Suomi tekee jäätävää velkapommia

Anonyymi-ap

Suomen valtion budjetti hajosi yhdessä hetkessä yli 900 miljoonalla lisää
Suomi ottaa takkiin jo uskomattomat 13 200 M€ vuodessa
Räjähdysainehankintoihin lisäbudjettiesityksessä ehdotetaan noin 130 miljoonalla euron tilausvaltuuden kasvatusta.

Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus antoi keskiviikkona eduskunnalle esityksen vuoden toiseksi lisätalousarvioksi.

Lisäbudjettiesityksessä määrärahatarve kasvaa 757 miljoonaa euroa, ja varsinaisten tulojen vähennys on 187 miljoonaa euroa. Nämä yhdessä lisäävät valtion nettolainanoton tarvetta 944 miljoonalla eurolla. Hallitus arvioi nyt valtion nettolainanotoksi tänä vuonna noin 13,2 miljardia euroa.

Velka-arvio on siis kasvanut edelleen.

Vielä valtiovarainministeriön toukokuun alussa julkistamassa omassa ehdotuksessaan vuoden toiseksi lisäbudjetiksi valtiovarainministeriö arvioi tämän vuoden alijäämäksi noin 13 miljardia euroa.

Nyt lisäbudjettiesityksessä tämän vuoden tuloarviota ehdotetaan alennettavaksi kokonaisuudessaan nettomääräisesti 187 miljoonalla eurolla. Verotuloarviota ehdotetaan alennettavaksi 485 miljoonalla eurolla.

Uusi verotuloarvio perustuu pitkälti huhtikuussa julkaistuun valtiovarainministeriön kokonaistaloudelliseen ennusteeseen. Muutoksia selittävät hallituksen mukaan muun muassa ennakoitua alemmat verokertymät sekä heikentyneet ennusteet veropohjien kehityksestä.

Uusia panostuksia sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen
Nyt annetussa lisäbudjettiesityksessä muun muassa ehdotetaan puolustusvoimille 35 miljoonan euron lisärahoitusta kaikkien puolustushaarojen materiaalien kunnossa ja ylläpidon tason nostoon. Lisäksi kykyä vastaanottaa tukea liittolaismailta ehdotetaan vahvistettavan 15 miljoonan euron lisämäärärahalla.

Puolustusmateriaalihankintojen vuoden 2025 tilausvaltuuden enimmäismäärää ehdotetaan myös korotettavaksi noin 130 miljoonalla eurolla käytettäväksi räjähdysainehankintoihin, jotka ajoittuvat vuosille 2025–2037. Laivue 2020 -tilausvaltuuden enimmäismäärään ehdotetaan puolestaan noin 78 miljoonan euron lisäystä laivojen rakentamisen aloituksen viivästymisen aiheuttamiin lisäkustannuksiin.

Ukrainaan toimitetun puolustusmateriaalin korvaamiseen liittyvät lisämäärärahat ehdotetaan sisällytettävän Puolustusvoimien Ukrainan tukemiseen liittyvään tilausvaltuuteen, jonka kokonaismäärä nousisi noin 197 miljoonalla eurolla. Korvaavista hankinnoista aiheutuvat menot toteutuvat vuosina 2024–2032.

Lisäbudjettiesityksessä korkomenoarviota on tarkistettu toteutuneiden korkomenojen, lainanoton sekä korkotasokehityksen mukaisesti. Velanhoitomenoja ehdotetaan vähennettävän 197 miljoonalla eurolla.

Toisaalta valtion rahoitusosuuteen työttömyysetuuksien ansioturvasta ja perusturvasta ehdotetaan yhteensä noin 100 miljoonan euron lisäystä. Tarve aiheutuu työllisyystilanteen heikentymisestä. Lisäksi aiemmin budjetoitujen määrärahojen käyttöajan pidennys ja muut ajoitusmuutokset lisäävät tämän vuoden määrärahatarvetta noin 200 miljoonalla eurolla.

Tekniikka & Talous 30.5.2025
Lue myös:
10 miljardia takkiin vuodessa ei riitä enää – Suomi tekee aivan jäätävää velkapommia: Nyt –12 300 000 000 € ja sotamiljardit päälle.

19

482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja samaan aikaan hallitus kevensi verotusta ja yhteisöveroa, joka lisäsi menoja 2 miljardia/vuosi...

      • Anonyymi

        Armeija huutakoon edeeen, laukaus, laukaus, sarja. Kyllä Salolaisten Demareiden kanataa edelleen keskittyä näihin papiston runkkaus visioihin. 🤨🤨🤨


    • Anonyymi

      Tämä näyttää lapsille huonoa esimerkkiä, kun ollaan veloissa koko ajan ja aina velkaannutaan lisää. Ei ole rehellisen ihmisen mielen liikkeistä peräisin.

    • Anonyymi

      Suomen kroonisena pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 55% suhteessa BKT:hen
      Luku on teollisuusmaiden kärkipäässä eli huonossa päässä !?

      Menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !?

      Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat !? Kuten Suomessa on !?

      Lopputuloksena Suomi on velkaantunut ulkomaille !?

      • Anonyymi

        Suomessa ylläpidetään terveitten aikuisten lastentarhaa yhteiskunnan varoilla !?
        Velkaa on suut ja silmät täyteen ja sitä on hankittuna pitkin maailmaa !?

        Varsinainen pika-vippi valtio !


    • Anonyymi

      Hallitus ei pysty mihinkään. Kun ei ole talouskasvua ei ole varaa
      terveydenhoitoonkaan. Tai olisi, mutta hallitus siirtää
      rahat terveysjättien osakkeenomistajille.
      Hallitus on aiheuttanut laman.

      • Anonyymi

        Tästä vallitsee laaja erimielinen yksimielisyys. Voiko tälläistä periaate kiistaa ratkaista millään. Syytän Suomalaista peruskoulua, on tuottanut Suomee niin paljon pieniä herroja etemme pysty enää elätämään niitä kaikkia. Mikään poliittinen puolue ei tunnusta syylisyytän. Ryhdytään ampumaan toisiamme. 🌚🌚🌚


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä vallitsee laaja erimielinen yksimielisyys. Voiko tälläistä periaate kiistaa ratkaista millään. Syytän Suomalaista peruskoulua, on tuottanut Suomee niin paljon pieniä herroja etemme pysty enää elätämään niitä kaikkia. Mikään poliittinen puolue ei tunnusta syylisyytän. Ryhdytään ampumaan toisiamme. 🌚🌚🌚

        Kunnan virkamiesten ihmisaalto hyökkäys rynnäköön, Mars ,Mars. 😁😁😁


      • Anonyymi

        Menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !?


    • Anonyymi

      Tiedoksi, että......

      Suomen sisällä voidaan periaatteessa jakaa omaisuutta vaikka miten sosiaalisesti, mutta tosiasia on, että Suomen täytyy kansakuntana vastata julkisista veloistaan joista pääosa on peräisin ulkomailta !

      Siis, Suomi voi olla sosialistinen sisäisessä varojen holtittomassa jakamisessa, mutta ne Amerikkalaiset, Sveitsiläiset, Hollantilaiset, Englantilaiset ym sijoitusyhtiöt jotka rahoittavat Suomen valtion velkoja noudattavat tarkasti markkinatalouden lakeja !

      Jokainen velkasopimus on maksettava ajallaan korkojen kera !Se on fakta tai rahan tulo loppuu !!

      Tiedätkö mitä, Suomi on jo vuosikausia elänyt yli varojensa näiden päätösten seurauksena joita eduskunnassa on vuosien varrella tehty !

      Julkinen velka on tasoa 230 miljardia Euroa ja määrä lisääntyy vuosittain !
      Eikö ole hieno perintö tuleville sukupolville ??

    • Anonyymi

      Puolustukseen käytettävät varat kasvavat 5%:iin BKT:sta Natossa !

      Mikäli Suomi ei muita julkisia menoja vastaavasti pienennä, niin Suomi ajautuu täydelliseen kriisi-tilaan !!

      Koska, jo nyt julkisen talouden menot ovat 57% suhteessa BKT:hen !?
      Luku on jo nyt maailman huonoimpia/korkeimpia !?

      Julkinen velka on 230 miljardia Euroa !? Velka kasvaa vuosittain !?
      Lisäksi velka on peräisin ulkomailta !?

      Mikäli muita julkisia menoja ei leikata, niin Suomen julkinen talous kriisiytyy !!

    • Anonyymi

      Putin hoiti Suomen Natoon, kun kokoomus ei pystynyt ja nyt alkaa
      itku ja hammastenkiristys mistä joka vuosi Nato-miljardit haalitaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !


    • Anonyymi

      Vätyshalitus ei saa talouskasvua aikaan. Se on syy kaikkeen.
      Ei leikkaukset Suomea pelasta.

      • Anonyymi

        Suomen talouden pulmat ovat kotimaista perua !

        Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !
        Luku on maailman korkeimpia eli huonoimpia lukuja !
        Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 39%

        Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !
        Päätökset ovat olleet lähinnä vasemmiston tekosia !

        Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat ! Kuten Suomessa on !

        Lopputuloksena on kova velkaantuminen ja velkaantuminen ulkomaille !
        Julkinen velka on tasoa 230 miljardia euroa ! Velka kasvaa vuosittain !

        Tässä pohdittavaa tulevalle hallitukselle ja kaikille Suomalaisille


    • Anonyymi

      Hallitus tekee.

    • Anonyymi

      Tollukkahallitus.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      283
      3522
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1958
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      41
      1603
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1451
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1139
    6. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      75
      1115
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1044
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      91
      928
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      811
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      747
    Aihe