Irak islam taksit

Anonyymi-ap

nyt voin tehdä mitä haluan. ulkomaalaiset taksikuskit ajattelee
Anonyymi-ap
2025-06-02 10:02:02

Lähitaksin laadunvalvoja Amir Al Take tuntee taustansa vuoksi sekä irakilaisen että suomalaisen kulttuurin.

Irakilaisessa kulttuurissa paljastava pukeutuminen kertoo siitä, että nainen haluaa huomiota ja on ”kevytkenkäinen”.

– Jos nainen pukeutuu paljastavasti, sielläpäin se on signaali siitä, että hän haluaa minua tai vastaavaa.

Al Taken mukaan irakilaisessa kulttuurissa paljastavasti pukeutuva nainen on vähempiarvoinen kuin peittävästi pukeutuva. Siksi miehet saattavat ajatella, että heillä on oikeus kohdella toista epäkunnioittavasti, koska ”hän ei kunnioita edes itse itseään”. Toiset syyllistyvät rikoksiin, koska eivät välitä enää laista ja moraalista.

– Kun miehet tulevat Suomeen, he voivat tuoda mukanaan tämän ajatusmaailman. Monet tulevat sodan keskeltä, ja vakaan, normaalin arjen puuttuminen on vaikuttanut moraalin rappeutumiseen.

Taksissa tai autossa etupenkille kuljettajan viereen istuminen voidaan tulkita vihjeeksi siitä, että nainen haluaa jotakin.

– Jos vähäpukeinen nainen istuu taksissa viereen, eikä kukaan ole näkemässä, jotkut ajattelevat, että nyt voin tehdä mitä haluan.

kertoo IS

15

443

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taksin kuljettajan paikalla ei tulisi koskaan Suomessa istua hottentotti tai nokinaama.

      • Anonyymi

        älä höpötä-seksipalvelut ilmaiseksi


      • Anonyymi

        Joensuussa sai ilosaarirokissa nokikolari taksi..Kukaan ei hyväksy huijareita.


    • Anonyymi

      Ei missään nimessä saa käyttää hyväksi ketään olkoon pukeutunut miten tahansa
      joko vähän tai enemmän.
      jokaisen pitäisi kunnioittaa toista ja pitää näppinsä irti.
      Kiitos ja näkemiin.

    • Anonyymi

      Miksi muuten laadunvalvoja on ulkomaalainen, miksei ole noin vaativassa ja herkästi huonoja tapauksia omaksuttavaan tehtävään laitettu suomalaista valvomaan ihmisten
      hyvinvointia ja turvallisuutta. Kysyn vaan. Aikamoinen moka tässäkin tehty.

    • Anonyymi

      Se on sellainen yksi tuhannesta, joka ymmärtää ja osaa jokeltaa suomea.

    • Anonyymi

      Ovat yhtä ja samaa kaikki kuskit ja "Laadunvalvojat"
      Ennen näiden Suomeen tuloa ei ollut niinkuin nyt on!

    • Anonyymi

      kkk

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, mutta sitä ei voi kokonaan kirjoittaa. Poistavat.


    • Anonyymi

      Onhan se Menevän Itä Suomen al taee .Vittu en aja ikinä menevä mikä lie he edustavat.

    • Anonyymi

      KKK

    • Anonyymi

      lklk

    • Anonyymi

      KuKluKla

    • Anonyymi

      llop

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1947
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1345
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1098
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      928
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      781
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      558
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      544
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe