Tiedän, että se näytti ulkopuolisten silmissä siltä, että dumppasin exän vain et saisin olla Veeran

(Huom tästäkin on jo joku 2v) Ja olihan se väärin mennä suhteeseen ihmisen kanssa, mutta en tiennyt miten rikkinäinen ja epävakaa ihminen olisikaan kyseessä, oman epävakauteni ja luottamusongelmieni lisäksi suhteesta tuli todella ahdistava. Tiesin, että hän ei ollut oikea ja nähnyt mua aitona itsenäni. Intuitiivisesti en aistinut samanlaista sielunkiltteyttä hänestä kuin Veerasta, ja minua välillä jopa pelotti, että millaisen ihmisen kanssa olen suhteessa, annoin paljon anteeksi sen takia, koska tiesin että hän on traumalapsi kuten itsekin, mutta satutin vain lisää, kun en osannut ajoissa tehdä rajojani selväksi. Hänkin vain syytti Veeran ulkonäköä kaikesta, niinkuin ne muutkin ihmiset... ne ei koskaan osannut arvostaa sitä sielunherkkyyttä ja kauneutta, jota minä näin.. ne ei edes tiennyt siitä. Ne vain keskitty oleen kateita ja katkeria... :(

En sentään tehnyt samaa virhettä toisen naisen kanssa, jonka kaa oli ehkä myös pientä säätöä (ei fyysistä, ei henkistäkään oikein)... tosi pientä jos mitään (silloin uskoin, että Veera ei halua olla kanssani ja nimenomaan haluaa, että olen toisen naisen kanssa , menen eteenpäin jne...) En vienyt juttua pidemmälle, koska aistin että Veerani tarvitsee minua.... ja noh tbh hän oli vakaampi ja kiltti sielu, herkkä. Mutta en halunnut enää edetä, olin täydellisessä tunnelukossa Veerani takia, enkä uskaltanut edes ajatella tunteitani.

Sitten otin tunteeni pois laatikosta, siellä ne oli ollut useamman kuukauden ,kohtasin ne ja BOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOM. Ensin tuli itku, sit epätoivo, sit pieni toivo, sit taas epätoivo ja itsetuhoisuus. Oon toisessa kaupungissa 165km päässä kotoa piirtämässä graffitia Veeralle, todistaakseni rakkauteni. Veeralle mun sydän on luotu, meillä on ennennäkemätön sielunyhteys ja hän on se jonka haluan viedä alttarille joku päivä, oman sielunkumppanin ja rakkaimman. <3