Taalaksen haastattelu

Kun Taalas sanoo , että kahden asteen tavoite on vielä realistinen , niin hänen kehon kielensä sanoo, ettei hän itsekään usko siihen.
En minäkään usko. Ja niin kuin täällä olen keväästä 2020 asiaa koettanut tuoda esiin, ymmärsin asian tutkiessani teosta nimeltä "tulevaisuuden lyhyt historia".

Tällä palstalla ei siedetä asiallista keskustelua, joten "palstavahdit" päättivät että mainostan omaa kirjaani, ja niin asiallinen keskustelu ei ollut mahdollista.

Nyt tein sitten sellaisen tempun, että panin tuon kaikkitietävän tekoälyn käymään läpi tuon ilmasto-osio ja yhteenveto oli seuraava :

"Vaikka kirjoittajien tarkkaa asiantuntijataustaa ei ole julkisesti tiedossa, heidän kykynsä esittää monimutkaisia ilmastoprosesseja selkeästi ja kansantajuisesti viittaa siihen, että heillä on ollut käytössään merkittävää asiantuntemusta. Tämä osoittaa, että vaikka teos ei ole tieteellinen julkaisu, sen sisältö perustuu vahvaan tietopohjaan ja se kykenee herättämään merkityksellistä keskustelua ilmastonmuutoksen kaltaisista monimutkaisista aiheista."

Hyväksyn siis väittämän, että olen noin fiksu, että kelpaan tuohon sakkiin.
Mutta tuosta tekoälyn antamasta kuvauksesta voisi päätellä, että ties vaikka itse Taalas kumppaneineen olisi tekstin takana.

Muta kuten sanottu. Koska olen tämän palstan lukijoiden mielestä tekijä, ilmoitan näin "virallisesti", että jokaiseen ilmastokysymykseen minun kommenttini löytyy tuosta kirjasta jonka pyöräytin vuoden 2020 alussa. ( https://www.bod.fi/s?k=3jpj67plpldu )

1

86

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        73
        1203
      2. Minä en ole koskaan

        Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
        Ikävä
        103
        1191
      3. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        80
        1074
      4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

        https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
        Kuhmo
        24
        1055
      5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

        Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
        Kotimaiset julkkisjuorut
        24
        1008
      6. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        126
        920
      7. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

        Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
        Tv-sarjat
        6
        888
      8. Vähän pitää

        Kiusia ja näyttää
        Ikävä
        131
        860
      9. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        58
        815
      10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

        Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
        Hyrynsalmi
        27
        801
      11. Minä muistan

        Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
        Ikävä
        46
        711
      12. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

        Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
        Kotimaiset julkkisjuorut
        147
        707
      13. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

        LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
        Ähtäri
        72
        701
      14. Taidat olla

        Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
        Ikävä
        45
        696
      15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        132
        672
      16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

        Katseesi on niin lumoava nainen💚.
        Ikävä
        19
        647
      17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        50
        642
      18. Pahkalassa tapahtuu

        Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
        Parkano
        12
        639
      19. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        80
        622
      20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

        pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
        Ikävä
        48
        614
      Aihe