Näin unta, että olin setäni ja hänen vaimonsa luona kahvilla (en ole olllut heidän luonaan kahvilla 15 vuoteen). Tuli kakkahätä ja menin vessaan, mutta siellä pauhasikin pyykkikone ja pytty oli suljettu jollain liinalla. No, siellä on toinenkin vessa (oikeastikin) ja menin sitten sinne. Sielläkin oli pesukone päällä, mutta pytylle sentään pääsin. Ovea en saanut lukkon, mutta eräs mies lupasi katsoa, ettei kukaan tule sinne. Hän kuitenkin itse kurkki ikkunasta sisään koko ajan. Pöntön vieressä istuikin sitten yhtäkkiä pieni tyttö, noin 5v. ja hänellä oli kissa sylissä. Hän kysyi minulta, että koska taas harjataan kissaa? Sanoin, että olen allerginen (oikeastikin olen), etten voi. Hän sanoi, että hän voi kyllä. Kakkasin siinä sitten ja pyyhin myös. Mitäs tämä tarkoittaa.
vessassa
Maikki
2171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kovin on pyykinpesua. Jotain asioita täytyy ehkä nyt selvittää. Se tuottaa myös helpotuksen tunteen. Asiaa on ehkä yritetty jo aikaisemminkin selvittää, mutta se ei tuottanut tulosta, toinen kerta toden sanoo. Kiitoksella kissa elää, kissan silittäminen on jonkin henkilön tai asian hyväksymistä, vaikka asiaa on ollut vaikea niellä (allergia), on nyt jo helpompaa olla positiivinen ja hyväksyvä.
Hyvä tulkinta. Osui.