Uskaltaako kertoa ystävälle?

Olen fiksu autisti. Lääkärit & sairaanhoitajat eivät pääse mun kehonkielen/ kommunikointivaikeuksien yli kun yritän kertoa fyysistä oireistani. Siis jos kestää vaikka 1,5 sekuntia kaivaa vastausta johonkin kysymykseen mielestäni, niin heti epäillään, että olisiko nyt oikeasti kyseessä vain joku mielenterveysongelma. Ja kun kysymyksiä tulee kuin tykkitulta, niin kuin lääkärit yleensä käyntien aikana rasti ruutuun listojen mukaan kyselee, niin en pysty kommunikoimaan niissä tilanteissa kovin hyvin. Jolloin ainoat epäilyt on yleensä mielenterveysepäilyt. Oon tottunut siihen, että ainoa asia mihin mulle annetaan terveydenhoitoa on mielenterveys. Joten olen tottunut siihen, että mun on pakko tutkia ja hoitaa kaikki fyysiset terveysjuttuni itse jotenkin, vaikka käsikauppalääkkeillä tai elämäntavoilla.

No, nyt puolen vuoden noin 200 tunnin netin lukemisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että mun viimeisen 15 vuoden neurologinen oireilu on todennäköisesti Parkinsonin taudin ensioireita & aikaisen vaiheen oireita. Ja oon aika varma itsediagnosointikyvystäni, koska suunnittelin koko teini-iän lääkäriksi opiskelemista, ja tein silloin aika paljon ihmiskehon toiminnan perusasioiden opiskelua. Mutta toisaalta sillä, osunko itsediagnoosissa oikeaan, ei ole mitään väliä. Kaikki itsehoito, mitä teen, on terveydelle hyväksi joka tapauksessa, mistä tahansa vaivasta olikaan kyse.

Mutta kun pelkään, että jos kerron ystävilleni, niin he tekevät minusta huoli-ilmoituksen ja lääkärit ei sitten ottaisi minua tosissaan. "Luulosairaus" on mahdollista tulkita psykoosiksi. Ja psykoosilääkkeet ovat Parkinsonin tautia sairastaville vaarallisia. Varsinkin sairaanhoitajaystävälle pelkään kertoa, että mulla on neurologisia oireita. Oon itse löytänyt mulle tässä vaiheessa toimivat hoidot, ruokavalio, liikunta ja joitain lääkkeitä, joten uskon voivani pitää itseni hyvässä kunnossa pitkään. Oikeastaan niin pitkään kun onnistun pysymään kohtuullisessa kunnossa, en halua virallista hoitoa, koska en halua vielä hoidon riskejä, eli dyskinesiaa ja psykoosiriskiä dopamiinilääkkeistä. Mutta kun autististen naisten on niin vaikea pitää monia asioita salaisuuksina.

Kuinka hyvin mun pitäisi onnistua pysymään hiljaa neurologisista oireista, että olen turvassa Suomessa pakotetulta hoidolta ja vääriltä diagnooseilta? Kuinka todennäköistä on, että joku tekee huoli-ilmoituksen? Kokisiko osa terveydenhuollossa työskentelevistä ihmisistä velvollisuudekseen saattaa mut pakolla hoitoon? Oli kyseessä sitten neurologisen sairauden hoito tai "luulosairauspsykoosin" hoito.

Kiitos, kun luitte.