Lihaville läskivero! Ei sokeriveroja tai karkkiveroja vaan niitten aineiden suurkäyttäjille vero.
Mitataan vyötärönympärys ja jos se ylittää epäterveellisen rajat niin joka sentistä joutuu maksamaan reilusti lisäveroa valtiolle. Näin maksavat itse lihavuutensa sairauskulut. Kun käyt lääkärissä tai terveydehoitajalla niin se mittaa vyötärönympäryksen ja terveelliset rajat ylittävästä määrästä menee tieto verottajalle joka verottaa sinua siitä. Kaikkein lihavimmat joutuisivat maksamaan useita tuhansia euroja vuodessa valtiolle, jolloin heillä ei olisi niin paljoa rahaa ostella herkkuja, ja he pakosti laihtuisivat.
Jos joku aivan välttämättä haluaa väkisin olla läski, niin hän voisi jättää menemättä lääkäriin tai terkkarille, ja välttyä veroilta. Tällöin hän jäisi ilman terveydenhoitoa, eikä aiheuttaisi kustannuksia.
Mutta työssäkäyvät ihmiset käyvät työterveyslääkäreillä jatkuvasti, niin he kaikki olisivat valvonnan alaisina. Koulussa terkkari tarkastaisi lapset ja heistä vanhemmat maksaisivat lisäveroja jos olisi liian lihavia.
Takuulla läskit katoaisivat katukuvasta.
Lihaville lisävero
139
675
Vastaukset
- Anonyymi
Muutoin varmasti olisi hyvä, mutta perustuslakia ja useata muutakin tasa-arvon huomioivaa lakia pitäisi muokata. Siispä mittanauhasysteemi on tekemätön paikka. Tulee mieleen Talibanit ja sortoyhteiskunnat.
- Anonyymi
missä kohtaa perustuslaissa tai tasa-arvolaissa annetaan lihaville oikeus olla lihava? en ole kuullut tuollaisesta. joka tapauksessa perustuslakia on muokattu aina tarpeen mukaan tähänkin asti, esim. eu:hun liittyminen sekä natoon liittyminen.
uskonnon kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, vaan kansanterveyden - Anonyymi
mikäli tuo perustuslakihomma pitää paikkansa, niin miksi sitten tupakoitsijoita saa syrjiä? heitä kyllä verotetaan rankasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mikäli tuo perustuslakihomma pitää paikkansa, niin miksi sitten tupakoitsijoita saa syrjiä? heitä kyllä verotetaan rankasti.
Tuotetta verotetaan, olisiko hieman eri asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
missä kohtaa perustuslaissa tai tasa-arvolaissa annetaan lihaville oikeus olla lihava? en ole kuullut tuollaisesta. joka tapauksessa perustuslakia on muokattu aina tarpeen mukaan tähänkin asti, esim. eu:hun liittyminen sekä natoon liittyminen.
uskonnon kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, vaan kansanterveyden---Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.---
Lihavuus...!? Terveydentila, muu henkilöön liittyvä syy vaiko jokin muu?
Tuo ei vaan kellu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
---Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.---
Lihavuus...!? Terveydentila, muu henkilöön liittyvä syy vaiko jokin muu?
Tuo ei vaan kellu.jospa se on tuo vammaisuus..... hehe... sitten valtio antaa niille verovähennyksiä vamman asteen perusteella... jos on liikuntakyvytön läski niin 80% veronalennus sille....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
missä kohtaa perustuslaissa tai tasa-arvolaissa annetaan lihaville oikeus olla lihava? en ole kuullut tuollaisesta. joka tapauksessa perustuslakia on muokattu aina tarpeen mukaan tähänkin asti, esim. eu:hun liittyminen sekä natoon liittyminen.
uskonnon kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, vaan kansanterveydenPerustuslaissa pitää sitten myös mainita laihat, rumat jne. Tasa-arvo näs, oikein nimettynä tietyn tyyppiset ihmiset.
- Anonyymi
Obesity verot:
Sokerivero on hyvä.
Sokeri aiheuttaa sokeritaudin.
Lihavuutta vastaan paras lääke on PITSAVERO
Toinen obesity verotuksella parannettava on hampurilaisateria vero.
Hampurilainen 5€ +Cokois 3€ ja ranskalaiset 8€, koko aterialle 25€ vero eiköhän ala makkaraperunat maistua - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Obesity verot:
Sokerivero on hyvä.
Sokeri aiheuttaa sokeritaudin.
Lihavuutta vastaan paras lääke on PITSAVERO
Toinen obesity verotuksella parannettava on hampurilaisateria vero.
Hampurilainen 5€ Cokois 3€ ja ranskalaiset 8€, koko aterialle 25€ vero eiköhän ala makkaraperunat maistuaHampurilaisravintolat lopetettava!
- Anonyymi
Entä jos syö vain hernekeittoa ja vatsa turpoaa siksi koko ajan
- Anonyymi
ihan sinun omaa syytä.
- Anonyymi
Kenellekään ei saa aiheutua haittaa fyysiseen ulkonäköön ja etniseen ryhmään kuulumiseen liittyvistä syistä kohtelemalla henkilöä epäedullisemmin kuin muita vertailukelpoisessa tilanteessa olevia henkilöitä.
- Anonyymi
Saako lentokoneessa lihavalta ottaa kahden paikan hinnan?
Saa, ellei henkilö mahdu yhdelle penkille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako lentokoneessa lihavalta ottaa kahden paikan hinnan?
Saa, ellei henkilö mahdu yhdelle penkille.Saako lihavaa verottaa jos siitä on esteettistä haittaa kaikille muille? SAA.....
- Anonyymi
lihavuus ei liity fyysiseen ulkonäköön vaan se on terveyshaitta, aivan samoin kuin tupakointi tai alkoholinkäyttö, joita jo verotetaan tällä hetkelläkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako lihavaa verottaa jos siitä on esteettistä haittaa kaikille muille? SAA.....
"Esteettinen" haitta on siis vain sinulle? Minä taas varmasti saisin sinun ulkoisesta olemuksesta pahoinvoinnin, koska uskallan satavarmasti sanoa, että olet ruma ja omaat todrlla huonon itsetunnon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako lihavaa verottaa jos siitä on esteettistä haittaa kaikille muille? SAA.....
"Saako lihavaa verottaa jos siitä on esteettistä haittaa kaikille muille? SAA....."
Eli haitta terveydelle ei olekaan se pointti vaan haitta sinun herkälle hipiälle? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Saako lihavaa verottaa jos siitä on esteettistä haittaa kaikille muille? SAA....."
Eli haitta terveydelle ei olekaan se pointti vaan haitta sinun herkälle hipiälle?vitsi vitsi vitsi vitsi!.......
- Anonyymi
Huomatkaa se että saatte painaa vaikka tuhat kiloa jos vaan vatsanympärys on alle rajojen.
minusta nämä rajat on kyllä ihan järkyttävät, eihän se vyötärö nyt mitään metriä saa sentään olla.
"Vyötärölihavuuden rajat ovat miehillä yli 100 cm ja naisilla yli 90 cm. Aineenvaihdunnan häiriöiden vaara on lievästi suurentunut, kun vyötärönympärys on miehillä yli 90 cm ja naisilla yli 80 cm." - Anonyymi
Pilailija: "Saako lihavaa verottaa jos siitä on esteettistä haittaa kaikille muille? SAA....."
Harva pitää tuota enää edes vähän hauskana, vaikka kyseessä onkin huono pila.
Ajatushan pitää olla niin, että edetään terveys edellä, lihavuus kun ei tuo lainkaan terveysetuja. Saman periaatteen mukaan, "rumia" tai muutoin "vääränlaisia" ihmisiä pitää verottaa. Näkemys kauneudestahan on katsojan silmässä. Pilailijan näkemys puolestaan lähestyy 30-luvun kansallissosialistista Saksaa, jossa ei kyllä tunnettu lainkaan huumoria.
Valinnanvapaus pitäisi kyetä yhdistämään yhteiskunnan ohjauskeinoihin. Kyse on verotuksesta, kannustuksesta ja muusta ohjaamisesta sekä selkeästä rajoittamisesta.- Anonyymi
Pilailia onkin ihan pímeä nẹpsy – ja hänellä on 2 aksi samanlaista kaveria.
- Anonyymi
no vitsihän tuo nyt vaan oli. itsekin sen tajusit kyllä mutta alat heiluttelemaan natsi-korttia naama punaisena silti. kyllä vaan natsi saksassa oli huumoria, pilakuvia oli joka lehdessä jatkuvasti.
miksi lihavat naiset on niin vtun herkkiä....
(koska sokeri, ja lisäksi rasvakudos lisää estrogeenin tuotantoa) - Anonyymi
Lihavuuden perus syy on siemenöljyjen käyttö ravintona. Siemenöljyt ovat halpoja siksi elintarviketeollisuus tunkee niitä joka paikkaan. Eniten näitä siemenöljyjä käytetaan usassa ja heistä alkaa jo 50 % olla ylipainoisia. Syykin on selvä elimistö ei osaa solutasolla muuntaa liiallista omega 6 rasvaa energiaksi vaan se kertyy elimistöön ajanmyötä aiheuttaen mm. ylipainoa ja lähes kaikkia kroonisia sairauksia pitäen yllä matala-asteista tulehdustilaa elimistössä.. Diabetes, ylipaino, syövät, sydän- ja verisuonitaudit ym. voidaan suoraan laittaa siemenöljyjen piikkiin, koska ne olivat hyvin harvinaisia ennen siemenöljyjen käyttö ravintona.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no vitsihän tuo nyt vaan oli. itsekin sen tajusit kyllä mutta alat heiluttelemaan natsi-korttia naama punaisena silti. kyllä vaan natsi saksassa oli huumoria, pilakuvia oli joka lehdessä jatkuvasti.
miksi lihavat naiset on niin vtun herkkiä....
(koska sokeri, ja lisäksi rasvakudos lisää estrogeenin tuotantoa)"kyllä vaan natsi saksassa oli huumoria"
Riippuu näkökulmasta kenen mielestä mikäkin on huumoria.
- Anonyymi
Mene noiden laihdutus juttujesi kanssa muualle ,anna olla ihmisten kuten he ovat
Vainoharhaisillekkin voisi laittaa lisä vetoa ja mitata kerran kuukaudessa. Miten monta kohtausta on saanut harhojensa kanssa- Anonyymi
ai laihdutusjuttujen kanssa pitäisi mennä jonnekin muualle kuin painonhallinta-palstalle? tämä on siis tarkoitettu johonin ihan muuhun keskusteluun..... plus-ihmisten ylistämiseen ja ymmärtämiseen ehkäpä....
- Anonyymi
Jos vaan pitäisi. Huolen omista läskeistäni . Lopeta tuo ainainen raljeeraaminen ihmisten painosta , kukin on oman laisensa ja saakin olla
- Anonyymi
Lapsia ja nuoria pitää kannustaa normaaliin painoon, ei lihavuuteen.
Kohta 70 % suomalaisista aikuisista on ylipainoisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsia ja nuoria pitää kannustaa normaaliin painoon, ei lihavuuteen.
Kohta 70 % suomalaisista aikuisista on ylipainoisia.Mitä se sulle kuuluu minkälainen joku on? Hanki oma elämä ja lopeta muiden kyttääminen.Säälittävää touhua
- Anonyymi
Saisi olla läski jos maksaa siitä. Tai sitten ei käytä terveyspalveluja niin saa olla läski eikä tarvitse maksaa veroa. Kyllä siinä on läskeille ihan tarpeeksi mahdollisuuksia elää vapaasti omana itsenään. Ei jokaisen suomalaisen tarvitse olla läski. Nyt se vaikuttaisi olevan ihan joku vaatimus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä se sulle kuuluu minkälainen joku on? Hanki oma elämä ja lopeta muiden kyttääminen.Säälittävää touhua
Oletko sinä tosi lihava?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä tosi lihava?
Oikein tosi tosi tosi lihava?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saisi olla läski jos maksaa siitä. Tai sitten ei käytä terveyspalveluja niin saa olla läski eikä tarvitse maksaa veroa. Kyllä siinä on läskeille ihan tarpeeksi mahdollisuuksia elää vapaasti omana itsenään. Ei jokaisen suomalaisen tarvitse olla läski. Nyt se vaikuttaisi olevan ihan joku vaatimus.
Millä perusteella voi sanoa että vaikuttaa olevan vaatimus olla lihava? Perustele vähän, kiitos. Laita vaikka linkki tutkimukseen missä tämä vaatimus esitetään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsia ja nuoria pitää kannustaa normaaliin painoon, ei lihavuuteen.
Kohta 70 % suomalaisista aikuisista on ylipainoisia."Lapsia ja nuoria pitää kannustaa normaaliin painoon, ei lihavuuteen."
Siis sulla on käsitys, että lapset ja nuoret lihoo siksi koska he haluavat olla ylipainoisia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saisi olla läski jos maksaa siitä. Tai sitten ei käytä terveyspalveluja niin saa olla läski eikä tarvitse maksaa veroa. Kyllä siinä on läskeille ihan tarpeeksi mahdollisuuksia elää vapaasti omana itsenään. Ei jokaisen suomalaisen tarvitse olla läski. Nyt se vaikuttaisi olevan ihan joku vaatimus.
Jokaisen? Kerrohan mittasi. Pituus, paino, vyötärö, perse. Niin ja minkäikäinen olet, sekä tyttö vai poika.
Rehellisesti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä tosi lihava?
Joo olen ihan sairaalloisen lihava. Enkä ole kuluttanut lääkärin palveluja. Revi ipana tosta jutullesi vähä pontta. Ai niin ja töitäkin on tullut tehtyä "vähäsen".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisen? Kerrohan mittasi. Pituus, paino, vyötärö, perse. Niin ja minkäikäinen olet, sekä tyttö vai poika.
Rehellisestikeski-ikäinen mies, yli 180cm ja vyötärö 81cm, paino 70kg. siis normaalipainoinen.
-aloittaja
- Anonyymi
Ei kaikki lihavat ole sairaita ja käytä sairauspalveluita enemmän kuin muutkaan.Ylivoimaisesti eniten terveyspalveluita käyttävät vanhukset
- Anonyymi
Vanhuus on pakollista, läskeys ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhuus on pakollista, läskeys ei ole.
Oi, sä olet edistynyt, sä ymmärrät, että vanheneminen on pakollista. Oletko muuten koskaan ajatelkut, että lihavuyskin on toisille tahtomatta pakollista? Esim sairaus ja siugen tarvittavat lääkkeet?
Tiedäks että mielialalääkket lihottaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oi, sä olet edistynyt, sä ymmärrät, että vanheneminen on pakollista. Oletko muuten koskaan ajatelkut, että lihavuyskin on toisille tahtomatta pakollista? Esim sairaus ja siugen tarvittavat lääkkeet?
Tiedäks että mielialalääkket lihottaa?Lihavuus ei ole kenellekään pakollista. Vaikka nitä tekosyitä kyllä löytyy laidasta laitaan.
Ei ole mikään pakko sitä pullaa tunkea kurkusta alas. Kukaan ei sitä työnnä sinun kurkusta alas, se on sinun oma käsi mikä sen sinne työntää. Laita peili keittiön pöydälle niin näet itse kun se sinne suuhun menee, siinä on käsi kiinni ja se on sinun oma kätesi.
- Anonyymi
Tyhmille kans sitten lisävero
- Anonyymi
mutta tyhmät ja lihavat joutuisi sitten maksamaan kaksinkertaisen veron
- Anonyymi
Ihan niin aloittajalle se olisi kova paikka verotuksen kannalta . Koska tyhmyydessään yleistää sanomanasi jonkin asteen totuutena . Antaisi jo olla, sillä hänen kirjoituksensa on ainoastaan tarkoitettu loukkaamaan toisia ihmisiä,
Jokainen jolla on omasta mielestään ylipainoa tekee työtä sen asian kanssa , siksi tuollaisen älykääpiön kirjoitukset ovat ainoastaan todiste että haluaa loukata ihmisiä jotka syystä tai toisesta ovat lihavampia kun muut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta tyhmät ja lihavat joutuisi sitten maksamaan kaksinkertaisen veron
Eli siis kaikille roima veronkorotus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli siis kaikille roima veronkorotus.
Hallitus kannattaa esitystä....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan niin aloittajalle se olisi kova paikka verotuksen kannalta . Koska tyhmyydessään yleistää sanomanasi jonkin asteen totuutena . Antaisi jo olla, sillä hänen kirjoituksensa on ainoastaan tarkoitettu loukkaamaan toisia ihmisiä,
Jokainen jolla on omasta mielestään ylipainoa tekee työtä sen asian kanssa , siksi tuollaisen älykääpiön kirjoitukset ovat ainoastaan todiste että haluaa loukata ihmisiä jotka syystä tai toisesta ovat lihavampia kun muut.Minä voin kyllä mennä älykkyystestiin ja jos se menee riman alle niin maksan kyllä jos tarvii. Jos siinä on paljon matematiikkaa niin voi hyvin olla etten läpäise testiä.
Kyse ei ole ylipainosta, vaan VAARALLISESTA ja haitallisesta vyötärölihavuudesta. Edelleenkin saat olla niin ylipainoinen kun haluat jos vyötärösi vaan pysyy annettujen mittojen sisällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta tyhmät ja lihavat joutuisi sitten maksamaan kaksinkertaisen veron
Aloittaja olis konkassa heti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta tyhmät ja lihavat joutuisi sitten maksamaan kaksinkertaisen veron
Onko tyhmä automaattisesti lihava, ja lihava automaattisesti tyhmä? Eli onko hoikka ja tyhmä sitten vaan tyhmä, ei voi syyttää hoikkuutta? Minulla meni nyt kyllä ohi sinun kommenttisi. Voitko perustella vähän, kiitos
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tyhmä automaattisesti lihava, ja lihava automaattisesti tyhmä? Eli onko hoikka ja tyhmä sitten vaan tyhmä, ei voi syyttää hoikkuutta? Minulla meni nyt kyllä ohi sinun kommenttisi. Voitko perustella vähän, kiitos
luulen että se tarkoitti niin että jos henkilö on lihava ja sen lisäksi vielä tyhmä niin joutuisi maksamaan kaksi veroa, se olisi kohtuutonta.
- Anonyymi
Epäterve palsta tämäkin, miksi ihmeessä jotkut ihmiset tulevat tännekin ärjyilemään omaa pahaa oloaan kun muitakin palstoja on missä voi ihmisvihaansa purkaa.
Joka paikka täynnä tuota samaa nais- ihmisvihaa puskevaa sakkia.- Anonyymi
Naisilla on peniskateus ja he saavuttavat keskinäisen yhteenkuuluvuudentunteen maalailemalla piruja seinille
- Anonyymi
Mistä se naisviha tähänkin keskusteluun putkahti? Kyllä tässä ihan tasa-arvoisesti on käsitelty kaikkia läskejä ihmisiä, täysin ilman sukupuolia.
- Anonyymi
Sinulla on lihavan ihmisen sielu. Olet varmasti tyttö.
- Anonyymi
No tämä aloittaja ei itsekkään ole terve mitenkään, ei terve ihminen mitenkään edes keksisi tuollaisia verojuttuja, siitä näkyy että hön on mielenterveydeltään sairas . Halu loukat ihmisiä,on hänen melodiansa .

No mikä siinä loukkaa sinua? Se että muut ihmiset haluavat pakottaa sinut olemaan terveempi ja kauniimpi? mutta itse et halua olla?

Aloittaja taitaa kuluttaa aika paljon mielenterveyspalveluja.Tulee todella kalliiksi veronmaksajille

Vain mieleltään sairaat ihmiset ei hyväksy lihavuutta. Jokainen mieleltään terve ihminen ymmärtää lihavia ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain mieleltään sairaat ihmiset ei hyväksy lihavuutta. Jokainen mieleltään terve ihminen ymmärtää lihavia ihmisiä.
lihavuus on rikkautta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisilla on peniskateus ja he saavuttavat keskinäisen yhteenkuuluvuudentunteen maalailemalla piruja seinille
Miksi kukaan haluaisi tuollaisen hilluvan lisäkkeen jalkojensa väliin, sorry, ei ole peniskateutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisilla on peniskateus ja he saavuttavat keskinäisen yhteenkuuluvuudentunteen maalailemalla piruja seinille
Mikä on peniskateus? Eikö se ole lähinnä miehillä jotka kadehtii toistensa isompaa vehjettä ja tuntee alemmuutta että itsellä on vaatimaton. Enpä ole kuullut että joku nainen kertoo että haluaisi itselleen kikkelin. Transmies ehkä? Mutta senhän saa rakennettua itselle jos kokee että on mies ilman lerssiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja taitaa kuluttaa aika paljon mielenterveyspalveluja.Tulee todella kalliiksi veronmaksajille
No tämä on totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mikä siinä loukkaa sinua? Se että muut ihmiset haluavat pakottaa sinut olemaan terveempi ja kauniimpi? mutta itse et halua olla?
"No mikä siinä loukkaa sinua? Se että muut ihmiset haluavat pakottaa sinut olemaan terveempi ja kauniimpi? mutta itse et halua olla?"
Käytä ihan reilusti yksikön ensimmäistä persoonaa kun puhut kuitenkin vain itsestäsi eikä kenenkään "muiden ihmisten" mielipiteistä. Sinähän et voi tietää mitä muut ihmiset ajattelee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on peniskateus? Eikö se ole lähinnä miehillä jotka kadehtii toistensa isompaa vehjettä ja tuntee alemmuutta että itsellä on vaatimaton. Enpä ole kuullut että joku nainen kertoo että haluaisi itselleen kikkelin. Transmies ehkä? Mutta senhän saa rakennettua itselle jos kokee että on mies ilman lerssiä.
Peniskateus on Sigmund Freudin, 1800- luvulla eläneen varhaisen psykoanalyysin kehittäjän keksimä uskomus siitä, että naiset ovat miehen peniksestä kateita, koska haluavat äänioikeuden ja vaikuttaa omiin asioihinsa, kouluttautua, saada samanlaisen oikeuden tehdä työtä ja ansaita elantonsa ja pitää omaisuutensa kuin miehetkin. Tuona aikana moisia ajatuksia, että naisilla olis mitään muuta halua tai kykyä mihinkään muuhun kuin palvella miestä ja synnyttää lapsia, pidettiin niin outoina että nämä valopäät uskoi kaiken johtuvan siitä että miehillä on penis jonka naiset haluaa, eikä siis ihmisoikeuksia, joita varmasti kadehdittiin. 😄 Hän ei kysynyt naisilta edes, että mitä naiset ajattelee asiasta. Minusta tämmöinen teoria kertoo enemmänkin Freudin suhteesta omaan vehkeeseensä kuin mistään muusta. Se oli hänen maailmansa keskipiste. Hän oli vain aikakautensa käsitysten ja uskomusten vanki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"No mikä siinä loukkaa sinua? Se että muut ihmiset haluavat pakottaa sinut olemaan terveempi ja kauniimpi? mutta itse et halua olla?"
Käytä ihan reilusti yksikön ensimmäistä persoonaa kun puhut kuitenkin vain itsestäsi eikä kenenkään "muiden ihmisten" mielipiteistä. Sinähän et voi tietää mitä muut ihmiset ajattelee.Ok. No mikä sinua siinä loukkaa? Se että minä olen huolissani sinun terveystäsi ja haluan pakottaa sinut olemaan edes hieman terveempi ja kauniimpi? Mutta sinä et vaan halua olla, mikset?
aloittaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. No mikä sinua siinä loukkaa? Se että minä olen huolissani sinun terveystäsi ja haluan pakottaa sinut olemaan edes hieman terveempi ja kauniimpi? Mutta sinä et vaan halua olla, mikset?
aloittaja"haluan pakottaa sinut"
Olisiko nyt jotain suuruudenhulluutta ilmassa? Omassa elämässäsi kun on varmasti asioita jotka vaatii parantamista ja kuntoon laittamista. Jospa keskittyisit niihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"haluan pakottaa sinut"
Olisiko nyt jotain suuruudenhulluutta ilmassa? Omassa elämässäsi kun on varmasti asioita jotka vaatii parantamista ja kuntoon laittamista. Jospa keskittyisit niihin.En tiedä onko suuruudenhullluutta, mutta olen kyllä käsittänyt että olet merkittävän kokoinen henkilö. Tässä nyt puhutaan sinun ylipainostasi, tarkemmin ottaen siis vatsanympärysmitastasi. Yrität vain siirtää keskustelun pois itse aiheesta, et ole sanonut sanaakaan itse aiheeseen liittyen. Siis ymmärsin ettet hyväksy pakottamista? Vaikka olisit sairaalloisen ylipainoinen niin et hyväksy sitä ett joku muu haluaa sinua pakottaa luopumaan siitä ylipainostasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peniskateus on Sigmund Freudin, 1800- luvulla eläneen varhaisen psykoanalyysin kehittäjän keksimä uskomus siitä, että naiset ovat miehen peniksestä kateita, koska haluavat äänioikeuden ja vaikuttaa omiin asioihinsa, kouluttautua, saada samanlaisen oikeuden tehdä työtä ja ansaita elantonsa ja pitää omaisuutensa kuin miehetkin. Tuona aikana moisia ajatuksia, että naisilla olis mitään muuta halua tai kykyä mihinkään muuhun kuin palvella miestä ja synnyttää lapsia, pidettiin niin outoina että nämä valopäät uskoi kaiken johtuvan siitä että miehillä on penis jonka naiset haluaa, eikä siis ihmisoikeuksia, joita varmasti kadehdittiin. 😄 Hän ei kysynyt naisilta edes, että mitä naiset ajattelee asiasta. Minusta tämmöinen teoria kertoo enemmänkin Freudin suhteesta omaan vehkeeseensä kuin mistään muusta. Se oli hänen maailmansa keskipiste. Hän oli vain aikakautensa käsitysten ja uskomusten vanki.
Niin se oli sitä aikaa, jolloin oikeudet myönnettiin just sen peniksen perusteella. Jos ei penistä ollut, oli 2 luokan kansalainen ilman perustuslaillisia oikeuksia ja taloudellisesti riippuvainen peniksen omistajasta.
- Anonyymi
Tuo vero olisi aivan asiallinen,läskit joutuisivat maksamaan itse,nythän ne maksaa myös terveet
laihatkin 😳☹️- Anonyymi
Onko "läskit" vapautettu veroista? Ei jumalauta, nyt kaikki syömään vähintään 20000 kaloria per pv ja liikkuminen nollaan!
Sitten ihan aikuisten oikeesti: aloittaja on joku mielenterveysongelmainen pikkukakara, jolla ei oikein tuo ajatusmaailma ole kunnossa, ja niitä näyttää olevan täällä paljon.
Aloittajahan voisi, jos osaa, laittaa tuonbe mäelle noittia karkkiverosts. Turha sitä on täällä napista. - Anonyymi
Sinä siis oletat, että kaikki lihavat on automaattisesti saieaita ja laihat terveitä?? Voi kultapieni. Sinulla on paljpn opittavaa elämästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko "läskit" vapautettu veroista? Ei jumalauta, nyt kaikki syömään vähintään 20000 kaloria per pv ja liikkuminen nollaan!
Sitten ihan aikuisten oikeesti: aloittaja on joku mielenterveysongelmainen pikkukakara, jolla ei oikein tuo ajatusmaailma ole kunnossa, ja niitä näyttää olevan täällä paljon.
Aloittajahan voisi, jos osaa, laittaa tuonbe mäelle noittia karkkiverosts. Turha sitä on täällä napista.Siisi kaikki lihavat syövät karkkia? Itse tiedän monta laihaa naista jotka syö karkkia kokoajan. Enkä tiedä yhtään lihavaa joka söisi karkkia. Ei lihavuutta aiheuta joku yksittäinen tuote, vaan se on sairaus, syömishäiriö. Kyllä se syö kaiken mitä vaan saa, tosi paljon kaikkea.
- Anonyymi
Niin hoikathan ne eivät ikinä käytä terveyspalveluja 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siisi kaikki lihavat syövät karkkia? Itse tiedän monta laihaa naista jotka syö karkkia kokoajan. Enkä tiedä yhtään lihavaa joka söisi karkkia. Ei lihavuutta aiheuta joku yksittäinen tuote, vaan se on sairaus, syömishäiriö. Kyllä se syö kaiken mitä vaan saa, tosi paljon kaikkea.
Jotkut lihoaa vaikka söis normaalisti ja liikkuu ja toiset taas vetää kaikenmaailman roskaruokaa kuin hevonen eikä liho.Monet lihavat ovat terveempiä kuin laihat ja sen tietää jo siitä kun laihoja kuolee myös nuorena esim sydänkohtauksiin

Aloita sitten uusi keskustelu aiheesta onko "vyötärölihavuus haitallista vai ei", tässä keskustelussa oletamme että se on haitallista ja vaarallista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siisi kaikki lihavat syövät karkkia? Itse tiedän monta laihaa naista jotka syö karkkia kokoajan. Enkä tiedä yhtään lihavaa joka söisi karkkia. Ei lihavuutta aiheuta joku yksittäinen tuote, vaan se on sairaus, syömishäiriö. Kyllä se syö kaiken mitä vaan saa, tosi paljon kaikkea.
Syömishäiriö kylläkin näkyy ulospäin niillä jotka laihduttaa itsensä sairaalloisen laihaksi. Just sen takia kun omasta painosta on tullut ainoa asia jota kokee pystyvänsä hallitsemaan. Tiedän erään vähän älyllisesti jälkeen jääneen eläkeläismiehen joka on kertonut painavansa 65 kiloa, on yli 175 cm pitkä ja esittää että tavoittelee 59 kilon painoa vaikkei koskaan saavuta painoa kun karkkiriippuuus on niin kova. Syömishäiriö on siis muidenkin kuin tyttöjen sairaus. Hän ei välitä terveydestään, vain mahanahan pihtimitasta. Hän syö jäätelöä yöllä koska kuvittelee ettei se lihota. Päivät ahmii karkkia ja leivonnaisia ja sitten joutuu lähteä kuluttamaan ahmitut herkut. Pyöräilee tuntikausia ja laskee vainoharhaisesti kaloreita joita ahmii ja sen jälkeen viettää päivän pyörän selässä ja juoksumatolla tai hiihtää. Välillä haukkuu ihmisiä läskeiksi ja antaa laihdutusneuvoja muille.

Tiedän että on paljon syömishäiriöisiä, yleensä nuoria naisia ja tyttöjä. Tuo ongelma on erittäin vakava, ja ihmisiä kuolee sen takia. Erittäin tärkeä ja vakava asia johon tulee ehdottomasti puuttua. Mutta tuo ei vaan liity tähän aiheeseen millään tavoin.
- Anonyymi
Tämäkin läski on maksanut kaikki sinuun liittyvät. Syntymäsi, lapsilisäsi, päiväkotisi, lääkärisi, hammaslääkärisi, koulusi, bussimatkasi, kirjaston, uimalan, kouluruuan ym ym kunnes täytät 18 v. Ja kaiken päälle tulevan loisimesi. Revippä tenava tuosta!
- Anonyymi
Huomaa että sinulla on joku pakkomielle julistaa sanomaasi lihavuudesta.
Et näytä tuntevan ihmisten anatomiaa yhtään.
Kunhan yrität syyllistää ihmisiä joilla on enemmän painoa kun sinulla.
Ei lihavuus aina riipu mistään herkkujen syömisistä , ja kuka sen sanoo mikä on se ns normaalipainoinen ihminen, se on yksilöllistä , joten mene sinne kiven alle mistä olet kömipinyt esiin
.kaikki johtuu ihmisen metabolismista
Tiedän ihmisiä jotka eivät herkuttele ja jotka käyvät salilla ja jotka tekevät kävelylenkkejä joka päivä Siltikin heillä on painonkanssa selittelemistä sinun kaltaisille ihmisille.
Itse olen ns ” sinun silmissäsi” normaali painoinen ihminen . Syön kakkuja, kermaleivoksia ka karkkiakin aina joskus välillä suklaalevy mennä hurahtaa samantien kun olen sen ostanut, syön tavallista ruokaa . Sinun teoriasi mukaan minun pitäisi painaa valtavasti koska syön juuri siten kun sinun mukaasi ei saisi syödä ,
Siis ei nämä herkut ole koskaan minulle antaneet mitään ylipainoa, 48 kiloa on ollut se tavallisin. Siis älä yleistä näitäkään asioita
Liikkumiseni rajoittuu tavallisiin tehtäviin kodin töissä, en kävele mitään pitkiä,kävelylenkkejä , koska kehoni voi ihan normaalisti .
Joten lopeta tuo lihavien ihmisten syyttely , koska et näytä, olevan tietoinen mitkä asiat vaikuttavat ihmisen painoa vaan luulet että kaikki lihavuus on sitä että syö väärin .
Olet lukenut jostain netti sivuilta sokerista , ettei sitä saisi muka syödä ihminen tarvitsee niin sokeria kun suolaakin
Suosittelen sinua opiskelemaan hieman mikä yhteys aivoilla ja aineenvaihdunnalle on toisiinsa . Ja ennenkaikkea sitä että kun nyt niin kovasti harva se päivä olet nettikiusaamista ihmisiä heidän painostaan , niin sinulla on vakava psyykkinen ongelma siitä miten toiset ihmiset painavat , sillä tuollainen jankutus lihavuudesta si ole enää normaalia mitenkään.
Jokainen ihminen jolla on ylipainoa kantaa kilonsa itse ja sinulaisesi ihmisen ilkeydet osoittaa vakavaa mt häiriötä . Joten tee jotain oman terveytesi kanssa se kun nokittelut muita netissä . Sillä se ei ole mitenkään sinun oikeutesi.
Ihmiset jotka kärsivät itse painostaan hoitelevat sen oman lääkärinsä kanssa , ja ne joilla ei ole ongelmaa omasta painostaan. Saavat elää elämäänsä omilla ehdoillaan .
Lue itse mitä olet kirjoittanut m ja jos vähääkään tajuat asioita niin näet sen halveksunnan mitä levität netissä . Ajattele hieman onko se sinun oikeutesi halventaa toisia ihmisiä kuten teet.
Hoida itsesi ja mielenterveytesi ja keskity elämään omaa elämääsi ilman että kajota asioihin mistä et tiedä mitään.
Ota se mittanauhaa ja mittaa pääsi ympärys , niin huomaat että jossain on vikaa sinun tarpeeseesi halventaa muita ihmisiä- Anonyymi
Edelleenkään kyse ei ole ylipainosta, voit painaa niin ihan paljon kuin haluat. Kukaan ei ole kieltämästä sinulta tai keneltäkään herkkujen tai sokerin syömistä.
Kyse on vain haitallisesta ja vaarallisesta ja epäterveellisestä vyötärölihavuudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleenkään kyse ei ole ylipainosta, voit painaa niin ihan paljon kuin haluat. Kukaan ei ole kieltämästä sinulta tai keneltäkään herkkujen tai sokerin syömistä.
Kyse on vain haitallisesta ja vaarallisesta ja epäterveellisestä vyötärölihavuudesta.Miksi laihoja kuolee myös nuorena sitten esim sydänkohtauksiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi laihoja kuolee myös nuorena sitten esim sydänkohtauksiin?
jos ne on käyny p i i k i l l ä niin kuolevat yllättäen
- Anonyymi
"Lihavuuden perus syy on siemenöljyjen käyttö ravintona."
En käytä ollenkaan! Olen valtavan lihava, vaikka käytän vain voita sekä valkoista jauhoa, jonkin verran myös sokeria. - Anonyymi
Mikä ny niin mättää? Minä en syö karkkia, minä en juo limsaa, inhoan kaikkea makeaa, mutta SINÄ taas mättäät kaikkea noita naamaasi eli se on se, mikä sinua risoaa. Minä maksan sinun hammaslääkärikulusi siihen asti, kunnes olet iso poika.
Kuules nyt tenava, jos sinä luulet, että kaikki lihavat syö karkkia, niin olet erehtynyt. Nyt on paljon työttömiä ja yleensäkin ottaen on monella rahat niin tiukoilla, että ostetaan vain ns epäterveellisiä ruoka-aineksia, halpoja, makaronia yms. Ei ihmisillä ole rahaa ostaa terveellisiä ruoka-aineksia, vielä vähemmän karkkiin riittää rahat. Niitä ja energiajuomia kittaa kitusiinsa vain te pikkutenavat. Pyydä korotus viikkorahaasi napero, niin saat olla sokerihumalassa jatkossakin.- Anonyymi
ja nuo syömisjutut on minusta jokaisen henk koht asia että minusta yhteiskunnan ei tarvi liikoja puuttua siihe kun minusta suapi iha vappaasti ihmmeiset syyä mitä itte haluaa(esim liian usein liha ja kasvis-keskusteluissa karkaa mopo käsistä kun musta jokainen saa syyä niitä kasviksia vaikka kuinka paljon ja jokainen saa syyä lihhaa niin paljo ku haluaa ja juua maitoo että ei haittoo minua) mut toki karkkivero on ihan jees juttu mutta liian kova poliittinen meno ei ole hyvä asia eikä koskaan toiminut eli siitä on maailman historiassa iha tarpeeks ikäviä esimerkkejä mihi kovistelulinja poliittinen on johtanu ennen pitkää. Luulis että niistä ajoista vois oppia ettei pian samoja virheitä toisteta.
monasti kun kovistellaan liika -paljon niin se kovistelu ei tarkoota ainoastaan ylipainoon liittyvää vaan muutakin kuten vähemmistöjä kohtaan kovistelu tai sossuturvaa kohtaan kovistelu jne. Suomessa tällä hetkellä vaikka nykyhallitus on koventanu otteitaan, ei ole minusta vakava tilanne että Suami on edelleen hyvinvointivaltio.
aina jos lähttee liian kovalle linjalle niin mopo voi karata käsistä.
viestin lähettäjä juha Pohjola(outolintu-lapsenmieli)
- Anonyymi
Koska 2/3 Suomen aikuisista on lihavia, pidetään vero ennallaan.
MUTTA... lasketaan normaalipainoisten ja hoikkien verotusta. Silloin lihavat eivät tunne itseään syrjityiksi, koska vero heillä pysyy ennallaan.- Anonyymi
Niin koska tuota lihavuusindeksiä vedetään jatkuvasti alaspäin.Kaikkien pitäis olla jotain langanlaihoja ja silti jotkut valittais,että ihmiset on liian lihavia
- Anonyymi
Niin, toimisi se toisinkin päin. Taitaa ne laihat olla jo vähemmistönä suomessa nykyään muutenkin. Hoikkavyötäröiset saisivat veronnalennuksen. Mutta sitten ne läskit saisi taas olla ihan rauhassa ja lihoa. Kyllä ne toimet pitäisi kohdistaa juuri siihen ongelmaan eikä mihinkään muihin.
Edelleen ei nyt puhuta painosta mitään, vaan ainoastaan vyötärönympäryksestä. Saa painaa vaikka 150kg jos vaan vyötärö on laiha.
- Anonyymi
mielipitteitä suapi olla mut oon eri mielt aloittajan kanssa. Eikös tuo ole aika julmaa ajattelutapaa??
en itte ole ees ylipainoinen vaan normipainoinen.
viestin kirjoittaja Juha pohjola(outolintu-erakko) - Anonyymi
Miksi vain luiseville suotaisiin elämää ?????
- Anonyymi
Ei kai siitä ole kysymys, vaikka aloutus on pilailijan tekemä. Kysymys on siitä, että lihavaa motivoidaan laihtumaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai siitä ole kysymys, vaikka aloutus on pilailijan tekemä. Kysymys on siitä, että lihavaa motivoidaan laihtumaan.
Aloitus voi hyvin olla pilailua, mutta idea taustalla on järkevä. Siinä ei vaan motivoida laihtumaan, vaan kertakaikkiaan pakotetaan se lihava laihtumaan edes jokseenkin normaalille tasolle, jos lisäverot ovat useiden tuhansien luokkaa vuodessa niin kovin monella ei kertakaikkiaan ole varaa syödä itseään rantapalloksi. Ja varmaan se hyvätuloistakin alkaa harmittamaan maksaa tuhansia euroja valtiolle siitä että saa syödä itsensä epäterveeseen kuntoon.

ja edelleen kukaan ei kiellä syömästä jos niin haluaa tehdä, voit yhä syödä ja mässyttää mutta maksat siitä muutakin kun terveytesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai siitä ole kysymys, vaikka aloutus on pilailijan tekemä. Kysymys on siitä, että lihavaa motivoidaan laihtumaan.
Miksi pitäisi laihtua? Ihmiset saa olka juuri sellaisia, kun tuntevat olonsa hyväksi. Joku paha ongelma, suorastaan trauma, on näillä, jotka haukkuu lihavia. Mifmelummin lihava ja tervepäinen, kun nälkäkurki, jolla pollassa heittää pahasti ja joutuu syömään mielialalääkkeitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus voi hyvin olla pilailua, mutta idea taustalla on järkevä. Siinä ei vaan motivoida laihtumaan, vaan kertakaikkiaan pakotetaan se lihava laihtumaan edes jokseenkin normaalille tasolle, jos lisäverot ovat useiden tuhansien luokkaa vuodessa niin kovin monella ei kertakaikkiaan ole varaa syödä itseään rantapalloksi. Ja varmaan se hyvätuloistakin alkaa harmittamaan maksaa tuhansia euroja valtiolle siitä että saa syödä itsensä epäterveeseen kuntoon.
Kerro tarkemmin, miksi pitäisi laihtua? Miksi kaikkien pitäisi olla laihoja? Anna joku järkevä, asiallinen peruste, miksi sinua häiritsee lihavat ihmiset?
"Kuluttavat terveyspalveluja", ei kelpaa, koska se ei pidä paikkaansa. Lihavat ihmiset ei sairasta yhtään sen enempää kuin ns laihatkaan. Terveyspalvelujen kulutus alkaa, painoon katsomatta, kasvamaan +60v, josta voisi sanoa, että ihan luonnollisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro tarkemmin, miksi pitäisi laihtua? Miksi kaikkien pitäisi olla laihoja? Anna joku järkevä, asiallinen peruste, miksi sinua häiritsee lihavat ihmiset?
"Kuluttavat terveyspalveluja", ei kelpaa, koska se ei pidä paikkaansa. Lihavat ihmiset ei sairasta yhtään sen enempää kuin ns laihatkaan. Terveyspalvelujen kulutus alkaa, painoon katsomatta, kasvamaan 60v, josta voisi sanoa, että ihan luonnollisesti.Lihavuuden terveysvaikutukset
Lihavuus lisää riskiä sairastua lukuisiin sairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, astmaan, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, dementiaan, masennukseen, uniapneaan, kihtiin, sappi- ja haimasairauksiin sekä useisiin syöpäsairauksiin.
Lisäksi lihavuus voi aiheuttaa kuukautishäiriöitä, hedelmättömyyttä sekä komplikaatioita raskauden ja synnytyksen aikana.
Sairauksien riskiä kasvattavat erityisesti vyötärön seudulle kertynyt rasva ja varhain alkanut lihavuus. Vyötärölihavuus on tunnusomaista erityisesti metaboliselle oireyhtymälle eli tilalle, jossa samalla henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa.
Lihavuus ja siihen liittyvät sairaudet heikentävät elämänlaatua fyysisen toimintakyvyn ja työkyvyn huonontuessa.
Lihavuuden vaikutus kuolleisuuteen
Lihavuus on yhteydessä ennenaikaiseen kuolleisuusriskiin. Riski kasvaa selvästi, kun painoindeksi on yli 30 kg/m².
Lihavuus ja psykososiaaliset ongelmat
Lihavuus on monin tavoin yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin. Lihavat ihmiset voivat kohdata syrjintää ja ennakkoluuloja.
Lihavuuteen liittyvät syrjintäkokemukset ja ennakkoluulojen kohtaaminen voivat vaikeuttaa painonhallintaa ja aiheuttaa vaikeuksia työelämässä, opiskelussa tai sosiaalisissa suhteissa.
Lapsuusiän lihavuuden vaikutukset terveyteen
Lapsuusiän ylipaino ja lihavuus lisäävät riskiä ylipainoon aikuisiässä.
Lapsuusiän lihavuuteen liittyy aineenvaihdunnallisia muutoksia, jotka ovat sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, kuten kohonnut verenpaine sekä häiriot rasva- ja sokeriaineenvaihdunnassa.
Lapsuusajan lihavuus lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä aikuisiässä. Riski pienenee merkittävästi, jos lapsena lihava henkilö saavuttaa normaalipainon aikuisikään mennessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro tarkemmin, miksi pitäisi laihtua? Miksi kaikkien pitäisi olla laihoja? Anna joku järkevä, asiallinen peruste, miksi sinua häiritsee lihavat ihmiset?
"Kuluttavat terveyspalveluja", ei kelpaa, koska se ei pidä paikkaansa. Lihavat ihmiset ei sairasta yhtään sen enempää kuin ns laihatkaan. Terveyspalvelujen kulutus alkaa, painoon katsomatta, kasvamaan 60v, josta voisi sanoa, että ihan luonnollisesti.Pallomainen keskivartalolihavuus voi johtua monista syistä, mutta elintavat vaikuttavat tämän tyyppiseen ylipainoon eniten. Sokerin napostelu, pikaruoat, vähäinen liikunta ja alkoholi keräävät rasvaa keskivartaloon.
Omenavartalo kasvattaa aineenvaihduntaan ja hormonitoimintaan liittyvien sairauksien riskiä. Jos ylipainoon liittyy hiustenlähtöä, palelua ja masennusta, kyseessä voi olla kilpirauhasen vajaatoiminta. Aterian jälkeinen väsymys ja jalkasäryt voivat olla 2-tyypin diabeteksen oireita.
- Anonyymi
Tuleppa mittaamaan niin tarvitset toisenlaista mittaa?
- Anonyymi
minkälaista mittaa sitte tarvitsen...? kuullostaa tosi agressiiviselta, vihaiselta naiselta.... enpä tiedä uskaltaisiko kyykistyä mittailemaan sinun edessä yhtää mitään....
- Anonyymi
Mielenkiintoinen aloitus, jotain uutta.
Mietin vain että pitäisikö sinusta rangaista lihavuusverolla sellaisiakin, jotka on lihoneet jonkin lääkkeen tai sairauden vuoksi? Jos ainut peruste on vyötärön ympärysmitta? Lisäksi on ihmisiä jotka on muuten hoikkia mutta on rasva kerääntynyt vyötärölle, vaikka muu kroppa on hoikka.
Kaikki tietää miten jotkut lääkkeet vaikuttaa esim rasva-aineenvaihduntaan jne. Jotkut lääkkeet kerää nestettä ja turvottaa vatsaa.- Anonyymi
Minä en syö mitään lääkkeitä,kuin jos on vain tarve.65v
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä en syö mitään lääkkeitä,kuin jos on vain tarve.65v
Vielä jos sen vuoksi kuolen niin siitä vaan sitten,hallelujaa hanna ja lapset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä jos sen vuoksi kuolen niin siitä vaan sitten,hallelujaa hanna ja lapset.
Älä tee sitä älätee tätä,jankutusta elämän turhaan.me kuollaan kukin mitenkin !syökää ja juokaa elämä ei ole ikuista,jokainen tietenkin oman maun mukaan.
- Anonyymi
No ihan sama ne selitykset riittää jo. Kaikki liian läskit maksaa veroa ja sillä selvä. Jos olet ja näytät sairaalloiselta niin saat maksaa siitä. Aina kaikilla lihavilla on joku selitys siihen miksi ovat just sellaisia kun ovat.
aloittaja
- Anonyymi
Pienestä munasta ja jos ei anna orgasmia naiselle, pitäis kans maksaa veroa
- Anonyymi
Olen aloittaja.Eikä pidä! tai siis pitää kun mullahan onkin 40cm
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen aloittaja.Eikä pidä! tai siis pitää kun mullahan onkin 40cm
no et ole aloittaja! mutta oikein vastasit kyllä silti.....
- Anonyymi
Ei, kun sokerivero on parempi. Makeiset ja limut on täysin tarpeetonta roskaa. Normaalipainosta tulee runsaalla sokerilla/alkoholilla/rasvalla lihava ajan myötä, joten sokeriverokin ehkä hieman ennaltaehkäisee tätä. Lisäksi läskeille voisi olla kannustumia laihtumiseen.
- Anonyymi
Eivät kaikki sokerin käyttäjät ole lihavia. Tunnen itse kaksi laihaa naista jotka syövät karkkia ym. joka päivä. Tunnen lihavia ihmisiä jotka eivät syö karkkia koskaan. Toimenpiteet täytyy kohdistaa tarkasti niihin jotka ovat ongelma, joiden lihavuus on vaarallisella tasolla.
- Anonyymi
Lihavia ei pidä syyllistää, koska lihavuuteen on useitakin syitä. Sen sijaan epäterveellisiä elintapoja voidaan verottaa, niiden tuottamien kustannusten mukaisesti.
- Anonyymi
Lihavia pitää ymmärtää
- Anonyymi
Kuitenkin olisi hyvätuloisia rekkamiehiä ja kaivinkoneenkuljettajia jotka vaan leuhkisivat sillä paljonko maksoivat lihavuusveroja...... Yleensäkin miesten kohdalla tämä juttu menisi ihan vitsiksi. Ehkä vaikutukset kohdistuisivat enemmän naisiin, ja myös vähätuloisiin joilla ei kertakaikkiaan olisi varaa maksaa ylimääräisiä veroja.
- Anonyymi
Hyvätuloisia rekkamiehiä?? Nyt osui ja upposi niin lähelle, että mitä luulisit rekkamiehen tienaavan? Siis kotimaan ajossa.
Ps. Käys muuten kattomassa huoltisten tarjontaa. Ei ole enää lihapiirakoita eikä pitkiä viinereitä
Pss päivitä tietosi 2000-luvulle - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvätuloisia rekkamiehiä?? Nyt osui ja upposi niin lähelle, että mitä luulisit rekkamiehen tienaavan? Siis kotimaan ajossa.
Ps. Käys muuten kattomassa huoltisten tarjontaa. Ei ole enää lihapiirakoita eikä pitkiä viinereitä
Pss päivitä tietosi 2000-luvulleEn tiedä mitä rekkamies tienaa.
Halpa moska-ruoka on sitä millä lihotaan, paljon huonoja kaloreita halvalla kilohinnalla.
Mutta jos olet köyhä rekkamies niin sinulla ei olisi varaa olla lihava. Hyvin yksinkertaista, vaikka ruoka olisi miten edullista, vyötärönympärys ratkaisisi sen paljonko maksat veroa.
Lihavuudesta tulisi vain rikkaiden etuoikeus, aivan kuten se on tähän asti ollut tuhansien vuosien ajan.
- Anonyymi
Miksi lihaville pitäisi laittaa läskivero. Pitäisikö sinulle rumalle ihmiselle sitten laittaa rumuusvero?
- Anonyymi
Onko lihavuus perittyä? Rumuus yleensä on, sellaisesta ei ole oikein rankaista.
- Anonyymi
terveyshaittojen takia
- Anonyymi
Mitataan ne hepit ennemmin. Mitä isompi vehje, sen pienempi vero. Avaajan kaltaiset nysät saisisivat jättiveot.
- Anonyymi
miten tämä asia nyt kääntyi hyökkäykseksi miehiä vastaan? kyllä niin miehet kuin naisetkin maksaisivat lihavuusveroa, suuri osa miehistä on valtavan lihavia. ei ole sukupuolikysymys ollenkaan. tai itseasiassa miehille keskivartalolihavuus on luonnollista ja yleisempää kuin naisille, johtuen rasvan erillaisesta sijoittumisesta keholla.
- Anonyymi
Vai ruvetaanko mittaamaan synnyttäneitä naisia ja heidän sisäisiä ulottuvuuksiaan? Vai rintaliivien kokoja? Taisi mennä tosi lihavalla homma pahasti ihon alle.
Rumuudesta ja hengittämisestä ei voi verottaa, mutta syömällä aiheutetusta lihavuudesta pitäisi voida verottaa. Lihavuudesta ei ole mitään terveyshyötyjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai ruvetaanko mittaamaan synnyttäneitä naisia ja heidän sisäisiä ulottuvuuksiaan? Vai rintaliivien kokoja? Taisi mennä tosi lihavalla homma pahasti ihon alle.
Rumuudesta ja hengittämisestä ei voi verottaa, mutta syömällä aiheutetusta lihavuudesta pitäisi voida verottaa. Lihavuudesta ei ole mitään terveyshyötyjä.Rumia ja lihavia pitäisi ymmärtää paremmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rumia ja lihavia pitäisi ymmärtää paremmin.
Rumuus ei ole valinta. Lihavuus on oma valinta ja seurausta omista teoistaan.
- Anonyymi
On erittäin kummallista että vihaiset feministit hyökkäävät tätä aloitusta vastaan, siis hyökkäämällä miehiä vastaan, vaikka tämä aihe koskettaa tasaisesti sekä miehiä että naisia, lihavuus ei millään tavoin kohdistu pelkästään naisiin.
Toimenpiteet täytyy kohdistaa vain vaaralliseen lihavuuteen, vyötärönympärys on todettu olevan selkeä mittari haitallisesta lihavuudesta. Ei katsota painoa eikä painoindeksiä, vain ainoastaan vyötärölihavuutta joka on se lihavuuden haitallinen muoto.
Jättikokoisia vaatteita voitaisiin myös verottaa. Jos joku tarvitsee housut joiden vyötärö on metrin levyinen niin maksaisi siitä 50% enemmän veroa kuin pienestä koosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rumia ja lihavia pitäisi ymmärtää paremmin.
lihavia pitää sääliä, ei he voi sille mitään että syövät kaiken
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miten tämä asia nyt kääntyi hyökkäykseksi miehiä vastaan? kyllä niin miehet kuin naisetkin maksaisivat lihavuusveroa, suuri osa miehistä on valtavan lihavia. ei ole sukupuolikysymys ollenkaan. tai itseasiassa miehille keskivartalolihavuus on luonnollista ja yleisempää kuin naisille, johtuen rasvan erillaisesta sijoittumisesta keholla.
Eikun tämä kääntyi hyökkäykseksi naisia kohtaan kohdassa jossa mainittiin peniskateus -niminen uskomus. Tämä on kirjoittajan mukaan naisten lihavuuden syy. Samoin mainittiin lihavat tytöt jotka on pääsääntöisesti estetiikanvaatija miehen näkökentän häiriönä. Tällainen mies tietenkin saa olla haiseva rumilus. Muut on lihavia vain hänen ja aloittajan kiusalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On erittäin kummallista että vihaiset feministit hyökkäävät tätä aloitusta vastaan, siis hyökkäämällä miehiä vastaan, vaikka tämä aihe koskettaa tasaisesti sekä miehiä että naisia, lihavuus ei millään tavoin kohdistu pelkästään naisiin.
Toimenpiteet täytyy kohdistaa vain vaaralliseen lihavuuteen, vyötärönympärys on todettu olevan selkeä mittari haitallisesta lihavuudesta. Ei katsota painoa eikä painoindeksiä, vain ainoastaan vyötärölihavuutta joka on se lihavuuden haitallinen muoto.
Jättikokoisia vaatteita voitaisiin myös verottaa. Jos joku tarvitsee housut joiden vyötärö on metrin levyinen niin maksaisi siitä 50% enemmän veroa kuin pienestä koosta."On erittäin kummallista että vihaiset feministit hyökkäävät tätä aloitusta vastaan, siis hyökkäämällä miehiä vastaan, vaikka tämä aihe koskettaa tasaisesti sekä miehiä että naisia, lihavuus ei millään tavoin kohdistu pelkästään naisiin."
Ei vaan hyökkäsit naisia kohtaan alkavalla horisemaan läskeistä tytöistä ja peniskateudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"On erittäin kummallista että vihaiset feministit hyökkäävät tätä aloitusta vastaan, siis hyökkäämällä miehiä vastaan, vaikka tämä aihe koskettaa tasaisesti sekä miehiä että naisia, lihavuus ei millään tavoin kohdistu pelkästään naisiin."
Ei vaan hyökkäsit naisia kohtaan alkavalla horisemaan läskeistä tytöistä ja peniskateudesta.en ole sanonut mitään tuollaista. valitettavasti en pysty kontrolloimaan keskustelua millään tavoin, kaikki voivat kirjoittaa tänne väliin mitä tahansa haluavat, juuri samoin kuin sinäkin teet.
- aloittaja
- Anonyymi
Hyvä. Kuten lentokoneessa Amerikassa jos paino yli 120 kg maksat kahdesta matkasta.
- Anonyymi
Voitaisiin alkaa verottamaan kaikkea lihaville myytäviä tuotteita vaatteista lähtien. Jokaisesta X;stä vaatekoossa vero nousisi huomattavasti.
Normaaleille ihmisille riittää L koko, tai enintään XL koko, siinä olisi 1x lisäveroa, 2xl olisi kaksi kertaa vero. 8XL vaatteessa olisi 8 kertainen vero. Se jo alkaisi laihduttamaan ihan ihmeesti. - Anonyymi
Ditten sä mättäisit naamaas limua, karkkia, energiajuomaa ja ssäkin joutuisit maksaan läskiveron, mutta sitä ennen, jokainen maksakoot hammaslääkärilaskunsa itse.
- Anonyymi
https://dropdiet.gumroad.com/l/cvisi
Tolla kevyemmäksi - Anonyymi
Aloittaja, tarkoitatko lihavia vai vyötärölihavia? Jos vyötärö on 80cm ja paino 100kg ja pituus 150cm niin tulisiko tälle vero?
- Anonyymi
Vaikea kuvitella tuollaista hahmoa.... Mutta jos kyseessä on nainen ja vyötärö ei ylitä sitä 80cm niin ei tulisi veroa. Muistaakseni naiselle raja on se 80cm ja miehelle 100cm, en ole ihan varma.
Verotus keskittyisi siis vain haitalliseen lihavuuteen, jonka on todettu sijoittuvan vyötärölle. Siis vyötärölihavuuteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikea kuvitella tuollaista hahmoa.... Mutta jos kyseessä on nainen ja vyötärö ei ylitä sitä 80cm niin ei tulisi veroa. Muistaakseni naiselle raja on se 80cm ja miehelle 100cm, en ole ihan varma.
Verotus keskittyisi siis vain haitalliseen lihavuuteen, jonka on todettu sijoittuvan vyötärölle. Siis vyötärölihavuuteen."Vyötärölihavuuden rajat ovat miehillä yli 100 cm ja naisilla yli 90 cm. Aineenvaihdunnan häiriöiden vaara on lievästi suurentunut, kun vyötärönympärys on miehillä yli 90 cm ja naisilla yli 80 cm."
näinhän se olikin, naisella saa olla siis 90cm tai alle. miehellä metrin, minusta nuo on ihan kohtuuttomia mittoja, ja se vero pitäisi aloittaa siitä lievästä vaarasta, eli 80cm ja 90cm, ja nousta jyrkästi kun ylittää vaaralliset mitat.
- Anonyymi
Asia ei tietenkään voisi toimia eikä sen tulisikaan toimia!
Yhdenvertaisuuslaki ei anna minkäänlaisia mahdollisuuksia verottaa lihavuudesta, kuten ei rumuudesta, älykkyydestä tai ihon väristäkään tahi muista perityistä ominaisuuksista.
Pakko on tyytyä verottamaan lihavuutta aiheuttavia tuotteita, tai mieluumminkin päin vastoin: jos tuotteen katsotaan edistävän normaalipainoa, , tuotteelle voidaan hakea verovapautta. Verovapautta voitaisiin hakea myös tuotteelle, joka on vastaavaan verrokkiin verrattuna huomattavasti terveellisempi. Lähtökohtana vaikkapa nykyiset sydänmerkkituotteet.
Äkkiä katsottuna lähes kaikki kasvikset, marjat ja hedelmät, pavut, peruna, rasvattomat maitotuotteet, rasvattomat lihat ja kalat olisivat verovapauden piirissä. Verrokkeina verovapautta voisivat hakea kaikki täysjyväviljatuotteet sekä vähärasvaiset maito-, liha-, kala- sekä rasvatuotteet.
Valkoiset jauhot, sokeri, rasvat ja öljyt tai niistä valmistetut tuotteet jne jne eivät koskaan voisi päätyä verovapauden piiriin.
Nykyisten tietokoneiden, skannausten ja viivakoodien sekä QR-koodien aikakautena tämä aiheuttaisi vaivaa ainoastaan valmistajille, tuottajille, maahantuojille sekä jonkin verran kaupoille, kun verovapautta käydään hakemaan. Kuluttajaa asia ei lopulta haittaisi lainkaan. Asiaa valvojan viranomaisen tehtävä tietenkin olisi seurata, että vähittäiskauppa siirtää verovähennyksen tai -vapauden sellaisenaan kuluttajille näkyviin tuotteiden hintoihin.- Anonyymi
Ei käy. Miksi kaikkien ihmisten pitäisi kärsiä lihavien takia? Ei mitään syytä.
Kyllä toimenpiteet pitää kohdistaa nimenomaan siihen ongelmaan itseensä, ei kaikkiin muihin ihmisiin. Ei läski ole mikään pyhä lehmä mitä ei saa katsoa kieroon. Asioista pitää puhua niinkun ne ovat, eikä sievistellä. Ongelma on vakava ja siihen tulee puuttua. Vyötärölihavuus on todettu olevan haitallista, joten siihen pitää keskittää huomio.
Ei kukaan ole ottamassa sinulta pois oikeutta olla lihava. Voit olla, kunhan maksat siitä.
Et voi laittaa lihavuutta samaan sarjaan ihonvärin tai muiden ominaisuuksien kanssa joihin henkilö ei voi itse vaikuttaa. Lihavuus ei ole perinnöllistä. Jokainen lihava henkilö on ihan itse syönyt itsensä siihen kuntoon missä on. Joka ainoa. Kukaan ei ole pakottanut sitä työntämään pullaa kurkusta alas.
- aloittaja - Anonyymi
"Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella."
Mihin se lihavuus sijoittuu, terveydentilaan ilmeisesti? Mutta kyseessä on täysin itseaiheutettu tila josta voi päästä pois milloin vaan haluaa. Samanlainen kuin vaikka tupakointi. Ei tuo laki koske lihavuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei käy. Miksi kaikkien ihmisten pitäisi kärsiä lihavien takia? Ei mitään syytä.
Kyllä toimenpiteet pitää kohdistaa nimenomaan siihen ongelmaan itseensä, ei kaikkiin muihin ihmisiin. Ei läski ole mikään pyhä lehmä mitä ei saa katsoa kieroon. Asioista pitää puhua niinkun ne ovat, eikä sievistellä. Ongelma on vakava ja siihen tulee puuttua. Vyötärölihavuus on todettu olevan haitallista, joten siihen pitää keskittää huomio.
Ei kukaan ole ottamassa sinulta pois oikeutta olla lihava. Voit olla, kunhan maksat siitä.
Et voi laittaa lihavuutta samaan sarjaan ihonvärin tai muiden ominaisuuksien kanssa joihin henkilö ei voi itse vaikuttaa. Lihavuus ei ole perinnöllistä. Jokainen lihava henkilö on ihan itse syönyt itsensä siihen kuntoon missä on. Joka ainoa. Kukaan ei ole pakottanut sitä työntämään pullaa kurkusta alas.
- aloittajaEi ole tiedossa, pilailetko 100 % vai 50 %.
Totuus tietenkin on se, että tuollainen veroajatus ei koskaan mene missään ehdotusvaiheessa läpi. Kukaan ei ota asiaa tosissaan.
Yhdenvertaisuuslain ja muiden lakien lisäksi esteenä on kansan itsensä lihavuus. Yli 60 % kansasta on lihavaa, myös kansanedustajista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole tiedossa, pilailetko 100 % vai 50 %.
Totuus tietenkin on se, että tuollainen veroajatus ei koskaan mene missään ehdotusvaiheessa läpi. Kukaan ei ota asiaa tosissaan.
Yhdenvertaisuuslain ja muiden lakien lisäksi esteenä on kansan itsensä lihavuus. Yli 60 % kansasta on lihavaa, myös kansanedustajista.Enpä tiedä jos vaikka lääkärit ottaisivat kantaa yhteisesti ja vaatisivat toimia. Ehkä jotkut terveysjärjestöt myös kannattaisivat. Kansanedustajat ovat aina kiinnostuneita kaikesta siitä miten voidaan lisätä verotusta.
Vaikka yli puolet kansalaisista olisivat lihavia, eivät he kaikki ylitä niitä vyötärömittoja mitkä ovat vaarallisia. Vain pieni osa ylipainoisista ylittää ne vaaralliset mitat.
Pilailen vain 50% sesti...
Mutta minua ottaa päähän 100% sti se että lihavat sanovat että se on jonkun muun syy kun he ovat läskejä. Ei tuosta voi syytä vierittää kenenkään tai minkään muun harteille, ei niin mitenkään. Aivan hullua väittää ettei lihavuus olisi ihan omaa syytä.
- aloittaja
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suureksi onneksesi on myönnettävä
Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️871863Perusmuotoiset TV-lähetykset loppu
Nyt sanoo useiden HD-muotoistenkin kanavien kohdalla äly-TV, ettei kanava ole käytössä, haluatko poistaa sen? Kanavia1571331YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä681141- 651012
Hyvin. Ikävää nainen,
Että vainoat ja stalkkaat miestäni.onko tarkoituksesi ehkä saada meidät eroamaan?no,siinä et tule onnistumaan82941Uskomaton tekninen vaaliliitto poimii rusinoita pullasta
Korni näytösesitelmä menossa kaupunginvaltuustossa. Juhlia ei ole kokouksista tiedossa muilla, kuin monipuolue paikalli87862Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.128850Linnasuolla poliisi operaatio
Kamalaa menoa taas meidän ihanassa kaupungissa. https://www.uutisvuoksi.fi/paikalliset/864606029836Katsoin mies itseäni rehellisesti peiliin
Ja pakko on myöntää, että rupsahtanut olen 😆. Niin se ikä saavuttaa meidät kaikki.47827- 57810