laskimotukos?

Liittyykö"laskimotukokset sydämmeen?ja mitä se oireineen7hoitoineen tarkalleen on?
44954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Laskimotukos voi syntyä monesta syystä.

Laskimotukos on paakku hyytynyttä verta. Se voi syntyä paikallisesti tai kulkea veren mukana, kun on syntynyt ensin muualla.

Kun veren mukana liikkuva paakku on liian iso siihen suoneen nähden, jossa se kulkee, se tekee tukoksen - tulpan ja jämähtää siihen. Tällöin veri ei enää pääse kulkemaan tukkeutuneessa suonessa.

Paakku voi syntyä verisuonivammasta, joka kerää sisäpinnalleen hyytymää (verisoluja, jotka koittavat korjata vammakohtaa). Osa verisuonivammoista on sellaisia, että korjaava hyytymä ei pysykään verisuonen seinämässä, vaan lähtee liikkeelle keräten itseensä lisää hyytymää. Hyytymä kulkee, kunnes tukkii jonkun suonen.

Paakku voi myös hajota vähän pienemmäksi, jolloin se lähtee uudelleen liikkeelle.

Toinen yleinen tulpan syntymistapa on eteisvärinä. Tällöin sydämen eteinen ei toimi kunnolla ja veri jää pyörimään hitaasti sydämen sisään. Tällöin veri hyytyy sydämen eteisessä ja hyytymä saattaa kasvaa jopa golf-pallon kokoiseksi.

Kun näin iso hyytymä lähtee sydämestä liikkeelle se päätyy tavallisesti keuhkoihin aiheuttaen keuhkoveritulpan.

Mutta paakku voi lopulta päätyä joko aivoihin, sepelvaltimoon, jalkoihin tai keuhkoihin. Jos hyytymä on tarpeeksi iso ja sen tukkima suoni kriittinen voi seurata jopa kuolema.

Oireet riippuvat täysin hyytämän koosta ja siitä, minkä suonen se tukkii. Jalassa oireet ovat vain turvotusta, muualla jotakin vakavampaa. Oireet vaihtelevat yskänkohtauksesta, kivun ja infarktin kautta aina äkkikuolemaan.

Hoitona tavallisesti liuotus, Marevan-lääkitys ja kriittisissä tilanteissa mekaaninen poisto. Tämä tarkoittaa käytännössä sellaisen verisuoni kohdan poistamista ja ohitusta, jonka veritulppa tukkii tai mekaanista hajottamista katetrisaatiossa. Mekaaninen poisto on harvinaisempaa ja liuotus tehoaa yleensä hyvin. Mekaanista poistoa tarvitaan vain niissä tapauksissa, jossa tukos on niin vakava, että verenkierto vaarantuu todella vakavasti ja välittömästi.

Äänestä
  • mitä on luotushoito?anteeksi liotushoito?

    Äänestä

  • mutta? kirjoitti:

    mitä on luotushoito?anteeksi liotushoito?

    Useimmissa yliopistosairaaloissamme annettava suonensisäinen hoito, jos hengenvaara kyseessä.

    Äänestä

  • noin selvästi ja ytimekkäästi osasit selittää tuon
    tukkeuman ja käytit kansanomaisia nimiä.
    Jos olet lääkäri ja innokas kirjoittelemaan tänne neuvoja niin se olisi hyvä asia monelle meille tietämättömälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sydänkö? kirjoitti:

Liittyykö"laskimotukokset sydämmeen?ja mitä se oireineen7hoitoineen tarkalleen on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu