihminen tuntee, ettei hän siveydellänsä
ole tienannut autuutta, freistaa hän
kuitenkin omalla parannuksella ansaita
armon. Ja jos hän vielä saattaa sen ulkonaisen
elämänsä parantaa jollekulle
määrälle, niin ei hän kuitenkaan saata
sydäntänsä parantaa. Ja se kustantaa kovin
vanhan Aatamin päälle, ettei hän
varsin pääse enkeliksi tulemaan.
Ennen, eli suruttomuuden tilassa, oli
hän omassa mielessänsä koko hyvä ihminen,
vaikka hän joi vääryyttä, niin
kuin vettä. Mutta herätyksen jälkeen tuli
hän pahaksi. Sydän tuli kovaksi ja ilkeäksi.
Nyt koska hänen elämänsä on tullut
erilaiseksi, tahtoo hän yhtäkkiä tulla
enkeliksi. Ei hän tahdo syntisenä olla
enää, ja kerjätä armoa, vaan hän tahtoo
pyhyydellänsä ansaita armon. Ja koska
se ei käy laihin, koska hän omalla vanhurskaudellansa
ei tule enkeliksi, rupeaa
hän epäilemään, ettei ole mahdollista
edes vuovata. Tällä tavalla kääntyy luonnollinen
siveys omaksi vanhurskaudeksi,
niin että se sama fariseusten vanhurskaus,
joka luonnollisessa tilaisuudessa
kutsutaan siveydeksi, kääntyy heränneessä
tilassa omaksi vanhurskaudeksi. Ja
tämä omavanhurskaus on niin salainen ja
niin fiini, ettei herännyt ihminen sitä tunne.
Kaikkia muita syntejä hän tuntee pahaksi,
ei ainoastansa ulkonaista työtä,
vaan myös sydämen liikutukset, pahat
ajatukset, pahat himot ja halut, mutta
omaavanhurskautta hän ei tunne.
Toinen tutkistelemus: kristittyjen
vanhurskaudesta. Koska me nyt olemme
puhuneet fariseusten vanhurskaudesta ja
tulleet tuntemaan, että fariseusten vanhurskaus
ei ole muu, kuin luonnollinen
siveys suruttomilla, ja omavanhurskaus
heränneillä, niin pitäisi meidän myös
peräänajatteleman, mikä on kristittyjen
vanhurskaus. Lutherus sanoo, että kristittyjen
vanhurskaus ei ole muu, kuin
Kristuksen vanhurskaus, uskolla omistettu.
Ja jos me tahdomme järjellä käsittää,
kuinka se on mahdollinen, että Kristus
saattaa vanhurskautensa meille antaa,
niin me vissimmästi tulemme samaan
paikkaan, missä Paavali oli, koska
hän sanoi: “En ole vielä sitä käsittänyt,
mutta minä pyrin sen perään, että minä
sen käsittäisin.”
Sovintoasia on kaikelta ymmärrykseltä
kätketty, ettei syntinen saata järjellänsä
käsittää, kuinka hän, joka on vääryyttä
ja riettautta täynnä, tulee vanhurskaaksi
Kristuksen vanhurskaudella. Se
on niin kuin joku rikas herra sanoisi kerjäläiselle:
“Minä annan sinulle kaiken
sen tavaran, kuin minulla on, jos sinä
saatat sen vastaanottaa, mutta jos et tahdo
vastaanottaa, niin ole ilman.” Muutama
kerjäläinen on niin suurellinen, ettei
hän tahdo vastaanottaa niin paljon yhtä
haavaa. Jos olisi vähempi tavara, jos se
olisi ainoastansa yksi eli kaksi riksiä,
niin voisi hän kukaties sen vastaanottaa.
Mutta koska toinen tarjoaa koko sen lukemattoman
tavaran, jota kerjäläinen
tuskin jaksaa kantaa, niin hämmästyy
hän ja sanoo: “En tahdo minä niin paljon
teiltä vastaanottaa, hyvä herra. Minä
hukun tavaran sisälle, jos minä niin paljon
saisin.” Jos nyt se rikas mies kysyy
kerjäläiseltä, minkätähden sinä et tohdi
niin suurta tavaraa vastaanottaa, niin
vastaa muutama kerjäläinen: “En ole
minä niin paljon hyvää teiltä ansainnut.”
Kuulettekos nyt, kerjäläiset, missä
ansassa te olette kiinni? Te tahdotte ansaita
sen suuren tavaran, jonka Kristus
teille kenkkää,5 mutta ette tahdo ilman6
ottaa. Ja minä sanon teille: Jos ette tahdo
ilmaiseksi, niin olkaa ilman. Mutta
ne kerjäläiset, jotka ottavat armon vastaan
ilmaiseksi, tuntevat, että ilman tätä
armoa olisi heidän sielunsa vajonnut kadotukseen.
Ja jos nyt joku tahtoisi tietää,
mikä on erotus fariseusten ja kristittyjen
vanhurskauden välillä, niin me saatamme
siitä selvän tehdä tällä tavalla: Fariseusten
vanhurskaus ei ole muu, kuin
ihmisen oma vanhurskaus, joka ei kepaa
ollenkaan Jumalan edessä. Mutta
kristittyjen vanhurskaus on Kristuksen
vanhurskaus elävällä uskolla omistettu
ja ilman ansiota saatu.
Jos nyt maailmanlapset sanovat kristityille:
“Mitäs te siis kerskaatte, ja luette
teitänne Jumalan lapsiksi? Jos teillä
on Kristuksen vanhurskaus, niin ei se ole
teidän, vaan Kristuksen vanhurskaus.
Mikä ei ole ihmisen oma, ei hänen tarvitse
sen kanssa kerskata.” Niin saattavat
kyllä kristityt vastata, että heidän omansa
ei ole muu kuin synti ja vääryys. Mutta
jos Jumalan lapset kerskaavat sillä vanhurskaudella,
joka ei ole mikään muu,
kuin synti ja vääryys, niin saattavat kyllä
kristityt kerskata Kristuksen vanhurskaudella,
joka, vaikka se ei ole heidän omansa,
on heille kuitenkin ilman ansiota annettu
ja ilman maksua känkätty,7 niin että
se armo, joka ei ollut heidän omansa silloin,
koska heillä oli oma vanhurskaus,
on tullut heidän omaksensa, koska kaikki
oma vanhurskaus loppui.
Ja niin kuin köyhä kerjäläinen saattaa
kerskata sen suuren tavaran kanssa, jonka
hän on saanut känkiksi,8 niin saattaa
myös kristitty kerskata sen vanhurskauden
kanssa, jonka hän on saanut Vapahtajalta,
ja sanoa: “Katsokaa, kuinka suuren
tavaran minä olen saanut.”
Mutta siinä nousee nyt kateus niille,
jotka eivät ole saaneet. Ja he rupeavat
sanomaan sille entiselle kerjäläiselle:
“Miksi se herra sinulle niin paljon antoi?
Sinä et ole sen väärti mies, että sinulle pitäisi
niin paljon annettaman. Jos se herra
olisi tiennyt, minkäkaltainen ihminen
sinä olet, niin ei hän olisi antanut sinulle
mitään. Sinä olet muutampi huora, varas
eli juomari, joka olet omasi tuhlannut, ja
sillä tavalla köyhäksi tullut. Meille hänen
olisi pitänyt antaa, jotka olemme kantaneet
päivän kuorman ja helteen, jotka
olemme siveydellä ja rehellisyydellä
eläneet, jotka olemme kaikella muodolla
freistanneet palvella Jumalaa ja auttaa
vaivaisia.” Nyt pistää kuollut usko nokkansa
oven raosta sisälle ja sanoo:
“Minä en ole mitään hyvää ansainnut.
Minä olen suuri syntinen, mutta ilman
ansiota olen saanut, mitä olen saanut.
Katso, tässä ovat armon merkit!” Ja
näyttää sormellansa pääkalloon.
Mutta me annamme nokkaan armonvarkaalle
ja sanomme hänelle: “Mene
pois tästä lammashuoneesta, muutampi
varas. Sentähden olet ilmankin saanut
ilman, koska sinä olet varastanut. Sentähden
ilmankin tarjoat armoa muille
niin halpaan, että olet itse sen varastanut
ja ilman vaivatta saanut. Oletkopa sinä
armon kautta tullut kristityksi? Sinä
omistat itsellesi kristityn nimen, vaikka
ei ole omatunto herännyt.”
Kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle
luvalliset. Pikku piiskainen pirun
paskaa on luvallinen, valhe on luvallinen,
makaaminen tytärten kanssa on luvallinen,
koreus on luvallinen, maailman
ystävyys on luvallinen. Sanalla sanottu:
Kaikki pienet synnit ovat armonvarkaalle
luvalliset, ja yhtä hyvin omistaa hän itsellensä
kristityn nimen. Mene pois lammashuoneesta,
armonvaras, ja tule ahtaasta
portista sisälle. Silloin me tahdomme
puhua laveammalta sinun kanssasi.
Niin muodoin vaatii Vapahtaja opetuslapsiltansa
senkaltaisen vanhurskauden,
joka on paljon enempi, kuin fariseusten
vanhurskaus. Hän vaatii senkaltaisen
vanhurskauden, joka osoittaa itsensä
pyhässä ja yksivakaisessa elämässä, itsensä
kieltämisessä, jossa ei mikään
synti ole luvallinen. Vaikka ei kristitty
sen tähden tule koskaan synnittömäksi
eli pyhäksi sen sisällä olevaisen turmeluksen
tähden. Mutta niin vakainen pitää
kristityn oleman jokapäiväisessä elämässä,
ettei fariseusten vanhurskaus
saattaisi häntä syystä soimata. Ja kristityn
pitää tekemän hyvää uskossa, että
Jumala hänen töitänsä ottaa hyväksi,
vaikka ne eivät hyvät ole.
Katsokaa nyt uskon alkajan ja päättäjän
päälle, kaikki uskovaiset. Ja noudattakaa
hänen verisiä askeleitansa Yrttitarhasta
Golgatan mäelle, aina pitäen
Jeesusta silmienne edessä. Aina muistaen,
että teidän vanhurskautenne pitää
oleman paljon enempi, kuin fariseusten
ja kirjanoppineitten, jotka eivät Kristuksen
vanhurskaudesta tiedä mitään. Hyvin
tietäen, ettette ole omanvanhurskauden
kautta, mutta Kristuksen vanhurskauden
kautta lunastetut synnistä, kuolemasta
ja perkeleen vallan alta. Jonka
tähden teillä on edesvastaaja Isän tykönä,
koska se suuri ja kavala päällekantaja
alkaa teidän päälle kantamaan yötä ja
päivää. Hänen suunsa on tukittu kiinni.
Amen!
Vastaukset 4
Vanhimmat
tämän päivän, eli 8. kolm.p.jälk.sunn. saarnan, tai osia siitä, koska se on aika pitkä.
Paljon puhuttelevaa asiaa. "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla".
Ja kuitenkin olemme niin suunnattoman arvokkaita Hänelle. Hän tulee etsimään ja pelastamaan meidät.
Ilman mitään omaa yrittämistä. Vain sydämen avaaminen hänelle.
Olen samaa mieltä, että syntiä kannattaa pelätä. Kun saan synnit anteeksi, tunnen halua ylistää Jumalaa. En enää tuijota synnin suuruutta, vaan Hänen RAKKAUTTAAN, joka saa antamaan itsellenikin anteeksi.
Jotain tuossa tekstissä oli myös ahdistavaa, jokin pyrkimys kieltää muilta kristityiltä synnin tunnustamisen ja anteeksisaamisen armo. Isä KATSOO SYDÄMEEN. Hän tietää kuka katuu ja hylkää syntinsä.
Itse en ehkä korostaisi pyhä-sanalla ihmistä; Pyhä Paavali ... koska Paavalikin oli ihminen kuten me. Jumalasta käyttäisin sanaa Pyhä. Me ihmiset olemme samanarvoisia ja vain Jumalalla on oikeus antaa synnit anteeksi Jeesuksen veren kautta.
Jumala tosin antaa synnit anteeksi, mutta lue mitä Jeesus siitä opettaa.
Jeesus sanoi tämän vertauksen: Yhdellä
oli fiikunapuu hänen viinamäessänsä
istutettu. Ja hän tuli
etsein hedelmätä hänestä, ja ei löytänyt.
Niin hän sanoi viinamäen rakentajalle:
Katso, minä olen kolme vuotta
tullut ja etsinyt hedelmätä tästä fiikunapuusta
ja en löydä; hakkaa häntä
pois; miksi hän myös maata turmelee?
Mutta hän vastais ja sanoi hänelle:
Herra, anna hänen vielä tämä vuosi
olla, niin kauan kuin minä kaivan
hänen ympärinsä ja sonnitan; jos hän
kuitenkin hedelmän tekis; jollei niin
hakkaa häntä sitte pois.
Luuk. 13: 6 - 9
Tämän vertauksen pani Vapahtaja
niille uskottomille juutalaisille, joille
Vapahtaja oli saarnannut evankeliumia
kolme ajastaikaa, mutta ei näkynyt tulevan
yhtään hedelmää hänen saarnaamisestansa.
Ei tullut näkyväistä herätystä
kansalle, vaikka hän oli jo kolme
ajastaikaa saarnannut evankeliumia Jumalan
valtakunnasta.
Tässä vertauksessa on Jumala Isä
viinamäen isäntä, mutta viinamäen rakentaja
on Vapahtaja. Viinamäen isäntä
sanoi viinamäen rakentajalle: “Katso!
Minä olen kolme vuotta tullut, ja etsinyt
hedelmätä tästä fiikunapuusta ja en
löydä. Hakkaa häntä pois. Miksi hän
myös maata turmelee?” Mutta se armollinen
viinamäen rakentaja rupeis
rukoilemaan viinamäen isäntää, että
hän säästäis vielä yhden vuoden tätä
hedelmätöintä fiikunapuuta, niin kauan
kuin hän kaivais gravia1 hänen ympärinsä
ja sonnittais hänen juurtansa, jos
hän sittenkään hedelmän tekis.
Mutta kuka tiesi, tuleeko tämä hedelmätöin
fiikunapuu vielä sittenkään hedelmälliseksi,
vaikka gravia kaivetaan
hänen ympärinsä. Nyt on jo viinamäen
rakentaja tehnyt työtä sen päälle, että
tämä hedelmätöin fiikunapuu tulis hedelmälliseksi.
Viinamäen Isäntä on kolme
ajastaikaa vaeltanut viinamäessä ja
etsinyt hedelmätä tästä puusta, mutta ei
ole löytänyt. Kuinka kauan sinä luulet,
hedelmätöin fiikunapuu, kuinka kauan
sinä luulet Herran sallivan sinun seisoa
hedelmätöinnä Herran viinamäessä ja
turmelevan maata? Etkös kuule, mitä
viinamäen Isäntä sanoo viinamäen rakentajalle:
“Hakkaa häntä pois! Miksi
hän myös maata turmelee?”
Taidat sinä ajatella, sinä hedelmätöin
fiikunapuu, että viinamäen rakentaja
aina rukoilee sinun edestäs, ettet
tule vielä niin pian pois hakatuksi.
Mutta älä ajattele, sinä hedelmätöin fiikunapuu,
että sinä saat seisoa hedelmättömänä
viinamäessä ijankaikkisesti.
Sinä turmelet maata. Jos sinä et tule
hedelmälliseksi, koska viinamäen rakentaja
kaivaa gravia sinun ympärilles
ja sonnittaa sinun juurtas, niin sinä ilman
armotta hakataan pois ja heitetään
tuleen, sillä näin kuuluvat sanat tämän
päivän evankeliumissa: “Jokainen puu,
kuin ei kasva hyvää hedelmätä, hakataan
pois ja heitetään tuleen.”
Nyt sinä kuulet, hedelmätöin puu,
mikä tuomio sinua odottaa, jos et pian
tule hedelmälliseksi. Sinä luulet ilmanki,
että siinä kyllä on, että sinä pysyt
tuoreena, että sinussa on muutampia
lehtiä, että et ole vielä peräti kuivaksi
puuksi tullut. Mutta sinä kuulet nyt viinamäen
Isännän omasta suusta, että sinut hakataan pois
ja heitetään tuleen, jollet
tule pian hedelmälliseksi. Sillä näin
sanoo viinamäen Isäntä viinamäen rakentajalle:
“Katso, minä olen kolme
vuotta tullut, ja etsinyt hedelmätä tästä
fiikunapuusta, ja en löydä. Hakkaa häntä
pois. Miksi hän myös maata turmelee?”
Yksi hedelmätöin puu turmelee
maata, vaikka kuinka tuoreena hän pysyis,
ja vaikka hän kantaa joka vuosi
lehtiä ja vielä kukkaisiakin. Niin kauan
kuin tämä hedelmätöin fiikunapuu pysyy
hedelmätöinnä, turmelee hän maata,
imee kyllä nestettä ja voimaa maasta,
mutta ei tule hedelmälliseksi. Ei saa
viinamäen Isäntä yhtään hedelmätä
maistaa senkaltaisesta puusta, vaikka
hän on jo kolme vuotta hakenut. Varoita
sinuas, sinä hedelmätöin puu, ettei
käy sinun kanssas, niinkuin se tapahtui
sille fiikunapuulle, josta Vapahtaja etsi
hedelmätä, eikä löytänyt. Hän kirois
silloin sitä hedelmätöintä fiikunapuuta
ja sanoi: “Älköön sinusta enää kasvako
yhtään hedelmätä.”
Voi! sinuas, sinä hedelmätöin fiikunapuu,
jos sinä vielä olet hedelmätöin,
koska Jeesus tulee sinun tykös, etsein
hedelmätä sinusta. Nyt on Jeesuksella
nälkä. Nyt on hänellä halu maistaa fiikunapuun
hedelmätä. Onkos täällä yhtään
puuta, josta hän sais maistaa makean
hedelmän. Ei taida olla monta
puuta, joitten hedelmästä hän saattais
nälkänsä sammuttaa. Mutta kuivia
puita on paljon, jotka kelpaavat riettaalle
polttopuuksi, ja mädänneitä puita,
jotka häijyjä hedelmitä kasvavat,
joitten marjat ovat makeat riettaan
suussa sentähden, että he ovat hyvin
karvaat ja muikeat.
Mikä hätä nyt on riettaalla, koska
hän vaeltaa karkeita paikkoja, etsii lepoa
ja ei löydä? Jos hän yötyy siihen
metsään eli korpeen, jossa huutajan ääni
huutaa. “Tehkäät senkaltainen hedelmä,
te hedelmättömät puut, kuin parannukseen
kuuluu,” niin rietas äijä löytää siinä
korvessa, ei ainoastansa polttopuita,
joista hän saattaa tehdä aikaisen prasun2,
jonka edessä hän pääsee persettänsä
paistamaan. Mutta rietas löytää myös
tässä korvessa paljon mädänneitä puita,
jotka häijyjä hedelmiä kasvavat. Ja ne
ovat niin karvaat ja muikeat, ettei saata
viinamäen Isäntä niitä ottaa suuhunsa,
niinkuin hän valittaa profeetan Esajaksen
kautta (5: 2-7) “Minun ystävälläni
on viinamäki lihavassa paikassa; ja hän
aitais sen ympäri ja perkkais kivet pois,
ja istutti siihen parhaat viinapuut, ja rakensi
myös siihen tornin ja pani sinne
viinakuurnan, ja odotti sen viinamarjoja
kantavan, vaan se kantoi pahoja marjoja.
Mitä siis olis enempi minun viinamäelleni
tekemistä, jota en minä hänessä
tehnyt ole? Miksi hän kantoi pahoja
marjoja, koska minä odotin hänen viinamarjoja
kantavan?” Mutta nämät pahat
marjat, netpä ovat makeat vihollisen
suussa. Niitä hän syöpi mielellänsä,
niin että hampaat helisevät. Ja pirun
paskaa niistä tulee, koska ne riettaan
perseestä putoavat.
Meidän tulee nyt merkitä, mikä eroitus
on kuivan puun, ja tuoreen puun, ja
mädänneen puun välillä, niin myös korkean
puun ja matalan puun, hedelmällisen
ja hedelmättömän puun välillä, jotka
kaikki ovat mainitut raamatussa.
Mutta ei kaikki ole puun tutkijat. Kuitenki
sanoo Vapahtaja tämän päivän
evankeliumissa, että hedelmästä puu tutaan.
Tässä on nimittäin kysymys senkaltaisista
puista, jotka istutetaan viinamäkeen
eli puutarhaan, niinkuin viinapuu
ja fiikunapuu, ja omenapuu. Mutta
se suuri viinamäen rakentaja, joka parhaiten
tuntee niitä mädänneitä puita,
eroittakoon niitä hedelmällisistä puista.
Ja ne hedelmättömät puut, joista ei
ole vielä hedelmää tullut, mutta ainoastansa
lehtiä ja kukkaisia; rukoilkoon se
suuri ja armollinen viinamäen rakentaja
niitten edestä, että viinamäen Isäntä
säästäis vielä yhden vuoden niitä hedelmättömiä
puita, niin kauan kuin hän
kaivaa gravia heidän ympärillensä ja
sonnittaa heidän juurtansa; ja että hän
varjelis niitä tuoreita puita, joissa vielä
lehdet ja kukkaiset ovat, pakkaisesta,
lumisateesta ja rajuilmasta, ettei pakkanen
panis niitä pieniä marjoja, jotka ei
vielä ole kypsyneet.
Ja sinä kirottu puu, joka et ole koskaan
hedelmälliseksi tullut, älköön sinusta
kasvako koskaan hedelmätä ijankaikkisesti.
Ja sinä roska puu, joka olet
sisältä mädännyt, ei sinusta tule otollista
hedelmää koskaan. Ja sinä korkea puu,
varoita, ettei maailman tuuli sinua taita.
Ja muista, mitä Herra on sanonut:
“Minä olen korkean puun alentanut ja
matalan puun ylentänyt, ja viheriäisen
puun kuivannut, ja kuivan puun viheriäiseksi
tehnyt. Minä Herra sen puhun
ja teen sen myös.” (Hes.17: 24).
Mutta, sinä armollinen viinamäen rakentaja,
joka olet niin paljon työtä tehnyt
tämän kiittämättömän maan päälle,
ja niin paljon puita istuttanut sinun viinamäkees,
joista harva puu taitaa tulla
niin hedelmälliseksi, että sinä saisit
maistaa siitä puun hedelmästä, joka
pohjanmaalle kasvanut on, älä väsy vielä
rukoilemasta sen hedelmättömän
puun edestä, joka pysyy tuoreena ja lehtiä
kantaa. Kaiva aina gravia hänen ympärillensä
ja sonnita hänen juurtansa,
mitämaks hän tulee viimein hedelmälliseksi
suuren vaivan kautta. Sinä olet
sotkenut viina kuurnan yksinäs. Kuule
siis, sinä suuri ja voimallinen viinamäen
rakentaja murheellisten ja alaspainettuin
huokaus. Isä meidän jne.
Evankeliumi: Matt. 7: 15
Tämän päivän evankeliumissa puhuu
Vapahtaja niistä hyvistä puista, ja
mädänneistä puista, jonka tähden meidän
pitää Jumalan armon kautta tutkisteleman:
mitkä ovat ne hyvät puut, ja
mitkä ovat ne mädänneet puut, ja jos
me niitä tutkeissamme äkkäisimme
jonkun tuoreen puun, jonkun korkean
ja matalan puun, niin me katselemme
myös niitä. Mutta viinamäen rakentaja,
joka parhaiten tuntee puita hedelmästä,
antakoon meille oikean ylösvalaistuksen,
että me saattaisimme oikein eroittaa
mädänneet puut ja hyvät puut, sillä
hedelmästä puu tutaan, mutta hedelmät
taas tutaan parhaiten mausta.
Ensimmäinen tutkistelemus: Minkä
kaltaiset ovat ne mädänneet puut? Jokainen,
joka ei ole umpi sokea, saattaa
kyllä eroittaa kuivia puita tuoreista
puista, sillä tuore puu ei ole niin hyvä
palamaan kuin kuiva puu. Sillä kuiva
puu syttyy varsin palamaan, jos joku
panee niitä valkeaan. Ja niin kuin te tiedätte,
tässä kirkon ympärillä ei tule riettaalle
hätää polttopuista. Niin usein,
kuin hän vaeltaa sivuitse, löytää hän
kyllä poltto puita siksi, että hän saapi
persettänsä paistaa. Ja jos joku sanois
hänelle: “älä niitä polta vielä,” vastaa
rietas äijä: “sepähän perse lämpenee.”
Mutta tuore puu ei ole niin hyvä palamaan.
Ja tuskin rietas äijä viittis niitä
tuoreita puita hakata, jos ei ne olis tiellä,
koska hänen pitää niitä kuivia karhakoita
vedättämän. Kuitenki on Vapahtaja
sanonut: “Jokainen puu, joka hyvää hedelmätä
ei kanna, hakataan pois ja heitetään
tuleen: olkoon sitte tuore puu,
joka kantaa lehtiä ainoastansa, mutta ei
kanna hedelmää, eli mädännyt puu, joka
häijyjä hedelmiä kantaa, nimittäin semmoisia
karvaita ja muikeita marjoja, joita
viinamäen Isäntä ei saata suuhunsa
ottaa, vaikka kuinka olis nälkä ja jano.
Mutta rietas äijä kyllä tykkää hyvin
niistä marjoista, jotka ovat hyvin karvaat
ja muikeat. Niitä hän syöpi niin ahneesti,
että hampaat helisevät. Ei riettaan
hampaat ole sentähden heltyneet,
vaikka hän on niitä karvaita marjoja
syönyt ja syöpi aina. Mutta Israelissa oli
senkaltainen sananlasku tehty, josta
Herra ei tykännyt ollenkaan, nimittäin
tämän kaltainen sanan lasku: “Isät ovat
happamia marjoja syöneet ja siitä ovat
lasten hampaat heltyneet.”
Nyt hakataan siis kaikki semmoiset
puut, jotka hyviä hedelmiä ei kanna, ja
heitetään tuleen. Sillä koska tuoreet
puut ei tule hedelmälliseksi, vaan kantavat
ainoastansa lehtiä ja kukkaisia, niin
he turmelevat maata. Ne ottavat ison sijan
viinamäessä eli puutarhassa. Mutta
ei Isännälle tule semmoisista hedelmättömistä
puista mitään apua. Arvatkaat
nyt, te hedelmättömät puut, koska vieraat
tulevat taivaasta, mitä viinamäen
Isäntä panee niille makeaksi ruoaksi,
koska hän viinamäestänsä ei löydä viinamarjoja
eikä fiikunia fiikunapuista. Ei
hän saata kuitenkaan niitä karvaita marjoja
panna pöydälle, koska vieraat tulevat
taivaasta. Hänen täytyy silloin ruveta
valittamaan: “Mitä olis enempätä minun
viinamäessäni tekemistä, jota minä
en ole hänessä tehnyt, miksi hän siis aivan
pahoja marjoja kantoi?”
Minä luulen mädänneen puun olevan
semmoisen puun, joka on sisältä mädännyt,
ettei hän saata hedelmälliseksi
tulla. Eli hedelmät kyllä ovat, mutta ne
ovat häijyt hedelmät. Nämät taitavat siis
olla ne väärät profeetat, jotka tulevat
lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat
raatelevaiset sudet. Kutkas siis ovat ne
väärät profeetat? Kaikki suruttomat ja
armon varkaat luulevat, että kristityt
ovat väärät profeetat ja villihenget, jotka
ei anna kunniallisille ihmisille oman
tunnon rauhaa. Mutta minä luulen, että
suruttomat ovat väärät profeetat ja villihenget,
sillä ei siinä joukossa kuitenkaan
ollut yhtään kristittyä, jotka silloin
rupeisit profeteeraamaan, koska juutalaiset
tehit kapinan esivaltaa vastaan.
Silloin oli paljon niitä, jotka saarnaisit
sokealle kansalle: “Nyt tulee Messias,
nyt tulee Kristus auttamaan meitä pakanallisen
esivallan alta.”
Ja se sokea kansa uskoi, mitä nämät
väärät profeetat ja villihenget saarnaisit.
Mutta ei siinä joukossa ollut yhtään
kristittyä. Vääräin profeettain tuntomerkki
on se, että he saarnaavat kyllä
Messiaksen valtakunnasta, mutta väärässä
tarkoituksessa. He saarnaavat niin,
ettei tarvitse Jumalan kansan olla paka
nalliselle esivallalle kuuliainen. Ei tarvitse
hänen maksaa pakanalliselle esivallalle
veroa. Väärät profeetat yllytit
silloin Juudan kansaa tekemään kapinata
esivaltaa vastaan. Ja se oli kansan onnettomuus
ja surma, että he rupeisit niitä
uskomaan, jotka sillä lailla kehoitit
kansaa esivaltaa vastaan.
Mutta eihän kristityt ole koskaan
niin saarnanneet, niin kuin ne väärät
profeetat ovat silloin saarnanneet. Ja
mitäs nyt tämän aikaiset väärät profeetat
saarnaavat? Joo, sitä ne saarnaavat,
että entinen vanha jumalatoin elämä on
oikea elämä. Ja sitä tämän aikaiset väärät
profeetat saarnaavat, että paloviina
on luvallinen, että yksi ryyppy ei tee
mitään, että kruunun varkaus on luvallinen,
ja kirous on myös luvallinen.
Onkos ne sitte väärät profeetat, jotka
saarnaavat, että katumus ja parannus
pitää tapahtuman. Juopumus, kirous
ja tappelu, ja huoruus pitää heitettämän
pois. Maailman ilo pois. Jotka
niin saarnaavat, ne ovat maailman mielestä
väärät profeetat. Mutta ne, jotka
näin saarnaavat: vähän viinaa on luvallinen,
kirous on luvallinen, huoruus on
luvallinen, tullivarkaus on luvallinen,
tanssi ja kortinlyöminen on luvallinen.
Jotka niin saarnaavat ja elävät, ne on
oikeat profeetat. Uskokaat vain, mitä
semmoiset profeetat saarnaavat, niin te
tulette autuaaksi.
Mutta täällä on näinä aikoina ilmestyneet
semmoiset profeetat, jotka Lutheruksesta
luulevat löytäneensä viisiä3
sen päälle, että tämä kristillisyys on
väärä. Semmoiset tulevat nyt lammasten
vaatteissa, sillä ne tulevat Lutheruksen
uskon varjon alla. Ne tahtovat puolustaa
sitä vanhaa Lutheruksen uskoa,
jota muka nämä heränneet tahtovat kaataa.
Niin myös ne, jotka riitelit Stefanuksen
kanssa, ne tulit Jumalan sanan
kanssa, ja tahdoit varjella sitä vanhaa
Mooseksen uskoa, jota kristittyin lahkokunta
tahtoi muka hävittää. Niinpä ne
todistit, jotka riitelit Stefanuksen kanssa:
“Me kuulimme hänen sanovan: Jeesus
Natsarenus muuttaa säädyt ja oikeudet,
joita Mooses meille antoi. Vaikka
Jeesus Natsarenus ei ole tullut muuttamaan
säädyt ja oikeudet, jotka Mooses
on antanut. Mutta rietas oli uskottanut
heitä, että Stefanus oli niin puhunut.
Ja sama koulumestari on ilmanki uskottanut
muutampia siksi kutsutuita
Lutheruksen uskovaisia, että nämät heränneet
tahtovat hävittää Lutheruksen
uskoa. On ilmanki rietas antanut heille
semmoisen ylösvalaistuksen, että nämät
heränneet tahtovat hävittää Lutheruksen
uskoa. Mutta niin kuin rietas äijä lukee
raamattua nurin, niin hän saattaa myös
lukea Lutherusta nurin. Jos Lutherus
puhuu paavilaisia vastaan, niin suruttomat
kääntävät sen näille heränneille ja
sanovat: “Näin saarnaa Lutherus.”
Mutta jos semmoinen paikka tulee,
joka kokonansa kaataa suruttoman uskon,
ja maalaa hänen elämänsä niin
kuin se on, silloin sanovat he: “Ei tämä
passaa. Emme tahdo olla Lutheruksen
uskossa. Ne jotka näin tahtovat Lutheruksen
kanssa varjella heidän vanhan
kuolleen uskonsa, ne tulevat ilman
epäilemättä lammasten vaatteissa eli
vanhan kristityn haamussa, ja tahtovat
Lutheruksen sanoilla varjella niitä vanhan
aatamin paikkoja, jotka muutoin
tulisit kipeäksi, jos ei olis Lutherus
varjona. Ne ovat ilman epäilemättä
yksi osa niistä vääristä profeetoista,
joista Vapahtaja sanoo: “He tulevat
lammasten vaatteissa, mutta sisältä he
ovat raatelevaiset sudet.”
Ja minkästähden he tulevat lammasten
vaatteissa eli vanhan kristityn haamussa
varjelemaan sitä vanhaa Lutheruksen
uskoa, jota he luulevat näitten
heränneitten hävittävän? Joo, sentähden,
että heillä on yksi kipeä paikka
sydämessä, jonka he tahtovat Lutheruksen
uskolla parantaa. Se on yksi
pikkuinen vanha aatami riepu, joka
pääsee Lutheruksen sieraimista hengittämään
ja Lutheruksen uskon kautta
elämään. Nimittäin yksi salainen hengellinen
viha kristityille, joka panee
semmoisia kunniallisia Lutheruksen
uskovaisia kiroilemaan kristityitä ja
välttämään kristittyin kokouksia, ettei
joskus pistettäisi siihen vanhan aatamin
paikkaan, joka on hyvin arka.
Mutta mitäpä se kiertäminen auttaa.
Jos he ovat kristityt, niin ilmanki heillä
on se rohkeus, että he tulevat valkeuteen
ja ilmoittavat sydämensä. Mutta
kuinkapa semmoiset tohtivat ilmoittaa
sydämensä, joka on mätänemässä.
Tuonen koira kalvaa yhtähyvin heidän
tuntoansa ja käärmeen siemenet syövät
sydämen juurta. Sentähden semmoiset
Lutheruksen uskovaiset välttävät kristittyin
kokouksia ja elävät niinkuin
muutkin armon varkaat pimeydessä. Ei
he tohdi tulla valkeuteen, sillä heidän
työnsä ovat pahat.
Toinen tutkistelemus: Mikäs on se
hyvä puu, joka hyviä hedelmiä kasvaa?
Ehkä hyvät puut ei löydy monessa paikassa,
kuitenki on se meidän toivomme,
että semmoisia puita löytyy, jotka hyvän
hedelmän edestuovat, mutta mistä niitä
tutaan? Vapahtaja sanoo, että hedelmästä
puu tutaan, ja hedelmä tutaan parhaiten
mausta. Jos puun hedelmä on makea
suussa, niin se on hyvä puu. Mutta jos
se on karvas, niin on puu mädännyt. Ilman
epäilemättä puhuu Vapahtaja tässä
evankeliumissa elävän uskon hedelmästä,
joka ei seiso ainoastansa liikutuksissa
ja korkeissa armon tuntemisissa,
vaan myös valvomisessa, totuuden tunnustamisessa
ja kristillisessä elämässä.
Jos yksi kristitty, joka on kerran saanut
vakuutuksen Jumalan armosta ja
syntein anteeksi saamisesta on välistä
totinen ja murheellinen, ja välistä keveämielinen,
niin me saatamme epäillä
hänen kristillisyydestänsä, koska hänellä
ei ole oikea valvominen sydämensä
ja ajatustensa ylitse. Jos hänellä
on palava rakkaus välistä, ja välistä
taas maailman rakkaus, niin me saatamme
epäillä hänen kristillisyydestänsä.
Jos hän välistä on palava rakkaudessa
ja ottaa kristityitä ympäri kaulan,
välistä taas on niin kiinni maailmassa,
ettei liikene auttaa tarvitsevaista, niin
me saatamme sanoa, ettei ole semmoisella
oikean uskon hedelmä.
Mitäs auttaa sinua, jos sinä olet tänäpäivänä
kristitty, ja huomenna pakana?
Jos sinä olet tänäpäivänä palava rakkaudessa,
ja huomenna kiinni maailmassa.
Minä ajattelen, että oikean uskon hedelmän
ei pitäis oleman tänäpäivänä valkea
ja huomenna musta, vaan oikean
uskon hedelmän pitää oleman, niinkuin
Vapahtaja on sen eteen asettanut Markuksen
neljännen luvun 28:ssa värssyssä:
“Maa kantaa itsestänsä ensin oraksen, ja sitte tähkäpään, ja viimein täyden
jyvän tähkäpäässä.”
Tämä täysi jyvä tähkäpäässä ei ole
muuttuvainen; ei ole tänäpänä valkea ja
huomenna musta, vaan se on yhdenkaltainen.
Ja koska hedelmä on kypsynyt ja
täyteen kasvanut, niin ei se tule enää
suuremmaksi eikä vähemmäksi. Minä
luulen Vapahtajan tässä paikassa maalaavan
senkaltaisen uskon hedelmän,
joka ilmoittaa itsensä senkaltaisessa
rakkaudessa, joka uhraa itsensä, ei ainoastansa
kristittyin, mutta myös suruttomain
edestä: sillä Kristus on uhrannut
itsensä, ei ainoastansa uskovaisten, mutta
myös syntisten edestä.
Että kristityt tahtovat olla toinen toisensa
kaulassa, se on kyllä itsestänsä
palavan rakkauden merkki, mutta siinä
on omaa rakkautta kanssa, joka omistaa
itsellensä huvitusta siitä. Mutta jos
heidän pitäis hopusti erkaantuman ja
menemän pakanain tykö, ja uhraaman
sielun ja ruumiin voimat pakanain
ylösrakennukseksi, siinäpä tahtoo omarakkaus
vastaan olla. Jumalan Poika
jätti sen autuuden, joka hänellä oli Isän
tykönä ijankaikkisuudessa, ja tuli tähän
kiittämättömään maailmaan, kussa
syntiset häntä piinasit ja vaivasit, ja
tämä oli se rakkaus, joka uhrais itsensä
syntisten edestä.
Tämä itsensä uhraava rakkaus näkyy
olevan vielä kaukana. Jos kristityt pitäisit
jättämän autuaallisen kanssa käymisen
muitten kristittyin kanssa ja lähtemän
kauas pakanain maihin, kussa ei
yksikään kristitty enää puhuttele heitä,
ei he siis kuulis sanomiakaan muista
kristityistä, niin tulis heille ikävä, erinomattain
senkaltaisessa paikassa, kussa
ei yksikään pidä heitä kristittynä, mutta
vääränä profeettana ja villihenkenä. Siinä
vasta tulis se rakkaus koetelluksi,
joka uhraa itsensä ja ylönantaa itsensä
syntisten edestä, ja kärsii vajavuutta
niitten edestä, jotka häntä vihaavat.
Tämmöisen rakkauden on Jumalan
Poika osottanut teille. Hän on ylönantanut
autuaallisen kanssakäymisen Jumalan
ja pyhäin enkelein kanssa. Hän on
tullut ryöväreitten ja murhaajitten tykö.
Hän on uhrannut itsensä niitten edestä,
jotka häntä vihaisit ja vainoisit. Ja semmoisen
rakkauden hän vaatii kristityiltä,
joka uhraa itsensä pakanain edestä.
Mutta tämä itsensä uhraava rakkaus ei
löydy vielä monessa paikassa.
Nyt on puita katsottu puutarhassa.
Siinä on tuore puu ja kuiva puu. Siinä
on hedelmällinen puu ja mädännyt
puu. Siinä on siunattu puu ja kirottu
puu. Siinä on korkea puu ja matala
puu. Siinä on fiikuna puu ja viina puu.
Ja siinä katsannossa kuuluu myös yksi
huutava ääni, joka sanoo: “Jo on kirves
pantu puitten juureen. Jokainen puu,
joka hyviä hedelmiä ei kanna, hakataan
pois ja heitetään tuleen.”
Onkos nyt Herran viinamäessä
semmoiset hedelmät, jotka kelpaavat
syödä, koska vieraat tulevat taivaasta?
Me luulemme, että siinä pitäis löytymän
muutampia punaisia viina marjoja,
jotka kelpaavat Herralle. Mutta ei
taida Herra löytää juuri monta senkaltaista
hedelmällistä puuta, jossa on
makeat ja kypsyneet marjat, vaikka
Herra saattaa syystä kysyä: “Mitäs
olis enempi viinamäessä tekemistä,
jota minä en hänessä tehnyt ole? Miksi
hän kantoi pahoja marjoja?”
Kyllä on Herra tässä viinamäessä
tehnyt paljon työtä. Hän on kaivanut
gravia. Hän aitais sen ympärinsä ja
perkais kivet pois ja istutti siihen parhaat
viina puut, ja rakensi myös siihen
tornin, ja pani siihen viina kuurnan, ja
odotti sen viina marjoja kantavan, vaan
se kantoi pahoja marjoja (Es. 5: 2).
Tässä viinamäessä löytyy vielä senkaltaisia
puita, joista Herra on kolme
vuotta etsinyt hedelmätä ja ei ole löytänyt.
Tässä löytyy myös senkaltaisia
puita, jotka ovat kyllä tuoreet. Niissä
on lehtiä ja kukkaisia, mutta ei ole hedelmätä.
Tässä löytyy myös mädänneitä
puita, joissa on aivan karvaat ja muikeat
marjat, joita Herra eli viina mäen
Isäntä ei saata suuhunsa ottaa. Mutta
rietas äijä kyllä tykkää paljon niistä.
Hän syöpi niitä karvaita marjoja niin
että hampaat helisevät.
On vielä tässäkin viina mäessä muutamat
kirotut puut, joita Herran on täytynyt
kirota, koska hän tuli hakemaan
hedelmätä niistä, eikä löytänyt. Ja kuka
tiesi, kuinka monessa puussa hän nyt
löytää oikean hedelmän, koska hän tulee
nälässä ja janossa hakemaan senkaltaisia
marjoja, jotka nälän ja janon sammuttavat.
Ja mitäs nyt viinamäen rakentaja
panee pöydälle, koska vieraat taivaasta
tulevat? Ei hän saata hevoisen
puoloja panna niille vieraille ruoaksi,
vaan hän hakee fiikunoita ja punaisia
viina marjoja, ja niitä hän panee pöydälle,
koska vieraat tulevat taivaasta.
Mutta ei ole niitä monta, jotka kypsyneet
ovat, sillä muutamat viina puun
oksat ei ole hedelmälliseksi tulleet.
Muutampia marjoja on pakkainen pannut.
Muutamista on jo lehdet ja kukkaiset
varisseet. Ja ne puut taitavat pian
kuivaksi tulla. Mutta ne harvat puut, jotka
vielä hedelmälliset ovat, seisovat Jumalan
viinamäessä juoksevan ojan reunalla.
Jos Herra antaa enemmän kastetta
taivaasta ja antais armollisen aurinkonsa
paistaa niitten päälle, jotka ovat tekemässä
hedelmän, niin on meidän toivomme,
että ne tulevat valmiiksi siksi,
kuin Herra niitä tarvitsee, koska hän lähettää
enkelinsä leikkaamaan sirpillä
niitä hedelmällisiä oksia, jotka ovat istutetut
siihen totiseen ja elävään viina
puuhun, joissa on valkeat ja punaiset
viina marjat, joita hän panee pöydälle,
koska vieraat tulevat taivaasta.
Kypsykäät siis, te punaiset viinamarjat,
ennen kuin pakkainen tulee. Kasvakaat
ja kypsykäät. Kukatiesi pian tulee
kuoleman enkeli leikkaamaan teitä.
Pian tulevat vieraat taivaasta, jotka tarvitsevat
maistaa niitä viinapuun marjoja,
jotka pohjanmaalla kasvaneet ovat.
Kasvakaat ja kypsykäät, että viinamäen
Isäntä sais jotakin vaivansa edestä, jonka
hän on saanut kärsiä, koska hän sotki
viina kuurnan yksinänsä. Amen.