Miten sopivat yhteen lauseet "xxxx on Raamatun ajan kulttuurinen tekijä, eikä sitä voi soveltaa nykyaikaan" ja "Raamatussa ei mainita sanallakaan xxxx, ja se ei voi siten olla kiellettyä"?
Naispappeuden asiaa on selvitetty usein tuolla edellisellä tekijällä. Se on patriarkaalisen yhteiskunnan ajan tuote. Jälkimmäisellä lauseella taas on perusteltu jopa ehkäisyä (siitä kyllä on jotakin epäsuorasti Raamatussa), mutta erityisesti tekniikkaa ja teknologiaa, mitä on nykyajassa.
Millä logiikalla voidaan Raamatusta hyllyttää ajan tuotteena tähän aikaan kuulumattomaksi jotakin? Millä logiikalla voidaan tuoda uusia sopimattomuuksia (TV pois) uusien ilmiöiden mukana? Onko ohjenuorana se, että Jeesus olisi aikanaan pitänyt kondomin käyttöä häväistyksenä tai TV:n ohjelmaa sopimattomana?
Elon aikana on ohjeet muuttuneet, uruista on tullut kirkon soitin ja naiset ovat päässeet ev.lut:ssa papeiksi. En voi millään nähdä esimerkiksi TV:n tai ehkäisyn kieltoa suurempana tekona kuin vaikkapa naispappeuden sallimista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
En nyt oikein ymmärtänyt mitä tarkoitat? Onko joku nähnyt TV:n katsomisen tai ehkäisemisen "suurempana tekona" (suurempana syntinäkö?) kuin naispappeuden sallimisen? Mitä haluat sanoa?
T: Tiinaliina